Työtä vieroksuva kaveri ärsyttää

Vierailija kirjoitti:

Miksi näitä elämäntapalaiskoja pitää aina alkaa diagnosoimaan? Milloin masennus ja milloin ollaan taas erityisherkkiä, add, asberger, vaikea lapsuus tai vastaavaa? Kyllä tästä maailmasta löytyy ja on aina löytynyt ihmisiä, jotka on vaan oikeesti laiskoja ja vastuuntunnottomia - löytyy työelämästä myös. Yhteiskuntaakaan ei voi kaikesta syyttää, että se tämän mahdollistaa vaan kyllä se on ihmisen omasta asenteesta kiinni.

Mä en vaan yksinkertaisesti pärjää työelämässä... Olen kai jotenkin hidasälyinen, mutta suurin osa työtehtävistä tuntuu mun aivokapasiteetille liian vaikeilta. Tai sitten en suoriudu niistä vaaditussa ajassa. Minut on jo kaksi kertaa erotettu työtehtävistäni, kun hommat ei vaan sujuneet. Viimeisimmän jälkeen päätin, että mun työura oli tässä. En mene enää ikinä kuuntelemaan haukkuja ja nöyryytettäväksi yhtään mihinkään. Mieluummin alan vaikka katukerjäläiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itsepähän teette elämästänne pelkkää työtä. Eivät kaikki halua hukata arvokasta aikaansa raatamiseen, jos muitakin vaihtoehtoja on.

Vie vähän pohjan tuolta aktiivimalliuhriutumiselta. Toisessa ketjussa selitetään kuinka työtä ei löydy sadoista hakemuksista huolimatta ja sitten toiseen ketjuun tullaan postailemaan tällaisia viestejä.

Kun sen lusmuilun ei pitäisi olla mikään valittavissa oleva vaihtoehto työlle.

Tai sitten on tietenkin olemassa sellainen villi mahdollisuus, että täällä on monta erilaista keskustelijaa, joilla mielipiteet ja näkemykset ovat samankaltaisia yhdessä mutta eriäviä toisessa asiassa. Ja silloinkin, kun mielipiteet ovat samoja, perustelut voivat olla aivan erilaiset. 

Eikös ole huima ajatus? Maailma on katso tällainen aika avara ja odottamaton paikka, kun sitä tarkemmin tutkii.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä kuin ap, itse tiedän useamman samanlaisen ( itseasiassa oon hämmästyneenä lukenut täältä töitä jatkuvasti etsivistä työttömistä, heitä en tunne yhtään), moni näistä lusmuista huijaa kelaa ja sosiaalitoimistoa ja vielä ylpeilevät sillä, ollaan työttömiä ja ah niin masentuneita. Itse töissä ja pienet lapset ja ei vaan jaksaisi kuunnella.

Huoh. Pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet lapset pienet. Opettele kirjoittamaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi näitä elämäntapalaiskoja pitää aina alkaa diagnosoimaan? Milloin masennus ja milloin ollaan taas erityisherkkiä, add, asberger, vaikea lapsuus tai vastaavaa? Kyllä tästä maailmasta löytyy ja on aina löytynyt ihmisiä, jotka on vaan oikeesti laiskoja ja vastuuntunnottomia - löytyy työelämästä myös. Yhteiskuntaakaan ei voi kaikesta syyttää, että se tämän mahdollistaa vaan kyllä se on ihmisen omasta asenteesta kiinni.

Mä en vaan yksinkertaisesti pärjää työelämässä... Olen kai jotenkin hidasälyinen, mutta suurin osa työtehtävistä tuntuu mun aivokapasiteetille liian vaikeilta. Tai sitten en suoriudu niistä vaaditussa ajassa. Minut on jo kaksi kertaa erotettu työtehtävistäni, kun hommat ei vaan sujuneet. Viimeisimmän jälkeen päätin, että mun työura oli tässä. En mene enää ikinä kuuntelemaan haukkuja ja nöyryytettäväksi yhtään mihinkään. Mieluummin alan vaikka katukerjäläiseksi. 

Ymmärrän sinua täysin. Tiedän itsekin vastaavia kokeneen ihmisen. Lahjakkuus on ehkä aivan toisenlaista kuin mille nykyisessä työelämässä löytyy käyttöä. Totuushan vielä on, että työpaikoilla on kyllä paljon myös heitä, jotka eivät osaa, eivät opi, kaikki on vaikeaa tai ovat jopa laiskoja. Mutta jotkut saavat ja voivat jatkaa, koska ovat olleet siinä samassa paikassa niin pitkään tai koska heillä on isukki firman samalla osastolla tai sitten ovat vain luonteeltaan joko niin helppoja, mukavia sosiaalisia tai niin kovia kieroilijoita, että osaamattomuus peittyy.

Voimia ja iloista elämää sinulle. Jätetään työelämä niille, jotka sinne hyväksytään. 

