Ei musta ole äidiksi :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä itseinho herkästi lapsille näkyy vaikka vaan sanoisit käytöksesi olevan huono.

Sitä paitsi auktoriteetti menee, jos lapset oppivat sen, että äiti pyytää anteeksi jos on joutunut torumaan tai rankaisemaan huonosta käytöksestä.

On täysin eri asia antaa rangaistus aiheesta, kun karjua ja raivota turhasta ja käyttäytyä kuin pahainen kakara. Jos mä toimin typerästi, niin kyllä mä sen myös myönnän. En mä halua, että mun lapset pitää normaalina ja hyväksyttävänä esim. sitä, että raivoan varoittamatta viisi vuotiaalle "pidä se pää suorassa kun pesen sun hampaita tai mä en ikinä enää pese niitä ja sitten sun hampaat mätänee suuhun, etkä voi koskaan syödä mitään!"

Ap

Kuulostaa ihan normaalilta, tuollaista sattuu kaikille joskus!

Vierailija kirjoitti:

Sitähän mä teen, yritän ja yritän. Aina uudestaan ja uudestaan pyristelen ja pinnistelen, että jaksaisin olla parempi äiti. Täydellisyyttä en edes tavoittele. Jokaisella menee joskus hermot, mutta kyllä se raja menee siinä, jos suuttuessa on lapsesta pelottava. Olen sitä kysynyt lapsilta, pelkäävätkö kun raivoan ja ovat vastanneet myöntävästi.

En osaa lainkaan kuvitella aikaa, milloin eläisin talossa jossa ei ole lapsia. Olen entinen teiniäiti, eikä kokemusta aikuiselämästä ilman äitiyttä ole.

Välillä saan tsempattua pitkiksi ajoiksi olen hyvä ja jaksava äiti, mutta sitten aina lopulta alkaa väsymys hiipiä ja saa huonot puolet esiin. 

Joitain Mannisen juttuja olen lukenutkin, kiinnostuin sen jälkeen kun hän sai ADHD-diagnoosin, sillä itsellänikin on ADHD, samoin kahdella lapsistani.

Ap

Ei sitä kokemusta varmaan koskaan tulekaan. Lapsesi alkavat olla jo siinä iässä että vääntävät kohta muksuja ja tuovat niitä sinulle hoitoon.