Onko "kauheaa" kieltäytyä, kun sisko pyytää kummiksi?

Eivät kaikki ole niin läheisiä sisariensa kanssa, että heidän lapsensa mitenkään erityisesti kiinnostaisivat. Etenkin, jos ei ylipäänsä pidä lapsista. Jos taas pitää lapsista niin silloin tietysti kiinnostus kaukaisempienkin sukulaisten lapsia kohtaan on todennäköistä.

Aihe ei kiinnosta enää.

Kieltäytyisin itsekin kummiudesta, sillä en vain yksinkertaisesti halua olla yhdenkään lapsen kummi. En ole miettinyt, mitä muut siitä ajattelevat, koska minä teen omaa elämääni koskevat päätökset oman tahtoni mukaan. Jos joku siitä loukkaantuu, se on hänen ongelmansa. Ei siskosi loukkaantuminen tarkoita, että olisit tehnyt väärin.

Vierailija kirjoitti:

Kieltäytyisin itsekin kummiudesta, sillä en vain yksinkertaisesti halua olla yhdenkään lapsen kummi. En ole miettinyt, mitä muut siitä ajattelevat, koska minä teen omaa elämääni koskevat päätökset oman tahtoni mukaan. Jos joku siitä loukkaantuu, se on hänen ongelmansa. Ei siskosi loukkaantuminen tarkoita, että olisit tehnyt väärin.

Saahan sitä olla just niin itsekäs kuin, miltä tuntuu, mutta ei kannata ihmetellä, jos siitä joku mielensä pahoittaa.

Ja nyt te jätätte meidät rauhaan, viimeinkin.

Jokaisella on oikeus elää rauhassa, myös mulla.

Kieltäytyisin. Itse aloin isonsikoni lapsen kummiksi 16 vuotiaana, kun siskoni sitä pyysi. Minulla ei ollut harmainta aavistusta, mitä kummin kuuluu tehdä.

No toki siskon lapsien kanssa olin tekemisissä ja laitoin niille synttärikortteja. 25 vuoden päästä tästä sain kauheat haukut, kuinka huono kummitäti olen ollut ja kuinka en ole kummilapselleni laittanut lahjoja ja en ole välittänyt hänen lapsistaan. No ei siskonikaan kyllä ole tainnut vuosikymmenien aikana soittaa minulle kuin pari kertaa ja kirjoittanut yhden kirjeeen. Minä olen ollut se, joka on edes jotain yhteyttä yrittänyt pitää ja tosiaan joka vuosi ainakin kymmenen vuotta laitoin synttärikortin hänen lapsilleen.

Hänen aikuisten lastensa kanssa olen ihan hyvissä väleissä ja kun näen heitä joskus, niin aina rupatellaan ja vaihdetaan kuulumisia. 

Itse suostuin aikoinaan sisareni lapsen kummiksi ihan mielelläni. Näin jälkeenpäin ajatellen mua ei kaduta, on kiva olla kummi ja mun kummipoika on ihan huippu. Sen sijaan välillä mietin, kaduttaako sisartani. Jos toivoivat kasvattavaa ja lapsen kanssa paljon aikaa viettävää kummia, niin noh - eivät saaneet. Kyllähän minä sen tiesin. Musta on kiva käydä moikkaamassa kummipoikaa, mutta en osaa toimia vauvojen tai pikkulasten kanssa, mieluummin seurailen niiden touhuja sivusta. En malta odottaa että kummipoikani kasvaa, jolloin voin (ehkä?) hengata sen kanssa enemmän kun ei tarvitse enää lässyttää ja leikkiä jollain palikoilla.

Ehkäpä Siskosi ei ole hyvä ihmistuntija,koska pyytää Sinua kummiksi.

Toisin sanoen ei ymmärä, että ette tule hyvin toimeen keskenänne.

Selvästi tässä kummiksi ryhtymisessä tärkeää on tuntea sen lapsen vanhemmat hyvin, että mitä ne sulta odottaa..

Itse oon vasta parikymppinen opiskelija (eli isoista kalliista lahjoista on turha haaveilla!) ja mulla on jo 3 kummilasta:) kenenkään niistä kohdalla en oo koskaan kokenut että se on minkäänlainen taakka, eikä mua ole "sidottu" mihinkään - silloin kun olen samassa kaupungissa ja näen sisaruksia (lasten vanhempia) niin tietty samalla näen lapsia. Ei multa ole kummina koskaan odotettu sen enempää kuin mitä normaalisti tätinäkään. Lähinnä joskus itse oon ehkä halunnut eri tavalla vielä panostaa kummilasten kanssa, mutta siis pieniä juttuja, pieniä tuliaisia kun tuun suomeen (asuin välillä ulkomailla) tai elokuvissa käyntiä yhdessä..

