Miksi kuvitellaan, että isovanhemmista on ihanaa hoitaa lapsenlapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole harhakäsityksiä. Omat vanhempani eivät halua lasteni kanssa olla. Äitini ei oikein jaksa edes puhelimessa kuunnella heidän kuulumisiaan. Nähnyt on viimeksi pari vuotta sitten. Tässä kun soiteltiin, niin melkein luulin, et pyytää kesällä käymään, mut ei sentään. Pyysi valokuvaa.

Anoppi taas hoitaa, jos pyydetään, mut harvoin tarjoutuu itse. Käytännössä ollaan pari kertaa vuodessa pyydetty hoitoa, mut toki kyläillään muuten useammin.

Itselläni sama tilanne. Toivottavasti nämä isovanhemmat sitten ymmärtävät, että turha kuvitella lastenlasten tulevan vanhainkotiin katsomaan mummia...

Luuletko, että ne tulee sinua katsomaan, vaikka kuinka hoitaisit? Pitääkö heidän jäädä kiitollisuudenvelkaan!? Naurettavia ajatuksia.

Ei välttämättä kiitollisuuden velkaan, vaan jos lastenlasten suhde isovanhempaan on läheinen, se kulku sinne vanhainkotiin käy kevyemmin. Ei siitä takuuseen voi mennä, mutta jos suhde on läheinen, yleensä se välittäminen puolin ja toisin on helpompaa.

Reslistinen tosiasia on, että ne lapsenlapset tuskin jää samalle paikkakunnalle, kun se mummi ja pappa on vanhainkodissa. Toisaalta he elävät kiirevuosia niinä aikoina ja ei ole aikaa juosta kiitollisuudenvelkaa hoitamassa vanhainkodissa.

Joten ei kannata lastata lapsiaan ja lapsenlapsiaan sellaisella taakalla, että nyt hoidan teitä ja teidän pitää sitten syyllisyydentuntoisina käydä minua avustamassa vanhainkodissa (jos nyt joku kuvittelee vielä vanhainkotiin pääsevänsä, eikä jäävänsä kotiin avustajan käydessä pari kertaa viikossa).

Kun niin paljon vanhuksia on yksin ja ei edes omat aikuiset lapset ehdi omia vanhempiaan hoitamaan, niin miten te kuvittelette, että nuoret aikuiset, lapsenlapset hoitaa teitä vanhana.

Jaa, tämä mummi kyllä asuu pääkaupunkiseudulla ja suurella todennäköisyydellä nuo mummin mussukat jäävät myös tänne lähistölle? Ei tietysti voi tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat jotka on itse pienenä ollut omassa mummolassa hoidossa vie lapsensa nyt näille mummoille hoitoon jotka on laittanut nämä vanhemmat mummolaan hoitoon pienenä.. hmm..

Ei se aina noin mene :( . Omat lapseni eivät olleet koskaan mummolassa hoidossa pitkän matkan takia ( 500 km ). Toiset isovanhemmat olivat jo kuolleet ja hoidimme aina lapsemme itse ilman sukulaisten apua. Nyt kun asun lähellä lapsiani, autan mielelläni lastenlasten hoidossa ihan siksi että muistan miten kurjaa oli, kun ei ollut ketään keneltä pyytää apua. Lasteni suhde näihin ainoisiin isovanhempiin jäi myös etäiseksi, kun tapasivat heitä vain pari kertaa vuodessa. Nyt nautin siitä, että suhteet lastenlapsiin ovat läheiset :)

Meillä oli hyvin samanlainen tilanne kun olin lapsi, eli asuttiin satojen kilometrien päässä isovanhemmista ja käytiin vierailulla muutamaan kertaan vuodessa. Silti isovanhemmat olivat minulle rakkaat, en koskaan tuntenut heitä etäisiksi vaan aina innoissani odotin noita reissuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole harhakäsityksiä. Omat vanhempani eivät halua lasteni kanssa olla. Äitini ei oikein jaksa edes puhelimessa kuunnella heidän kuulumisiaan. Nähnyt on viimeksi pari vuotta sitten. Tässä kun soiteltiin, niin melkein luulin, et pyytää kesällä käymään, mut ei sentään. Pyysi valokuvaa.

