Lue keskustelun säännöt.
Miksi kuvitellaan, että isovanhemmista on ihanaa hoitaa lapsenlapsia?
06.05.2016 |
Lapset tuodaan kuin "lahjana" hoitoon ja ajatellaan, että heitä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Ehkä jonkun kohdalla noin onkin. Omilla lapsillani ei vielä ole lapsia, mutta mieheni lapsilla on. He ovat kivoja ja suht hyvin kasvatettuja, mutta emme kumpikaan jaksa lasten tuomaa vastuuta ja koko ajan tekemisen keksimistä. Kaiken lisäksi osa lapsista pelkää koiraamme, jota on vierailun ajan pidettävä muualla. Silti lapsi voi kieltäytyä vaikka lähtemästä ulos, jos koira sattuukin tulemaan jostain.
Etenkään mies ei jaksa lapsia, ei ole jaksanut ollaankaan kun he olivat pieniä. Minä sitten yritän heitä viihdyttää, lievittää ikävää ja keksiä tekemistä. Ja omaakin tekemistä olisi yllin kyllin vähinä vapaina viikonloppuina.
Mutta lasten vanhemmat tuntuvat ajattelevan, että me istumme ikkunassa odottamassa, koska ne ihanaiset taas tulevat. Että väliajan juttelemme keskenämme, kuinka on ikävä ihania lapsenlapsia. Ja sitten he uhrautuvat ja tuovat piltit viikonlopuksi meille, että meillä olisi seuraa.
Olemme molemmat työelämässä enkä jaksa uskoa, että into tästä kasvaa myöhemminkään. Sitten, kun omat lapseni saavat lapsia, en voi tietää, miten heihin suhtaudun.
Käsi ylös, kuinka moni äiti on tietävinään, että isovanhemmat tosi mielellään haluavat olla lastenlasten kanssa? Vai eivätkö isovanhemmat vaan halua pahoittaa mieltäsi kieltäytymällä hoitovastuusta?
Kommentit (99)
En ollenkaan kuvittele että isovanhempia tai jotain muuta läheistämme kiinnostaisi hoitaa lastamme. Kukaan ei ole koskaan sellaista kiinnostusta ilmaissut ja muutaman kerran kun olen pyytänyt hyvästä syystä, on kieltäydytty.
Yksi tälläinen kerta oli valmistumiseni korkeakoulusta, olin jo sopinut isoisän kanssa että tulee nukkuvaa lasta 'hoitamaan' pariksi tunniksi illalla kun käymme puolison ja tuttavaperheen luona lasillisella. No, isoisä perui siinä kohtaa kun meidän piti lähteä vedoten jaksamiseensa. Varmaan sanomattakin selvää että muusta kuin todella painavasta syystä ei enää apuja pyydellä, selvästi kun se on taakka. Katsotaan pääseekö puoliso mukaan synnytykseen vai jääkö hoitamaan 5v esikoistamme kotiin. Isovanhemmat asuu meistä kaikki 100-6km päässä, joista isoisä siis naapurissa. Puolison kanssa käymme kaksin jossain n. kaksi kertaa vuodessa, olemme silloin pari tuntia poissa. Ps. Lapsemme on ihan normaali, vieraskorea 5v poika
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä välit isovanhempiin voivat olla todella läheiset, vaikka lapset eivät pienenä olisikaan isovanhempien hoidossa, siis niin että vanhemmat ovat muualla. Mutta joidenkin vanhempien on ilmeisesti pakko päästä baariin kännäämään?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä välit isovanhempiin voivat olla todella läheiset, vaikka lapset eivät pienenä olisikaan isovanhempien hoidossa, siis niin että vanhemmat ovat muualla. Mutta joidenkin vanhempien on ilmeisesti pakko päästä baariin kännäämään?
Jos lapset laittaa pienenä isovanhemmille hoitoon, ei se automaattisesti tarkoita sitä, että lähdetään perse olalla kylille riekkumaan. Välillä vanhemmatkin tarvitsevat ihan vaan lepoa.
Meillä oli viime viikolla koko perhe mahataudissa. Minä, mieheni ja kaikki kolme lasta. Oksennusta ja ripulia yötä myöten. Kerettiin just ja just toipua viikonlopun aikana ja miehen lapset lähti takaisin äitinsä luokse. Tällä viikolla mies tehnyt 12-16 tunnin työpäiviä kun joutui sairaspoissaoloja paikkaamaan. Minä olin kotona huonosti syövän (mahatauti veroitti pientä aika paljon :( ), todella univelkaisen 2 vuotiaan uhmiksen kanssa. Eilen lähti minunkin poikani mummolaan yökylään ihan sen takia, että saadaan kunnolla nukkua ja levätä. Baariin lähtö tai juopottelu ei paljoa kiinnosta.