Jos joku "vieroksuu työtä" niin se on aika selvä merkki että hän ei osaa mitään millä olisi kaupallista arvoa vapailla markkinoilla. Eli sama vaikka on sitten työtön. Väkisin järjestetyt pupuhyppelyt tulee sulle vaan kalliimmiksi.

Vierailija kirjoitti:

Joo ja aina kun lukee näitten pummien kirjoituksia nii ei kyllä enää työttömät paljoa säälitä. Kuullaan kyllä kaikenlaista tarinaa mutta totuus on ettei työnteko maita. Rahaa kyllä sitten pitäisi saada. Musta ihan hyvä idea pistää työttömät vaikka puoli-ilm töihin - voisivat mennä esim siivoamaan veronmaksajien taloja.

Muista tää sitten kun jäät itse työttömäksi.

Itselläni lähipiirissä tällainen kolmikymppinen henkilö jolla kaksi ammattitutkintoa muttei vaan mee töihin.

On velkajärjestelyssä. Onks se niin ettei silloin tarvitse maksaa?

Molemmissa ammateissa töitä tarjolla.

Ymmärrän hyvin. Itsellä oli raskas elämänvaihe noin viisi vuotta sitten. Viimeistelin opintoja ja tein gradua, tulot oli 0e koska opintotuet loppuivat (suoritin toista tutkintoa koska ekalla opiskelemallani alalla suuri työttömyys). Mitään toimeentulotukia en saanut kun miehen tulot tietysti huomioitiin (en kyllä edes hakenut).

No, samaan aikaan kova työnhaku ja kävin Helsingissä ehkä parissakymmenessä haastattelussa. Ensin piti myös hankkia säälliset vaatteet ettei ihan uff-rytkyissä mene asiantuntijatyön haastatteluihin. Työnhaku kesti n 7kk. Mies maksoi kaikki työnhakureissujen junaliput yms. Alkoi olla aika lamaantunut olo. Minulla ei siis juurikaan ollut tältä uudelta alalta työkokemusta. Lopulta sain harjoittelupaikan pienellä palkalla. Sekin tuntui semisti nöyryyttävältä kun olin kuitenkin jo kolmikymppinen ja työkokemusta vuosia - vain väärältä alalta.

Miten tämä liittyy aloitukseen niin samaan aikaan yksi kaveri kehuskeli usein miten kiva olla ansiosidonnaisella. Että tarjottiin töitä mutta ei hän nyt ainakaan kesällä mene. Töissäkäymisestäkin hän usein puhuu "pitää mennä kerryttämään ansiosidonnaista". Se liittyi vielä juuri omaan masentavaan elämäntilanteeseen miten paljon vitutti nuo hänen työtä vieroksuvat kommenttinsa tai kommentit: "kyllä rikkaita pitäisi verottaa kovemmin", "kyllä yhteiskunnan pitäisi maksaa sitä ja tätä".

Flasforward viisi vuotta. Olen itse hyväpalkkaisessa asiantuntijatyössä, uusi koti, uusi auto, matkustelua, säästöön jää rahaa ja hyvä elintaso. Tämä tuttavani taas vaihteeksi erottuaan asuu kaupungin vuokrakolhoosissa ja tekee matalapalkkatyötä osa-aikaisesti ja toki kaikki mahdolliset tuet osaa repiä ettei kuitenkaan liikaa tarvitse töitä tehfä, se kun on niin rankkaa. Valittaa aina ettei ole rahaa mihinkään. Kyllä meillä on ihan erilaiset tulevaisuudennäkymät enkä vaihtaisi kyllä osia.

En pidä kaikkia työttömiä lusmuina ja uskon että on monia surullisia tarinoita kun töitä ei vain löydy. Mutta on omassa tuttavapiirissä valitettavasti muutama näitä "ansiosidonnaisten kerryttäjiä". Heitä yhdistää se että ei edes hävetä toitottaa tuota tyyliään. Uskon että tietoinen töiden välttely ja tukien maksimointi on jonkin suuruinen ongelma kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Joo ja aina kun lukee näitten pummien kirjoituksia nii ei kyllä enää työttömät paljoa säälitä. Kuullaan kyllä kaikenlaista tarinaa mutta totuus on ettei työnteko maita. Rahaa kyllä sitten pitäisi saada. Musta ihan hyvä idea pistää työttömät vaikka puoli-ilm töihin - voisivat mennä esim siivoamaan veronmaksajien taloja.

Minkä helvetin takia minun pitäisi alkaa puoli-ilmaisiin töihin kun olen ollut v. 1976 alkaen vakituisesti töissä tehden vuosia kahta työtä rahoittaakseni asuntovelkani. Sen lisäksi olin neljänä kesänä kesätöissä kouluaikana. Vuosi sitten irtisanottiin ja nyt olen ansiosidonnaisella. 60v ei enää töitä saa muuta kuin suhteilla. Ei pitäisi niputtaa työttömiä yhteen sumppuun. Itse en tunne elämäntapatyöttömiä. En myöskään kaipaa mitään työelämään tutustumista. Jos ei palkallista työtä löydy niin tämänikäiset pitäisi päästää eläkkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Olen kai jotenkin hidasälyinen, mutta suurin osa työtehtävistä tuntuu mun aivokapasiteetille liian vaikeilta. Tai sitten en suoriudu niistä vaaditussa ajassa.

