En aio enää ikinä laihduttaa!

Saman olen päättänyt. t: bmi50

Fat acceptance is strong in this one.

Ap jatkaa vielä: olen varma, että kaikenlainen keinotekoinen syömisen ja ruuan kontrollointi johtaa vain lihomiseen. Nykyihminen voi valita ravintonsa paljon monipuolisemmin kuin aiemmin, mutta silti olemme lihavampia kuin koskaan ennen. Yleisesti syyksi tähän esitetään prosessoitua ruokaa, kevyttuotteita, istuvaa elämäntapaa jne., mutta itse olen tullut siihen tulokseen, että suurin selittäjä on oman kehon ignooraus.

Ihmiskroppa on hienovarainen systeemi, jota pitäisi osata kuunnella. Jos illalla on syönyt hyvin, ei aamulla ole nälkä, koska keho ei tarvitse vielä lisäenergiaa. Mutta kun aamupala on päivän tärkein ateria, niin pakkohan se on syödä! Vähitellen oma kylläisyyskeskus ja aineenvaihdunta menevät lakkoon, kun ei niitä kuitenkaan koskaan kuunnella. Syödään, koska telkkarin ravintoterapeutti käskee, ei siksi, että olisi oikeasti nälkä.

Liian yksipuolinen puputus aiheuttaa huonoa oloa, mutta kun proteiini/rasva/hiilarit/mikä nyt kenenkin dieetissä on se juttu on niin tärkeää, niin vedä nyt vaan tottelevaisena sitä kanafilettä! Oikeasti tekisi vain mieli syödä mehukas appelsiini, mutta kun siinä on hedelmäsokeria, niin eihän sitä nyt voi syödä! Vedä kuitenkin vitamiinit purkista.

Unirytmikin saadaan hyvin sekoitettua, kun pakollinen treeniaika nipistetään levosta. Koska kyllä se aamulenkki tyhjään mahaan on niin tärkeä!

Uskon, että kaiken tämän ulkopuolisen kohinan unohtamalla kehoni löytää itse sopivan tasapainon. Se tuskin tarkoittaa omalla kohdallani hoikkuutta, mutta parempaa oloa se ihan varmasti tarkoittaa.

Kävely on parasta liikuntaa ja kesällä uinti. Ajattele sitä enemmänkin terveyden ja hyvivoinnin kannalta eikä niinkään laihtumisen. Tärkeintä että se liikuntamuoto on sellainen mistä tykkää itse ei saa olla liian suorittavaa.

Hienoa Ap! Mä toivon, että pystyt tuohon.

Mä olen samanlainen ja kaksi kertaa elämässäni päättänyt lopettaa laihdutuksen. Molemmilla kerroilla alussa oli mahtava olo kunnes huomasin lihoneeni ihan tajuttomasti. Nytkin menossa tälläinen kausi ja vaikka mä syön terveellisesti, usein, sallin mielitekoja, niin silti vedän kaksin käsin kaikkea paskaa.

Olen miettinyt monesti, että olenko jotenkin viallinen päästäni, kun teen tälläistä itselleni. 20-35 vuotiaana olin suht laiha - normaali kokoinen, mutta se tapahtui paastolla. Jos en paastonnut, mätin ruokaa.

Nyt kun olen pari vuotta sitten tajunnut mitä olen tehnyt kropalleni ja saanut aineenvaihdunnan kuntoon, niin alan taas harkitsemaan paastoja juuri sen takia ettei mättäminen ole ikinä hävinnyt mielestäni. Ei koskaan. Aina palaan siihen, vaikka mitään syytä ei ole. Ei nälkää, ei stressiä, ei huolia, ei mitään muuta syytä kuin se, että mun tekee mieli.

Olen sairaan kateellinen lihoille ihmisille ja lihaville, jotka selvästi viihtyvät vartalossaan, vaikka se ei laiha olekaan. Mun elämä helpottuisi myös huomattavasti, jos pystyisin hyväksymään itseni. Tosin en tiedä päätyisikö se siihen, että kuolen aikaisin liikalihavana.

Vierailija kirjoitti:

Hienoa Ap! Mä toivon, että pystyt tuohon.

Mä olen samanlainen ja kaksi kertaa elämässäni päättänyt lopettaa laihdutuksen. Molemmilla kerroilla alussa oli mahtava olo kunnes huomasin lihoneeni ihan tajuttomasti. Nytkin menossa tälläinen kausi ja vaikka mä syön terveellisesti, usein, sallin mielitekoja, niin silti vedän kaksin käsin kaikkea paskaa.

