Lue keskustelun säännöt.
Miten voi hankkia lapsia, jos on vakavasti synnytyskammoinen?
06.05.2016 |
Olen pelännyt ja kauhistellut synnytyksiä pienestä lapsesta saakka. En tiedä, mistä olen jo silloin saanut aiheen päähäni, mutta muistan jo pikkutyttönä ihmetelleeni asiaa äidilleni, joka kertoi että sitten ei enää pelota kun on valmis lapsen hankkimiseen.
No nyt on mittarissa 30 vuotta, ja vauvakuume on kova sekä minulla että miehelläni. Molemmilla on hyvät työurat, talous kuosissa jne. Aika olisi kaikin tavoin otollinen.
Mutta minä en voi mitenkään edes kuvitella, että pystyisin synnyttämään. Koko ajatus saa minut mykistymään kauhusta, ja on vaikea edes kuvailla millaisia tunteita se aiheuttaa. Pelkään sekä sektiota että alatiesynnytystä, mutta alatietapaa vielä järjettömän paljon enemmän. Se kestää kauan, sitä ei parhaimmallakaan kivunlievityksellä saa kivuttomaksi kokemukseksi (ja huonolla tuurilla kivunlievitystä ei edes saa), siitä ei pääse mihinkään karkuun, ja pahimmillaan vauvalle voi sattua jotain, tai minulla voi esim. pidätyskyky kärsiä (minulla on suolistosairaus, joka vaikeuttaa pidättämistä jo nykyisellään).
Pelkään että minua kohdellaan kuin karjaa, eikä kuin ihmistä. Pelkään ettei hätääni huomioida. Menen todella helposti paniikkiin ja silloin olen täysin yhteistyökyvytön. En myöskään haluaisi miestäni viereeni katsomaan alennustilaani.
Sektiossa pelottaa yleiset leikkauksen riskit, ja palautuminen. Minulta on kerran poistettu luomi kyljestä, ja kun puudutus lakkasi toimimasta ja alkoin tuntea pieniä nippaisuja, pyörryin. Pyörryin myös suihkussa kun yritin varoa tikkejä. Juu, olen heikko.
Mitä ihmettä kaltaiseni ihminen voi tehdä? Lapsettomaksi jääminen tuntuu sekä hyvältä että huonolta vaihtoehdolta. En kuitenkaan haluaisi jäädä ilman lapsia, ja mieskin sellaisia haluaa.
Kommentit (31)
Mulla sama ongelma. Pienestä asti pelottanut ajatus synnyttämisestä niin että joudun ihan pakokauhun valtaan. Lapsia kuitenkin haluan, joten otin yhteyttä ehkäisyneuvolaan, ja juttelin ahdistuksestani ja sain lähetteen seksuaaliterapeutille. Olen käynyt siellä nyt vuoden verran. Minulla tosin on taustalla myös yhdyntäkivut, jotka johtuvat myös jännittyneisyydestäni kaikkeen alapäähän liittyvään, eli esim gynekologiset tutkimukset myöskään eivät onnistu. Mutta suosittelen terapiaa. Yritän työstää asiaa niin, että raskautuminen ja synnytys joskus onnistuisi edes sitten sektion avulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä selviää, jos on pakko. Mä sain synnärillä elämäni ekan paniikkikohtauksen mutta selvisin siitä, kun oli pakko. Jos mies tahtoo lisää lapsia niin saa synnyttää ne itse, ei ikinä enää, koska se pelko ei siinä hellittänyt. Päin vastoin.
Käy juttelemassa asiastasi terveyskeskukseen, ohjaavat pelkopolille. Ota selvää luonnollisesta synnytyksestä, tieto voi helpottaa pelkoa. Suurinosa naisista sen on kokenut jossain vaiheessa elämäänsä ja hengissä selvinnyt. Ja epiduraali oikeesti auttaa, itse olin lähes kivuton!
