Mun tarjoomukset meni pilalle suomalaisen tavan, 'kursailun', takia!
Meille tuli kahvivieraita klo 18. Tilaisuuden piti olla kolmituntinen, kokousmainen. Oli tarkoitus kahvitella ja suunnitella yhtä juttua. No, vieraat tulivat kaikki ajallaan ja minulla oli kahvipöytä valmiina. Kahvi oli keitetty, tee oli kuumaa, oli karjalanpiirakoita ja munavoita, tuoreita croissantteja, marjapiirakkaa ja jäätelöä, erilaisia marjoja ja hedelmäpaloja.
Pyysin heti pöytään, niin voitaisiin aloittaa suunnittelu kahvittelun lomassa. Vieraat istuivat kuitenkin sohville, eivätkä kahvipöytään. Pyysin 10 minuutin päästä uudestaan. Kukaan ei noussut. Puhetta vaan tuli ja juttu jatkui. Jäätelö alkoi sulaa. No, 20 minuutin kohdalla sanoin, että tulkaas nyt, kun kahvi ja tee jäähtyy ja jäätelökin on jo kohta ihan velliä. Kukaan ei noussut.
45 minuutin päästä menin itse sitten ottamaan marjapiirakkaa ja jäätelövelliä ja sanoin, että tulkaa te muutkin. Taas ihan hiljaista, eikä kukaan noussut ylös.
AIVAN TAJUTONTA!
No, nyt on puheet pidetty ja keskustelut keskusteltu ja kello tulee 21. Ja nyt nuo äijät ja akat nousevat sohvilta kahvipöytään. En todellakaan keitä uutta kahvia tai lämmitä teetä. Jäätelökulho on täynnä liejua.
Mikä h*lvettiä tällainen käytös on!
Kommentit (65)
Idioottimaista jättää jäätelö vaan pöytään.
Mä olen kerran siivonnut tarjottavat pois kun liki puoli tuntia kesti tulla pöytään.
Itse menen aina heti, niin uskaltaa ne muutkin.
Ihan käsittämätön tapa, ja epäkohteliasta.
Vieraat käyttäytyivät epäkohteliaasti.
No en ole ennen tuollaiseen kursailuun törmännyt. Kyllä toisen kehoituksen jälkeen jo tullaan kahvipöytään.
Olisit kolmannella kerralla sanonut että jos ei kellekkään kelpaa niin korjaan nämä sitten pois. Ja tehnyt niin!
Yleensä ensin työ, sitten tarjoilut. Jos ollaan tekemässä jotain suunnitelmaa, niin miksi kahvia ensin?
Minä samaistun niin suhun ap. On erittäin ärsyttävää, jos ei tulla kahvipöytään heti, kun kutsu käy. Itse olen päässyt kaveripiirissä eroon tästä tavasta siten, että olen kerran ilmoittanut, että "tarjoilu loppuu 10 minuutin kuluttua. On oma valinta, onko siihen mennessä pöydässä vai ei." Yhden kerran olen joutunut laittamaan tarjoilut pois ja vieraat ovat tulleet tyhjään pöytään. Seuraavilla kerroilla on osattu tulla silloin, kun käsky käy.
No sitä, et sun tarjottavat oli ihan perseestä. En itse tod. ala vetää mitään rasva-sokeri-vehnäjauhomättöä vapaaehtoisesti.
Viini on iltajuomatarjottavana kahvia parempi vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Idioottimaista jättää jäätelö vaan pöytään.
Odotus on, että vieraat nousevat ihan mikä tahansa sekunti syömään. Kun selviää, että vieraat eivät halua kahvipöytään, on jo liian myöhäistä.
Sinulla on vieraita ja kokous, kuitenkin kirjoittelet tänne ?
Tiedän niin, mistä ap puhuu: olen kotoisin Savosta ja muistan jo lapsena ihmetelleeni sitä näytelmää, jossa pitää odottaa monta kertaa kutsua pöytään. Itsellä on jo nälkä ja jano, mutta ei vaan saa mennä, kun aikuiset eivät mene. Se oli minusta silloin täysin typerää ja on sitä vieläkin. Itselläni on linja, että kutsu käy tasan yhden kerran ja sen jälkeen tarjoamiset ovat pöydässä tasan 5 minuuttia, eivät sekuntiakaan pidempään. Jos siihen mennessä ei ole ensimmäinen henkilö saanut itseään pöydän ääreen, saavat kaikki jäädä ilman.
Itse KÄSKEN ne vieraat ylös tuoleista jos ei vieno vihje mene perille.
Elämä on tässäkin sellaista kun sen itselleen tekee.
Itse en tuollaisista tapapelleilyistä perusta. Jos olen vieraana ja porukka kursailee, menen ekana, ihan sama pitävätkö huonotapaisena ja vanhempia ja arvokkaampia kunnioittamattomana.
Ja jos olen emäntänä ja kursailua esiintyy, sanon aika pian että jos ei kellekään kerran maistu niin laitan nämä tarjottavat kylmään, etteivät pilaannu. Ja laitan myös. Ehkä 5 minuuttia on aikaa alkaa valua pöytään ennen kuin lähtee tarjottavat pois.
Enpä ole ikinä törmännyt moiseen käytökseen, onneksi. En edes vieraana.
Tuttu juttu, vierailijana olen seurannut samaa. Nykyisen teen sitä, että kahvikutsun jälkeen katson sen 2 sekuntia, jos kukaan ei tee elettäkään menen ottamaan ensimmäisenä. Kakku mulle maistuu ja ihan kohteliaisuudesta vaivannäkijää kohtaan "täältä tullaan, kiitos vain".
Tästä on muistaakseni Finnish Nightmare strippikin olemassa :D
Voi ystävä hyvä, eikö sinulle kukaan ole kertonut, että kokouskahvit juodaan vasta asioitten käsittelyn jälkeen. Ihan sama, onko kyläseura, metsästysseura, kinkerit vai perinnönjako.
Toiseksi ei kaikkea laiteta heti pöytään. Kahvi säilyy kyllä keittimessä tai termospullossa, teevesi kiehahtaa hetkessä.
Tässä yksi kikka, jolla välttyy kursailun aiheuttamalta ongelmalta: aluksi kahvia kaadetaan vain yhteen, enintään kahteen kuppiin. Sitten jäädään odottamaan, ottaako niitä kukaan. Kun ovat tarpeeksi jäähtyneet, lähdetään kaatamaan ne kovan voivottelun kera pois kun ehtivät jo jäähtyä, "joko minä kaataisin teille uutta?"
Että ysiltä tulivat pöytään ja lähetit viestin klo 20.55. Just.
Vierailija kirjoitti:
Että ysiltä tulivat pöytään ja lähetit viestin klo 20.55. Just.
Hyvin valmisteltu provoksi tämä oli, jos oli. Lue ajatuksella. Siinä luki kello tulee 21, se tarkoitta tulevaa, ei tätä hetkeä tai menneisyyttä.
Voihan ne vieraat heti ohjata sinne pöytään. Laittaa olohuoneen pimeäksi ja ohjaa keittiöön vieraat.
Epäkohteliasta se on heti ensimmäisenä rynnätä pöytään.