Lue keskustelun säännöt.
raivostuttava teini
Väsynyt
02.05.2016 |
Olen ihan lopussa teinitytön kanssa. Eilen tilanne kärjistyi siihen että menetin hermot aivan totaalisesti ja uhkasin väkivallalla, raivosin ja kirosin. Megaluokan morkkis ja paha olo, siksi lähdin kirjoittamaan tänne. En kaipaa moralisointia tyyliin, olisit kasvattanut aiemmin ettei tarvitse mennä tähän pisteeseen.
Tttön kanssa on otettu yhteen pienestä pitäen. Alle kymmenvuotiaana mm. Istuin kerran pari tuntia päällä ja aina kun irrotin tuli päälle ja sylki. Asia oli joku aika peruskina mistä lähti.
Nykyäänkin liittyy usein velvoitteisiin. Eilen piti siivota keittiö. Vetkutteli ja roikkui puhelimella aamusta eikä tapahtunut mitään. Lopulta aloitti työn kun isänsä komensi lujasti. Teki tahallaan huonosti, heitteli kipot tiskikoneeseen jne. Inttää loputtomiin. Puhuu aina kaikille perheenjäsenille epäasiallisesti jne
Alan olla neuvoton. Kokeiltu on: ystävällisesti rakkautta osoittaen, uhkailemalla, kiristämällä, lahjomalla, selkäsaunat sanomalehdellä (tiedän että on laissa kiellettyä) on viety jopa psykologille sen jälkeen kun tarttui pari vuotta sitten pelkääjän paikalta rattiin kun ei olisi halunnut lähteä ostamaan uutta takkia. Siellä sanottiin että on normaali iloinen, kohtelias ja yhteistyökykyinen lapsi.
Kahden nuoremman kanssa ei ole ollut ikinä tämän luokan ongelmia. Heidän kanssaan normaalia kiukuttelua joka menee todella helposti ohi.
Auttakaa :(
Kommentit (164)
No ei todellakaan saa. Meillä ei ole viikkorahakäytäntöä. Vaatteet hankitaan kun on tarpeen. Puhelin siityy joka ilta meidän makkariin klo.21 ja sen saa aamulla ennen kouluun lähtöä. Tähän siirryttiin puoli vuotta sitten kun surffaili kaiket yöt. On annettu siimaa ja saatu tilalle katteettomia lupauksia, josta sitten otetaan yhteen kun me aikuiset halutaan pitää sovituista asioista kiinni.
Koulussa on yrittänyt kyykyttää opettajia mutta ollaan saatu se pois juuri näillä puhelinsanktioilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen perheeni silmissä leimattu "hankalaksi ja vaativaksi". Minua ei kuunneltu ikinä. Ikinä ei ollut vanhemmilla aikaa. Tai halua kuunnella.
Kaikki asiat jyrättiin läpi joko uhkailemalla, henkisellä kiristämisellä tai rahalla.
Kun täytin 18, lähdin kotoa, enkä ole äitiini pitänyt mitään yhteyttä sen jälkeen.
Ja omat lapseni olen kasvattanut läsnäololla ja kuuntelulla. Kunnioittaen ja arvostaen.
Vierailija kirjoitti:
On istuttu alas, koko perhe yhdessä. Teemme mieheni kanssa suurimman osan kotitöistä, lapsille annettu pieniä ikään sopivia tehtäviä ja oman huoneen siivousta. Teini on sitä mieltä että esim tiskikoneen täyttö ei koske lainkaan häntä. Panee vastaan joka asiassa. Yhteiset ruokailuhetket pilalla kun aina on jotain karseeta hänen mielestään ja pyörittelee lautasella ja ilvelee. Terrorisoi pienempiä päivittäin. Ei ole viimeiseen neljään vuoteen halunnut lähteä luistelemaan, metsäretkille, kylpylään, shoppilemaan, teatteriin tai yhtään mihinkään oman porukan kanssa. Kotona ei osallistu peli tai leffahetkiin. Ei ole koskaan pitänyt halailusta tai koskettamisesta.
Kuulostaa siltä, että hänen ei ole tarvinnut paljon ponnistella sen eteen, että saa haluamansa. Menty siitä mistä aita on matalin, että vältytään tunnekuohuilta?
Miksi tyhjentää konetta, kun te sen kuitenkin teette? Miksi syödä kiukuttelematta, kun se ruoka kuitenkin itsestään siihen nenän eteen tulee. Sitä voi silkasta ilosta kiustata muita, kun itseään heikomman vanhemman lapsena voi tehdä ihan mitä sattuu milloin huvittamaan.
