Lue keskustelun säännöt.
Miten koiran kuolemasta voi ikinä toipua? 16v saksanpaimenkoirani lopetettiin eilen. Olen vain tärissyt ja itkenyt
02.05.2016 |
Nyt sain tutulta pari rauhoittavaa lääkettä ja alan vähitellen rauhoittua..Mutta herätesä on varmasti karmea ikävä, tulen hulluksi. En kaipaa pilkkaviestejä. Ehkä jotain lohtua etten hyppää junan alle.
Kommentit (32)
Kyllä siitä selvisi. Tästä äidin kuolemasta taas ei tunnu pääsevän yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halaukset sulle. Aikaa myöten ikävä ja suru vähän helpottaa.
Ajan myötä kipu hellittää. Sitä ei ehkä uskoisi, mutta näin se on.
Lemmikki on rakas ystävä, kyllä lemmikin kuolemaa saa ja voi surra. Ihan kuin läheisen ihmisen menetystäkin.
Voimia ja jaksamista.
Koira oli jo vanha ja kuolema on luonnollista.
Muistan kyllä, kun Terrille tuli kohtutulehdus ja se meni pois. Koira oli niin heikkona ja sairaana, ja vielä yritti hieman häntää heilauttaa, vaikka voimat oli jo loppu.
Mutta kyllä siitä toipuu, ihan varmasti. Ikävä kyllä jää, mutta toipuu kyllä.
Joskus ehkä haluat vielä uuden koirasystävän itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen todella pahoillani. <3 en osaa muuta sanoa...
Otan osaa. Anna vähän ajan kulua. Suru on normaali asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakas 16-vuotias kissani kuoli äskettäin. Ymmärrän tuskasi. Vakuutan kuitenkin, että aika vie tuskalta pahimman terän! Jaksamista sinulle ❤
Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin niin aika parantaa haavat. Joissain haavoissa menee kauemmin kuin toisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajan kanssa surutyön myötä, niin kuin minkä tahansa läheisen kuoleman yli. Mulla kuoli pari vuotta sitten eräs suht läheinen henkilö ja kyllä siitä pääsee yli.
Muista kaipauksesikin keskellä että koska kuoleman jälkeen oleminen lakkaa, ei ole enää kipua, pelkoa tai ahdistusta. Koiravaari/-mummo on nyt ikuisesti kaiken pahan ulottumattomissa.
voi, tsemppiä :( mulla on tää edessä varmaan tänä vuonna, en osaa vielä yhtään ajatella asiaa... 13v koira alkaa jo olla elämän ehtoolla, tullut vanhuuden sairauksia.
koita pitää arkirutiineista kiinni ja tehdä kivoja asioita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt hiukan suhteellisuudentajua.
Koira toki ollut tärkeä ja saa surra.
Mutta itsari puheet menee kyllä yli.
Kun kissani jouduttiin neurologisen etenevän sairauden takia lopettamaan viime syksynä, itekin ensin 3 pv putkeen kykenemättä esim. laittamaan ruokaa. Onneksi mies oli apuna ja tukena arjessa. Sen jälkeen itkin vielä päivittäin n. viikon, kunnes alkoi paha olo helpottaa. Vieläkin saatan itkeä jos esim. katson kuvia, kun tulee niin ikävä. Olen tosin nyt raskaana, joten sekin herkistää tunteita. Aina sitä kaipaa, mutta sen kaipauksen kanssa oppii elämään ja kuitenkin nauttimaan elämästä noin muuten. Anna itsellesi lupa suruun, aika auttaa paljon mutta surut on surtava. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa ❤. Voimia, itku tulee aina välillä vuosienkin päästä, mutta pahin suru helpottaa kyllä. Kun edellinen karvakuononi kuoli, menetys tuntui niin hirveältä että päätin ettei ikinä enää..mutta tuli uusi pentu, oma persoonansa, ja nyt jo kolmevuotias, tuossa se kuorsaa jaloissa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siitä selvisi. Tästä äidin kuolemasta taas ei tunnu pääsevän yli.
Ai jaa, kyllä minä äidin kuolemasta selvisin kun se on luonnollista, mutta kyllä se oman lapsen menettäminen on se kaikkein puhtain ja syvin suru. Muiden surua saa arvostella kun on sen kokenut, eikä kenelläkään muulla voi olla yhtä paha olla joten turha valittaa.
Otan osaa :( Lämmin halaus ja voimia.
Ystäväsi on ikuisesti luonasi vaikket häntä näe.
Ymmärrän sinua hyvin. Tässä tuntojani muutama vuosi sitten. http://www.vauva.fi/keskustelu/3842889/ketju/en_paase_yli_koiran_lopett… Elämä kuitenkin jatkuu ja surusta voi selvitä. Halaus sinulle
Koiran menetys on melkein kuin oman lapsen menettäminen. Itse en ole surrut poismenneitä ihmisiä läheskään yhtä paljon. Se koira vain oli minulle läheisempi kuin ihmiset. Koirahan muodostaa ihmisen kanssa kiintymykseen ja kommunikaatioon perustuvan suhteen aivan kuin ihmisetkin ja koiran kognitio vastaa pienen lapsen kykyjä. En varmasti lakkaa koskaan suremasta koiraani, mutta olen sen hyväksynyt ja jatkanut elämää, koska se on pakko tehdä. Muistelen koiraani joka päivä ja siten hän elää minussa.
Jos sinulla on olo, ettet itsekään jaksa enää elämää, anna itsellesi lupa ottaa pian uusi koira. Se ei ole vanhan korvaamista, vaan saat muuta ajateltavaa.
Kyllä siitä toipuu. Kaikki eivät ymmärrä, kuinka raskata "vain lemmikin" poismeno voi olla - sitä lemmikkiä on kuitenkin rakastanut kovasti, on paljon muistoja sen kanssa ja sille on saanut osoittaa kiintymystä ja sitä on saanut hovata.
Ikävä jää, mutta kyllä siitä yli pääsee. Ole kiitollinen yhteisestä ajastanne, sillä oli varmasti hyvä elämä.
♡ Voimia ♡