Ja minun vanhemmat hoitaa mielellään. Itse ehdottivat, että ottavat poikani hoitoon, että saamme vähän levätä. Soittelevat usein ja pyytävät silloin tällöin poikaani yökylään. Pakottamaan en ole ruvennut, poika on siinä iässä, että on varmasti raskas hoitaa. Jos minä näin nuorena väsyn väliin, niin voin vain kuvitella miten rankkaa selkävaivaiselle äidilleni yksikin vuorokausi voi olla. Aloite hoitamiseen tulee aina heiltä.
On myös isovanhempia, jotka ovat superonnellisina saadessaan hoitaa lastenlapsiaan ja luoda heihin samalla kiinteän suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä välit isovanhempiin voivat olla todella läheiset, vaikka lapset eivät pienenä olisikaan isovanhempien hoidossa, siis niin että vanhemmat ovat muualla. Mutta joidenkin vanhempien on ilmeisesti pakko päästä baariin kännäämään?
Baariin kännäämään :D Ihanko totta? Itse haluaisin päästä synnyttämään niin että puoliso olisi mukana. Olisi myös kiva jos joskus voisi vaikka parin tunnin ajan käydä esim. kävelyllä. Harmi, että se pari tuntia vaikka kahden kuukauden välein on liikaa meidän lapsen isovanhemmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole harhakäsityksiä. Omat vanhempani eivät halua lasteni kanssa olla. Äitini ei oikein jaksa edes puhelimessa kuunnella heidän kuulumisiaan. Nähnyt on viimeksi pari vuotta sitten. Tässä kun soiteltiin, niin melkein luulin, et pyytää kesällä käymään, mut ei sentään. Pyysi valokuvaa.
Anoppi taas hoitaa, jos pyydetään, mut harvoin tarjoutuu itse. Käytännössä ollaan pari kertaa vuodessa pyydetty hoitoa, mut toki kyläillään muuten useammin.Itselläni sama tilanne. Toivottavasti nämä isovanhemmat sitten ymmärtävät, että turha kuvitella lastenlasten tulevan vanhainkotiin katsomaan mummia...
Luuletko, että ne tulee sinua katsomaan, vaikka kuinka hoitaisit? Pitääkö heidän jäädä kiitollisuudenvelkaan!? Naurettavia ajatuksia.
Jos ollaan ystävystytty, niin toki käydään katsomassa ja enmmänkin kuin vain katsomassa.
Mun isäni hoitaa lapsiani todella mielellään ja käy usein muutenkin kylässä, lapset ovat hänen kanssaan todella läheisiä, aivan kuten itsekin olin isäni äidin kanssa todella läheinen. Vaikka itse en ole lähelläkään mummi-ikää, sen tiedän että mahdolliset tulevan lapsenlapseni ovat elämässäni lahja ja tulen hoitamaan heitä suurella rakkaudella. Mutta mun luonne onkin sellainen lapsirakas ja en kaipaa jatkuvasti omaa aikaa. Ja kylmältä kuulostavat nämä isovanhemmat, jotka toteavat että omat lapsensa ovat jo hoitaneet. Miksi tehdä lapsia jos ei ole lapsirakas? Eri juttu jos omat lapset tuovat koko ajan lapsiaan hoitoon kuin itsestäänselvyytenä, mutta silloinkin täytyy vaan osata avaa suunsa ja sopia uudet käytännöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on jo aikuiset lapset, mutta ei vielä lapsenlapsia. En oikein osaa nähdä itseäni mummi-ihmisenä. En ennen lapsiani osannut nähdä itseäni äiti-ihmisenäkään, joten kai se mummius syntyy vasta sitten, jos musta joskus tulee mummi. Mutta jos nyt kuvittelen tulevaa, niin en osaa sanoa, haluanko hoitaa lapsenlapsiani. Olen elämäni aikana hoitanut aika paljonkin ystävieni ja sisarusteni lapsia, mutta en mä ole koskaan heille soittanut ja kysynyt, saisinko tulla hoitamaan heidän lapsiaan. En ole koskaan tuntenut pakottavaa tarvetta päästä hoitamaan muiden lapsia. Olen hoitanut myös terminaalivaiheessa olevaa lähiomaistani, mutta en silloinkaan mitenkään intopinkeenä ollut, että jess, saan hoitaa kuolevaa. Olen hoitanut ja hoidan edelleenkin läheisteni ja ystävieni lemmikkieläimiä, mutta en mä nyt välttämättä ole halunnut matkustaa pari kertaa päivässä bussilla hoitamaan näitä eläimiä. Mä ajattelenkin asian niin, että haluanko auttaa läheisiäni enkä haluanko hoitaa heitä, heidän lapsiaan tai kissojaan ja koiriaan. Tai viherkasvejaan kesälomien aikana. Läheisteni ja ystävieni auttaminen on mulle luontevaa ja vaikka se aika ajoin tarkoittaakin asioita, jotka ovat työläitä, raskaita ja joskus äärettömän surullisiakin, niin auttamisenhalu on minussa aika vahva. Joten luulisin, että jos minusta tulee joskus mummi ja lapseni tarvitsisivat apuani lastenhoidossa, niin kyllä mä lapsenlapsiani hoitaisin.