Ulkoista synnytys johonkin köyhän maahan kuten Intiaan, niinhän ne muutkin rikkaat länsimaalaiset tekee. Rahalla saa ja hevosella pääsee nääs.
Vierailija kirjoitti:
Siitä selviää, jos on pakko. Mä sain synnärillä elämäni ekan paniikkikohtauksen mutta selvisin siitä, kun oli pakko. Jos mies tahtoo lisää lapsia niin saa synnyttää ne itse, ei ikinä enää, koska se pelko ei siinä hellittänyt. Päin vastoin.
Hah, sype-keskusteluissa kätilö vakuutti, että synnytyksessä ei voi kuulemma ikinä saada paniikkikikohtausta. Se oli yks mun peloistani. Ne sanoo ihan mitä vaan, että suostuisit synnyttämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huikealla yhden lapsen kokemuksella sanoisin, että joitain erittäin harvoja epäonnisia kokemuksia lukuunottamatta synnyttäjän asenne on se, mikä vaikuttaa eniten synnytyksen kulkuun. En ole itse potenut synnytyspelkoa, mutta luulen sen olevan jonkinlainen fobia, mihin ei järkipuhe auta. Oikeastaan siis ainoa keino päästä peloista yli on kohdata ne! Mä synnytin 4,5-kiloisen jättiläisen käynnistetyllä synnytyksellä, joten kokemus oli tuskainen, mutta täysin kestettävissä kuitenkin. Se on suoranainen ihme, millaisia luolanaisia meistä kuoriutuukaan synnytystilanteessa. :)
En pelännyt synnytystä. Se oli minusta maailman luonnollisin asia ja kuului olennaisesti naiseuteen. Olin yksin kotona kun lapsivesi tuli ja nuoruuden höperyyksissäni menin puolijuoksua kahden kilometrin päässä olevaan neuvolaan kovalla pakkasella. Kätilö sanoi että sairaalaan jos veden tulo jatkuu. No se jatkui ja seuraavana päivänä kävelin neljän kilomatrin päässä olevaan sairaalaan. Aikaisemmassa tutkimuksessa lapsi oli ollut vielä väärin päin mutta tämä treeni oli todennäköisesti kääntänyt lapsen oikeaan asentoon. Keisarinleikkausta ei tehty vaikka lapsen sydänäänet heikkenivät. Sen sijaan suuhuni työnnettiin valtavat määrät kokeiluvaiheessa olevia synnytyspillereitä. Jossain vaiheessa joku kaivoi niitä jo suustani poiskin. Minua pidettiin aivan valtavissa kivuissa kolme vuorokautta tekopolttopillereillä. Sitten alkoi tapahtua ja lapsi vietiin pikavauhtia happikaappiin. Synnytyksessä väliliha leikattiin auki ja siihen laitettiin yli kaksikymmentä tikkiä. Tikattiin kolmessa kerroksessa. Onneksi tikit olivat ns. itsesulavia sillä alapää oli kuin siilin selkä. Toipuminen synnytyksestä kesti kaksi vuotta. Olin niin väsynyt etten jaksanut edes keittiöjakkaraa nostaa. Toipuihin siitäkin vaikka kyyneleet tippuivat vaipanpesuveteen. Mieleen jäi synnytyslääkärin huhuilut sairaalan käytävällä:_ " Ei se aina niin kauheaa ole. Pidimme teitä koekaniinina koska olette niin nuori." Siis ilman lupaa äidin ja lapsen hengen ja terveyden uhalla. Onneksi aika on toinen ja kohtelu toivottavasti parempaa. Silloin oli rikkaitten sairaalat ja köyhin sairaala eli terveyskeskus ja niin se taitaa olla vieläkin. Yksi varteenotettava seikka terveyskeskusten ja - sairaaloitten pitämiseen onkin lääkeäreitten "harjoittelu", sekä koekäytössä olevien lääkkeitten kokeilu. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Seuraavaa lasta odotellessani varauduin samanlaiseen rääkkiin. Synnytys oli normaali ja lapsen olessa mailmassa olin tosi ällistynyt. Seuraavassa synnytyksessä kätilöt jopa opastivat harjoittelijoille, " ei se aina näin helppoa ole", joten harjoitus tekee mestarin. Tosin elämä on aina uhkapeliä tavalla tai toisella. Terveitä lapsia ja terve äiti - kyllä luonto parantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin oli hirveä synnytyspelko jo nuoresta tytöstä lähtien, kiitos kauhutarinoiden joita kuulin synnyttäneiltä.
