Synnytys meni karmealla tavalla pieleen – Tiina, 24, kuoli
Ensisynnyttäjä vuoti kuiviin sairaalan henkilökunnan silmien alla.
Tiistaina 14. helmikuuta 2012 kaikki oli vielä hyvin. Edellisvuoden elokuussa naimisiin mennyt pari saapui Helsingin Kätilöopistolle puolen yön aikaan. Esikoisen syntymä oli lähellä.
Mikko, 31, ja Tiina Rannaste, 24, olivat toivoneet ja odottaneet lasta kovasti, ja Tiina oli pitänyt raskaudestaan blogia.
Synnytys alkoi yöllä alatiesynnytyksenä, mutta sikiön asentovirheen ja hapenpuutteen vuoksi päätettiin tehdä hätäsektio. Terve poikalapsi syntyi varhain lumisena keskiviikkoaamuna.
Heräämössä Tiina oli kuitenkin tokkurainen, viluinen ja pahoinvoiva. Hänellä oli syke koholla ja verenpaine matalalla, mutta oireistaan huolimatta hän sai siirron vuodeosastolle.
– Hän oli mielestäni koko ajan sekavan oloinen ja hänen huulensa olivat aivan siniset, Mikko muistelee.
Puolitoista tuntia osastolle siirron jälkeen Tiinan tila romahti. Hänet vietiin uuteen leikkaukseen. Yöllä Mikolle tultiin sanomaan, että hän pääsee näkemään vaimoaan.
– Tiina oli hengityskoneessa. Kerrottiin, että Tiina oli saanut vatsaonteloonsa laajan verenvuodon. Vatsaonteloon oli vuotanut kolme litraa verta ja hänet oli siirretty leikkauksen jälkeen tarkkailuun, Mikko muistelee.
Myöhemmin Mikolle kerrottiin, että ennen leikkausta Tiinan sydän oli pysähtynyt viideksi minuutiksi. Hapenpuutteen vaurioittamissa aivoissa oli turvotusta.
– Viiden päivän päästä kerrottiin, ettei mitään ole enää tehtävissä, Mikko kertoo hiljaa ääni murtuen.
Tiina oli aivokuollut, eikä hän herännyt enää. Hoito lopetettiin ja Tiina todettiin kuolleeksi viisi päivää esikoisen syntymän jälkeen. Poika menehtyi kätkytkuolemaan neljän kuukauden iässä.
Lääkäri, kätilö ja hoitaja kiistävät syytteet
Maanantaina traagista tapausta käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa.
Syytteet on nostettu Tiinaa hoitanutta lääkäriä, kätilöä ja hoitajaa vastaan. He kaikki kiistivät syytteet. He eivät mielestään laiminlyöneet hoitoa tai valvontaa sillä tavoin, että olisivat vastuussa Tiina Rannasteen kuolemasta.
Kihlakunnansyyttäjä Heikki Wendorf vaatii kaikille kolmelle rangaistusta kuolemantuottamuksesta. Anestesialääkäriä hän syyttää lisäksi tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Oikeudessa syytetytkään eivät kiistä, etteikö hoidon lopputulos olisi mennyt pahasti pieleen. Kukin heistä kuitenkin kiistää olevansa itse kuolemasta rikosoikeudellisessa vastuussa tai syyllistyneensä laiminlyönteihin.
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono tuuri ollut matkassa. Miten sydän pysähtyi ennen leikkausta? At-synnytyksen aikana? Puuduteallergia? Huolimattomalle hoidolle vaikuttaa :/
Kurja juttu että myös vauva kuoli. Vaikuttikohan se että ei äitiä ja isä mahd masentunut?
Ymmärsin, että sydän pysähtyi ennen toista leikkausta. Ei ihme sellaisen verenhukan jälkeen.
Mulla kanssa pysähtyi sydän runsaan verenhukan takia (vatsa-aortan repeämä). Muisten vain, että suhteellisen äkkiä sydän meni takykardiaan ja sen jälkeen multa meni taju. Elvytysryhmän ripeän toiminnan ja loistavan leikkaustiimin ansiosta mut saatiin pelastastettua. Tämä tapahtui sairaalassa, jossa olin osastolla aivan eri syyn takia alun alkaen, eli oli kaiketi onnea matkassa kun avun sai heti. Kotona olisin varmaankin kuollut.
