Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää ja en voi tappaa itseäni vauvan takia :(
01.05.2016 |
Oon kirjotellut tännekin monesti. Miten lapseni isä hakkasi ja petti mua ja jätti meidät. Miten yksinäistä mulla on. Miten mua masentaa yksin vauvan kanssa. Pilasin mun vauvan elämän kun sillä ei ole isää -ajatukset pyörivät kaiken aikaa päässä.
Lapseni mamma on ollut mulle kuitenkin tärkeä ja eilen sain kuulla että on exäni eli poikansa kanssa hyvissä väleissä ja poika asuu hänen luonaan satunnaisesti. Siis se ihminen melkein tappo mut ja jätti lapsensa ja hänen äiti vaan taputtelee päätä että ei haittaa.
Tuntuu että meni loppu luottamus kaikkiin kokonaan :( Vuosi sitten olin niin onnellinen. Nyt yritän nähdä vauvan kavereita ja käydä kerhoissa ja tehdä juttuja mutta samalla olen vain niin yksinäinen surullinen ja katkera. Mun lapsen elämä on pilalla enkä itsekään haluaisin elää enää :( Mutta jos tapan itseni niin sitten mun lapsi olisi ihan orpo enkä voi tehdä niin. Millon tää kärsimys loppuu ja miksi mulle kävi näin?
Mulla oli just perhe ja tulevaisuus. Nyt mulla on ahdistus ja ei mitään odotuksia elämälle
Kommentit (76)
Puhut tyylillä "lapsen mamma". Hei, kyseessä on eksäsi äiti. Olet näemmä päättänyt että lapsesi on syyllinen tilanteeseesi. Sinä tulit/hankkiuduit raskaaksi, et tehnyt aborttia, sinä päätit pitää lapsen.
Miehiä tulee ja menee, niitä kuolee, harvoin pysytään enää yhdessä kuolemaan asti.
Lopeta tuo itsesäälissä vellominen, sä olet päättänyt että sulla ei ole mikään hyvin. Pääsit hakkaavasta miehestä eroon, sehän on jo kuin lottovoitto.
Eksäsi maksaa seur 18 v lapsesta halusi tai ei (tai tässä tapauksessa vissiin molemmat tai ainakin toinen on elämäntapatyöttömiä ja luottotiedottomia ja me ne elarit maksme) eli liemessä sekin on.
Sulla on katto pään päällä, ruokaa ja mahdollisuus päättää teetkö muksusta tervejärkisen vai syyllistätkö sitä syntymästään. Ihan itte olet vastuussa. Kasva aikuiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti sun on vain hyväksyttävä se, että exäsi äiti on exäsi äiti ja hyväksyy lapsensa kaikkine vikoineen. Koska se on asia, jolle sinä et voi mitään. Todennäköisesti exäsi äiti tietää, ettei voi pojalleen mitään. Et voi velvoittaa exäsi äitiä katkaisemaan välejään poikaansa vain, koska sinun mielestä hänen pitäisi. Mitä tulee lapsesi isänäitiin, on sinun päätettävissäsi haluatko lapsellasi olevan suhdetta tähän vai ei. Jos et pysty, niin et pysty.
Suomessa on paljon yksinhuoltajia, joiden lapsilla on ihan ok elämä. Pilaat lapsesi elämän ainoastaan, jos päätät rypeä tuossa itsesäälissäsi vuodesta toiseen. Jos asia on tuore, niin ei se heti unohdu. Ensimmäinen askel on hyväksyä, että paskoja asioita on tapahtunut eikä asiat menneet niin kuin olisit halunnut. Sen jälkeen voit miettiä, mitä haluat tulevalta ja mitä olet valmis tekemään asioiden eteen. Voit ainoastaan vaikuttaa omiin tekoihisi ja valintoihisi. Tahdonvoima on yllättävän vahva voima, jos haluaa selviytyä. Olet niin syvällä katkeruudessasi, ettet näe tai kuule mitään muuta. Ota pää pois peffastasi ja keskity olennaiseen ruikuttamisen sijaan.Juuh. Näinhän se on, että tahdonvoimalla selviää. Mutta kyllä se vaatii myös tukea muualta. Ei ihmisiltä voi olettaa ihan mitä vaan.
