Sinkkuna sukujuhlissa vappuna
Olin vappuna sukujuhlissa, jotka olivat ihan onnistuneet. Näitä juhlia on noin viisi kertaa vuodessa, yleensä samalla kokoonpanolla. Itseäni on alkanut vähän häiritä, että olen nyt muutaman vuoden ollut ainoa sinkku juhlissa. Tulee välillä aika ulkopuolinen olo, kun muut puhuvat eri asioista, eikä oikein ole mitään yhteistä kenenkään kanssa. Meillä ei ole tapana keskustella yleisistä asioista, kuten yhteiskunnallisesta tilanteesta, vaan nimenomaan porukan omista asioista. Olen kyllä mukana keskustelussa, mutta vähän irrallisena. Jos tämän lukee joku toinen sinkku tai eronnut, niin miten toimitte vastaavissa tilanteissa tai koetteko niitä ollenkaan häiritsevinä?
Kommentit (22)
Viisainta ehkä jatkossa vain käväistä, eikä jäädä niin pitkäksi aikaa juhliin kuin ennen. On jäänyt tapa olla tuntikausia, kun ennenkin on ollut, silloin kun vielä oli muitakin sinkkuja. Täytyy siis muuttaa tapaa, kun tilanne on muuttunut. Kiitos vastauksista, selvensi ajatuksia.
Aika yleistä sekä sukulaisten että kavereiden kesken.