Ok. Ehkä olette nyt ulkopuolisen avun tarpeessa. Siis ihan ammattilaisavun, suosittelen lämpimästi.
aloittaja kirjoitti:
No ei todellakaan saa. Meillä ei ole viikkorahakäytäntöä. Vaatteet hankitaan kun on tarpeen. Puhelin siityy joka ilta meidän makkariin klo.21 ja sen saa aamulla ennen kouluun lähtöä. Tähän siirryttiin puoli vuotta sitten kun surffaili kaiket yöt. On annettu siimaa ja saatu tilalle katteettomia lupauksia, josta sitten otetaan yhteen kun me aikuiset halutaan pitää sovituista asioista kiinni.
Koulussa on yrittänyt kyykyttää opettajia mutta ollaan saatu se pois juuri näillä puhelinsanktioilla.
Ok.
Lapsi käytttää noin ihan vaan pahuttaan? Teissä ei ole kasvatajina mitään vikaa?
Lastesuojeluilmoitus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On istuttu alas, koko perhe yhdessä. Teemme mieheni kanssa suurimman osan kotitöistä, lapsille annettu pieniä ikään sopivia tehtäviä ja oman huoneen siivousta. Teini on sitä mieltä että esim tiskikoneen täyttö ei koske lainkaan häntä. Panee vastaan joka asiassa. Yhteiset ruokailuhetket pilalla kun aina on jotain karseeta hänen mielestään ja pyörittelee lautasella ja ilvelee. Terrorisoi pienempiä päivittäin. Ei ole viimeiseen neljään vuoteen halunnut lähteä luistelemaan, metsäretkille, kylpylään, shoppilemaan, teatteriin tai yhtään mihinkään oman porukan kanssa. Kotona ei osallistu peli tai leffahetkiin. Ei ole koskaan pitänyt halailusta tai koskettamisesta.
Kuulostaa siltä, että hänen ei ole tarvinnut paljon ponnistella sen eteen, että saa haluamansa. Menty siitä mistä aita on matalin, että vältytään tunnekuohuilta?
Miksi tyhjentää konetta, kun te sen kuitenkin teette? Miksi syödä kiukuttelematta, kun se ruoka kuitenkin itsestään siihen nenän eteen tulee. Sitä voi silkasta ilosta kiustata muita, kun itseään heikomman vanhemman lapsena voi tehdä ihan mitä sattuu milloin huvittamaan.
Et tainnut ymmärtää. Juuri siksi kirjoitin tänne, kertoakseni että jo aivan pienestä pitäen joka ikinen asia ja pelisääntö on jouduttu tappelemaan läpi. Me ei sitä tiskikonetta mm. Olla kertaakaan tyhjennetty, vaan aina on viety asia maaliin tavalla tai toisella. On perusteltu, selitetty, rakastettu, tehty kaikkemme mitä vaan suikin olemme keksineet mutta kun mikään ei auta.
Kiitos näistä muutamista hyvistä vinkeistä. Tarvitsemme ulkopuolista apua.
Hienoa että teillä monilla on adiat noin kivasti että"säännöistä pidetään kiinni ja rakastetaan" kuulostaa yhtä helpolta kun meidän 7 v ja 11 v kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On istuttu alas, koko perhe yhdessä. Teemme mieheni kanssa suurimman osan kotitöistä, lapsille annettu pieniä ikään sopivia tehtäviä ja oman huoneen siivousta. Teini on sitä mieltä että esim tiskikoneen täyttö ei koske lainkaan häntä. Panee vastaan joka asiassa. Yhteiset ruokailuhetket pilalla kun aina on jotain karseeta hänen mielestään ja pyörittelee lautasella ja ilvelee. Terrorisoi pienempiä päivittäin. Ei ole viimeiseen neljään vuoteen halunnut lähteä luistelemaan, metsäretkille, kylpylään, shoppilemaan, teatteriin tai yhtään mihinkään oman porukan kanssa. Kotona ei osallistu peli tai leffahetkiin. Ei ole koskaan pitänyt halailusta tai koskettamisesta.
Kuulostaa siltä, että hänen ei ole tarvinnut paljon ponnistella sen eteen, että saa haluamansa. Menty siitä mistä aita on matalin, että vältytään tunnekuohuilta?
