Lue keskustelun säännöt.
Kuinkahan suuri osa vanhemmista on vain jotenkuten tyytyväisiä lapsiperhe-elämään?
05.05.2016 |
Tuntuu, että ns. hurmosmammat pitävät eniten ääntä vanhemmuuden ihanuudesta, mutta se ei ole koko totuus. Lasten hankkiminen on niin tavattoman yleistä, ettei jokainen vanhempi voi millään olla sellainen luontainen äiti- tai isähahmo, jolle lapsiperhe-elämä on unelmien täyttymys. Joukossa on paljon heitä, jotka vain tulivat syystä tai toisesta hankkineeksi lapsia, sopeutuvat tilanteeseen ja sopeuttavat myös omat odotuksensa: elämä nyt on tällaista, tämä kuuluu elämään. Ihminenhän on psykologisesti tavattoman joustava olento, jonka mieli osaa selittää asiat parhain päin.
Oletko sinä mahdollisesti tällainen vanhempi?
Kommentit (37)
Teininä kuuluu kauhistella aikuisen elämän sääntöjä ja rajoituksia. Jos aikuinen tekee samaa se on vain säälittävää. Ei se elämä niin hienoa ole kellään etteikö lapsi sitä parantaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän sentään suurin osa kaikista ihmisistä ole "vain jotenkuten tyytyväinen" elämäänsä.
Se taitaa olla ihmisen perusluonne. Harva osaa olla oikeasti tyytyväinen. Ehkä sitten vanhana pieruna, kun vauhti hidastuu ja realiteetit kulminoituu, saattaa olla yleisempää tyytyväisyys siihen mitä on.
Olen, ja sinänsä tyytyväinen. Olen jokseensakin tyytyväinen itseenikin, omaan terveydentilaani, ystäviini, yhteiskuntaan (kirjastoista iso plussa), työhöni, työkavereiheni jne. Miksi perhe-elämän pitäisi olla jotenkin erilaista? Toki oletan, ja odotan, että välillä tulee niitä ihania hetkiä, työssä flow-meininkiä ja supermotivaatiota, välillä on tosi tyytyväinen ja enrginen olo itsellä jne.
Tosiassa luulen, että olen onnellisempi, kun en odota ihmeellisyyksiä, vaan sellaista tavallista tylsää...
Tässä pitää erottaa kaksi asiaa. Lapseni ovat maailman rakkaimpia olentoja minulle, kun katson heidän leikkiä tai nukkuvia kasvoja tulee sellainen onnen tunne että kipeää tekee. Mutta jos väittäisin aina nauttivani suunnattomasti yöllisten pissavahinkojen siivoamisesta tai sisarusriitojen ratkomisesta niin valehtelisin.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sentään suurin osa kaikista ihmisistä ole "vain jotenkuten tyytyväinen" elämäänsä.
Se taitaa olla ihmisen perusluonne. Harva osaa olla oikeasti tyytyväinen. Ehkä sitten vanhana pieruna, kun vauhti hidastuu ja realiteetit kulminoituu, saattaa olla yleisempää tyytyväisyys siihen mitä on.
Kyllä minä olen ainakin ihan 100 % tyytyväinen siihen, ettei minulla ole lapsia. Elämäni on aivan valtavasti parempaa näin. Ei ole tarvinnut sopeutua tai tyytyä. Olen kiitollinen siitä, että olen terve, että asun rauhallisessa maassa ja että saan olla lapseton ja vapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä pitää erottaa kaksi asiaa. Lapseni ovat maailman rakkaimpia olentoja minulle, kun katson heidän leikkiä tai nukkuvia kasvoja tulee sellainen onnen tunne että kipeää tekee. Mutta jos väittäisin aina nauttivani suunnattomasti yöllisten pissavahinkojen siivoamisesta tai sisarusriitojen ratkomisesta niin valehtelisin.
Juuri näin. en ole tavannut yhtäkään vanhempaa, joka nauttisi suuresti oksennuksien siivoamisesta, yöherätyksistä, raskauden aikaisista vaivoista( tokikaan kaikille ei tule), synnytyskivuista ( ja jälleen, on joku, joka ei ole kokenut), viskotun puuron siivoamisesta lattialta...
Mutta se rakkaus lapseen. Sitä ei vaihtaisi pois.