Olet paljon hoitanut erilaisia asioita tuttavien lapsista viherkasveihin, hatun nosto sinulle. Kysyisin kuitenkin, että eikö omien lasten hoito erottunut millään tavalla noista muista hoitourakoista? Tarkoitan tällä kysymyksellä sitä, että luuletko, että omien lastenlasten hoitaminen ei eroa esim tuttavan lemmikin hoidosta?
Ihmisen hoitaminen eroaa aina lemmikin tai viherkasvin hoitamisesta, olipa kyse omasta tai jonkun toisen. Omien lasten hoitaminen on myös erottunut muiden lasten hoitamisesta. Omat lapset ovat perheenjäseniä, heidän olemassaolonsakin on oma päätökseni ja heitä ei varsinaisesti hoida vaan he ovat osa elämääni. Arki ja sen rutiinit ovat muodostuneet niin, että lapset ovat osa sitä. Kun hoidossa on ollut jonkun muunkin lapsia, rutiineja on joko täytynyt muuttaa tai ainakaan arki ei ole ollut samalla tavalla joustavaa kuin ilman hoitolapsia. Esimerkkinä vaikka se, että aurinkoisena käsäsunnuntaina olen voinut lähteä kahden uimataidottoman kanssa rannalle, mutta jos on ollut pari kaverin tai sisarusteni uimataidotonta lasta hoidossa, niin neljän uimataidottoman kanssa en ole lähtenyt. Liian suuri riski, että en pystyisikään vahtimaan kaikkia. Samoin toisen lapsella saattaa olla hyvinkin erilaiset päivärytmit. Siinä missä omani ovat simahtaneet yöunilleen noin klo 20, toisen lapsi saattaa keikkua hereillä vielä pari tuntia myöhemmin. Ja tilanne muuttu vielä erilaisemmaksi, jos olen mennyt hoitamaan lapsia heidän omaan kotiinsa. Vaikka yleensä otankin luettavaa ja jotain käsitöitä mukaani, niin lasten mentyä nukkumaan toisen kodissa on kuitenkin aivan erilaista kuin jos olisi omassa kodissa.
Tämä sama koskee myös lemmikkejä. Kun lähden aamulla viemään omaa koiraani aamulenkille, en ajattele sitä koirani hoitamisena vaan se on normaali päivärutiinini. Kun lähden sen jälkeen hakemaan aamulenkille polvileikkauksesta toipuvan naapurini koiraa, kyse ei ole enää päivärutiinistani vaan normaalista elämästäni poikkeavasta asiasta -> hoidan naapurin koiraa tai oikeammin autan naapuriani koiranhoidossa. Tai kun kaverini on lähtenyt viikon lomareissulle ja tarvinnut siksi ajaksi koiralleen hoitajaa, olen asunut sen viikon kaverini kotona (mulla on myös kaksi kissaa ja kaverini koira ei tule toimeen kissojen kanssa) ja sen viikon aikana teen aivan erilaisia asioita kuin jos olisin kotona.
Kuten sanoin, mulla ei ole vielä lapsenlapsia ja vaikea sanoa, millaista omien lastenlasten kanssa olisi. Tyttärelläni on koira, joka juuri nytkin on mulla hoidossa. En pysty viemään kahta isoa koiraa yhtäaikaa ulos, joten tällaisina päivinä, jolloin mulla on toinen koira hoidossa, teen normaalin kolmen lenkin sijasta kuusi lenkkiä. Näihin päiviin ei oikeastaan mahdu kovinkaan paljon muuta kuin koirien ulkoiluttaminen. Varsinkaan, jos on työpäivä. Tyttäreni on kuitenkin nyt viikonlopun töissä ja hänen puolisonsa sairaalassa, joten auttaakseni heitä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa otin heidän koiransa meille. Ja saa olla ihan niin pitkään kuin on tarpeen. Kyllä mä aina huokaisen helpotuksesta, kun kuuden lenkin sijasta tarvitsee tehdä enää kolme, mutta nyt on taas sellainen tilanne, että en edes epäröinyt, kun vastasin avunpyyntöön koiran hoidossa myöntävästi.