Miksi tyhjentää konetta, kun te sen kuitenkin teette? Miksi syödä kiukuttelematta, kun se ruoka kuitenkin itsestään siihen nenän eteen tulee. Sitä voi silkasta ilosta kiustata muita, kun itseään heikomman vanhemman lapsena voi tehdä ihan mitä sattuu milloin huvittamaan.
Et tainnut ymmärtää. Juuri siksi kirjoitin tänne, kertoakseni että jo aivan pienestä pitäen joka ikinen asia ja pelisääntö on jouduttu tappelemaan läpi. Me ei sitä tiskikonetta mm. Olla kertaakaan tyhjennetty, vaan aina on viety asia maaliin tavalla tai toisella. On perusteltu, selitetty, rakastettu, tehty kaikkemme mitä vaan suikin olemme keksineet mutta kun mikään ei auta.
Kiitos näistä muutamista hyvistä vinkeistä. Tarvitsemme ulkopuolista apua.
Hienoa että teillä monilla on adiat noin kivasti että"säännöistä pidetään kiinni ja rakastetaan" kuulostaa yhtä helpolta kun meidän 7 v ja 11 v kanssa.
Lakkaa olemasta itsesäälissä piehtaroiva drama queen. Olet pilannut tuon lapsen lapsuuden väkivallalla ja törkeän huonolla vanhemmuudella.
Vierailija kirjoitti:
aloittaja kirjoitti:
No ei todellakaan saa. Meillä ei ole viikkorahakäytäntöä. Vaatteet hankitaan kun on tarpeen. Puhelin siityy joka ilta meidän makkariin klo.21 ja sen saa aamulla ennen kouluun lähtöä. Tähän siirryttiin puoli vuotta sitten kun surffaili kaiket yöt. On annettu siimaa ja saatu tilalle katteettomia lupauksia, josta sitten otetaan yhteen kun me aikuiset halutaan pitää sovituista asioista kiinni.
Koulussa on yrittänyt kyykyttää opettajia mutta ollaan saatu se pois juuri näillä puhelinsanktioilla.
Ok.
Lapsi käytttää noin ihan vaan pahuttaan? Teissä ei ole kasvatajina mitään vikaa?
Lastesuojeluilmoitus!
Että ottaa pattiin tällaiset puusilmäiset kommentit! Totta hitossa jokaisessa "kasvattajassa" on jotakin vikaa. Kukaan ei ole täydellinen!
Mutta onko se aina vanhemman syy jos lapsi kyykyttää opettajia? Onko todellakin? Onko lapsi vain pieni kopio viallisesta vanhemmasta?
Mene muualle siitä huutelemaan siitä täydellisen tietämättömyyden tuomalla varmuudella antamiasi kommenttejasi.
t. Tourette lapsen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On istuttu alas, koko perhe yhdessä. Teemme mieheni kanssa suurimman osan kotitöistä, lapsille annettu pieniä ikään sopivia tehtäviä ja oman huoneen siivousta. Teini on sitä mieltä että esim tiskikoneen täyttö ei koske lainkaan häntä. Panee vastaan joka asiassa. Yhteiset ruokailuhetket pilalla kun aina on jotain karseeta hänen mielestään ja pyörittelee lautasella ja ilvelee. Terrorisoi pienempiä päivittäin. Ei ole viimeiseen neljään vuoteen halunnut lähteä luistelemaan, metsäretkille, kylpylään, shoppilemaan, teatteriin tai yhtään mihinkään oman porukan kanssa. Kotona ei osallistu peli tai leffahetkiin. Ei ole koskaan pitänyt halailusta tai koskettamisesta.
Kuulostaa siltä, että hänen ei ole tarvinnut paljon ponnistella sen eteen, että saa haluamansa. Menty siitä mistä aita on matalin, että vältytään tunnekuohuilta?
Miksi tyhjentää konetta, kun te sen kuitenkin teette? Miksi syödä kiukuttelematta, kun se ruoka kuitenkin itsestään siihen nenän eteen tulee. Sitä voi silkasta ilosta kiustata muita, kun itseään heikomman vanhemman lapsena voi tehdä ihan mitä sattuu milloin huvittamaan.
Et tainnut ymmärtää. Juuri siksi kirjoitin tänne, kertoakseni että jo aivan pienestä pitäen joka ikinen asia ja pelisääntö on jouduttu tappelemaan läpi. Me ei sitä tiskikonetta mm. Olla kertaakaan tyhjennetty, vaan aina on viety asia maaliin tavalla tai toisella. On perusteltu, selitetty, rakastettu, tehty kaikkemme mitä vaan suikin olemme keksineet mutta kun mikään ei auta.
