Sinkkuna sukujuhlissa vappuna
Olin vappuna sukujuhlissa, jotka olivat ihan onnistuneet. Näitä juhlia on noin viisi kertaa vuodessa, yleensä samalla kokoonpanolla. Itseäni on alkanut vähän häiritä, että olen nyt muutaman vuoden ollut ainoa sinkku juhlissa. Tulee välillä aika ulkopuolinen olo, kun muut puhuvat eri asioista, eikä oikein ole mitään yhteistä kenenkään kanssa. Meillä ei ole tapana keskustella yleisistä asioista, kuten yhteiskunnallisesta tilanteesta, vaan nimenomaan porukan omista asioista. Olen kyllä mukana keskustelussa, mutta vähän irrallisena. Jos tämän lukee joku toinen sinkku tai eronnut, niin miten toimitte vastaavissa tilanteissa tai koetteko niitä ollenkaan häiritsevinä?
Kommentit (22)
On omia juttuja minullakin, mutta koska ne ovat erilaisia kuin muilla, niin niistä ei tunnu syntyvän samaan tapaan keskustelua kuin muiden asioista. On jotenkin muodostunut tapa, että parilliset ikään kuin keskustelevat "parina" keskenään. En tiedä osaanko oikein kuvata asiaa oikein. Eli puhutaan pariskuntina tehdyistä asioista enimmäkseen ja parit myös ovat keskenään lähinnä, niin jää vähän ulkopuolelle. Tuntuu kuin ihmisiä ei oikein kiinnostaisi sinkun asiat ja tavallaan luonnollistakin, kun ollaan eri tilanteissa. Joutuu vähän syrjäiseen asemaan.
Kuulostaa Bridget Jonesin illallisilta parisuhteessa olevien kavereidensa luona. Epämiellyttävää käytöstä sukulaisiltasi. :/
Sinä olet olemassa, hengität ja elät ilman puolisoakin. Kai sinulla nyt jotain omia juttujakin on mistä kertoa? Vai odotatko että elämä alkaa siitä kun saa puolison? Terv. ikisinkku 37v, täyttä elämää!!!
Vierailija kirjoitti:
Tulee välillä aika ulkopuolinen olo, kun muut puhuvat eri asioista, eikä oikein ole mitään yhteistä kenenkään kanssa.
Miten se sun tuleva poikaystävä vaikuttaa siihen että yhtäkkiä onkin yhteistä kaikkien kanssa? Etsitkö sä poikaystävää sillä perusteella että tulee juttuun sukulaistesi kanssa ja sillä on enemmän yhteistä kun sulla sukulaisten kanssa? Nehän on sun sukulaisia, mitä jos poikaystäväsi ei halua edes osallistua viittä kertaa vuodessa sukukokouksiin.
Alahan nyt elää omaa elämääsi tai jätä sukujuhlat väliin ilman poikaystävää kun eihän sulla ole mitään yhteistä kenenkään kanssa, miksi sä sinne sitten edes menet?
On tosiaan omia juttuja, mutta ainakin meidän suvussa menee niin, että jos aloitan jonkun puheenaiheen, siitä puhutaan hyvin lyhyesti ja siirrytään taas pariskuntien juttuihin. Ehkä muissa suvuissa on sitten erilaista, mikä on tietysti vain positiivinen asia.
En tiedä, ehkä ei sitten pitäisi mennä sukujuhliin. Toisaalta niissä oli ennen ihan mukavaakin, kun oli muitakin sinkkuja ja sitten jäi tapa käydä, kun monesti nuo juhlat ovat esim. jonkun synttärien yhteydessä.
jep jep ehkä sinun asioista ei jakseta puhua tai sinulle ei löydy seurustelu kumppania jostain tietyistä syistä eikä toisinpäin?
Ei mua haittaa yhtään, en tosin muutenkaan tykkää olla huomion keskipisteenä.
Kuulostaa oudolta. Itsekin olin sinkkuna kaverini järjestämissä vappubileissä, joissa muut olivat pariskuntia. Osa puheenaiheista pyöri toki esim heidän yhteisissä tuttavissaan, mutta ei nyt koko iltaa. Viihdyin ihan hyvin, välillä puhuimme ns naisporukalla ja välillä yhtenä porukkana.