Kaunis ajatus kyllä, että voi vaan päättää jättää ongelmat sivuun selviytymisen vuoksi. Mutta huomaa kirjoituksestasi, että et välttämättä ole samassa tilanteessa ollut kuin ap. Kun arki lapsen kanssa on jo raskasta, plus siihen päälle nuo muut taakat, niin ei ole heikkoutta ihmiseltä että tuntuu että romahtaa.Kuka on sanonut, ettei pitäisi ja saisi hakea tukea muualta? Tahdonvoimaa tarvitaan siihen, että aktivoituu hakemaan ja ottamaan apua vastaan. En ole yh eikä minua ole yritetty kuristaa. Mutta elämässä tapahtuu huonoja asioita suurimmalle osalle, minullekin. Heikko saa olla ja käydä romahtamispisteessä, mutta kun vastuulla on pieni lapsi, niin on vaan pakko yrittää eteenpäin. Tai antaa lapsi pois ja jatkaa katkeroitumistaan. Vaihtoehtoja on, mutta kuulostaa siltä kirjoitusten perusteella, että ap mieluiten rypee paskassa kuin yrittäisi päästä siitä pois. Hyvä esimerkki tuo exän äidistä jankuttaminen. Asia jolle hän ei mitään voi, joten miksi vänistä siitä joka viestissä!
Juurihan ap on kirjoittanut, että on asiasta käynyt keskustelemassa. Ja eikö hän ole sanonut, että juuri lapsen takia jaksaa elää?
Mikä tässä sinun mielestä osoittaa passiivisuutta ja vain katkeruutta? Tottakai nuo tunteet (katkeruus, masentuneisuus) ovat aivan täysin oikeutettuja ja inhimillisiä. Ja ap tänne jakaa tarinaansa. Kyllä siinä on jo toivetta, että haluaa ja tietää saavansa apua.
T. Viesti 30 ja siitä eteenpäin
En pahalla tarkoittanut viestiäni vaan kylmän realistisesti totesin, miltä pohjalta kokonaisuutta kannattaa miettiä. Lapsesi on ilmeisesti vielä hyvin pieni ja sinulla ehkä hormoonitoiminta vaikuttaa "sekopäisyyteesi" eli et pysty analysoimaan tilannettasi järkevästi. Tunteet ovat pinnassa ja tapahtumat olleet järkyttäviä. Sinun täytyy vain etsiä apua niin paljon kuin mahdollista. Se on varmasti raskasta, mutta jos haluat selviytyä, myös pakollista. Yritä nauttia myös lapsestasi. Hän on täysin syytön tilanteeseen ja kärsii sitä enemmän, mitä kauemmin traumasi on päällä. T.49
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti sun on vain hyväksyttävä se, että exäsi äiti on exäsi äiti ja hyväksyy lapsensa kaikkine vikoineen. Koska se on asia, jolle sinä et voi mitään. Todennäköisesti exäsi äiti tietää, ettei voi pojalleen mitään. Et voi velvoittaa exäsi äitiä katkaisemaan välejään poikaansa vain, koska sinun mielestä hänen pitäisi. Mitä tulee lapsesi isänäitiin, on sinun päätettävissäsi haluatko lapsellasi olevan suhdetta tähän vai ei. Jos et pysty, niin et pysty.
Suomessa on paljon yksinhuoltajia, joiden lapsilla on ihan ok elämä. Pilaat lapsesi elämän ainoastaan, jos päätät rypeä tuossa itsesäälissäsi vuodesta toiseen. Jos asia on tuore, niin ei se heti unohdu. Ensimmäinen askel on hyväksyä, että paskoja asioita on tapahtunut eikä asiat menneet niin kuin olisit halunnut. Sen jälkeen voit miettiä, mitä haluat tulevalta ja mitä olet valmis tekemään asioiden eteen. Voit ainoastaan vaikuttaa omiin tekoihisi ja valintoihisi. Tahdonvoima on yllättävän vahva voima, jos haluaa selviytyä. Olet niin syvällä katkeruudessasi, ettet näe tai kuule mitään muuta. Ota pää pois peffastasi ja keskity olennaiseen ruikuttamisen sijaan.Juuh. Näinhän se on, että tahdonvoimalla selviää. Mutta kyllä se vaatii myös tukea muualta. Ei ihmisiltä voi olettaa ihan mitä vaan.
