Lue keskustelun säännöt.
Olen 23 ja mulla ei ole tulevaisuutta
10.05.2016 |
Opinnot menee huonosti kun ala ei motivoi. Rahat loppu, kesäksi ei taaskaan saanut töitä kymmenistä hakemuksista huolimatta ja opintotukia ei voi nostaa koska loppuvat muutenkin, kun opinnot ei motivoi. Ei ole ketään jolle puhua, koulusta ei löytynyt yhtään ystävää, poikaystävä suunnittelee eroamista kun ei jaksa ongelmiani. En tiedä ollenkaan mitä elämältä haluan, joten minkään tekeminen ei motivoi kun ei ole mitään suuntaa. Vanhemmat ovat kaukana eivätkä välitä, sisaruksia ei ole.
Olen koko ajan väsynyt ja surullinen, haluaisin vain nukkua ja saada etäisyyttä elämääni. Tässäkö tämä olikin?
Kommentit (38)
Jos sitä unelma-ammattia oikein etsimällä etsii ja vaihtaa koulusta toiseen, niin siihen rumbaan saa tuhlattu vuosikausia.
Ajattele se saavutuksena, että saat edes yhden tutkinnon valmiiksi ja käytät sitä hyödyksesi töitä hakiessasi. Nuorella (kyllä, 23-vuotias ON vielä nuori) ihmisellä on hyvä olla jotain "valmista" CV:ssä, tyyliin lukio/amis/amk käytynä (ja miehillä asevelvollisuus suoritettu), niin jotain näyttöä pitkäjänteisyydestä ja aikaansaannoksista. Ei sinun tarvitse mainosta töitä hakiessasi, ettei sulla ollut yhtään motivaatiota tehdä tutkintoa eikä ala kiinnostanut. Haet vaan muihinkin hommiin kuin vain tutkintoasi vastaavaa työtä.
Sun ongelmasi taitaa olla enemmän asennepuolella, et ole vielä menettänyt yhtään mitään. Negatiivisuudessa vellomisella et saavuta yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samanikäinen ja vaikka monet asiat elämässäni ovatkin hyvin, koen silti turhautumista ja väsymystä siihen, ettei elämä tunnu etenevän, kun mikään koulu ei maistu ja aiemmin kiitettävän oppilaan koulunkäynti on jatkuvia poissaoloja ja alisuorittamista. Olen koulunvaihtaja ja mennyt sen mukaan minne pääsen tai mitä joku muu on kehunut tai minkä isäni hyväksyisi (tämän ei pitäisi antaa vaikuttaa, mutta vaikeaa on ollut jättää huomiotta kaikki negatiiviset kommentit "huonoista" aloista), mutta mikään ei lopulta ole kiinnostanut oikeasti. Tänä keväänä yritin miettiä oikeasti mitä haluan niissä puitteissa mihin pystyn panostamaan tällä hetkellä, ja jos pääsen hakemaani kouluun, syksyllä meno alkaa toivottavasti paremmin. En ole kuitenkaan kertonut perheelleni että hain taas kouluihin, koska en halua että he joutuvat taas huolehtimaan tuleeko minusta koskaan mitään. Poikaystäväni on ollut luottohenkilöni, vaikka kaikesta ei aina olekaan voinut puhua (suhteen sisäisistä asioista), mutta pitkä suhteemme on johtamassa pikku hiljaa eroon ja tämä ei vain tunnu oikealta, joten en voi jakaa kenenkään kanssa kaikkia tuntemuksiani ja tavallaan tuntuu, etten ole saanut mitään järkevää aikaiseksi viimeisten muutaman vuoden aikana. Töitä on joskus, mutta jos asuisin omillani, se ei riittäisi. Joten vaikka tämä olikin vain pitkä vuodatus omista tuntemuksistani, haluan kertoa AP:lle, että muitakin on tuossa tilanteessa. Aina välillä tekisi mieli aloittaa joku ystävyysprojekti vaikka tänne keskustelupalstan sivuille, jotta monet sivuun jääneet tai syrjäytymisvaarassa (pienessäkin) olevat ihmiset saisivat tukea ja ystävyyttä muilta samassa tilassa olevilta tai muuten ihanilta ihmisiltä, koska todella uskon, että sosiaaliset suhteet ovat ne jotka pitävät useimmat kiinni elämässä. Itse olen jossain määrin introvertti ja kaipaan omaa rauhaa ja tilaa ja aikaa ladata akut yksin, mutta läheiset ihmiset ovat kuitenkin ne, jotka tekevät elämästä makoisaa. Ja muutama nettituttukin vitseineen piristävät elämää. Joten tämä tästä ja tsemppiä tulevaan, vaikka et saisikaan töitä, voit aina yrittää tehdä jotain mieleistä ja mahdollisuuksien mukaan hyödyllistä niin, että elämässä olisi kuitenkin mukavaa sisältöä. Minulle esimerkiksi kirjoittaminen on tällaista puuhaa. Hyvää jatkoa!