Anoppi taas hoitaa, jos pyydetään, mut harvoin tarjoutuu itse. Käytännössä ollaan pari kertaa vuodessa pyydetty hoitoa, mut toki kyläillään muuten useammin.

Itselläni sama tilanne. Toivottavasti nämä isovanhemmat sitten ymmärtävät, että turha kuvitella lastenlasten tulevan vanhainkotiin katsomaan mummia...

Luuletko, että ne tulee sinua katsomaan, vaikka kuinka hoitaisit? Pitääkö heidän jäädä kiitollisuudenvelkaan!? Naurettavia ajatuksia.

Ei välttämättä kiitollisuuden velkaan, vaan jos lastenlasten suhde isovanhempaan on läheinen, se kulku sinne vanhainkotiin käy kevyemmin. Ei siitä takuuseen voi mennä, mutta jos suhde on läheinen, yleensä se välittäminen puolin ja toisin on helpompaa.

Reslistinen tosiasia on, että ne lapsenlapset tuskin jää samalle paikkakunnalle, kun se mummi ja pappa on vanhainkodissa. Toisaalta he elävät kiirevuosia niinä aikoina ja ei ole aikaa juosta kiitollisuudenvelkaa hoitamassa vanhainkodissa.

Joten ei kannata lastata lapsiaan ja lapsenlapsiaan sellaisella taakalla, että nyt hoidan teitä ja teidän pitää sitten syyllisyydentuntoisina käydä minua avustamassa vanhainkodissa (jos nyt joku kuvittelee vielä vanhainkotiin pääsevänsä, eikä jäävänsä kotiin avustajan käydessä pari kertaa viikossa).

Kun niin paljon vanhuksia on yksin ja ei edes omat aikuiset lapset ehdi omia vanhempiaan hoitamaan, niin miten te kuvittelette, että nuoret aikuiset, lapsenlapset hoitaa teitä vanhana.

En ole missään vaiheessa sanonut, että hoidan lastenlapsia siksi, että he sitten hoitavat minua vanhana. Ajattelen vain ( omasta pitkästä kokemuksesta ), että jos on hyvä suhde, se jää elämään mieleen. Tottakai tiedän nuorten ja  nuorten perheiden kiireet, olenhan ne itsekin kokenut. Samaan aikaan ruuhkavuosien kanssa vanhempani sairastelivat 500 km päässä.

Vierailija kirjoitti:

meillä ei pappaa tai vaaria olekkaan mutta mummoja ei paljon kiinnosta. Muutaman vkl on lapsi ollut toisella mummolla tässä puolenvuoden sisään, sekin on tapahtunu lapsen aloitteesta että lapsi on mummolta kysynyt saako tulla yöksi. Lapsi kyllä selvästi kaipaa isovanhempia muttaisovanhemmat ei ilmeisesti heitä.

Monesti kyllä toivoisin että mummot omatoimisesti kysyisi yökylään tai edes kylään. Itse joudutaan itsemme kutsuun kummallekkin. Eikä oma äitini edes tiedä millaisessa talossa asun, kun ei ole ikinä käynyt ja anoppi on käynyt kerran silloinkin ihan pyydettiin tulisiko meille.

Jos minusta tulee joskus mummo niin pyrin ihan omasta halusta viettään aikaa mahdollisimman paljon heidän kanssaan.