Mietin, liittyykö kysymykseesi myös se, haluanko tavata mahdollisia lapsenlapsiani juuri lainkaan. Ja tottakai haluan. Meillä on kuitenkin vuosikymmenten perinteet viettää aikaamme yhdessä kaikkien merkkipäivinä, jouluna, uutena vuotena, loppiaisena, pääsiäisenä, vappuna, äitienpäivänä jne jne. Aiemmin syyskuu oli ainoa kuukausi, jolloin ei ollut mitään jokavuotista tapaamista. Nyt syyskuullekin on tullut lähipiirin syntymäpäiviä. Tapaan siis lapsiani, vanhempiani, sisaruksiani, sisarusteni lapsia sekä heidän lapsiaan vähintään kerran kuukaudessa jonkin merkkipäivän tai juhlapäivän muodossa, joskus useammankin kerran kuukaudessa. Tämä siis jo ihan vain näiden perinteiden vuoksi. Lisäksi tapaan omia lapsiani monenlaisen tekemisen kautta. Ihan riippumatta siitä, miten usein hoidan heidän lemmikkejään tai viherkasvejaan....tai tulevaisuudessa heidän lapsiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on jo aikuiset lapset, mutta ei vielä lapsenlapsia. En oikein osaa nähdä itseäni mummi-ihmisenä. En ennen lapsiani osannut nähdä itseäni äiti-ihmisenäkään, joten kai se mummius syntyy vasta sitten, jos musta joskus tulee mummi. Mutta jos nyt kuvittelen tulevaa, niin en osaa sanoa, haluanko hoitaa lapsenlapsiani. Olen elämäni aikana hoitanut aika paljonkin ystävieni ja sisarusteni lapsia, mutta en mä ole koskaan heille soittanut ja kysynyt, saisinko tulla hoitamaan heidän lapsiaan. En ole koskaan tuntenut pakottavaa tarvetta päästä hoitamaan muiden lapsia. Olen hoitanut myös terminaalivaiheessa olevaa lähiomaistani, mutta en silloinkaan mitenkään intopinkeenä ollut, että jess, saan hoitaa kuolevaa. Olen hoitanut ja hoidan edelleenkin läheisteni ja ystävieni lemmikkieläimiä, mutta en mä nyt välttämättä ole halunnut matkustaa pari kertaa päivässä bussilla hoitamaan näitä eläimiä. Mä ajattelenkin asian niin, että haluanko auttaa läheisiäni enkä haluanko hoitaa heitä, heidän lapsiaan tai kissojaan ja koiriaan. Tai viherkasvejaan kesälomien aikana. Läheisteni ja ystävieni auttaminen on mulle luontevaa ja vaikka se aika ajoin tarkoittaakin asioita, jotka ovat työläitä, raskaita ja joskus äärettömän surullisiakin, niin auttamisenhalu on minussa aika vahva. Joten luulisin, että jos minusta tulee joskus mummi ja lapseni tarvitsisivat apuani lastenhoidossa, niin kyllä mä lapsenlapsiani hoitaisin.
Olet paljon hoitanut erilaisia asioita tuttavien lapsista viherkasveihin, hatun nosto sinulle. Kysyisin kuitenkin, että eikö omien lasten hoito erottunut millään tavalla noista muista hoitourakoista? Tarkoitan tällä kysymyksellä sitä, että luuletko, että omien lastenlasten hoitaminen ei eroa esim tuttavan lemmikin hoidosta?
Ihmisen hoitaminen eroaa aina lemmikin tai viherkasvin hoitamisesta, olipa kyse omasta tai jonkun toisen. Omien lasten hoitaminen on myös erottunut muiden lasten hoitamisesta. Omat lapset ovat perheenjäseniä, heidän olemassaolonsakin on oma päätökseni ja heitä ei varsinaisesti hoida vaan he ovat osa elämääni. Arki ja sen rutiinit ovat muodostuneet niin, että lapset ovat osa sitä. Kun hoidossa on ollut jonkun muunkin lapsia, rutiineja on joko täytynyt muuttaa tai ainakaan arki ei ole ollut samalla tavalla joustavaa kuin ilman hoitolapsia. Esimerkkinä vaikka se, että aurinkoisena käsäsunnuntaina olen voinut lähteä kahden uimataidottoman kanssa rannalle, mutta jos on ollut pari kaverin tai sisarusteni uimataidotonta lasta hoidossa, niin neljän uimataidottoman kanssa en ole lähtenyt. Liian suuri riski, että en pystyisikään vahtimaan kaikkia. Samoin toisen lapsella saattaa olla hyvinkin erilaiset päivärytmit. Siinä missä omani ovat simahtaneet yöunilleen noin klo 20, toisen lapsi saattaa keikkua hereillä vielä pari tuntia myöhemmin. Ja tilanne muuttu vielä erilaisemmaksi, jos olen mennyt hoitamaan lapsia heidän omaan kotiinsa. Vaikka yleensä otankin luettavaa ja jotain käsitöitä mukaani, niin lasten mentyä nukkumaan toisen kodissa on kuitenkin aivan erilaista kuin jos olisi omassa kodissa.