Vierailija kirjoitti:
Tässä pitää erottaa kaksi asiaa. Lapseni ovat maailman rakkaimpia olentoja minulle, kun katson heidän leikkiä tai nukkuvia kasvoja tulee sellainen onnen tunne että kipeää tekee. Mutta jos väittäisin aina nauttivani suunnattomasti yöllisten pissavahinkojen siivoamisesta tai sisarusriitojen ratkomisesta niin valehtelisin.
Epikurolainen elämänfilosofia neuvoo välttämään äärimmäisiä positiivisia tunnekokemuksia, koska mitä suuremmat ovat huiput, sitä suuremmat ovat välttämättä myös laaksot.
Minulla on teoria, jonka mukaan jotkut ihmiset ovat herkempiä negatiivisille kokemuksille, mutta heitä tunnehuippujen puuttuminen ei haittaa, ja jotkut taas sietävät paremmin paskoja kokemuksia, kunhan saavat ne tunnefiksinsä jossakin vaiheessa. Tämä määrittää osaltaan sen, viihtyykö lapsiperheen elämäntavassa vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sentään suurin osa kaikista ihmisistä ole "vain jotenkuten tyytyväinen" elämäänsä.
Se taitaa olla ihmisen perusluonne. Harva osaa olla oikeasti tyytyväinen. Ehkä sitten vanhana pieruna, kun vauhti hidastuu ja realiteetit kulminoituu, saattaa olla yleisempää tyytyväisyys siihen mitä on.
Kyllä minä olen ainakin ihan 100 % tyytyväinen siihen, ettei minulla ole lapsia. Elämäni on aivan valtavasti parempaa näin. Ei ole tarvinnut sopeutua tai tyytyä. Olen kiitollinen siitä, että olen terve, että asun rauhallisessa maassa ja että saan olla lapseton ja vapaa.
Ja minä olen 100% tyytyväinen, että minulla on lapsia.
Ennen lapsten syntymää koin olevana enemmänkin luonatinen äitihahmo kuin heidän synnyttyään. Puoliso taas jotenkin oli luontainen vanhempi ja isä heti lasten synnyttyä.
En oiken tiedä määritelmästä joten kuten tyytyväinen. Koen olevani täysin tyytyväinen nykyiseen elämääni vanhempana ja äitinä. Haaveita toki on ja tietysti parannettavaakin monissa asioissa. En sure sitä että lapset kasvaa eikä he ole enää aivan pikkulapsia.
Tyytyväinen ihminen sopeutuu tilanteeseen sekä silloin kun hän elää sitä mistä haaveilee tai mistä on haaveillut kuin myös silloin kun kaikki ei mennytkään täydellisesti niin kuin suunniteltiin tai edes osittain sinne päin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No nyt on ihana vaihe. lapsi on esiteini-ikäinen ja vielä ei pahin murrosikä pukannut päälle. Voidaan tehdä kaikkea kivaa ja on ihanaa kun on lapsi olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä pitää erottaa kaksi asiaa. Lapseni ovat maailman rakkaimpia olentoja minulle, kun katson heidän leikkiä tai nukkuvia kasvoja tulee sellainen onnen tunne että kipeää tekee. Mutta jos väittäisin aina nauttivani suunnattomasti yöllisten pissavahinkojen siivoamisesta tai sisarusriitojen ratkomisesta niin valehtelisin.
Juuri näin. en ole tavannut yhtäkään vanhempaa, joka nauttisi suuresti oksennuksien siivoamisesta, yöherätyksistä, raskauden aikaisista vaivoista( tokikaan kaikille ei tule), synnytyskivuista ( ja jälleen, on joku, joka ei ole kokenut), viskotun puuron siivoamisesta lattialta...
Mutta se rakkaus lapseen. Sitä ei vaihtaisi pois.
Tässä on velojen ja päätökseensä tyytyväisten mammojen suurin yhtäläisyys ja suurin ero: kumpikaan ei pidä noista mainituista asioista, mutta vain vanhempi arvostaa lapsesta saatavaa hyvää niin paljon, että nuo negatiiviset asiat ovat siitä hyväksyttävä hinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelmana ei oo ne lapset, vaan se että perhe-elmää ei nykyään arvosteta. Lasten kanssa ei nykyään ole suotavaa mennä kuin lintsille ja hoplopiin. Muuten yritetään järjestää asiat niin, että lapset ovat mahdollisimman vähän "aikuisten tiellä" ja vanhemmat pääsevät vuorotellen viettämään omaa aikaa aikuisten kivoihin menoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sentään suurin osa kaikista ihmisistä ole "vain jotenkuten tyytyväinen" elämäänsä.