Ja ei, en jaksanut tehdä kappalejakoa pitkään viestiini.
Pidä välivuosi kaikesta: töistä, opinnoista ja poikaystävästä. Lähde maailmalle, tee vähän töitä ja sieltä se vastaus viimeistään löytyy. Ja uusia ystäviä. Ehkäpä uusi poikaystäväkin :) En ole ikinä kuullut kenenkään sanovan, että oli huono päätös, varsinkin Working Holidaylla Ausseissa ei budjettikaan ole ongelma kun samalla tienaa elantonsa. Soita vaikka kilroy travelssille, sieltä ne keksii kyllä aina jonkun mestan minne lähtee!
Kuulostat masentuneelta, otapa yhteyttä lääkäriin niin alkaa elämä pikkuhiljaa helpottaa. Ihme kommentteja täällä, että ei voi mennä huonosti kun on mies??? Mitä se mies siihen omaan oloon vaikuttaa, ei se mikään elämäntarkoitus ole. Ap tarvitsee nyt keskusteluapua ja varmaan myös lääkityksen.
Vierailija kirjoitti:
Pidä välivuosi kaikesta: töistä, opinnoista ja poikaystävästä. Lähde maailmalle, tee vähän töitä ja sieltä se vastaus viimeistään löytyy. Ja uusia ystäviä. Ehkäpä uusi poikaystäväkin :) En ole ikinä kuullut kenenkään sanovan, että oli huono päätös, varsinkin Working Holidaylla Ausseissa ei budjettikaan ole ongelma kun samalla tienaa elantonsa. Soita vaikka kilroy travelssille, sieltä ne keksii kyllä aina jonkun mestan minne lähtee!
Ap:lla ei ole varaa edes vuokraan, ei voi siis lähteä matkoille. Muuten hyvä ehdotus, tuo maiseman vaihdos auttaa selvittämään ajatuksia. Ap voisi harkita nyt välivuotta ja hakea kokopäiväistä työtä. Saisit hetken hengähtää (samalla hae apua mahdolliseen masennukseesi, se ei yliopistolle pääsemisellä parane, päin vastoin, siellä se on yleinen vaiva) ja keräilet vähän rahaa. Jos et pääse yliopistoon, niin lähdet noilla rahoilla ulkomaille etsimään itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pidä välivuosi kaikesta: töistä, opinnoista ja poikaystävästä. Lähde maailmalle, tee vähän töitä ja sieltä se vastaus viimeistään löytyy. Ja uusia ystäviä. Ehkäpä uusi poikaystäväkin :) En ole ikinä kuullut kenenkään sanovan, että oli huono päätös, varsinkin Working Holidaylla Ausseissa ei budjettikaan ole ongelma kun samalla tienaa elantonsa. Soita vaikka kilroy travelssille, sieltä ne keksii kyllä aina jonkun mestan minne lähtee!
Oikeastu tämä olisi paras ratkaisu. Tiedän, että tämä toimii. Pitää vain säästää pari kuukautta, mahdollisesti ottaa opintolainaa tai pyytää vaikka omilta vanhemmilta tai läheiseltä sukulaiselta hieman sponsoriapua. T. Been there, done that - and it works!