Luin nopeasti "Muutaman vkl on lapsi ollut toisella mummolla tässä puolenvuoden iässä, sekin on tapahtunu lapsen aloitteesta--" ja ihmettelin, että mahtaapa olla aloitteellinen vauveli :D

Itselläni ei vielä lapsia ole, mutta toivottavasti tulevaisuudessa, Tiedän, että omista vanhemmistani saan sitten aikanaan todella innokkaat ja avuliaat isovanhemmat lapsilleni, sillä molemmat ovat todella lapsirakkaita. Miehen vanhemmat taas olivat nyt jo sanoneet (ei siis todellakaan edes vielä ole lapset ajankohtaisia, koska opiskelut) että heille ei sitten lapsia noin vain sitten viedä ja jätetä moneksi päivää. Tuo vähän yllätti kieltämättä, mutta hyvä kun on nyt jo sitten selvää :D Ei sillä että automaattisesti olisinkaan olettanut että saa viedä ja jättää, vaan että noin "jyrkästi" olivat sanoneet vaikka ei ole vielä suunnitelmissa lapet pitkään aikaan.

Itse olen ollut omilla äidin puolen isovanhemmilla pienenä paljon hoidossa, varsinkin kesäisin oltiin, ja se oli kyllä lapsuuden parasta aikaa. Vielä nykyäänkin pappa välillä kuskailee todella mielellään jos on tarvis eikä muuta kyytiä saa. Ja joka kerta muistuttaa että aina saa pyytää, sillä se on heidän tehtävänsä kuskata lapsenlapsia<3 Mies ollut myös molemmilla, isovanhemmillaan hoidossa pienenä aika paljonkin, joten meidän tapauksessa se ei taida tulevaan tilanteeseen vaikuttaa.

No siitä päättelen, että anoppi ja appi kyselevät itse voisivatko lapset taas tulla hoitoon vaikka ensi tiistaina. Omaehtoisesti ei juuri kysellä kuin hädän hetkellä. Jos aikaa menee pari, kolme viikkoa, alkaa kysely voisivatko lapset tulla hoitoon. Toki silloin on päästetty lapset isovanhemmille joksikin tunniksi. On mukava juttu, että isovanhemmat tahtovat aktiivisesti muodostaa elinikäisen suhteen lapsenlapsiin. Jos sellaista ei synny kun lapsi on pieni niin suhde jää etäiseksi.

On helppo sanoa että hoidan ja oikein odotan että saan hoitaa. Ikä vaan muttaa tilannetta ja monella yli60v. on jo kremppaa ja jotain pysyvää läkitystä. Nyt itse täytän 51v. ja nukun joka päivä päikkärit niin tiedän ettei musta hoitajaksi ole.

Miehelläkin pysyvä lääkitys.

Lapset nyt vaan on liikkuvaisia ja energisiä että pelkkä ajatuskin kauhistuttaa.

Kylään saa tulla milloin vaan !

Vierailija kirjoitti:

On helppo sanoa että hoidan ja oikein odotan että saan hoitaa. Ikä vaan muttaa tilannetta ja monella yli60v. on jo kremppaa ja jotain pysyvää läkitystä. Nyt itse täytän 51v. ja nukun joka päivä päikkärit niin tiedän ettei musta hoitajaksi ole.

Miehelläkin pysyvä lääkitys.

Lapset nyt vaan on liikkuvaisia ja energisiä että pelkkä ajatuskin kauhistuttaa.

Kylään saa tulla milloin vaan !

Niin omat lapset teinejä ja asuu kotona että niistäkin on ihan tarpeeksi työtä.

Vierailija kirjoitti:

No siitä päättelen, että anoppi ja appi kyselevät itse voisivatko lapset taas tulla hoitoon vaikka ensi tiistaina. Omaehtoisesti ei juuri kysellä kuin hädän hetkellä. Jos aikaa menee pari, kolme viikkoa, alkaa kysely voisivatko lapset tulla hoitoon. Toki silloin on päästetty lapset isovanhemmille joksikin tunniksi. On mukava juttu, että isovanhemmat tahtovat aktiivisesti muodostaa elinikäisen suhteen lapsenlapsiin. Jos sellaista ei synny kun lapsi on pieni niin suhde jää etäiseksi.

