Lue keskustelun säännöt.
20-vuotias vela ja pohdinnat
02.05.2016 |
Olen juuri täyttänyt 20 vuotta. Pienenä lapsena haaveilin aina perheen perustamisesta ja lapsiperhe-elämästä. Kuitenkin joskus 17- vuotiaana aloin yhtäkkiä tuntea toisin. Ajattelin enemmän elämää, omaa elämää, tulevaisuuden suunnitelmiani ja muita ajankohtaisiakin asioita joita maailmassa tapahtuu.
Muutama kaverini ja tuttu olivat lapsia tehneet ennen jopa omia 18- vuotis synttäreitään ja vieläkin jotkut lisääntyvät. Se tuntui ja tuntuu vieläkin kummalliselta ja oudolta valinnalta. Ainakin omalla kohdalla. En heitä tuomitse, mutta kun kuvittelen itseni tuohon tilanteeseen, iskee hirveä pakokauhu.
Pidän joitakin vauvoja vieläkin söpöinä ja tykkään niitä pidellä, mutta en usko, että jaksaisin koko loppuelämääni 24/7 sellaista elämää. Varsinkin tässä maailmassa, jossa elämme. Ihmiset ovat itsekäämpiä, raha ja sosiaalinen media ovat tärkeimpiä, kuin oikea elämä, tuhoamme jatkuvasti luontoa ja elintilaamme jne.. Syitä on monia, miksi en lasta haluaisi tähän maailmaan tehdä.
Välillä pohdiskelen näitä mun ikäisiä tai nuorempia. Eivät ole käyneet kouluja, poikaystäväkin saattanut täyttää nipin napin 18. Sitten hankittu lapsia, vaikkei ole minkäänlaista tietoa tulevaisuudesta tai siitä, että millainen ihminen itsekään vielä oikeasti on. Ja sit tuleekin vielä se ero poikaystävästä kaupan päälle. Tai pahimmassa tapauksessa ollaan tehty se lapsi siinä toivossa, ettei mies jätä.
Tuntuu, että moni menee massan mukana ja vääntää niitä lapsia, jotta saa facebookiin tai instagramiin sen meriitin itselleen "#mommy to be, #kotiäiti, #äiti, #love #my baby. Ja tuntuu, että moni ei pohdi tarpeeksi pitkälle sitä asiaa. Se lapsi ei ole mikään leikkikalu, jolla voidaan hakea huomiota somessa. Netissäkin annetaan vain positiivinen ja kiilotettu kuva siitä, millaista se arki oikeasti on.
Juttelin kummitätini kanssa kerran aiheesta ja hän totesi heti ääneen, että on huojentunut ja iloinen siitä, että lapset ovat nyt isoja ja muuttaneet pois kotoa. Eiköhän tuokin kommentti kerro kaiken. Varmasti hyviäkin hetkiä on ollut, mutta varmasti myös aivan saakelin rankkaa.
Täällä on ollut niin paljon keskustelua nyt aiheesta, niin aloin pohtimaan vielä enemmän itsekin. Ja halusin jakaa ajatukseni.
Voi olla että mieleni voi muuttua joskus kolmikymppisenä, mutta en oikein usko. Mä haluan nauttia hyvästä parisuhteestani mieheni kanssa rauhassa ilman häiriötä, haluan olla vapaa menemään milloin haluan mihin haluan, haluan elää lähes stressitöntä elämää ja välillä vaan olla. Haluaisin, että mahdolliset lapseni saisivat mahdollisimman hyvän paikan ja maailman elää, mutta tällä hetkellä maailma ei näytä menevän sellaiseen suuntaan.
Joillekin sopii se lapsiperhe-elämä, mutta kaikille ei. Mun mielestä on rohkeaa, että menee aidosti omien halujen mukaan ja uskaltaa tutkia itseään ja miettiä asioita pidemmälle ennen sen suurempia ja dramaattisia elämänmuutoksia. Ja molemmat valinnat ovat nimenomaan rohkeita. Oli lapsia tai ei.
Kommentit (47)
Kyllä mäkin vastaan olevani vela jos multa kysytään miksei ole lapsia. Jos tarkennetaan, niin kerron olevani biovela, hyvin lapsirakas ja kyllä, en tiedä ihan varmaan mitä tekisin jos ehkäisy pettäisi. Lapset on jotain, mitä en inhoa mutten itsellenikään haluaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa ap, vela-elämäntyyli on onneksi yleistymässä. Tällä hetkellä taitaa olla niin että joka 5.nainen on jäänyt lapsettomaksi, olikohan yli 40-vuotiaista? en nyt ole varma. Nyt näyttää siltä että se yleistyy lisää, mikä on tietysti hyvä asia.
Minä tajusin jo parikymppisenä, etten halua lapsia. Sitä ennen olin jotenkin ajatellut, että kaikkien pitää niitä hankkia, koska se kuuluu asiaan. Olen edelleen 39-vuotiaana samaa mieltä.
Läheisten lapsiperhe-elämää seuranneena en voi muutakuin kauhistella.... En ikinä siis _ikinä_ haluaisi sellaista elämää itselleni, ahdistavaa!
Vierailija kirjoitti:
Hienoa ap, vela-elämäntyyli on onneksi yleistymässä. Tällä hetkellä taitaa olla niin että joka 5.nainen on jäänyt lapsettomaksi, olikohan yli 40-vuotiaista? en nyt ole varma. Nyt näyttää siltä että se yleistyy lisää, mikä on tietysti hyvä asia.
Valitettavasti tämä lapsettomuus ei ole vapaaehtoista kuin osittain. Suomalaiset eivät saa niin paljon lapsia kuin toivoisivat, ja useimmat lapsettomat ovat ilman lapsia olosuhteiden pakosta, eivät omasta halustaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni lapsen hankkiva ajattelee sen olevan jotain ruusuilla tanssimista, ''minun geenini jakoon!'' ja minun pikku prinssi/prinsessa sieltä tulee ja elämä on ihanaa. Ei tiedosteta sitä että elämä voi olla v*tun rankkaa ja pahimmillaan lapsesi on joku täys sekopää kriminaali joka vihaa vanhempiansakin ja vanhempien elämä menee tän lapsen takia aivan pilalle ku kokoajan saa olla kaikesta vääntämässä ja kova huoli 24/7. Jotkut lapset jopa ovat tappaneet äitinsä tai isänsä.. siis huhhuh
Ei tämä planeetta ole täällä ketään varten. Tuo on uskonnollisperäistä ajattelua. Lisääntymisen lopettaminen on eettinen velvollisuutemme ihan vain siksi, että sillä tavalla ehkäistään inhimillistä kärsimystä ja estetään ihmisten pakottaminen maailmaan vastoin näiden tahtoa.