Olen miettinyt monesti, että olenko jotenkin viallinen päästäni, kun teen tälläistä itselleni. 20-35 vuotiaana olin suht laiha - normaali kokoinen, mutta se tapahtui paastolla. Jos en paastonnut, mätin ruokaa.

Nyt kun olen pari vuotta sitten tajunnut mitä olen tehnyt kropalleni ja saanut aineenvaihdunnan kuntoon, niin alan taas harkitsemaan paastoja juuri sen takia ettei mättäminen ole ikinä hävinnyt mielestäni. Ei koskaan. Aina palaan siihen, vaikka mitään syytä ei ole. Ei nälkää, ei stressiä, ei huolia, ei mitään muuta syytä kuin se, että mun tekee mieli.

Olen sairaan kateellinen lihoille ihmisille ja lihaville, jotka selvästi viihtyvät vartalossaan, vaikka se ei laiha olekaan. Mun elämä helpottuisi myös huomattavasti, jos pystyisin hyväksymään itseni. Tosin en tiedä päätyisikö se siihen, että kuolen aikaisin liikalihavana.

Minäkin olen vuoroin paastonnut ja vuoroin syönyt tolkuttomasti. Uskon, että pakotettu ja pelkällä tahdonvoimalla toteutettu paasto on elimistölle huonoksi, ja omiaan sekoittamaan aineenvaihdunnan. Sen sijaan kehon itsensä "toivoma" osa-aikainen paasto on taas terveellinen tila. Esim. helteellä ei tee mieli syödä, koska silloin varmasti myös liikkuu kuumuuden takia vähemmän. Sairaanakaan ei ruoka maistu, koska ei kuluta samalla tavalla sängynpohjalla. Joskus myös tulee ihan spontaanisti sellainen olo, ettei halua nauttia muuta kuin nesteitä, ja silloin siihen on varmasti jokin luontainen tarve. Jos noudattaa jotain kellontarkkaa dieettiä, niin nuo kehon signaalit ohittaa, eikä se voi tehdä hyvää.

Itseni hyväksyminen on kyllä minullakin vielä pitkässä puussa. Olen sellainen tyypillinen itseni parjaaja: hoen päänsisäisesti jatkuvasti, etten kelpaa. Ja siis tuo kumpuaa hyvin pitkälti juuri painonhallinnan ongelmista, sillä muutoin olen kyllä elämässäni menestynyt.

Enkä ihannoi lihavuutta, vaan tyytyväisyyttä itseensä. Enkä kiistä sitäkään, ettenkö toivoisi laihduttamisen lopettamisen johtavan luontaisesti tasapainoisempaan ruokavalioon. Uskon, että laihdutusajatusten hylkäämisen seurauksena en haluakaan mässäillä, sillä siitä ei tule hyvä olo. Ja ihan klassisesti: kun kielletystä tuleekin sallittu, niin mielenkiinto lopahtaa heti. Samalla kuitenkin hyväksyn sen, että jos tahdon esim. harrastaa leipomista ja hyvän ruuan valmistusta, en tule koskaan olemaan laiha. Valitsen kuitenkin jatkossa elää itseni näköistä elämää ilman syyllisyyttä!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen 37-vuotias, ja olen laihduttanut valehtelematta 30 vuotta. Välillä olen ollut hoikka (ja syömishäiriöinen), mutta aina kilot ovat tulleet takaisin. Sanomattakin on selvää, etten ole ollut koskaan itseeni tyytyväinen, en myöskään hoikkana. Ainoa hetkellisesti onnea tuottava tila on se laihtuminen: pienempi aamupaino, pienemmät vaatteet. Mutta tiedän jo kokemuksesta, ettei tuo tunne kestä, vaan sitä seuraa ihan väistämättä lihominen. Jojoilu tuhoaa mielen lisäksi myös kroppaa, kun tiukalla dieetillä kutistettu keho korvaa paniikissa lihakset läskillä.

Tähän asti olen syyttänyt itseäni, ja uskonut sen mantran, että koska olen läski, olen myös ruma ja ennen kaikkea saamaton paska, joka ei nyt vai saa itseään niskasta kiinni. Totuus on kuitenkin se, että minulla on rakastava mies ja ihana perhe, kaksi maisterin tutkintoa, vakityöpaikka ja muutenkin mukava elämä. Mutta kun olen läski, niin en kelpaa mihinkään!!