Tämä sama koskee myös lemmikkejä. Kun lähden aamulla viemään omaa koiraani aamulenkille, en ajattele sitä koirani hoitamisena vaan se on normaali päivärutiinini. Kun lähden sen jälkeen hakemaan aamulenkille polvileikkauksesta toipuvan naapurini koiraa, kyse ei ole enää päivärutiinistani vaan normaalista elämästäni poikkeavasta asiasta -> hoidan naapurin koiraa tai oikeammin autan naapuriani koiranhoidossa. Tai kun kaverini on lähtenyt viikon lomareissulle ja tarvinnut siksi ajaksi koiralleen hoitajaa, olen asunut sen viikon kaverini kotona (mulla on myös kaksi kissaa ja kaverini koira ei tule toimeen kissojen kanssa) ja sen viikon aikana teen aivan erilaisia asioita kuin jos olisin kotona.
Kuten sanoin, mulla ei ole vielä lapsenlapsia ja vaikea sanoa, millaista omien lastenlasten kanssa olisi. Tyttärelläni on koira, joka juuri nytkin on mulla hoidossa. En pysty viemään kahta isoa koiraa yhtäaikaa ulos, joten tällaisina päivinä, jolloin mulla on toinen koira hoidossa, teen normaalin kolmen lenkin sijasta kuusi lenkkiä. Näihin päiviin ei oikeastaan mahdu kovinkaan paljon muuta kuin koirien ulkoiluttaminen. Varsinkaan, jos on työpäivä. Tyttäreni on kuitenkin nyt viikonlopun töissä ja hänen puolisonsa sairaalassa, joten auttaakseni heitä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa otin heidän koiransa meille. Ja saa olla ihan niin pitkään kuin on tarpeen. Kyllä mä aina huokaisen helpotuksesta, kun kuuden lenkin sijasta tarvitsee tehdä enää kolme, mutta nyt on taas sellainen tilanne, että en edes epäröinyt, kun vastasin avunpyyntöön koiran hoidossa myöntävästi.
Mietin, liittyykö kysymykseesi myös se, haluanko tavata mahdollisia lapsenlapsiani juuri lainkaan. Ja tottakai haluan. Meillä on kuitenkin vuosikymmenten perinteet viettää aikaamme yhdessä kaikkien merkkipäivinä, jouluna, uutena vuotena, loppiaisena, pääsiäisenä, vappuna, äitienpäivänä jne jne. Aiemmin syyskuu oli ainoa kuukausi, jolloin ei ollut mitään jokavuotista tapaamista. Nyt syyskuullekin on tullut lähipiirin syntymäpäiviä. Tapaan siis lapsiani, vanhempiani, sisaruksiani, sisarusteni lapsia sekä heidän lapsiaan vähintään kerran kuukaudessa jonkin merkkipäivän tai juhlapäivän muodossa, joskus useammankin kerran kuukaudessa. Tämä siis jo ihan vain näiden perinteiden vuoksi. Lisäksi tapaan omia lapsiani monenlaisen tekemisen kautta. Ihan riippumatta siitä, miten usein hoidan heidän lemmikkejään tai viherkasvejaan....tai tulevaisuudessa heidän lapsiaan.
Paljon jaksat hoitaa ja palvella toisia. Tarkoitin kysymykselläni juuri sitä, että omassa mielessäni lapset ja lastenlapset ovat hoitolistallani aina ykkösiä, koska ovat perhettäni. Sairauksia ei kukaan osaa ennakoida, hienoa, että pysyt siinäkin auttamaan toisia. Itselläni on myös suuri perheverkosto ja tapaamme usein erilaisten juhlien ja juhlapäivien merkeissä. Olen kuitenkin rajannut elämääni siten, että en ota perheen ulkopuolisten ihmisten lemmikki-enkä viherkasvihoitoja, olen kuitenkin vielä työssä. Eikä kukaan ystäväni ole sitä pyytäneetkään, kun tietävät nyt jo kohtalaisen täydet viikkoni oman perheeni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on jo aikuiset lapset, mutta ei vielä lapsenlapsia. En oikein osaa nähdä itseäni mummi-ihmisenä. En ennen lapsiani osannut nähdä itseäni äiti-ihmisenäkään, joten kai se mummius syntyy vasta sitten, jos musta joskus tulee mummi. Mutta jos nyt kuvittelen tulevaa, niin en osaa sanoa, haluanko hoitaa lapsenlapsiani. Olen elämäni aikana hoitanut aika paljonkin ystävieni ja sisarusteni lapsia, mutta en mä ole koskaan heille soittanut ja kysynyt, saisinko tulla hoitamaan heidän lapsiaan. En ole koskaan tuntenut pakottavaa tarvetta päästä hoitamaan muiden lapsia. Olen hoitanut myös terminaalivaiheessa olevaa lähiomaistani, mutta en silloinkaan mitenkään intopinkeenä ollut, että jess, saan hoitaa kuolevaa. Olen hoitanut ja hoidan edelleenkin läheisteni ja ystävieni lemmikkieläimiä, mutta en mä nyt välttämättä ole halunnut matkustaa pari kertaa päivässä bussilla hoitamaan näitä eläimiä. Mä ajattelenkin asian niin, että haluanko auttaa läheisiäni enkä haluanko hoitaa heitä, heidän lapsiaan tai kissojaan ja koiriaan. Tai viherkasvejaan kesälomien aikana. Läheisteni ja ystävieni auttaminen on mulle luontevaa ja vaikka se aika ajoin tarkoittaakin asioita, jotka ovat työläitä, raskaita ja joskus äärettömän surullisiakin, niin auttamisenhalu on minussa aika vahva. Joten luulisin, että jos minusta tulee joskus mummi ja lapseni tarvitsisivat apuani lastenhoidossa, niin kyllä mä lapsenlapsiani hoitaisin.