Kiitos näistä muutamista hyvistä vinkeistä. Tarvitsemme ulkopuolista apua.
Hienoa että teillä monilla on adiat noin kivasti että"säännöistä pidetään kiinni ja rakastetaan" kuulostaa yhtä helpolta kun meidän 7 v ja 11 v kanssa.
Lakkaa olemasta itsesäälissä piehtaroiva drama queen. Olet pilannut tuon lapsen lapsuuden väkivallalla ja törkeän huonolla vanhemmuudella.
Kursivoidun tekstin on kirjoittanut joku todella katkera ja pahantahtoinen yksilö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väsynyt kirjoitti:
Tttön kanssa on otettu yhteen pienestä pitäen. Alle kymmenvuotiaana mm. Istuin kerran pari tuntia päällä ja aina kun irrotin tuli päälle ja sylki. Asia oli joku aika peruskina mistä lähti.
Istuit pari tuntia pienen lapsesi päällä? Mitä helv...?
Teette sen lastensuojeluilmoituksen itse ennen kun tuo kaikki käytös leviää kodin ulkpuolelle ja sen tekee esim. poliisi. Teillä on ollut vuosia tilanne, jossa ette ole kyenneet normaaliin vuorovaikutussuhteeseen ja olette edelleen passiivisena tilanteen vietävissä. Olisiko aika herätä ja hakea sitä apua isoon ääneen niin kauan, että sitä oikeasti saa?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen?
Koen sympatiaa sinua kohtaan. Helppo olisi tuomita, mutta epäilen ettei tyttäresi ole ihan ns. perus teini.
Ota yhteyttä perheneuvolaan ja sitä kautta saatte mahdollisen lähetteen nuorisopsykiatrian polille.
Kyllä normaalit vanhemmat ymmärtävät jos lapsensa kanssa ei ole kaikki ihan kunnossa. Se on vain niin helppo huudella täällä, että vanhempien vika ja syy, että lapsi oireilee. Varsinkin jos huutelijalla on perus helppo lapsi itsellään. Kaikki lapset eivät ole helppoja ja joiltakin löytyy lopulta jopa jokin diagnoosi ja selitys käyttäytymiselle.
Meillä pienestä asti vaativa lapsi alkoi oireilemaan ala-asteella aggressiivisuudella ja impulsiivisuudella. Hän tarttui jopa leipäveitseen ja uhkaili sillä perhettään. Myönnän, että itsekin pahimmilla hetkillä turvauduin lievään väkivaltaan jotta olisin saanut lapseni taltutettua pahimmilla hetkillä. Olin aivan loppu.
Ymmärsin lopulta hakeutua perheneuvolaan ja useiden käyntien jälkeen sain lapsellemme lähetteen lastenpsykiatrian polille. Nopeasti lapsi sai diagnoosin Touretten syndrooma. Aloitettiin oireita lievittävä lääkitys ja terapia käynnit.
Tilanne on helpottanut huomattavasti, kun tiedämme mistä on kyse ja myös lapsi tietää mistä on kyse. Hän ei ole paha, eikä hän pahuuttaan sano ja tee pahoja asioita. Hänellä on neuropsykiatrinen sairaus ja hän saa siihen hoitoa, tukea, lääkitystä ja meidän vanhempien rakkautta ja kärsivällisyyttä.
Voimia sinulle ja hae nyt mitä pikimmiten apua perheellenne.