Ja p*skat! Tottakai sulla on tulevaisuus, nyt tommonen asenne hemmettiin! Kaikkia se elämä potkii joskus päähän ja fiilikset ovat silloin juurikin tuollaiset kuin sinulla, ei se ikuisuuksiin jatku! Tuo on suoraan sanottuna paska vaihe, joka menee kyllä ohi. Eikö miehesi tue sinua, vai teetkö sen VIRHEEN että purat kaiken mieheesi vaikka hän on tällä hetkellä todennäköisesti tärkein ihminen sinulle? Yrititkö muuten itse solmia ystävyyssuhteita koulussa, vai oletitko vain että se menee toisipäin..? Tommoset puheet kannattaa joka tapauksessa lopettaa, tiedossa voi olla vaikka mitä kivaa. Tsemppiä tulevaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm.. siis jos ihmisellä menee huonosti niin heti sanotaan että on masennus?! Masennus on vakava psyykkinen sairaus, ihmisellä voi mennä erittäin huonosti myös ilman masennusta, sekin kannattaa muistaa.
Syötkö e-pillereitä? Hormonikierukka? E-rengas? Minipillerit? Kapseli?
Hormonit aiheuttaa pahimmillaan tollasta rajua alakuloisuutta, kokemusta on.
Terveisin kuparikierukkanainen forever
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opinnot menee huonosti kun ala ei motivoi. Rahat loppu, kesäksi ei taaskaan saanut töitä kymmenistä hakemuksista huolimatta ja opintotukia ei voi nostaa koska loppuvat muutenkin, kun opinnot ei motivoi. Ei ole ketään jolle puhua, koulusta ei löytynyt yhtään ystävää, poikaystävä suunnittelee eroamista kun ei jaksa ongelmiani. En tiedä ollenkaan mitä elämältä haluan, joten minkään tekeminen ei motivoi kun ei ole mitään suuntaa. Vanhemmat ovat kaukana eivätkä välitä, sisaruksia ei ole.
Olen koko ajan väsynyt ja surullinen, haluaisin vain nukkua ja saada etäisyyttä elämääni. Tässäkö tämä olikin?
Kun kerrot ikäsi kahdella, tajuat että aikasi tällä pallolla on joka tapauksessa rajallinen. Älä siis synkistele synkistelyn vuoksi. Ongelmasi ovat hyvin konkreettisia ja niihin löytyy kyllä vastauksia kun annat itsellesi aikaa. Mieti uravalintaasi uudelleen, jos nykyinen ammatti ei motivoi tai kiinnosta. Koita mönkiä ulos oman napasi ympäriltä ja mieti esim. miten voisit piristää sitä poikaystävääsi sen sijaan että ryvet koko ajan omissa ongelmissasi. Mieti mitkä asiat ovat hyvin sinulla juuri nyt.
Ap tuo ausseihin meno tuntuu hyvältä vaihtoehdolta. Toinen on vaihtoonmeno. Vaihdossa opintosuoritukset eivät ole niin vaativia, ja kursseja voi valita vapaammin vaihtokohteen kursseista. Ei pakko ole olla omaa alaa. Lisäksi saa paljon uusia ystäviä, sosiaaliset taidot karttuu ja maailmankuva avartuu. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli tästä aloituksesta mieleen, että onkohan ihmisillä ollut yhtä ahdistavaa myös muinaisessa roomassa tms. yhteisössä? Jotenkin minusta tuntuu etteivät ihmiset enää voi hengittää kun joka paikka on täynnä kapitalismia, pärjäämistä, tulosta, voittoa, sääntöjä, byrokratiaa ja teennäistä hehkuttamista mitättömille asioille. Itse jotenkin herään horroksesta kun lähden metsään vaeltamaan muutamaksi päiväksi. Ollaan jotenkin menty liian kauaksi siitä mitä ollaan oltu ihan muutamia vuosikymmeniä sitten. Tuskin ihminen parissa sadassa paljoa muuttuu.