Olet paljon hoitanut erilaisia asioita tuttavien lapsista viherkasveihin, hatun nosto sinulle. Kysyisin kuitenkin, että eikö omien lasten hoito erottunut millään tavalla noista muista hoitourakoista? Tarkoitan tällä kysymyksellä sitä, että luuletko, että omien lastenlasten hoitaminen ei eroa esim tuttavan lemmikin hoidosta?
Ihmisen hoitaminen eroaa aina lemmikin tai viherkasvin hoitamisesta, olipa kyse omasta tai jonkun toisen. Omien lasten hoitaminen on myös erottunut muiden lasten hoitamisesta. Omat lapset ovat perheenjäseniä, heidän olemassaolonsakin on oma päätökseni ja heitä ei varsinaisesti hoida vaan he ovat osa elämääni. Arki ja sen rutiinit ovat muodostuneet niin, että lapset ovat osa sitä. Kun hoidossa on ollut jonkun muunkin lapsia, rutiineja on joko täytynyt muuttaa tai ainakaan arki ei ole ollut samalla tavalla joustavaa kuin ilman hoitolapsia. Esimerkkinä vaikka se, että aurinkoisena käsäsunnuntaina olen voinut lähteä kahden uimataidottoman kanssa rannalle, mutta jos on ollut pari kaverin tai sisarusteni uimataidotonta lasta hoidossa, niin neljän uimataidottoman kanssa en ole lähtenyt. Liian suuri riski, että en pystyisikään vahtimaan kaikkia. Samoin toisen lapsella saattaa olla hyvinkin erilaiset päivärytmit. Siinä missä omani ovat simahtaneet yöunilleen noin klo 20, toisen lapsi saattaa keikkua hereillä vielä pari tuntia myöhemmin. Ja tilanne muuttu vielä erilaisemmaksi, jos olen mennyt hoitamaan lapsia heidän omaan kotiinsa. Vaikka yleensä otankin luettavaa ja jotain käsitöitä mukaani, niin lasten mentyä nukkumaan toisen kodissa on kuitenkin aivan erilaista kuin jos olisi omassa kodissa.
Tämä sama koskee myös lemmikkejä. Kun lähden aamulla viemään omaa koiraani aamulenkille, en ajattele sitä koirani hoitamisena vaan se on normaali päivärutiinini. Kun lähden sen jälkeen hakemaan aamulenkille polvileikkauksesta toipuvan naapurini koiraa, kyse ei ole enää päivärutiinistani vaan normaalista elämästäni poikkeavasta asiasta -> hoidan naapurin koiraa tai oikeammin autan naapuriani koiranhoidossa. Tai kun kaverini on lähtenyt viikon lomareissulle ja tarvinnut siksi ajaksi koiralleen hoitajaa, olen asunut sen viikon kaverini kotona (mulla on myös kaksi kissaa ja kaverini koira ei tule toimeen kissojen kanssa) ja sen viikon aikana teen aivan erilaisia asioita kuin jos olisin kotona.
Kuten sanoin, mulla ei ole vielä lapsenlapsia ja vaikea sanoa, millaista omien lastenlasten kanssa olisi. Tyttärelläni on koira, joka juuri nytkin on mulla hoidossa. En pysty viemään kahta isoa koiraa yhtäaikaa ulos, joten tällaisina päivinä, jolloin mulla on toinen koira hoidossa, teen normaalin kolmen lenkin sijasta kuusi lenkkiä. Näihin päiviin ei oikeastaan mahdu kovinkaan paljon muuta kuin koirien ulkoiluttaminen. Varsinkaan, jos on työpäivä. Tyttäreni on kuitenkin nyt viikonlopun töissä ja hänen puolisonsa sairaalassa, joten auttaakseni heitä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa otin heidän koiransa meille. Ja saa olla ihan niin pitkään kuin on tarpeen. Kyllä mä aina huokaisen helpotuksesta, kun kuuden lenkin sijasta tarvitsee tehdä enää kolme, mutta nyt on taas sellainen tilanne, että en edes epäröinyt, kun vastasin avunpyyntöön koiran hoidossa myöntävästi.