Vaan tuskin 4 kk vauva potee masennusta ja miten hitossa sellainen edes tuon ikäiseltä voitaisiin diagnosoida. Kätkyt-kuolemaa ei varmastikaan edellä mikään vauvan masennusjakso.
Ai vauvat eivät voi mielestäsi olla masentuneita? Mitä hittoa diagnosointi tähän liittyy, ei mitenkään. Masennus on olemassa ilman diagnoosejakin. En väitä, että tässä olisi ollut, mutta silti. Enkä ole kuullut, että sillä olisi yhteyttä kätkytkuolemien kanssa.
Ei vauva voi olla masentunut, koska ei ole riittävän älykäs siihen. Vauva on älylliseltä tasoltaan kultakalan tasoa ja valtaosa ihmisistä ei tästä tasosta juurikaan korkeammalle pääse, vaikka kuinka tulisi ikää.
Vierailija kirjoitti:
Oliko heillä ollut ongelmaa raskautumisessa? Kuten blogin nimi viittaisi?
Aivan kauhea juttu kaikenkaikkiaan. Saa pelkäämään sektiota entistä enemmän. Oliko se siis puhtaasti hoitovirhe? Veren hyytymisessä ei ollut mitään ongelmaa? Itse vuosin ihan alatiesynnytyksessäkin 1,5 litraa kun verenvuoto hyytyy huonosti. Olisinkohan kuollut jos sektio olisi tehty.
Ei nyt lietsota sektiopaniikkia. On kolmenlaisia sektioita suunniteltu (esim. pelkosektio), kiireellinen sektio ja hätäsektio. Hätäsektiossa yritetään pelastaa äiti ja lapsi tai jompi kumpi tilanteessa, jossa kaikki mahdollinen on jo mennyt pieleen. Hätäsektio tehdään tilanteessa, kun ei ole muuta tehtävissä ts. olosuhteet ovat valmiiksi epäsuotuisat. Sairaanhoitohenkilöstö tarvitsee tietoa sisäisen verenvuodon tunnistamiseen, jotta tällaisia ei pääse tapahtumaan. Sektiot tulevat lisääntymään. Tietämystä sektion jälkihoitoon tarvitaan.
Vierailija kirjoitti:
No onpa kyllä todella yllättävää,että kunnallisella puolella Suomessa tapahtuu tälläistä.Oikein newsflash
missäs muualla kuin kunnallisella puolella.... Suomessa ei synnytetä yksityissairaalassa.
ikjhh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono tuuri ollut matkassa. Miten sydän pysähtyi ennen leikkausta? At-synnytyksen aikana? Puuduteallergia? Huolimattomalle hoidolle vaikuttaa :/
Kurja juttu että myös vauva kuoli. Vaikuttikohan se että ei äitiä ja isä mahd masentunut?
Ymmärsin, että sydän pysähtyi ennen toista leikkausta. Ei ihme sellaisen verenhukan jälkeen.
Mulla kanssa pysähtyi sydän runsaan verenhukan takia (vatsa-aortan repeämä). Muisten vain, että suhteellisen äkkiä sydän meni takykardiaan ja sen jälkeen multa meni taju. Elvytysryhmän ripeän toiminnan ja loistavan leikkaustiimin ansiosta mut saatiin pelastastettua. Tämä tapahtui sairaalassa, jossa olin osastolla aivan eri syyn takia alun alkaen, eli oli kaiketi onnea matkassa kun avun sai heti. Kotona olisin varmaankin kuollut.
Vaan tuskin 4 kk vauva potee masennusta ja miten hitossa sellainen edes tuon ikäiseltä voitaisiin diagnosoida. Kätkyt-kuolemaa ei varmastikaan edellä mikään vauvan masennusjakso.
Ai vauvat eivät voi mielestäsi olla masentuneita? Mitä hittoa diagnosointi tähän liittyy, ei mitenkään. Masennus on olemassa ilman diagnoosejakin. En väitä, että tässä olisi ollut, mutta silti. Enkä ole kuullut, että sillä olisi yhteyttä kätkytkuolemien kanssa.