Vauvakuume iski sitten n 30 v, enkä tämän pelkoni kumminkaan antanut estää, joten tulin raskaaksi.
Pelkäsin vielä koko raskausajan hirveästi, joten menin myös pelkopolille.
Kävin muutaman kerran ja kyllästyin, koska tuli se fiilis, että minut yritetään vaan puhua ympäri, etten haluaisikaan sektiota jne.
Sitten eräänä päivänä vaan päätin, että
synnytän ihan normaalisti, kävi miten kävi.
Ja niin teinkin.Helppoahan se ei ollut, mutta kätilöt ym tiesivät pelkoni, joten osasivat vielä paremmin olla tukena.
Tänä päivänäkin olen ylpeä siitä, että olen kaksi lasta synnyttänyt ja usein olen sanonut, että kaikilla naisilla pitäisi olla mahdollista kokea synnytys. On se kaikesta kivusta huolimatta järisyttävä kokemus!
Tämä oli siis minun kokemus.
Eli kyllä siitä selviää.
Minäkin olen pelännyt synnytystä lapsesta saakka. Olin 15v kun maailman ensimmäinen koeputkilapsi syntyi. Luulin, että lapsi oli kasvanut koeputkessa ja ajattelin, että tuostapa ratkaisu minullekin. Kun asian oikea laita selvisi, ei uutinen ollut mielestäni minkään arvoinen.
Pitkään emmittyäni suostuin mieheni tahtoon lapsesta. Ensin oli tuulimuna, mutta seuraava lähti kehittymään normaalisti. Raskauden loppupuolella mainitsin pelostani ja sektiosta. Se kuitattiin maininnalla, että naiset maailman sivu ovat selvinneet synnytyksestä. Jätin asian siihen, mikä sittemmin osoittautui suureksi virheeksi.
Kaksi päivää ennen laskettua aikaa oli neuvolakäynti. Sydänääniä ei löytynyt. Sairaalassa paljastui, että sikiö on kuollut. Sektiopyynnölle tuli tiukka ei. Sitten vain kidutuskammioon. Avautumisvaihe meni joten kuten ja epiduraalihan vei kaikki kivut. Sitten tuli ponnistamisen aika ja siihen ei annettu mitään kivunlievitystä, koska se kuulemma olisi häirinnyt ponnistamista. Sitä kesti yli tunnin ja voin kertoa, että se oli elämäni helvetillisin tunti. Minulle oli valehdeltu, että kun pää on ulkona, on pahin ohi. Katit! Ne hartiathan oli se hirvein osa. "Kyllä ne kivut kestää kun tietää minkä palkinnon saa". Siinähän sitä oli palkintoa kerrakseen. Voiko valittaa kuluttaja-asiamiehelle, kun palkinto olikin parasta ennen päivänsä nähnyt?
Voin kertoa, ettei tuo kokemus vienyt synnytyspelkoani. Se ei ollut niin hirveää kuin luulin. Se oli monin kerroin hirveämpää! Seuraaville vaadin suuren tappelun kera sektiot. Ne olivat ihania kokemuksia. Mitkään uhkakuvat ei toteutuneet ja toipuminen oli nopeaa. Alatiesynnytystä kävin puimassa psykologin luona vielä yli kuusi vuotta myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli kyllä siitä selviää.
Ihan kaikki eivät kyllä valitettavasti selviä. Pari äitiä kuolee synnytykseen Suomessa joka vuosi.
Lue kirja Kun synnytys pelottaa. Mä luin sen, kun odotin toista lastani.