Kaunis ajatus kyllä, että voi vaan päättää jättää ongelmat sivuun selviytymisen vuoksi. Mutta huomaa kirjoituksestasi, että et välttämättä ole samassa tilanteessa ollut kuin ap. Kun arki lapsen kanssa on jo raskasta, plus siihen päälle nuo muut taakat, niin ei ole heikkoutta ihmiseltä että tuntuu että romahtaa.Kuka on sanonut, ettei pitäisi ja saisi hakea tukea muualta? Tahdonvoimaa tarvitaan siihen, että aktivoituu hakemaan ja ottamaan apua vastaan. En ole yh eikä minua ole yritetty kuristaa. Mutta elämässä tapahtuu huonoja asioita suurimmalle osalle, minullekin. Heikko saa olla ja käydä romahtamispisteessä, mutta kun vastuulla on pieni lapsi, niin on vaan pakko yrittää eteenpäin. Tai antaa lapsi pois ja jatkaa katkeroitumistaan. Vaihtoehtoja on, mutta kuulostaa siltä kirjoitusten perusteella, että ap mieluiten rypee paskassa kuin yrittäisi päästä siitä pois. Hyvä esimerkki tuo exän äidistä jankuttaminen. Asia jolle hän ei mitään voi, joten miksi vänistä siitä joka viestissä!
Juurihan ap on kirjoittanut, että on asiasta käynyt keskustelemassa. Ja eikö hän ole sanonut, että juuri lapsen takia jaksaa elää?
Mikä tässä sinun mielestä osoittaa passiivisuutta ja vain katkeruutta? Tottakai nuo tunteet (katkeruus, masentuneisuus) ovat aivan täysin oikeutettuja ja inhimillisiä. Ja ap tänne jakaa tarinaansa. Kyllä siinä on jo toivetta, että haluaa ja tietää saavansa apua.T. Viesti 30 ja siitä eteenpäin
No haista nyt paska. En ole sanonut etteikö nuo tunteet olisi oikeutettuja ja inhimillisiä. Älä laita sanoja suuhuni. Ap itse tuolla kirjoitti, ettei pääse irti katkeruudesta terapiasta huolimatta eikä jaksa yrittää enää. En ole mikään av-poliisi, joka kieltää apta jakamasta tarinaansa tai yritä kontrolloida kaikkia olemaan asioista samaa mieltä. Kirjoitin suoraan asiani ilman lepertelyjä. Sori siitä.
Jäin odottelemaan sähköpostiosoitetta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kerro milloin ja miten se eksäsi hakkasi sinut. Asiaa kysytty jo aikaisemmin, enkä huomannut, että olisit vastannut.
Haluatko päivämäärät ja kellonajat? Miten nyt yleensä ihmistä hakataan..
Kiitos muille ja teenpä sen sähköpostin. Olisi ihana jutella.
juu olen kirjottanu tänne ennenkin ja sama ihminen kyllä kyseessä
Ei tarvitse leikkiä näsäviisasta. Onhan sillä väliä milloin väkivalta on alkanut. Tarkoitin esimerkiksi ennen raskautta, raskauden aikana vai jälkeen. Ja jäikö yhteen kertaan. Mutta en odotakaan enää vastausta, koska aiheesta ei ilmeisesti saa kysyä tai keskustella (terkut vaan nro 30). Ap, toivottavasti löydät tukea ja saat apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti sun on vain hyväksyttävä se, että exäsi äiti on exäsi äiti ja hyväksyy lapsensa kaikkine vikoineen. Koska se on asia, jolle sinä et voi mitään. Todennäköisesti exäsi äiti tietää, ettei voi pojalleen mitään. Et voi velvoittaa exäsi äitiä katkaisemaan välejään poikaansa vain, koska sinun mielestä hänen pitäisi. Mitä tulee lapsesi isänäitiin, on sinun päätettävissäsi haluatko lapsellasi olevan suhdetta tähän vai ei. Jos et pysty, niin et pysty.