Hyvä että ymmärsitte hakea apua. Kaikki ei ole aina pelkästä teini-iästä kiinni. Olin lapsena jo aika temperamenttinen, tosin minut kasvatettiin väkivallalla, joten on aika ymmärrettävää, että siitä tulee helposti itsellekin ongelmienratkaisukeino. Vanhemmat erosi ja äidin täytyi uudelleenkouluttautua. Kasvoin aika yksin ja jos jotain ongelmia oli, esimerkiksi koulun kanssa, niin ne unohdettiin, eikä käyty läpi. Teini-iässä alkoi näkyä auktoriteettiongelmat, äiti oli usein pois kotoa, viikonloput esim ja sain pärjätä yksin. Välissä hän kävi käskyttämässä hoitamaan koiraa, siivoukseen, kotiintuloaikoja ja välillä ei ollut sääntöjä ollenkaan. Ongelmat paheni ja riidat paheni. Lopulta otimme yhteen niin, että ensin äiti riepotteli riveleistä minua pitkin seiniä ja potkaisin häntä mahaan. Tästä sitten otettiinkin yhteyttä nuorisopsykiatriseen, kun minussa on niin paljon vikaa. Minulla todettiin vaikea masennus jota alettiin lääkitä. Olin kuulemma kuitenkin aivan kamala kaikkien istuntojen jälkeen, ja äiti oli liian väsynyt minuun ja päädyin lastenkotiin. Siellä asuin yli vuoden. Muuten meni hyvin mutta puhelut äidin kanssa oli yhtä riitelyä, harmi kun ei voinut välejä poikkasta kokonaan, olisi ollut tasaisempi elämä. En käynyt kotilomilla ja yhteyttä piti pitää kuitenkin. Karkasin pari kertaa poikaystävän luokse, jotta saisin olla rauhassa. Muutin takaisin kotiin ja olin jo sen ikäinen, ettei sääntöjä enää ladeltu. Elämä alkoi helpottaa vähän. Muutin aika pian omilleni, välit on parantunut sen jälkeen huimasti, mutta etäisiä ollaan kuitenkin. Ei esimerkiksi koskaan halata tai puhuta kuin pinnallisia asioita. Olin teininä paljon tädilläni ja hänen kanssaan sujui paremmin ja välit on lämpimät ja läheiset edelleen.
Ero on siinä, että toisen kanssa jutellaan kaikesta ja asioille on perustelut. Kun aikuista selvästi kiinnostaa missä mennään ja aikaa vietetään yhdessä, niin on helpompi olla avoin ja kunnioittaa. On helpompi totella jos asioille on syyt, eikä ne ole minkään päällepäsmärin pomottelua.
Mun ongelmat tosin ei ole helpottuneet kokonaan, tällä hetkellä on adhd-epäilys päällä oman pojan keskittymisongelmien ja aistiyliherkkyyksien myötä.
En ole ihan varma miksi edes kerroin tämän, ei tästä varmaan ole ap:lle hyötyä, halusin kuitenkin kertoa samankaltaisesta tilanteesta toisesta näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Väsynyt kirjoitti:
Tttön kanssa on otettu yhteen pienestä pitäen. Alle kymmenvuotiaana mm. Istuin kerran pari tuntia päällä ja aina kun irrotin tuli päälle ja sylki. Asia oli joku aika peruskina mistä lähti.
Istuit pari tuntia pienen lapsesi päällä? Mitä helv...?
Juu aivan kuten ammattikasvattajat neuvovat. Kun lapsi on vaaraksi itselleen tai muille täytyy ottaa tiukasti syliin. Mutta hieman alle kymmenvuotiaalla on jo aikamoiset voimat, että ei niin vaan pidelläkään nätisti sylissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On istuttu alas, koko perhe yhdessä. Teemme mieheni kanssa suurimman osan kotitöistä, lapsille annettu pieniä ikään sopivia tehtäviä ja oman huoneen siivousta. Teini on sitä mieltä että esim tiskikoneen täyttö ei koske lainkaan häntä. Panee vastaan joka asiassa. Yhteiset ruokailuhetket pilalla kun aina on jotain karseeta hänen mielestään ja pyörittelee lautasella ja ilvelee. Terrorisoi pienempiä päivittäin. Ei ole viimeiseen neljään vuoteen halunnut lähteä luistelemaan, metsäretkille, kylpylään, shoppilemaan, teatteriin tai yhtään mihinkään oman porukan kanssa. Kotona ei osallistu peli tai leffahetkiin. Ei ole koskaan pitänyt halailusta tai koskettamisesta.
Kuulostaa siltä, että hänen ei ole tarvinnut paljon ponnistella sen eteen, että saa haluamansa. Menty siitä mistä aita on matalin, että vältytään tunnekuohuilta?
Miksi tyhjentää konetta, kun te sen kuitenkin teette? Miksi syödä kiukuttelematta, kun se ruoka kuitenkin itsestään siihen nenän eteen tulee. Sitä voi silkasta ilosta kiustata muita, kun itseään heikomman vanhemman lapsena voi tehdä ihan mitä sattuu milloin huvittamaan.
Et tainnut ymmärtää. Juuri siksi kirjoitin tänne, kertoakseni että jo aivan pienestä pitäen joka ikinen asia ja pelisääntö on jouduttu tappelemaan läpi. Me ei sitä tiskikonetta mm. Olla kertaakaan tyhjennetty, vaan aina on viety asia maaliin tavalla tai toisella. On perusteltu, selitetty, rakastettu, tehty kaikkemme mitä vaan suikin olemme keksineet mutta kun mikään ei auta.