Lähde australiaan sillä on paljon kyrpää tarjolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuli tästä aloituksesta mieleen, että onkohan ihmisillä ollut yhtä ahdistavaa myös muinaisessa roomassa tms. yhteisössä? Jotenkin minusta tuntuu etteivät ihmiset enää voi hengittää kun joka paikka on täynnä kapitalismia, pärjäämistä, tulosta, voittoa, sääntöjä, byrokratiaa ja teennäistä hehkuttamista mitättömille asioille. Itse jotenkin herään horroksesta kun lähden metsään vaeltamaan muutamaksi päiväksi. Ollaan jotenkin menty liian kauaksi siitä mitä ollaan oltu ihan muutamia vuosikymmeniä sitten. Tuskin ihminen parissa sadassa paljoa muuttuu.
Nykyään yksilöön kohdistuu aivan hirveästi paineita yhteiskunnan puolelta. Pitää pärjätä, suorittaa, kuluttaa ja menestyä. Naisten osata paineet kohdistuvat niin ulkonäköön, uraan, perheeseen. Kaikki pitää olla hallinnassa. Elämän varjopuolet ja vaikeudet ovat pidetään visusti omana tietona ja piilossa, jolloin lapsille ja nuorille muodostuu helposti sellainen käsitys, että elämä pelkkää iloa, menestystä ja juhlaa. No joskus siinä kahdenkympin korvilla suojattu lapsuus jää taka-alalle ja ihminen alkaa vähitellen ymmärtämään ja näkemään niitä raadollisia puolia, mitä elämä tuo eteen.
Voi rakas ap, olet niin nuori vielä ja ehdit vaikka mitä. Ehkä tekisi sullekin hyvä erota loppujen lopuksi. Saada etäisyyttä kaikkeen. Minäkin vaihdoin alaa kun olin 27, valmistuin kun olin 31. Eli ehdit tosiaan vaikka mitä. Jos ala ei kiinnosta niin anna olla, se on vain energian tuhlausta. Muuta asennettasi, ja saat ystäviäkin. Jos koko ajan olet negatiivinen niin kukaan ei jaksa sellaisten kanssa olla. Totuus. Hanki töitä, hae vielä 10, tai 20 paikkaan, joskus nappaa. Se on lähtöruutu. Sitten pärjäät rahallisesti ainakin. Ja ole tyytyväinen siihen työhön mitä saat. Nuoret tänä päivänä ovat liian kranttuja. Aloita jostain, sitten voit vaihtaa työpaikka kun pääset alkuun. Muuta omaan kämppään ja aloita alusta. Luota siihen että teit oikein ja että kaikki järjestyy. Sulla on terveyttäsi, se on tärkein. Älä luota tukiin tästä päivästä lähtien vaan tee jotain tilanteellesi, mene joka pv jonnekin kysymään töitä. Ovesta ovelle. Nyt. Älä vaan istu kotona ja sääli itseäsi. Oikeesti. Koska kukaan ei tee asioita sun puolesta, ei nyt eikä huomenna. Kaiken täytyy tulla itsestäsi ja parempi aloittaa tänään. Jaxamista ja tsemppiä. Olet hyvä.
Suosittelen, joko psykiatrista hoitoa tai jos et viitsi vaivautua hyödyttömään hoitoon, rehellisesti itsemurhaa.
Älä mene kuitenkaan junan alle, vaan hanki köyttä.
t:hyödyttömissä hoidoissa puolet elämästään ravannut 30v
Vierailija kirjoitti:
Sulla on mies.
Se uhkaa lähteä lätkimään, mitäs sitten? Ei se toinen ihminen elämään sitä onnellisuutta tuo, etkö sitä ymmärrä vai oletko oikeasti noin yksinkertainen? Tämä viesti ei sitten ollut tarkoitettu pahalla aloittajaa kohtaan, ärsyttää vain joidenkin ihmisten kapea-alainen maailmankuva. Ei yksikään ukonrutale tee naista onnelliseksi jos kaikki muut asiat ovat ihan päin helvettiä.
Syksyllä on AMK-hakuja jonkin verran, myös toiseen asteen kouluihin jotain hakuja.
Ootko varma, että opiskelu ylipäätään ei ole se ongelma? Kyllä mua ainakin kyrsii aivan tajuton motivaatiopula jotain kirjanpitoa opiskeltaessa, mutta itse työ on kivaa.