Mietin, liittyykö kysymykseesi myös se, haluanko tavata mahdollisia lapsenlapsiani juuri lainkaan. Ja tottakai haluan. Meillä on kuitenkin vuosikymmenten perinteet viettää aikaamme yhdessä kaikkien merkkipäivinä, jouluna, uutena vuotena, loppiaisena, pääsiäisenä, vappuna, äitienpäivänä jne jne. Aiemmin syyskuu oli ainoa kuukausi, jolloin ei ollut mitään jokavuotista tapaamista. Nyt syyskuullekin on tullut lähipiirin syntymäpäiviä. Tapaan siis lapsiani, vanhempiani, sisaruksiani, sisarusteni lapsia sekä heidän lapsiaan vähintään kerran kuukaudessa jonkin merkkipäivän tai juhlapäivän muodossa, joskus useammankin kerran kuukaudessa. Tämä siis jo ihan vain näiden perinteiden vuoksi. Lisäksi tapaan omia lapsiani monenlaisen tekemisen kautta. Ihan riippumatta siitä, miten usein hoidan heidän lemmikkejään tai viherkasvejaan....tai tulevaisuudessa heidän lapsiaan.
Paljon jaksat hoitaa ja palvella toisia. Tarkoitin kysymykselläni juuri sitä, että omassa mielessäni lapset ja lastenlapset ovat hoitolistallani aina ykkösiä, koska ovat perhettäni. Sairauksia ei kukaan osaa ennakoida, hienoa, että pysyt siinäkin auttamaan toisia. Itselläni on myös suuri perheverkosto ja tapaamme usein erilaisten juhlien ja juhlapäivien merkeissä. Olen kuitenkin rajannut elämääni siten, että en ota perheen ulkopuolisten ihmisten lemmikki-enkä viherkasvihoitoja, olen kuitenkin vielä työssä. Eikä kukaan ystäväni ole sitä pyytäneetkään, kun tietävät nyt jo kohtalaisen täydet viikkoni oman perheeni kanssa.
Auttaminen taitaa olla vähän sukuvika :D Kyllä mullakin omat lapset ja varmaan tulevat lapsenlapsetkin ovat prioriteeteissä ensimmäisenä, mutta silloinkin tilanteen mukaan. Jos esim lapseni olisivat menossa teatteriin ja tarvitsisivat mua siksi aikaa lapsiaan hoitamaan ja samaan aikaan vaikkapa siskoni olisi juuri päässyt lonkkaleikkauksen jälkeen sairaalasta kotiin ja tarvitsisi apuani, niin menisin auttamaan siskoani ja lapseni saisivat siirtää teatterireissunsa toiseen kertaan. Ollaan tosin kaikki niin läheisiä, että lapseni varmasti ehdottaisivat tuossa tilanteessa itsekin teatterireissunsa siirtämistä.
Minä olisin ap:n tapauksessa eniten huolissani siitä, että vaikka minulla on jo toinen mies menossa, en osannut valita sellaista, joka asiallisesti kantaa vastuunsa jälkeläisistään ja kyllä, itse olen iloinen ja odotankin, että avomieheni, vaikka lapseton itse onkin, on innokkaampi sosiaalinen pappa kuin lasteni isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö sitä voi suoraan kysyä kun on eka kertaa raskaana , niin haluavatko isovanhemmat hoitaa lasta ja kuinka usein? Jos sanovat että ei , niin sanot että ok ja etsitte jonkun muun hoitamaan esim. Homoparin, pariskunnan joka ei omia lapsia saanut vaikka halusi, ystävän, sisaruksen tai opiskelijan joka kaipaa hieman lisätuloja.
En ymmärrä miksi joku olettaa automaattisesti että isovanhemmat hoitaa lapsenlapset.
Vierailija kirjoitti:
Eikö sitä voi suoraan kysyä kun on eka kertaa raskaana , niin haluavatko isovanhemmat hoitaa lasta ja kuinka usein? Jos sanovat että ei , niin sanot että ok ja etsitte jonkun muun hoitamaan esim. Homoparin, pariskunnan joka ei omia lapsia saanut vaikka halusi, ystävän, sisaruksen tai opiskelijan joka kaipaa hieman lisätuloja.
En ymmärrä miksi joku olettaa automaattisesti että isovanhemmat hoitaa lapsenlapset.
Pitäisikö tilanne säilyä aina muuttumattomana? Jos raskausaikana lupaudut hoitajaksi tarvittaessa, voiko siitä kieltäytyä jos se tuntuukin liian raskaalta tai hoitajan elämäntilanne on muuten muuttunut?