Ei vauva voi olla masentunut, koska ei ole riittävän älykäs siihen. Vauva on älylliseltä tasoltaan kultakalan tasoa ja valtaosa ihmisistä ei tästä tasosta juurikaan korkeammalle pääse, vaikka kuinka tulisi ikää.
Vauva voi kyllä olla masentunut.
Oma suru tuntuu pieneltä noihin verrattuna. Isä on menettänyt kaiken, kaksi ihmistä elämän. :( Toivon isälle silti valoisampaa tulevaisuutta.
Kätkytkuolema on surullinen ja valitettava tapahtuma, jonka syytä tiede ei tunne. Spekulointi on täysin turhaa.
Tilastot perustuvat historiadataan. Nykyisessä tilanteessa on ihme, ettei vahinkoja satu enempää. Julkisen sektorin terveydenhuolto on erittäin kuormitettua ja lääkärit tekevät yli vuorokauden pituisia päivystyksiä. Olisitko itse täysin työkykyinen 24 tunnin työputken jälkeen?
Dr. kirjoitti:

Ja kaikesta säästetään. Mitään"turhaa" ei saa tutkia, jottei budjetti mene nurin. Yleensä tietenkin hyvä ja järkevää, mutta joissakin paikoissa menee aivan yli -> huudot tulee, jos ohjelmoi vaikka magneetin.
Todella karmea ja surullinen juttu, voimia miehelle :(
Mä en tajunnut että Tiina oli noin nuori, blogista jäi se käsitys että olivat yrittäneet lasta jonkin aikaa ja jotenkin oli niin aikuisen oloinen, että kuvittelin hänen olevan ikäiseni tai vähän vanhempi, vaikka näköjään on ollut useamman vuoden nuorempi.
Tuli mieleen surullinen tarina takavuosilta. Silloisen poikakaverin kanssa mentiin kutsusta kyläilemään hänen tutulle kaverilleen. Viina virtasi ja hauskaa oli, tosin hieman ihmettelin "uutta emäntää"; tiesin kaverin vaimon olevan Kättärillä, koska esikoinen uhkasi syntyä ennenaikaisesti.
Kämppä oli hieno, Hgin keskustassa, mutta aika sottainen ja "juhlitun" näköinen. Eli vaimo oli ollut jo pidempään poissa. Kakkosvaimo hääräili kuin kotonaan siellä.
Muutama aika myöhemmin tapasimme illan isännän kadulla. Oli kuin eri mies. Vaimo oli kuollut synnytykseen ja poikavauvaa oli tullut hoitamaan hänen äitinsä jostain muualta Suomesta. Tuore isä oli kyllä todella siipeensä saaneen oloinen - ja syystäkin!!
Vierailija kirjoitti:
Joku yksi äiti vuodessa kuolee synnytykseen ja montako vauvaa kätkytkuolemaan, ehkä tusina? Karmean huono tuuri että nää osuu samalle miehelle. Miten tollasen koettuaan voi jatkaa enää elämäänsä?
Varmaan on todennäköisempää voittaa lotossa kuin että käy noin. En ymmärrä miten on mahdollista että vauvakin kuoli? Voiko tosiaan äidin menetys vaikuttaa..?
Itselle tehtiin nk kiireellinen sektio ts ei nukutettu ja kaikki meni hienosti. Operaation jälkeen oli ihan hyvä olo mutta en tietenkään päässyt sängystä ylös vasta seuraavana päivänä iltapvllä menin vessaan ja yksin , ei olisi saanut. Hieman hämärsi ja menin sen jälkeen sänkyyn. Ei tullut komplikaatioita . Olin jo riski-iässä. Kiitos naistenklinikan.
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen surullinen tarina takavuosilta. Silloisen poikakaverin kanssa mentiin kutsusta kyläilemään hänen tutulle kaverilleen. Viina virtasi ja hauskaa oli, tosin hieman ihmettelin "uutta emäntää"; tiesin kaverin vaimon olevan Kättärillä, koska esikoinen uhkasi syntyä ennenaikaisesti.
Kämppä oli hieno, Hgin keskustassa, mutta aika sottainen ja "juhlitun" näköinen. Eli vaimo oli ollut jo pidempään poissa. Kakkosvaimo hääräili kuin kotonaan siellä.