Olen uskonut myös sen, että lihominen johtuu vain puhtaasti syömisestäni. Uusimmat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet sen, että lihominen on paljon monimutkaisempi kuvio. Jos meinaisin pitää pudotetut kilot pois, joutuisin syömään satoja kilokaloreita vähemmän kuin hoikka mieheni koko loppuelämäni. Haluanko sitä todella? No en!

Rakastan ruuanlaittoa, juhlia ja hyvää viiniä. Liikun luonnossa, mutta en halua viettää vapaa-aikaani jumpassa tai pumpissa. Ja ennen kaikkea en halua käyttää enää yhtään energiaa oman ulkomuotoni murehtimiseen!!

Eli pysty ikuisesti sotanorsuna.

Hirveen pitkiä kirjoituksia. Onnea sinulle kuitenkin ap.

Sinkkumies

Läski selittää taas miksi haluaa olla läski. Mikään ei koskaan muutu. Läskiltä puuttuu itsekuria, se on ainoa fakta aloittajan kirjoituksessa.

Onko tällä palstalla ollut aina tätä, että kun joku tulee avautumaan asioistaan vastauksena on ylilaudan tasoista kommentointia? Raiskatuille sanotaan olevan päästään vialla olevia naisia, syömishäiriöistä kärsiville kerrotaan miten rumia ovat ja poikaystävän ilkeät kommentit ovat oikeutettuja, tässä ketjussa taas näemmä ne samat kommentoijat ovat tulleet haukkumaan jälleen.

Ap:lle tsemppiä! Paljon auttaa kun viettää aikaa sellaisten naisten seurassa, jotka eivät ole neuroottisia painonsa kanssa ja ignooraa valtamedian kaikki naurettavat artikkelit.

Ei ole välttämättä kyse itsekurin puutteesta. Kyse on useimmiten siitä ettei ruuasta saa tarpeeksi ravintoaineita ja kroppa huutaa sitten nälkää jatkuvasti. Vitamiinit, mineraalit, rasvat jne. kaikkia tarvitaan johonkin.

Myös lisä- ja säilöntäaineet sekottaa kroppaa, sillä ne ei sinne kuulu. Lääkkeet vaikuttaa todella paljon (sivuvaikutukset on ihan oikeita vaikutuksia, joillain enemmän ja joillain vähemmän/ huomaamattomasti). Hankalaa on se kun ei enää nykypäivänä voi oikein tietää mitä meidän ruoka on syönyt, missä kasvanut ja millä kuorrutettu.

Jos olet lähes koko elämäsi laihduttanut ja nälkiinnyttänyt itseäsi dieeteillä, ei ole mikään ihmekään jos painoa on kertynyt nyt vanhemmalla iällä, söit tai urheilit sitten miten tahansa. 

Laihduttaminen ei kannatakaan, elintapojen muutos on oikea tapa

"Rakastan ruuanlaittoa, juhlia ja hyvää viiniä" ja vielä kieltäydyt liikunnasta?

Tässähän ne neljä syytä ylipainoon tulikin.

Kaikki muut juomat pois paitsi vesi ja kahvi. Silloin tällöin joku leivos, mutta elämä ei voi olla jatkuvaa juhlintaa. Ruuanlaitto: voithan laittaa ruokaa ilman paljoja kaloreita? Liikunta: älä lähde jumppaan, mutta vaihda työmatka-autoilu kävelyyn tai polkupyöräilyyn, edes joskus.

Aseta kuntopyörä tv:n eteen, ja polje kun katsot lempi ohjelmiasi.

Jo pienillä muutokislla on pitkälliset vaikutukset.

Vierailija kirjoitti:

"Rakastan ruuanlaittoa, juhlia ja hyvää viiniä" ja vielä kieltäydyt liikunnasta?

Tässähän ne neljä syytä ylipainoon tulikin.

Kaikki muut juomat pois paitsi vesi ja kahvi. Silloin tällöin joku leivos, mutta elämä ei voi olla jatkuvaa juhlintaa. Ruuanlaitto: voithan laittaa ruokaa ilman paljoja kaloreita? Liikunta: älä lähde jumppaan, mutta vaihda työmatka-autoilu kävelyyn tai polkupyöräilyyn, edes joskus.

Aseta kuntopyörä tv:n eteen, ja polje kun katsot lempi ohjelmiasi.

Jo pienillä muutokislla on pitkälliset vaikutukset.

Kysyinkö syitä ylipainoon saatika laihdutusvinkkejä? Osaan kyllä lukea, ja hakea ihan itsekin sivutolkulla materiaalia laihduttamisesta. Mutta kun ei vain kiinnosta enää. Sehän tässä kirjoituksessa on se pointti.