Suomessa on paljon yksinhuoltajia, joiden lapsilla on ihan ok elämä. Pilaat lapsesi elämän ainoastaan, jos päätät rypeä tuossa itsesäälissäsi vuodesta toiseen. Jos asia on tuore, niin ei se heti unohdu. Ensimmäinen askel on hyväksyä, että paskoja asioita on tapahtunut eikä asiat menneet niin kuin olisit halunnut. Sen jälkeen voit miettiä, mitä haluat tulevalta ja mitä olet valmis tekemään asioiden eteen. Voit ainoastaan vaikuttaa omiin tekoihisi ja valintoihisi. Tahdonvoima on yllättävän vahva voima, jos haluaa selviytyä. Olet niin syvällä katkeruudessasi, ettet näe tai kuule mitään muuta. Ota pää pois peffastasi ja keskity olennaiseen ruikuttamisen sijaan.Juuh. Näinhän se on, että tahdonvoimalla selviää. Mutta kyllä se vaatii myös tukea muualta. Ei ihmisiltä voi olettaa ihan mitä vaan.
Kaunis ajatus kyllä, että voi vaan päättää jättää ongelmat sivuun selviytymisen vuoksi. Mutta huomaa kirjoituksestasi, että et välttämättä ole samassa tilanteessa ollut kuin ap. Kun arki lapsen kanssa on jo raskasta, plus siihen päälle nuo muut taakat, niin ei ole heikkoutta ihmiseltä että tuntuu että romahtaa.Kuka on sanonut, ettei pitäisi ja saisi hakea tukea muualta? Tahdonvoimaa tarvitaan siihen, että aktivoituu hakemaan ja ottamaan apua vastaan. En ole yh eikä minua ole yritetty kuristaa. Mutta elämässä tapahtuu huonoja asioita suurimmalle osalle, minullekin. Heikko saa olla ja käydä romahtamispisteessä, mutta kun vastuulla on pieni lapsi, niin on vaan pakko yrittää eteenpäin. Tai antaa lapsi pois ja jatkaa katkeroitumistaan. Vaihtoehtoja on, mutta kuulostaa siltä kirjoitusten perusteella, että ap mieluiten rypee paskassa kuin yrittäisi päästä siitä pois. Hyvä esimerkki tuo exän äidistä jankuttaminen. Asia jolle hän ei mitään voi, joten miksi vänistä siitä joka viestissä!
Juurihan ap on kirjoittanut, että on asiasta käynyt keskustelemassa. Ja eikö hän ole sanonut, että juuri lapsen takia jaksaa elää?
Mikä tässä sinun mielestä osoittaa passiivisuutta ja vain katkeruutta? Tottakai nuo tunteet (katkeruus, masentuneisuus) ovat aivan täysin oikeutettuja ja inhimillisiä. Ja ap tänne jakaa tarinaansa. Kyllä siinä on jo toivetta, että haluaa ja tietää saavansa apua.T. Viesti 30 ja siitä eteenpäin
No haista nyt paska. En ole sanonut etteikö nuo tunteet olisi oikeutettuja ja inhimillisiä. Älä laita sanoja suuhuni. Ap itse tuolla kirjoitti, ettei pääse irti katkeruudesta terapiasta huolimatta eikä jaksa yrittää enää. En ole mikään av-poliisi, joka kieltää apta jakamasta tarinaansa tai yritä kontrolloida kaikkia olemaan asioista samaa mieltä. Kirjoitin suoraan asiani ilman lepertelyjä. Sori siitä.
Hmm. No en kyllä tietääkseni sanoja suuhusi laittanut.