Niinkö?

Lapsenlapsia pitää nähdä mutta eikö omaa lasta. Koko perhe voi vierailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siitä päättelen, että anoppi ja appi kyselevät itse voisivatko lapset taas tulla hoitoon vaikka ensi tiistaina. Omaehtoisesti ei juuri kysellä kuin hädän hetkellä. Jos aikaa menee pari, kolme viikkoa, alkaa kysely voisivatko lapset tulla hoitoon. Toki silloin on päästetty lapset isovanhemmille joksikin tunniksi. On mukava juttu, että isovanhemmat tahtovat aktiivisesti muodostaa elinikäisen suhteen lapsenlapsiin. Jos sellaista ei synny kun lapsi on pieni niin suhde jää etäiseksi.

Niinkö?

Lapsenlapsia pitää nähdä mutta eikö omaa lasta. Koko perhe voi vierailla.

Me vierailemme kyllä ainakin viikon, parin välein yleensä koko perheen voimin appivanhemmilla. Itse asiassa suurimmaksi osaksi näemme heitä ihan koko perheenä. Tämän lisäksi appivanhemmat kyselevät lapsia hoitoon vielä erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei vielä lapsia ole, mutta toivottavasti tulevaisuudessa, Tiedän, että omista vanhemmistani saan sitten aikanaan todella innokkaat ja avuliaat isovanhemmat lapsilleni, sillä molemmat ovat todella lapsirakkaita. Miehen vanhemmat taas olivat nyt jo sanoneet (ei siis todellakaan edes vielä ole lapset ajankohtaisia, koska opiskelut) että heille ei sitten lapsia noin vain sitten viedä ja jätetä moneksi päivää. Tuo vähän yllätti kieltämättä, mutta hyvä kun on nyt jo sitten selvää :D Ei sillä että automaattisesti olisinkaan olettanut että saa viedä ja jättää, vaan että noin "jyrkästi" olivat sanoneet vaikka ei ole vielä suunnitelmissa lapet pitkään aikaan.

Itse olen ollut omilla äidin puolen isovanhemmilla pienenä paljon hoidossa, varsinkin kesäisin oltiin, ja se oli kyllä lapsuuden parasta aikaa. Vielä nykyäänkin pappa välillä kuskailee todella mielellään jos on tarvis eikä muuta kyytiä saa. Ja joka kerta muistuttaa että aina saa pyytää, sillä se on heidän tehtävänsä kuskata lapsenlapsia<3 Mies ollut myös molemmilla, isovanhemmillaan hoidossa pienenä aika paljonkin, joten meidän tapauksessa se ei taida tulevaan tilanteeseen vaikuttaa.

Tiedän myös isovanhempia, jotka jo etukäteen ennen lastenlasten syntymää ilmoittavat, etteivät sitten ala enää lapsia hoitamaan. Harva vanhempi kai kuitenkaan hankkii lapsia ajatuksella, että isovanhemmat sitten hoitaa?? 

 Minusta se on outoa sikäli, että eihän sitä edes etukäteen tiedä, miltä isovanhempana oleminen tuntuu, millainen vauva syntyy, onko terve jne, tarvitseeko perhe kipeästi jotain apua ? Ja luulen, että tuo "ei hoideta"-ilmoitus jää mieleen jonkinlaisena hylkäämisenä? Itse ainakin tuollaisen ilmoituksen jälkeen olisin aika varovainen kaikessa lähestymisessä ja pyynnöissä enkä kovin avoimesti edes kertoisi perheeni kuulumisia.

 Onneksi ei poikani ja hänen vaimonsa hoidata meillä lastaan. Lapsi on päivähoidossa ja ymärtävät ei mummo ja ukki ole  jatkuvia hoitajia.  Ovat meillä perheenä yötä ,kun käyvät  kaupoilla lapsi saattaa olla meilllä sen ajan. On nyt sen verran jo iso, että voi olla äidistä ja isästä  erossa Tosin ei asuta samalla   paikkakunnalla, joten ei ihan joka viikko nähdä.      Ollaan hoidettu tyttärien lapsia paljon ,kun olivat pieniä. Nyt tää iltatähti on  ihan uusi juttu ja ei enää jaksettais jatkuvasti hoitaakkaan.