Se taitaa olla ihmisen perusluonne. Harva osaa olla oikeasti tyytyväinen. Ehkä sitten vanhana pieruna, kun vauhti hidastuu ja realiteetit kulminoituu, saattaa olla yleisempää tyytyväisyys siihen mitä on.
Kyllä minä olen ainakin ihan 100 % tyytyväinen siihen, ettei minulla ole lapsia. Elämäni on aivan valtavasti parempaa näin. Ei ole tarvinnut sopeutua tai tyytyä. Olen kiitollinen siitä, että olen terve, että asun rauhallisessa maassa ja että saan olla lapseton ja vapaa.
Ja minä olen 100% tyytyväinen, että minulla on lapsia.
Kiva juttu. Pointti aloituksessa taisi kuitenkin olla se, että jos melkein kaikki hankkivat lapsia, tääytyy mukana olla myös vanhempia, jotka ovat päätökseensä vain 50 % tai 30 % tyytyväisiä. Miksi emme koskaan kuule heistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika monille lasten saanti on nimenomaan luonteva osa elämää, josta ei haluta tehdä mitään sirkusta, ns. hurmosmammat tietysti erikseen. Eikä lapsiperhearki ole välttämättä se suurin motivaattori lasten hankintaan, sillä vanhemmuus jatkuu yleensä monia vuosikymmeniä sen pikkulapsiajan jälkeenkin.
Lapsentahtisuus on nykyään muotisana, ja ylistetään sitä, kuinka kaiken tulee tapahtua lasten ehdoilla. Nykyaikaa kuvaa lapsiystävälliset kodit, perheravintolat, perhelomakohteet. Elämän pitäisi olla jatkuvaa sirkusta ja hössötystä, jonka keskiössä lapset ovat. On kuitenkin nykyaikuisia, joiden perhe-elämän ihanne tulee heidän omasta lapsuudestaan: ajasta, kun lapsiin suhtauduttiin luontevasti ja lapset sopeutuivat luontevasti muun perheen arkeen. Lapset eivät olleet nykyajan tyyliin HARRASTUS, vaan monille luontainen osa elämää ja arkea. Tällöin tietysti vanhempi, joka ei jaksa meuhkata lastenvaatteista ja hoplopeista, saattaa vaikuttaa vouhottajien silmissä lapsiperhe-elämään kyllästyneeltä, jopa tyytymättömältä, vaikka asia ei olisikaan niin.
Nykyaikana kun ehkäisy ja abortti on helppoja asioita, ei lapsia ole mikään pakko tehdä. Suurin osa ihmisistä tekee lapsia koska haluaa jatkaa sukuaan, haluaa oman lapsen, niin miehet kuin naisetkin. Toki joskus käy niin että nainen haluaa pitää vahinkolapsen ja mies ei, mutta miehetkin siitä huolimatta rakastuvat lapseensa kun näkevät hänet ja viettävät aikaa hänen kanssaan.
Monet ihmiset voivat olla elämäänsä jollain tasolla pettyneitä, mutta siihen ei vaikuta yleensä suurimpana tekijänä se että on lapsia, vaan yleensä on koulutus tullut valittua väärin, ei ole päässyt töihin mihin olisi halunnut, tai päässyt ylipäätään töihin ja monilla on tullut mentyä yksiin väärän puolison kanssa. Lapset yleensä on sellaisia jotka tuovat iloa siihen muuten ankeaan elämään. Lasten takia ihmiset jaksavat elää normaalia elämää vaikka se ei kaikilta osin olekaan sitä hienoa unelmaelämää, hyvin harva pettyy lapsiinsa. Onnettomimpia ihmisiä joita minä tunnen on yksinäiset ihmiset, ne joilla ei ole perhettä, ei edes sisaruksia ja heidän perhettään piristämässä ja tuomassa vaihtelua, ja kun yksinäisyyteen liitetään vielä työttömyys tai sairauksia, on masennus aika lailla taattu.
Se että se "lapsiperhearki" olisi se ankeus, ei oikeasti liity lapsiin, jokaisella sinkullakin on se tylsä arki jota on pakko elää, töissä on pakko käydä, ja jos ei ole töitä, ei ole rahaa tehdä mitään kivaa. Lapsiperheissäkin voi elämänsä tehdä sellaiseksi kun haluaa, ja aika moni haluaa olla suorittaja myös kotona ja lasten kasvatuksessa, vaikka mikään pakko ei ole. Lapsille riittää se että on katto pään päällä, ruokaa ja vaatetta, ja rakastavat vanhemmat, se on aikuisten keksintöä että kaikki tavarat pitää olla viimeisen päälle laadukkaita eli kalliita, ja että pitää olla harrastuksia joka illalle, ja pitää kestovaippailla, tehdä luomusoseita ja nukkua perhepedissä.