Hitaus on yhtenä syynä minunkin työttömyyteen. Jos tulee joku uusi työtehtävä, mietin koko ajan "kuinkahan pärjään tässä? Mitä jos epäonnistun?" ja en pysty keskittymään itse tehtävään. Takana mm. rankkaa koulukiusaamista, joka aiheutti ahdistuneisuushäiriön.

On varmaan paljon niitä jotka hakeutuisi töihin muttei pääse vaikka kuinka yrittää, sitten on niitä jotka yrittävät välttää sitä kaikin keinoin ja sitten niitä jotka ei siellä työelämässä 'pärjäisi' vaikka kuinka haluaisivat ja yrittäisivät. Itse näkisin että jollei ole aktiivinen ja hakeudu työelämään tai hae töitä ja elää yhteiskunnan tuilla näkemättä mitään vaivaa minkään eteen eivät oikein olisi oikeutettuja valittamankaan tilanteestaan. Jos on muuten terve ja työelämäkuntoinen niin se ettei yhtään näe vaivaa minkään asian eteen niin nokka tukkoon!! Toki kotiäiteys on arvostettava asia ja se että hoitaa lapsiaan jne niin en väheksyisi sitä. 

Mulla on helppoon elämään tottunut ystävä. Ollut aina vähän 'erilainen' ja vanhemmat on paaponut aina. Tämä ystävä tilitti mulle vuosikaudet kuinka ei lähde mihinkään töihin alle 2000e vaikkei mitään koulutusta ollut hänellä. Mutta tuilla pärjäsi mielestään hyvin verrattuna esim. 1500e palkkaan joten ei koskaan viitsinyt nähdä vaivaa.  Ja pää ei kuulemma kestä sitä tätä ja tuota. Kuitenkin pystyi säännölliseen elämänrytmiin, liikuntaan ja piti kämppänsä kunnossa jne. Pystyi myös säännöllisesti istumaan baareissa ja muutenkin tekemään vaan niitä asioita jotka oli mukavia. Loppuviimeksi tämä henkilö on eläkkeellä kun veti kaikki eläketestit pelkillä viivoilla eli heittäytyi täysin idiootiksi. En sitä sano etteikö joku kömpelyys ja suorastaan tyhmyys vaivaa tätä ihmistä mutta on nyt eläkkeellä sitten. Valittaa kun takuueläke ei riitä mihinkään... Lisää pitäisi vaan saada jostain rahaa että voisi tehdä kaikkea 'kivaa' ja istua baareissa jne.   

Mulla on kans siunaantunu näitä tuttuja. Vähän vaikea kuunnella niitä juttuja, kun tekis koko ajan mieli antaa ohjeita, mutta ei halua loukata. Nämä on naisia, jotka on olleet kyllä töissä, mutta pitkien äitiyslomien jälkeen jääneet työttömäksi. Omasta mielestään he ovat ihan kyllä yrittäneet ja toimineet niin kuin pitääkin, mutta kyllä se on aika vähäistä oikeasti, mitä he ovat tehneet työllistyäkseen. Työhakemuksia laitetaan vain niihin tehtäviin, jotka tuntuvat kivoilta, vaikka niihin ei ole edes koulutusta. Oma ala on mennyt eteenpäin, mutta ei huvita enää se niin paljon, että kiinnostaisi mennä täydennyskouluttautumaan. Yksi yritti käydä vähän aikaa lukiota, mutta eihän siitä mitään tullut, kun oli niin tottunut vuosien varrella niihin omiin hitaisiin päivän rutiineihin, että aikaa ei löytynyt opiskeluun, vaikka lapset olivat päivät päiväkodissa. Siinä sitten nostelivat tukia ja ihmettelivät. Masennustakin kuulemma on ja siitä tehdään kauhea numero, mutta samaan aikaan shoppaillaan/lunutaan kaupungilla lähes päivittäin ja matkustetaan ihan normaalisti, niin vie vähän uskottavuutta. Mua ärsyttää ja säälittää nämä ihmiset, mutta en viitsi sanoa mitään. Kyselen kyllä kuulumisia. Ei muuten niin ärsyttäis, mutta kun yksi vielä kehtaa koko ajan valittaa, miten on niin kiire! Kun heillä on niin paljon asioita. Ja vähän niin, että niitä olisi enemmän kuin minulla. Siinä mulla meinaa mennä työssäkäyvänä perheellisenä vähän kuppi nurin ja pakko sanoa vaan, että täytyy nyt lopettaa puhelu.