En ole myöskään kertonut kokoani. Silti n. puolet kommenteista on luokkaa läski ja sotanorsu. Jännä juttu, mutta toisaalta ei ollenkaan yllättävää. En tiedä miten "sotanorsu" määritellään, eikä oikeastaan kiinnostakaan. Ilmeisesti määritelmän voi tehdä täysin ihmistä näkemättä. Ymmärrän kyllä, että moni näkee ylipainon edelleen ihmisen epäonnistumisena, jollain tavalla periksi antamisena. Minä taas näen toisen ihmisen arvostelun pelkän ulkokuoren perusteella vielä pahempana epäonnistumisena.

Olen aiemmin ottanut tuon arvostelun itseeni, mutta enää en kertakaikkiaan jaksa. Olen paljon mieluummin tyytyväinen itseeni 24/7, enkä vain silloin, kun olen onnistunut haukkujien mieliksi laihtumaan kilon. Tosin, usein läskiksi pilkkaaminen vaihtuu ylpeäksi moittimiseen, jos onnistuukin laihtumaan ja on siitä iloinen. Joitain ihmisiä ei siis voi koskaan miellyttää.

Pahoittelut sille miehelle, joka valitti pitkistä teksteistä. Tästäkin tuli taas sellainen. :)

Ap

Minä en päästä ikinä itseäni lihomaan.

Vierailija kirjoitti:

Läski selittää taas miksi haluaa olla läski. Mikään ei koskaan muutu. Läskiltä puuttuu itsekuria, se on ainoa fakta aloittajan kirjoituksessa.

Minulla on vähän toisenlainen kanta tähän maagiseen "itsekuriin". Minä olen uhkunut koko elämäni aikana ihan uskomattomat määrät itsekuria. Olen pidättäytynyt herkuista ja joskus jopa normaalista syömisestä, ja voinut samana päivänä käydä sekä reippaalla juoksulenkillä että rankassa jumpassa, ja skipannut "herkkupäivätkin" parempien laihdutustulosten toivossa. Vaikka nykyään laihdutankin järjellä, harrastan silti paljon liikuntaa ja pidättäydyn suhteellisen orientoituneesti esim. alkoholista, lihasta ja rasvaisimmista mättöruoista. 

Kun verrataan elämääni hoikkiin tuttaviini, heidän kätensä käyvät illanistujaisissa tämän tästä sipsikulholla, alkoholia kuluu henkilöstä riippuen huomattaviakin määriä, illaksi tuodaan grilliltä kebabia kotiin ja seuraavana päivänä toivutaan limpparilla, krapulapitsalla ja irtokarkeilla. Kun mennään satunnaisesti kahvittelemaan, he voivat täysin surutta vetäistä kahvilan rasvaisimman suklaakakun ja huuhdella sen alas sokerilimsalla. Ei kuulosta minusta kauhean "itsekuria uhkuvalta" elämältä? 

Pointtini ei ole tehdä selväksi, että minun elimistöni olisi jotenkin poikkeava, kun olen lihava kaikesta tästä "itsekurista" huolimatta (olen laihtunut aika paljon). Pointtini on se, että laihana pysyminen ei vaadi askeettista kieltäytymistä ja loputonta "itsekurin" pumppaamista. Nämä kuvailemani hoikat eivät säntää seuraavana päivänä ahdistuneina juoksulenkille ja paastoa omatunnontuskissaan, vaan jatkavat elämäänsä, ja tasaavat ikään kuin luontaisesti satunnaiset liikasyöntinsä. Perusterveellinen elämäntapa, kehon kuuntelu ja joustava syöminen - minä koen, että nämä asiat ovat paljon tärkeämpiä kuin se, kuinka paljon itsekuria ruokavalion noudattaminen vaatii.

Vierailija kirjoitti:

Minä en päästä ikinä itseäni lihomaan.

Ihan uteliaisuudesta: millä estät sen ottaen huomioon elämän vastoinkäymiset (vaikkapa loukkaantuminen/sairastuminen)? Millaisia ponnisteluja mielestäsi vaatii se, ettet "ikinä päästä itseäsi lihomaan"? 

Ihan uteliaisuudesta kysyn: joillekin laihana pysyminen ei nimittäin vaadi minkäänlaisia ponnisteluja tai ajatustyötä, joillekin se tuntuu oleman jatkuvaa itsensä tarkkailua.