Mulla on jo aikuiset lapset, mutta ei vielä lapsenlapsia. En oikein osaa nähdä itseäni mummi-ihmisenä. En ennen lapsiani osannut nähdä itseäni äiti-ihmisenäkään, joten kai se mummius syntyy vasta sitten, jos musta joskus tulee mummi. Mutta jos nyt kuvittelen tulevaa, niin en osaa sanoa, haluanko hoitaa lapsenlapsiani. Olen elämäni aikana hoitanut aika paljonkin ystävieni ja sisarusteni lapsia, mutta en mä ole koskaan heille soittanut ja kysynyt, saisinko tulla hoitamaan heidän lapsiaan. En ole koskaan tuntenut pakottavaa tarvetta päästä hoitamaan muiden lapsia.  Olen hoitanut myös terminaalivaiheessa olevaa lähiomaistani, mutta en silloinkaan mitenkään intopinkeenä ollut, että jess, saan hoitaa kuolevaa. Olen hoitanut ja hoidan edelleenkin läheisteni ja ystävieni lemmikkieläimiä, mutta en mä nyt välttämättä ole halunnut matkustaa pari kertaa päivässä bussilla hoitamaan näitä eläimiä. Mä ajattelenkin asian niin, että haluanko auttaa läheisiäni enkä haluanko hoitaa heitä, heidän lapsiaan tai kissojaan ja koiriaan. Tai viherkasvejaan kesälomien aikana. Läheisteni ja ystävieni auttaminen on mulle luontevaa ja vaikka se aika ajoin tarkoittaakin asioita, jotka ovat työläitä, raskaita ja joskus äärettömän surullisiakin, niin auttamisenhalu on minussa aika vahva. Joten luulisin, että jos minusta tulee joskus mummi ja lapseni tarvitsisivat apuani lastenhoidossa, niin kyllä mä lapsenlapsiani hoitaisin. 

Vastaus aloituksen kysymykseen:

Koska tunne-elämältään normaalien, mielenterveysongelmista kärsimättömien isovanhempien mielestä on ihanaa viettää aikaa lastenlasten kanssa. Vain sellaisten mielestä ei ole, jotka eivät juuri ole omista lapsistaankaan välittäneet. Itse asiassa heistäkin osa koittaa paikkailla huonoa vanhemmuuttaan olemalla hyvä isovanhempi, mikä on ihan positiivinen asia.

Kyllä vähemmistö isovanhemmista on tuota evvk- kategoriaa. Ja sellaisista kannattaa pitää lapset muutenkin kaukana. Huonoja ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

 Onneksi ei poikani ja hänen vaimonsa hoidata meillä lastaan. Lapsi on päivähoidossa ja ymärtävät ei mummo ja ukki ole  jatkuvia hoitajia.  Ovat meillä perheenä yötä ,kun käyvät  kaupoilla lapsi saattaa olla meilllä sen ajan. On nyt sen verran jo iso, että voi olla äidistä ja isästä  erossa Tosin ei asuta samalla   paikkakunnalla, joten ei ihan joka viikko nähdä.      Ollaan hoidettu tyttärien lapsia paljon ,kun olivat pieniä. Nyt tää iltatähti on  ihan uusi juttu ja ei enää jaksettais jatkuvasti hoitaakkaan.

Ehkäpä lapsennekaan eivät jaksa enää hoitaa teitä kun voimanne ehtyvät.

Meillä hoitavat mielellään. Lapsilla on 5 mummoa ja 3 ukkia .

