Onko ketään muuta uusperhevanhempaa joka ei jaksa puolisonsa lasta?
Miehelläni on " edellisestä elämästään" teini-ikäinen lapsi joka asuu meidän kanssamme (yhteensä meillä asuu neljä lasta). Alussa, neljä vuotta sitten, lapsen kanssa meni ihan hyvin, mutta nyt... Teini-ikä tuo omia ongelmiaan, mutta en todellakaan voisi sanoa, että rakastan lasta kuin omaani. Ahdistaa koko ajan kun hän on kotona. Äitiinsä ei ole missään yhteyksissä. Lapsi ei suostu tekemään kotona yhtään mitään, ei kertakaikkiaan mitään, ja ei millään tavalla osaa ottaa muita ihmisiä huomioon. Oma napa, ainut napa, tuntuu hänellä tällä hetkellä olevan ajatusmaailma. Tuntuu vain pahalta elää hänen kanssaan.
En kaipaa mitään olet hirveä äitipuoli kommentteja vaan vertaistukea. Miten tällaisesta selviää? Onko muita?
Kommentit (4)
meillä on " vain" etälapsia, miehelläni 2 kappaletta, nyt 10 ja 13 v (poika ja tyttö). Alkuun yritin tosi paljon, mutta kun ei suju niin ei suju. Nyt olen niin kypsä, että olen todella iloinen, että he eivät ole käyneet meillä enää 2 kk ja mieheni on tavannut heitä muualla (lähes joka viikonloppu).
Se, että lapset on kasvatettu tyystin toisella tavalla kuin itsellä on arvot, aiheuttaa ikävä kyllä sen, että on todella vaikea kestää heitä. Ja mies on todella sensitiivinen sen suhteen, miten heitä " komennetaan" tms. ja tästä johtuen olen ihan fed up. Sanoisin, että enempi on miehessäni vikaa kuin lapsissa, mutta ei se helppoa ole, vaikka mieskin olisi vähän järkevämpi.
Minä olen luovuttanut, EVVK, ja yritän vain luovia siten, ettei minun tarvitse heitä tavata.
meillä tämä kotityöongelma tarkaistiin niin että lasten (nyt 14 ja 16 v) kuukausiraha poistettiin, ja tilalle tuli palkkasysteemi. eli joka tiskauksesta, imuroinnista jne saa jonkun tietyn pienen summan, joka maksetaan könttänä sopivin väliajoin. eihän sitä jatkossakaan elämässä saa ilmaiseksi rahaa tekemättä mitään. en voi väittää että tämäkään toimisi meillä kauhean hyvin, tuntuu että tyttärillä ei ole kovinkaan kummoinen rahantarve. olettaisin kuitenkin että se kasvaa iän mukana. kannatta ainakin kokeilla. ja muista että teini-ikä se vasta kauheaa aikaa onkin, varsinkin teinille itselleen. se että kaikki pyörii oman navan ympärillä on ärsyttävää, mutta luonnollista ja asiaankuuluvaa. eikä kukaan vaadi sinua rakastamaan miehesi lasta kuin omaasi, riittää että olet ystävällinen, reilu ja oikeudenmukainen.
ja kyllä siinä se rakastaminen kovilla oli, vaikka äiti olikin, kun teini eli kokonaan omien sääntöjensä mukaan meistä muista lainkaan piittaamatta.
Tuolla joku sanoi, että jos on saanut tähän asti elää kuin pellossa, sitten teini-iässä ne korostuu tai kärjistyy..
Kyllä meillä säännöt ja rajat oli. Tietyssä iässä vaan nuori " karkasi käsistä" eikä minulla ollut enää mitään keinoja, miten saada nuori tottelemaan.
Jos ei tullut sovitttuna aikana kotiin, mitä teen? - kuukausirahan miinustus tai poisto ei auttanut. Kotiaresti olisi vaatinut sen, että olisin palkannut jonkun vahtimaan kotiin sekä kuljettamaan kouluun plus hakemaan sieltä pois.
Jos hän ei tullu ruoka-aikana kotiin, ei ruokaakaan ollut tarjolla. Lopputulos: teini alkoi kokkaamaan nälkäisenä klo 22. Minä kiellän. Teini huutaa nälkäänsä. Hirveä riita, kokkaaminen kielletty, keittiö meni kiinni kl 20, olisit tullut kotiin ruoka-aikana. Teini huutaa. Ja lopulta: jos sä olisit antanut mun tehdä sen safkan, siihen olisi menny tää sama aika kuitenki! yhään aikaisemmin et päässy nukkuu, nyt sä vaan järkkäsit riidan..
Seuraavana iltana sama juttu.
Ja sitä seuraavana.
Kun kyseessä on oma lapsi, ei voi lasta palauttaa äidilleen, eipä voinut meidän tapauksessa postittaa isälleenkään. En voinut myöskään huutaa oikeaa vanhempaa paikalle pelastamaan, enkä laittaa toiseten syyksi teiniä, joka tuijotti vain omaan napaansa eikä osannut ottaa muita huomioon pienessä asunnossa...
Minä olin niin lopussa että olin jatkuvasti sairaslomalla, nukuin univelat ja psyykkisen uupumuksen pois.
Ratkaisu: teini muutti kotoa pois omaan kämppäänsä heti peruskoulun jälkeen kun aloitti opinnot - kävi töissä samalla.
Ulkopuolisista se oli järkyttäävää heitteillejättöä; meille molemmille se oli helpottava ratkaisu ja välit parani.
rakastaa miehesi lasta, eikä kyllä sietää sitäkään, jos tämä terrorisoi kotiasi. Aikuisten koti, aikuisten asettamat säännöt. Aikuismaisesti ja asiallisesti lasta pitää tietysti kohdella.
Tietysti on hankalaa, jos lapsi on tähänkin asti elänyt pellossa, eikä rajoja ole asetettu. Silloin murrosikä onkin se viimeinen aika, jolloin sen voi vielä yrittää tehdä. Jos sääntöjä ei noudateta, otetaan etuuksia pois. Joka lapsella on joku juttu, jonka pois ottaminen kirpaisee. Onko se kännykkä, vai jokin muu juttu. Ja tietysti yhteiset pelisäännöt lapsen isän kanssa pitää sopia.. ja vetää yhtä köyttä sääntöasioissa ja niiden rikkomuksissa. Ja anna lapselle postitiivista palautetta jos vain vähänkin on aihetta. Murrosikäiset sanovat yhtä, mutta voivat ajatella toista. Tosiasia on, että he rakentavat identiteettiään ja itsenäistyvät, eikä se ole helppoa. Se on hyvin haavoittuva vaihe lapselle, vaikka he ulkopuolelta katsottuna ovat välillä aikamoisia riiviöitä.
Jos lapsi on 14-15v, voin lohduttaa ainakin sillä, että pahin on menossa juuri nyt. Tytöt rauhoittuvat 16v jo huomattavasti. Pojat ovat ehkä vuoden jälkijunassa. Nimimerkillä töissä yläasteella ja kahden lapsen äitipuoli (ei kuitenkaan vielä murkkuikäisten...) :)
Tsemppiä sinulle. Toivottavasti auttoi edes vähän.