Muutama aika myöhemmin tapasimme illan isännän kadulla. Oli kuin eri mies. Vaimo oli kuollut synnytykseen ja poikavauvaa oli tullut hoitamaan hänen äitinsä jostain muualta Suomesta. Tuore isä oli kyllä todella siipeensä saaneen oloinen - ja syystäkin!!
Vaikket nimiä kerro, sen verran on yksityiskohtia, että on tunnistettavissa. Ei nyt niin moni äiti kuole Helsingissä synnytykseen.
Toivoin sektiota ja en ottanut selville minkälainen operaatio se on. Luonnollisesti aloitettiin että tulee alatiesynnytys. Mua tarkkailtiin kiitettävästi koska olin riski synnyttäjä, ikä ja raskausajan diabetesmuuten kaikki ok. Illalla jossain vaiheessa tuli kolme hoitajaa ja sanoivat että nyt tuli lähtö leikkaukseen. Sanoin että otan sormukset pois, kellon ja kaulakorun mutta vessaan en enään päässyt. Eipä siinä ehtinyt jännittää. Tuli nk kiireellinen sektio. Kaikki meni hyvin, terve vauva tuli ja itse voin olosuhteisiin nähden hyvin.
Vierailija kirjoitti:
No onpa kyllä todella yllättävää,että kunnallisella puolella Suomessa tapahtuu tälläistä.Oikein newsflash
"Kunnallisella puolella". Luuletko että Suomessa synnytetään muualla kuin kunnallisella?
Jos yksityisellä voisi synnyttää, vaatisi se juuri näitä erityisiä hätätilanteita varten 24/7
leikkaustiimin(anestesiologi, gynekolgi, 3 sh:aa). Päivystyslaboratorion, veri-ja plasmatankkausmahdollisuuden, nopean siirtovalmiuden lähimmän sairaalan teholle jne. Minkäköhän hintainen tuo privaatin synnytys olisi?
quote=Vierailija]
Vierailija kirjoitti:
No onpa kyllä todella yllättävää,että kunnallisella puolella Suomessa tapahtuu tälläistä.Oikein newsflash
"Kunnallisella puolella". Luuletko että Suomessa synnytetään muualla kuin kunnallisella?
Vierailija kirjoitti:
Jos jollain on valunut 75% verestään väärään paikkaan eikä sitä huomata verenpaineista, sykkeistä, sinisyydestä yms vaan tuupataan vaan osastolle niin kyllähä joku on ryssinyt ja pahasti.
Todellakin.
Unohtuuko noilta työntekijöiltä että he ovat vastuussa ihan oikeiden elävien ihmisten hengistä? Ja kuinka tässäkin tapauksessa asia on voinut mennä ohi noin monelta, lääkäriltä, heräämöhoitajalta, kätilöltä?
Karmea tapaus, hyvä että johti tutkintaan.
Mieheni on anestesialääkäri ja aluksi kieltäytyi kommentoimasta uutista koska "kukaan meistä ei voi IS juttujen perusteella tietää tarkalleen, mitä silloin on tapahtunut". Sitten hän suostui kertomaan että jokaisen anestesialääkärin on ehdottomasti tiedettävä yksi "nyrkkisääntö": Jos pulssi on korkeampi kuin systolinen verenpaine (=yläpaine), kyseessä on massiivinen verenvuoto kunnes toisin todistetaan. Uutisen mukaan potilas oli leikkauksen jälkeen heräämössä matalapaineinen ja takykardinen, eli juuri tuollainen mitä mieheni sanoi. Ja sellainen potilas lähetettiin osastolle! Joku sanoikin että nuori ihminen kykenee kompensoimaan suurtakin vuotoa nostamalla pulssia, mutta kun raja tulee vastaan eikä verenkierrossa ole enää volyymiä, sydän pysähtyy nopeastikin (kuten tässä ilmeisesti oli käynyt kun kuiviin vuotanut potilas joutui elvytykseen).
Anestesialääkäri siis teki todennäköisesti vakavan kuolemaan johtavan virheen, eli lähetti kriittisesti vuotavan potilaan osastolle. Vakavalta hoitovirheeltä näyttää.
Anestesialääkäri oli varmaan laittamassa mammoille synnytysepiduraaleja koska ei ehtinyt tarkkailla hengenvaarassa olevaa nuorta juuri leikattua äitiä...