Vierailija kirjoitti:

"Rakastan ruuanlaittoa, juhlia ja hyvää viiniä" ja vielä kieltäydyt liikunnasta?

Tässähän ne neljä syytä ylipainoon tulikin.

Kaikki muut juomat pois paitsi vesi ja kahvi. Silloin tällöin joku leivos, mutta elämä ei voi olla jatkuvaa juhlintaa. Ruuanlaitto: voithan laittaa ruokaa ilman paljoja kaloreita? Liikunta: älä lähde jumppaan, mutta vaihda työmatka-autoilu kävelyyn tai polkupyöräilyyn, edes joskus.

Aseta kuntopyörä tv:n eteen, ja polje kun katsot lempi ohjelmiasi.

Jo pienillä muutokislla on pitkälliset vaikutukset.

Niin ja en syö koskaan leivoksia, koska en pidä niistä. Pitääkö minun niitä nyt kuitenkin syödä, koska sellainen on silloin tällöin mielestäsi ok? Entäs työmatka, jos lähden aamuviideltä, niin ehdinkö varmasti kävellen töihin, kun työmatkani on 25km?

Huomaatko kuinka pähkähullua random laihdutusneuvojen antaminen on? Silkkaa ajanhukkaa molemmille. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Todistitkin tällä pointtini, eli neuvojen suohon on helppo hukkua, mutta samalla hukkuu se perusajatus, eli hyvä elämä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läski selittää taas miksi haluaa olla läski. Mikään ei koskaan muutu. Läskiltä puuttuu itsekuria, se on ainoa fakta aloittajan kirjoituksessa.

Minulla on vähän toisenlainen kanta tähän maagiseen "itsekuriin". Minä olen uhkunut koko elämäni aikana ihan uskomattomat määrät itsekuria. Olen pidättäytynyt herkuista ja joskus jopa normaalista syömisestä, ja voinut samana päivänä käydä sekä reippaalla juoksulenkillä että rankassa jumpassa, ja skipannut "herkkupäivätkin" parempien laihdutustulosten toivossa. Vaikka nykyään laihdutankin järjellä, harrastan silti paljon liikuntaa ja pidättäydyn suhteellisen orientoituneesti esim. alkoholista, lihasta ja rasvaisimmista mättöruoista. 

Kun verrataan elämääni hoikkiin tuttaviini, heidän kätensä käyvät illanistujaisissa tämän tästä sipsikulholla, alkoholia kuluu henkilöstä riippuen huomattaviakin määriä, illaksi tuodaan grilliltä kebabia kotiin ja seuraavana päivänä toivutaan limpparilla, krapulapitsalla ja irtokarkeilla. Kun mennään satunnaisesti kahvittelemaan, he voivat täysin surutta vetäistä kahvilan rasvaisimman suklaakakun ja huuhdella sen alas sokerilimsalla. Ei kuulosta minusta kauhean "itsekuria uhkuvalta" elämältä? 

Pointtini ei ole tehdä selväksi, että minun elimistöni olisi jotenkin poikkeava, kun olen lihava kaikesta tästä "itsekurista" huolimatta (olen laihtunut aika paljon). Pointtini on se, että laihana pysyminen ei vaadi askeettista kieltäytymistä ja loputonta "itsekurin" pumppaamista. Nämä kuvailemani hoikat eivät säntää seuraavana päivänä ahdistuneina juoksulenkille ja paastoa omatunnontuskissaan, vaan jatkavat elämäänsä, ja tasaavat ikään kuin luontaisesti satunnaiset liikasyöntinsä. Perusterveellinen elämäntapa, kehon kuuntelu ja joustava syöminen - minä koen, että nämä asiat ovat paljon tärkeämpiä kuin se, kuinka paljon itsekuria ruokavalion noudattaminen vaatii.

Kiitos, olet siis juuri samaa mieltä kuin minäkin!

Minullakin on kyllä itsekuria: olen mm. vesipaastonnut, nutrannut, karpannut ja food mapannut. Olen ollut tipattomalla ja herkkulakossa. Olen käynyt ne aamulenkit ja jumpat. Ja kaiken tämän olen tehnyt verenmaku suussa ja itseinhon sävyttämänä. Itsekuria löytyy myös elämän muilla osa-alueilla, mm. työn ja opintojen saralta. Itsekurilla ja painonhallinnalla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä keskenään, sillä tänään hampaat irvessä kieltäytyminen vain johtaa suurempaan repsahdukseen huomenna. Tasapaino ei löydy kieltojen kautta.

Ap