Itse olen aina kummia pyytäessä sanonut että saa kieltäytyä jos niin ajattelee. Yksi on kieltäytynyt ja meidän välit on yhtä hyvät kuin ennenkin.

Sanot siskollesi että et koe olevasi oikea henkilö avustamaan lapsen kristillisessä kasvatuksessa koska se on kuitenkin aika iso ja vastuullinen tehtävä.

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä Siskosi ei ole hyvä ihmistuntija,koska pyytää Sinua kummiksi.

Toisin sanoen ei ymmärä, että ette tule hyvin toimeen keskenänne.

Hyväsydäminen ja lämmin ei tule toimeen itsekeskeisen ja kovan ihmisen kanssa, se on selvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä Siskosi ei ole hyvä ihmistuntija,koska pyytää Sinua kummiksi.

Toisin sanoen ei ymmärä, että ette tule hyvin toimeen keskenänne.

Hyväsydäminen ja lämmin ei tule toimeen itsekeskeisen ja kovan ihmisen kanssa, se on selvää.

Tunnetko ap:n henkilökohtaisesti vai mistä tällaista vetelet? Tarkoittaako pelkästään lapsen saanti, että on automaattisesti hyväsydäminen ja lämmin??

Vierailija kirjoitti:

Sanoin miettiväni asiaa, mutta vain sen takia, että mietin mahdollisimman "pehmeän" keinon kertoa, etten suostu. Siskoni tuntien hän loukkaantuu sydänjuuria myöten, varsinkin kun kyseessä on hänen ensimmäinen lapsensa. Onko teistä jotenkin vielä pahempi asia, jos lähisukulainen kieltäytyy kummiudesta verrattuna vähän kaukaisempiin sukulaisiin? Miten itse suhtautuisit, jos siskosi/veljesi ei suostuisi lapsesi kummiksi?

Kummius on asia, josta ei vanhempien ikäluokkien mukaan voi edes kieltäytyä. Ilmeisesti nykyisin se ei enää kuulu rippikoulun käyneiden ajatusmaailmaan, itsekkyys jyrää joka asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä Siskosi ei ole hyvä ihmistuntija,koska pyytää Sinua kummiksi.

Toisin sanoen ei ymmärä, että ette tule hyvin toimeen keskenänne.

Hyväsydäminen ja lämmin ei tule toimeen itsekeskeisen ja kovan ihmisen kanssa, se on selvää.

Tunnetko ap:n henkilökohtaisesti vai mistä tällaista vetelet? Tarkoittaako pelkästään lapsen saanti, että on automaattisesti hyväsydäminen ja lämmin??

Tunnen. Ei tietenkään, mutta tässätapauksessa näin on.

Ja kyllähän tuo lapsensaanti naista muovaa, sekä synnytyksen jälkeen äiti on todella herkässä mielentilassa. Jopa vuoden ja näinollen täysin altavastaajan asemassa.

Mä en ymmärrä ihmistä, joka kiusaa pienen lapsen äitiä.

Äitiys on muutoinkin todella rankkaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä ihmistä, joka kiusaa pienen lapsen äitiä.

Äitiys on muutoinkin todella rankkaa.

Siis.. liittyykö tää nyt tähän ketjuun? Kuka tässä on kiusaamassa ketään?

Ennen tultiin kyllä ihan hyvin toimeen.

Minulla on kolme kummilasta, kaksi on parhaiden kavereiden ja kolmas on hyvän ystävän, joka on myös serkkuni.

Sisarusten lapsia minulla on viisi, en ole kummi kenellekään, mutta ollaan kaikkien kanssa säännöllisesti tekemisissä.

Kun ja jos esikoiseni syntyy ensi vuonna, toivottavasti, aiomme valita hänelle kummit ystävistä. Sillä mielestämme enot, sedät ja tädit ovat jo muutenkin lapsille turvallisia luottoaikuisia. Ei tarvitse erikseen mitään kummistatusta.

N30

Hyvä, että kieltäytyi, kun ei mua kokenut läheiseksi.

Mitäpä sitä väkisin olemaan väleissäkään..

Haaskaantuu vain kaikkien aikaa.