En osaa sanoa sukujuhlista mitään, mutta ylipäänsä juhlat ja illanistujaiset alkaa olla vähän kurjia kun olen aina ainoa sinkku. Lisäksi ihmiset tekevät hirveesti pariskunnittain asioita niin olo on hirvittävän ulkopuolinen. No mä käyn silti aina kun kutsutaan ja esitän ettei haittaa. Mitäs sitä muutakaan voi?
Minä olen 30 v sinkku ja viime sukujuhlissa minut laitettiin lasten pöytään. Pariutuneet sisarukset ja serkut ovat suunnilleen saman ikäisiä, ja he saavat aikuisten kohtelun.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 30 v sinkku ja viime sukujuhlissa minut laitettiin lasten pöytään. Pariutuneet sisarukset ja serkut ovat suunnilleen saman ikäisiä, ja he saavat aikuisten kohtelun.
Käsittämätöntä käytöstä kyllä sukulaisiltasi :D. Ei voi kuin nauraa vaikka sua ei varmasti naurattanut.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 30 v sinkku ja viime sukujuhlissa minut laitettiin lasten pöytään. Pariutuneet sisarukset ja serkut ovat suunnilleen saman ikäisiä, ja he saavat aikuisten kohtelun.
Auts! Mutkin plaseerattiin yksissä häissä 16 vuotta nuoremman (eli tässä tapauksessa 10v) sulhasen veljen "pariksi".. Melkein mieluummin se valokuvaaja joka ei edes kerkeä istua kun lapsi.
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa sukujuhlista mitään, mutta ylipäänsä juhlat ja illanistujaiset alkaa olla vähän kurjia kun olen aina ainoa sinkku. Lisäksi ihmiset tekevät hirveesti pariskunnittain asioita niin olo on hirvittävän ulkopuolinen. No mä käyn silti aina kun kutsutaan ja esitän ettei haittaa. Mitäs sitä muutakaan voi?
Sepä se, kutsutaan tosiaan ja muuten ihan ok mennäkin, mutta se ulkopuolisuuden tunne mikä tulee. Itse olen vasta viime aikoina alkanut havaitsemaan koko asian. En tiedä miten pidemmän päälle sitten tulee menemään ja mihin muotoutuu.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 30 v sinkku ja viime sukujuhlissa minut laitettiin lasten pöytään. Pariutuneet sisarukset ja serkut ovat suunnilleen saman ikäisiä, ja he saavat aikuisten kohtelun.
Todella kurjaa, suorastaan jo törkeää käytöstä. Minulle ei sentään ole mitään vastaavaa tapahtunut. Jos tapahtuisi, niin saattaisin jättää vastedes menemättä.
Sukujuhlat 5 kertaa vuodessa !?!? Eli, noin joka toinen kuukausi. Tässä kohtaa meni jo pieleen :)
Kuulutko johonkin lahkoon, jossa kokoonnutaan usein ja keskustellaan vain lahkon sisäisistä asioista? Pariutumisen oletetaan tapahtuvan heti täysikäisyyden jälkeen, joten olet hieman ulkopuolinen...
Vanha sananlasku pätee, samanlaiset lapset leikkii parhaiten keskenään. Sinkut sinkkujen kanssa ja parilliset keskenään. Tiedän muutaman (2 naista, 1 mies) joilla on ystävyyssuhteetkin vähitellen hiipuneet kun toinen ystävistä on vakituisesti pariutunut.
Lahkolainen kirjoitti:

En kuulu lahkoon ja olen jo keski-ikäinen, meidän suvussa nuorempi ikäpolvi on pariutunut vakituisesti välillä 33-40v. Ja onhan noita synttärijuhlia ja juhlapyhiä useita kertoja vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vanha sananlasku pätee, samanlaiset lapset leikkii parhaiten keskenään. Sinkut sinkkujen kanssa ja parilliset keskenään. Tiedän muutaman (2 naista, 1 mies) joilla on ystävyyssuhteetkin vähitellen hiipuneet kun toinen ystävistä on vakituisesti pariutunut.
Uskon tuon, minulla ei "onneksi" ole vielä kaikki ystävät pariutuneet.
Miten puhuvat eri asioista? Kai sullakin omia juttuja on? Harrastuksia ja kavereiden kanssa reissuja..?