Vierailija kirjoitti:

Vastaus aloituksen kysymykseen:

Koska tunne-elämältään normaalien, mielenterveysongelmista kärsimättömien isovanhempien mielestä on ihanaa viettää aikaa lastenlasten kanssa. Vain sellaisten mielestä ei ole, jotka eivät juuri ole omista lapsistaankaan välittäneet. Itse asiassa heistäkin osa koittaa paikkailla huonoa vanhemmuuttaan olemalla hyvä isovanhempi, mikä on ihan positiivinen asia.

Kyllä vähemmistö isovanhemmista on tuota evvk- kategoriaa. Ja sellaisista kannattaa pitää lapset muutenkin kaukana. Huonoja ei kiinnosta.

Amen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei vielä lapsia ole, mutta toivottavasti tulevaisuudessa, Tiedän, että omista vanhemmistani saan sitten aikanaan todella innokkaat ja avuliaat isovanhemmat lapsilleni, sillä molemmat ovat todella lapsirakkaita. Miehen vanhemmat taas olivat nyt jo sanoneet (ei siis todellakaan edes vielä ole lapset ajankohtaisia, koska opiskelut) että heille ei sitten lapsia noin vain sitten viedä ja jätetä moneksi päivää. Tuo vähän yllätti kieltämättä, mutta hyvä kun on nyt jo sitten selvää :D Ei sillä että automaattisesti olisinkaan olettanut että saa viedä ja jättää, vaan että noin "jyrkästi" olivat sanoneet vaikka ei ole vielä suunnitelmissa lapet pitkään aikaan.

Itse olen ollut omilla äidin puolen isovanhemmilla pienenä paljon hoidossa, varsinkin kesäisin oltiin, ja se oli kyllä lapsuuden parasta aikaa. Vielä nykyäänkin pappa välillä kuskailee todella mielellään jos on tarvis eikä muuta kyytiä saa. Ja joka kerta muistuttaa että aina saa pyytää, sillä se on heidän tehtävänsä kuskata lapsenlapsia<3 Mies ollut myös molemmilla, isovanhemmillaan hoidossa pienenä aika paljonkin, joten meidän tapauksessa se ei taida tulevaan tilanteeseen vaikuttaa.

Tiedän myös isovanhempia, jotka jo etukäteen ennen lastenlasten syntymää ilmoittavat, etteivät sitten ala enää lapsia hoitamaan. Harva vanhempi kai kuitenkaan hankkii lapsia ajatuksella, että isovanhemmat sitten hoitaa?? 

 Minusta se on outoa sikäli, että eihän sitä edes etukäteen tiedä, miltä isovanhempana oleminen tuntuu, millainen vauva syntyy, onko terve jne, tarvitseeko perhe kipeästi jotain apua ? Ja luulen, että tuo "ei hoideta"-ilmoitus jää mieleen jonkinlaisena hylkäämisenä? Itse ainakin tuollaisen ilmoituksen jälkeen olisin aika varovainen kaikessa lähestymisessä ja pyynnöissä enkä kovin avoimesti edes kertoisi perheeni kuulumisia.

Näitä tapauksia tosiaan on nykyään, jossa tulevat isovanhemmat ilmoittaa napakasti etteivät hoida lapsenlapsiaan. Ihan ok, jokainen päättää omista asioistaan, mutta niin kuin sanoit, kyllä tuollainen etukäteen kieltäytyminen, ennen kuin edes koko lapsia on olemassa, antaa aika kylmän vaikutelman. Ei todella tekisi mieli kertoilla enää omista asioistaan mitään. Kanssakäymisestä tulisi varmasti samanlaista kuin joidenkin satunnaisten hyvän päivän tuttujen kanssa, "on se ollut kivat ilmat viime aikoina" -tyyliin.  