Jos itse ei osaa ottaa rennosti, siitä on turha lapsia syyttää, tai edes puolisoa. Puoliso on helppo vaihtaa, työpaikasta pääsee pois ja opiskelemaan pääsee, paikkakuntaakin voi vaihtaa tai vaikka muuttaa ulkomaille, lapset eivät millekään ole este, puoliso voi olla.
Lapset ovat perheenjäseniä, ei mitään taakkoja kuin matkalaukkuja joita pitää vaan raahata mukana. Lapsilla on oma elämänsä, lapset on vain lainaa lyhyen aikaa.
Minulla on läheinen sukulainen, joka olisi varmaan juuri tuolla lailla 50 % tyytyväinen päätökseensä. Ei hän prosenttilukua ole antanut, mutta yleisellä tasolla olemme tästä jutelleet. Ulkopuolisen silmin tuollainen vanhemmuus näyttää siltä, että aina ei jaksaisi olla lapselle läsnä, pinna on kireällä, "omaa aikaa" tarvitaan paljon ja vapaa-ajalla suunnitellaan kaikenlaisia repäisyjä, jotka eivät kuitenkaan toteudu. Ja minua hän on varoitellut, että ei välttämättä kannata lapsia hankkia. Lapsi kouluikäinen kohta.
Vierailija kirjoitti:
[...tääytyy mukana olla myös vanhempia, jotka ovat päätökseensä vain 50 % tai 30 % tyytyväisiä. Miksi emme koskaan kuule heistä?
Asioiden katuminen jälkeenpäin on jokseenkin hyödytöntä. Ei ole oikein mitään järkeä pohtia sitä että olen 30% tyytymätön lapsiperheen arkeen. Hyödyllisempää on pohtia mikä tyytymättömyyttä konkreettisesti aiheuttaa ja miten sitä esim. ennaltaehkäistään. Miten ehkäistään esim. sairastamista tai miten toimitaan niin että sairastaminen aiheuttaa mahdollisimman vähän harmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sentään suurin osa kaikista ihmisistä ole "vain jotenkuten tyytyväinen" elämäänsä.
Se taitaa olla ihmisen perusluonne. Harva osaa olla oikeasti tyytyväinen. Ehkä sitten vanhana pieruna, kun vauhti hidastuu ja realiteetit kulminoituu, saattaa olla yleisempää tyytyväisyys siihen mitä on.
Kyllä minä olen ainakin ihan 100 % tyytyväinen siihen, ettei minulla ole lapsia. Elämäni on aivan valtavasti parempaa näin. Ei ole tarvinnut sopeutua tai tyytyä. Olen kiitollinen siitä, että olen terve, että asun rauhallisessa maassa ja että saan olla lapseton ja vapaa.
Olet siis 100% tyytyväinen Elämääsi
Hienoa
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheissäkin voi elämänsä tehdä sellaiseksi kun haluaa
Tässä näkyy taas tämä harha, että jotkut vanhemmat luulevat, että koska HE voivat tehdä lasten kanssa mitä haluavat, ja koska HE voivat järjestää asiat sopiviksi lapsista huolimatta, kaikki voivat niin tehdä.
Tämä on oikeasti aika vaarallinen ajatus, koska lasten hankkiminen todella muuttaa elämän täysin, eivätkä läheskään kaikki voi tehdä elämänsä "sellaiseksi kuin haluaa", kun lapset ovat siinä. Siksi juuri tarvitaan sitä sopeutumista ja tyytymistä. Todella moni ihmettelee, miten rankkaa lasten kanssa on ja miten hankalaksi monien ennen niin kivojen asioiden tekeminen on tullut.
Lapset eivät sovi kaikille, eikä kaikki ole mahdollista lasten kanssa. Jos se elämä ei järjestykään sellaiseksi kuin haluaa, on sopeuduttava tai jätettävä perhe, ja aika moni myös jättää.
Minun olisi kauhean vaikea sopeutua tuollaiseen ajatukseen, että "tällaista elämä nyt on". En ole ollut koskaan mukautuvaa ja vähään tyytyväistä tyyppiä. Siksi varmaan harrastukseni ja elämäntapani ovat aika lailla mainstreamin ulkopuolella.