Synnytys meni karmealla tavalla pieleen – Tiina, 24, kuoli
Ensisynnyttäjä vuoti kuiviin sairaalan henkilökunnan silmien alla.
Tiistaina 14. helmikuuta 2012 kaikki oli vielä hyvin. Edellisvuoden elokuussa naimisiin mennyt pari saapui Helsingin Kätilöopistolle puolen yön aikaan. Esikoisen syntymä oli lähellä.
Mikko, 31, ja Tiina Rannaste, 24, olivat toivoneet ja odottaneet lasta kovasti, ja Tiina oli pitänyt raskaudestaan blogia.
Synnytys alkoi yöllä alatiesynnytyksenä, mutta sikiön asentovirheen ja hapenpuutteen vuoksi päätettiin tehdä hätäsektio. Terve poikalapsi syntyi varhain lumisena keskiviikkoaamuna.
Heräämössä Tiina oli kuitenkin tokkurainen, viluinen ja pahoinvoiva. Hänellä oli syke koholla ja verenpaine matalalla, mutta oireistaan huolimatta hän sai siirron vuodeosastolle.
– Hän oli mielestäni koko ajan sekavan oloinen ja hänen huulensa olivat aivan siniset, Mikko muistelee.
Puolitoista tuntia osastolle siirron jälkeen Tiinan tila romahti. Hänet vietiin uuteen leikkaukseen. Yöllä Mikolle tultiin sanomaan, että hän pääsee näkemään vaimoaan.
– Tiina oli hengityskoneessa. Kerrottiin, että Tiina oli saanut vatsaonteloonsa laajan verenvuodon. Vatsaonteloon oli vuotanut kolme litraa verta ja hänet oli siirretty leikkauksen jälkeen tarkkailuun, Mikko muistelee.
Myöhemmin Mikolle kerrottiin, että ennen leikkausta Tiinan sydän oli pysähtynyt viideksi minuutiksi. Hapenpuutteen vaurioittamissa aivoissa oli turvotusta.
– Viiden päivän päästä kerrottiin, ettei mitään ole enää tehtävissä, Mikko kertoo hiljaa ääni murtuen.
Tiina oli aivokuollut, eikä hän herännyt enää. Hoito lopetettiin ja Tiina todettiin kuolleeksi viisi päivää esikoisen syntymän jälkeen. Poika menehtyi kätkytkuolemaan neljän kuukauden iässä.
Lääkäri, kätilö ja hoitaja kiistävät syytteet
Maanantaina traagista tapausta käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa.
Syytteet on nostettu Tiinaa hoitanutta lääkäriä, kätilöä ja hoitajaa vastaan. He kaikki kiistivät syytteet. He eivät mielestään laiminlyöneet hoitoa tai valvontaa sillä tavoin, että olisivat vastuussa Tiina Rannasteen kuolemasta.
Kihlakunnansyyttäjä Heikki Wendorf vaatii kaikille kolmelle rangaistusta kuolemantuottamuksesta. Anestesialääkäriä hän syyttää lisäksi tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Oikeudessa syytetytkään eivät kiistä, etteikö hoidon lopputulos olisi mennyt pahasti pieleen. Kukin heistä kuitenkin kiistää olevansa itse kuolemasta rikosoikeudellisessa vastuussa tai syyllistyneensä laiminlyönteihin.
Kommentit (142)
Olikohan näiden neitien veriarvoja esim. ferritiinia seurattu tarpeeksi tarkasti neuvolakäyntien yhteydessä. Ikävät seuraukset jos huonolla verellä synnyttää.
Voi kamala! ihan hirveä tapaus! Nyt loppui av:n lukeminen, olen 24 ja rv 35+5. Eihän tuo todennäköistä ole, mutta tuli nyt aika kamala pelko. Vaikka ei tämä tietenkään minua koskekaan ja kamala kohtalo, mutta tässä tilassa ei olisi pitänyt lukea tätä juttua