Vierailija kirjoitti:

Lapset tuodaan kuin "lahjana" hoitoon ja ajatellaan, että heitä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Ehkä jonkun kohdalla noin onkin. Omilla lapsillani ei vielä ole lapsia, mutta mieheni lapsilla on. He ovat kivoja ja suht hyvin kasvatettuja, mutta emme kumpikaan jaksa lasten tuomaa vastuuta ja koko ajan tekemisen keksimistä. Kaiken lisäksi osa lapsista pelkää koiraamme, jota on vierailun ajan pidettävä muualla. Silti lapsi voi kieltäytyä vaikka lähtemästä ulos, jos koira sattuukin tulemaan jostain.

Etenkään mies ei jaksa lapsia, ei ole jaksanut ollaankaan kun he olivat pieniä. Minä sitten yritän heitä viihdyttää, lievittää ikävää ja keksiä tekemistä. Ja omaakin tekemistä olisi yllin kyllin vähinä vapaina viikonloppuina.

Mutta lasten vanhemmat tuntuvat ajattelevan, että me istumme ikkunassa odottamassa, koska ne ihanaiset taas tulevat. Että väliajan juttelemme keskenämme, kuinka on ikävä ihania lapsenlapsia. Ja sitten he uhrautuvat ja tuovat piltit viikonlopuksi meille, että meillä olisi seuraa.

Olemme molemmat työelämässä enkä jaksa uskoa, että into tästä kasvaa myöhemminkään. Sitten, kun omat lapseni saavat lapsia, en voi tietää, miten heihin suhtaudun.

Käsi ylös, kuinka moni äiti on tietävinään, että isovanhemmat tosi mielellään haluavat olla lastenlasten kanssa? Vai eivätkö isovanhemmat vaan halua pahoittaa mieltäsi kieltäytymällä hoitovastuusta?

itse tai mieheni hoiti lapsen aikanaan, en luottanut edes omaan äitiin. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on jo aikuiset lapset, mutta ei vielä lapsenlapsia. En oikein osaa nähdä itseäni mummi-ihmisenä. En ennen lapsiani osannut nähdä itseäni äiti-ihmisenäkään, joten kai se mummius syntyy vasta sitten, jos musta joskus tulee mummi. Mutta jos nyt kuvittelen tulevaa, niin en osaa sanoa, haluanko hoitaa lapsenlapsiani. Olen elämäni aikana hoitanut aika paljonkin ystävieni ja sisarusteni lapsia, mutta en mä ole koskaan heille soittanut ja kysynyt, saisinko tulla hoitamaan heidän lapsiaan. En ole koskaan tuntenut pakottavaa tarvetta päästä hoitamaan muiden lapsia.  Olen hoitanut myös terminaalivaiheessa olevaa lähiomaistani, mutta en silloinkaan mitenkään intopinkeenä ollut, että jess, saan hoitaa kuolevaa. Olen hoitanut ja hoidan edelleenkin läheisteni ja ystävieni lemmikkieläimiä, mutta en mä nyt välttämättä ole halunnut matkustaa pari kertaa päivässä bussilla hoitamaan näitä eläimiä. Mä ajattelenkin asian niin, että haluanko auttaa läheisiäni enkä haluanko hoitaa heitä, heidän lapsiaan tai kissojaan ja koiriaan. Tai viherkasvejaan kesälomien aikana. Läheisteni ja ystävieni auttaminen on mulle luontevaa ja vaikka se aika ajoin tarkoittaakin asioita, jotka ovat työläitä, raskaita ja joskus äärettömän surullisiakin, niin auttamisenhalu on minussa aika vahva. Joten luulisin, että jos minusta tulee joskus mummi ja lapseni tarvitsisivat apuani lastenhoidossa, niin kyllä mä lapsenlapsiani hoitaisin. 

Olet paljon hoitanut erilaisia asioita tuttavien lapsista viherkasveihin, hatun nosto sinulle. Kysyisin kuitenkin, että eikö omien lasten hoito  erottunut millään tavalla noista muista hoitourakoista? Tarkoitan tällä kysymyksellä sitä, että luuletko, että omien lastenlasten hoitaminen ei eroa esim tuttavan lemmikin hoidosta?