Kehottaisin avoimeen keskusteluun ja jos isovanhemmille ei jostakin syystä sovi etsiä muita hoitajia ja jos heillekään ei sillä kerralla sovi niin jonkun toisen ratkaisun tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en saanut omien lasteni hoitoon (nyt jo teini-ikäisiä) apua omilta vanhemmiltani koskaan. Kyläillään toki joskus, kun meitä kutsutaan. Meilläkin käyvät joskus, kun kutsumme (ehkä noin kolmasosaan kutsuista vastaavat, ettei pääse). Nähdään toisiamme noin viidesti vuodessa, vaikkei välimatkaa ole kuin 100 km.
Mä vietin lapsena puolet viikonlopuista ja loma-ajoista omassa mummulassa, joten tätä kokemusta vasten mulle ei ollut mikään yllätys, että omat vanhempani eivät ole oma-aloitteisesti tarjoutuneet lapsenlapsiaankaan hoitamaan.
Vaikka välimme ovat ihan hyvät ja lämpimät, etäiset ne ovat. Lapsilleni heidän isovanhempansa eivät ikävä kyllä merkitse juuri mitään.
Vastaan vain otsikon kysymykseen: jotkut isovanhemmat oikeasti tykkäävät hoitaa lapsenlapsiaan. Ja jos ei kiinnosta, nii silloin aukastaan suu ja todetaan et hoitakkee ite, mulla on oma elämä.
Ei tässä asiassa varmaan ole oikeita ja vääriä mielipiteitä. Itse olin lapsena 70-luvulla yökylissä molemmissa mummuloissa, joskus vanhempien tarpeista lähtien useimmiten ihan koska halusin itse. Joskus siellä oli serkkujakin, muistaakseni meitä oli max kolme siellä yhtaikaa.
Kun omat isovanhempani 90-luvulla olivat iäkkäitä, kävin esim mummua saunottamassa ja hoitamassa hänen kauppa-asioitaan. Ikää oli silloin noin parikymmentä. Silloin se välillä harmitti lujastikin, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se oli arvokasta aikaa.
Sama kuvio on toistunut omien lasten kohdalla, saimme sekä apua pienten kanssa ja lapset olivat tervetulleita myös muuten. Nyt omat parikymppiset lapset osaavat tarjota kyytiä liki yhdeksänkymppisille isovanhemmilleen ja saatella kauppaan tai optikolle, tehdä ja kantaa polttopuita ja leikata nurmikoita. Toisen puolen mummu ja vaari eivät vielä apua tarvitse, mutta heidän kanssaan viettävät aikaa muuten vaan viikon parin välein.
Saman kuvion toivon kovasti toistuvan kun itse tulen joskus vanhaksi ja mummuksi :)
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että mummot hakevat usein lapsenlapsiaan ainakin kalliimmista harrastuksista. Esimerkiksi baletissa on hakijoina enemmän isoäitejä kuin äitejä. (Todella harvoin on isä hakijana) Olen vuosikaudet asiaa seurannut.
Niillä isovanhemmilla, jotka ovat jo eläkkeellä, on aikaa kuljettaa lapsenlapsiaan harrastuksissa. Olen jutellut heidän kanssaan ja monella on joka päivä 1-2 kuskauskertaa
Näissäkin on eroja. Meillä (Helsinki, iso tanssikoulu, jossa muutakin kuin vain balettia) tosi moni isä kuskaa lapsen tunnille. Surffaa tai tekee läppärillään töitä sen 45-60 min, mitä lapsi on tunnilla. Selkeästi mummoikäisiä harvemmin näkee, toki nelikymppinenhän voi olla joko pikkulapsen äiti tai mummo.
No minä en ole isovanhempi vaan täti, mutta ihan rehellisesti meidän suvussa kilpaillaan siitä kuka saa hoitaa sisareni lapsia. Tiedän että kuulostaa varmaan ihan keksityltä, mutta meidän perheessä on yleinen loukkaantumisen syy se että siskon lapset menivätkin hoitoon jollekin toiselle kun itselleen.
Minulla ja miehelläni ei ole vielä lapsia ja rakastetaan noita siskon lapsia kuin omiamme. Ne on vaan niin mielettömiä tyyppejä.
Meille saa aina tulla ja me yritetään järjestää niin että päästään auttamaan aina kun vaan voidaan, koska me todella, todella haluamme sitä.
Plus se fiilis kun on antanut sisarelleen mahdollisuuden nukkua kokonaisen yön putkeen on mahtava.
Mä oon varmaan semmonen isovanhempi joka ei jaksa. En meinaa jaksaa noita ollak5aan ja sitten kun lapset joskus 10-15 vuoden päästä lentää pesästä, haluan todellakin vain olla.