Kiitos näistä muutamista hyvistä vinkeistä. Tarvitsemme ulkopuolista apua.
Hienoa että teillä monilla on adiat noin kivasti että"säännöistä pidetään kiinni ja rakastetaan" kuulostaa yhtä helpolta kun meidän 7 v ja 11 v kanssa.
Lakkaa olemasta itsesäälissä piehtaroiva drama queen. Olet pilannut tuon lapsen lapsuuden väkivallalla ja törkeän huonolla vanhemmuudella.
Kursivoidun tekstin on kirjoittanut joku todella katkera ja pahantahtoinen yksilö.
Hetkinen nyt...onko ihan ok istua lapsen päällä, huutaa ja kiroa tälle pääpunaisena, kun hän kipuilee tunteitaan ja pahaaoloaan? Jaxuhalejako pitäisi jaelle vanhemmalle, joka ei selvästikään osaa vastata ja olla psyykkisesti lapsensa saatavilla?!
Ajatteletteko te oikeasti, että kaikki ihmisen käytös, elämässä menestyminen jne on vain vanhempien ansiota? Huonosti pärjääminen vanhempien syy ja hyvin pärjääminen vanhempien ansio?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsynyt kirjoitti:
Tttön kanssa on otettu yhteen pienestä pitäen. Alle kymmenvuotiaana mm. Istuin kerran pari tuntia päällä ja aina kun irrotin tuli päälle ja sylki. Asia oli joku aika peruskina mistä lähti.
Istuit pari tuntia pienen lapsesi päällä? Mitä helv...?
Juu aivan kuten ammattikasvattajat neuvovat. Kun lapsi on vaaraksi itselleen tai muille täytyy ottaa tiukasti syliin. Mutta hieman alle kymmenvuotiaalla on jo aikamoiset voimat, että ei niin vaan pidelläkään nätisti sylissä.
Olisiko aika päivittää tietosi tähän päivään? Tuohan on kumottu jo vuosia sitten "kasvatusmetodina"
Vierailija kirjoitti:
Ajatteletteko te oikeasti, että kaikki ihmisen käytös, elämässä menestyminen jne on vain vanhempien ansiota? Huonosti pärjääminen vanhempien syy ja hyvin pärjääminen vanhempien ansio?
Eikö ole jo tutkimuksissa yms. osoitettu, että kaikki lähtee sieltä kodista? Välittämisestä, läsnäolosta, jne...
Minkä ikäinen?
Koen sympatiaa sinua kohtaan. Helppo olisi tuomita, mutta epäilen ettei tyttäresi ole ihan ns. perus teini.
Ota yhteyttä perheneuvolaan ja sitä kautta saatte mahdollisen lähetteen nuorisopsykiatrian polille.
Kyllä normaalit vanhemmat ymmärtävät jos lapsensa kanssa ei ole kaikki ihan kunnossa. Se on vain niin helppo huudella täällä, että vanhempien vika ja syy, että lapsi oireilee. Varsinkin jos huutelijalla on perus helppo lapsi itsellään. Kaikki lapset eivät ole helppoja ja joiltakin löytyy lopulta jopa jokin diagnoosi ja selitys käyttäytymiselle.
Meillä pienestä asti vaativa lapsi alkoi oireilemaan ala-asteella aggressiivisuudella ja impulsiivisuudella. Hän tarttui jopa leipäveitseen ja uhkaili sillä perhettään. Myönnän, että itsekin pahimmilla hetkillä turvauduin lievään väkivaltaan jotta olisin saanut lapseni taltutettua pahimmilla hetkillä. Olin aivan loppu.
Ymmärsin lopulta hakeutua perheneuvolaan ja useiden käyntien jälkeen sain lapsellemme lähetteen lastenpsykiatrian polille. Nopeasti lapsi sai diagnoosin Touretten syndrooma. Aloitettiin oireita lievittävä lääkitys ja terapia käynnit.
Tilanne on helpottanut huomattavasti, kun tiedämme mistä on kyse ja myös lapsi tietää mistä on kyse. Hän ei ole paha, eikä hän pahuuttaan sano ja tee pahoja asioita. Hänellä on neuropsykiatrinen sairaus ja hän saa siihen hoitoa, tukea, lääkitystä ja meidän vanhempien rakkautta ja kärsivällisyyttä.
Voimia sinulle ja hae nyt mitä pikimmiten apua perheellenne.