Kunhan kirjoitin oman näkemykseni.
Mutta pahoitteluni, että näin asian tulkitsit. Koska nimenomaan en halua ap:lle tunnontuskia ja itsensäsyyllistämistä. Mutta minusta edistysaskel on juuri asioiden lataaminen vaikka edes tuntemattomille korville ja siitä sitten eteenpäinpääsy.
Pääasia kuitenkin on ap:n ja hänen lapsen hyvinvointi. Ja siksi vertaistukea hänellä mielelläni tarjoan. Muulla ei väliä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein sähköpostin eli:
Laittakaa ihmeessä viestiä ja vertaistuki ei todellakaan olis pahitteeksi.
Ja siitä pahoinpitelystä. Alkoi vasta kun olin raskaana ja en halunnut häipyä koska juuri aloin lasta odottamaan. Paheni loppua kohti ja vikan kerran sekosi kun vitsailin että poltan hänen antaman tupakan vaikka en edes polta! Ja hakkasi nyrkeillä päähän ja paisko ympäri asuntoa ja löi poskiluun murskaksi.
Omakin elämä oli jonkin aikaa sitten täyttä paskaa, opettelin vain nauramaan sille. Maailmasta löytyy niin monta suru tarinaa ettei jokaisen kohdalle pysty pysähtyä itkemään, olivatpa ajatuksesi mitä olivat totean absoluuttisen totuuden, tee mitä teet maailma jatkaa pyörimistä eikä 99% maailman asukkaista huomaa yhtään mitään. Joskus löydän itseni varsin tunteettomasta tilanteesta, on kai coping keino mistä sigmund freud aikoinansa kehitti teorian. Kaikilla ihmisillä on oma coping keino, minulla se on kiveksi muuttuminen toisilla junan alle hyppääminen, molemmat toimii.
ps. älä tapa itseäsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap. kirjoitti:
Tein sähköpostin eli:
Laittakaa ihmeessä viestiä ja vertaistuki ei todellakaan olis pahitteeksi.
Ja siitä pahoinpitelystä. Alkoi vasta kun olin raskaana ja en halunnut häipyä koska juuri aloin lasta odottamaan. Paheni loppua kohti ja vikan kerran sekosi kun vitsailin että poltan hänen antaman tupakan vaikka en edes polta! Ja hakkasi nyrkeillä päähän ja paisko ympäri asuntoa ja löi poskiluun murskaksi.
Miehesi teki väärin ja toivottavasti rikosilmoitus poikii hänelle tuomion.
On kuitenkin aiheellista katsoa itse peiliin, sillä vaaransit silloin vielä syntymättömän lapsesi hengen, kun jäit suhteeseen. Asetit omat itsekkäät toiveesi lapsesi turvallisuuden edelle. On myös kaksinaismoralitista syyttää eksän äitiä siitä, että hän otti lapsensa luokseen, jos itse olit päättänyt jatkaa itsekkäistä syistä väkivaltaista suhdetta. Miksi vain eksän äidin, sukulaisten tai kavereiden pitäisi hylätä mies, kun et olisi häntä itsekkään jättänyt vaan olisit halunnut roikkua lapsellekin epäterveellisessä suhteessa huonojen verukkeiden vuoksi (elämän rakkaus ja ydinperhe)?
Pahoinpitely oli sillon niin pienä ettei lapsi ollut vaarassa. Päinvastoin en olisi halunnut olla suhteessa mutta pysyin sen takia että lapsella olisi todellisuudessa oikee perhe eli isä ja äiti :/ - AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ap se raumalainen 21v yh-äiti?
En raumalta mutta satakunnasta.
Tänään taas heräsin kauheaan ahdistukseen ekaa kertaa sitten eron. Heräsin ja tajusin että ei ole enää lapsen mammaakaan johon luotin eikä paljon ketään. Tuli semmonen shokkiolo että onko tää totta, hetki sitten olin onnessani ja aamulla muistin että ainiin mulla on ihana vauva, poikaystävä ja perhe. Nyt herään ja tajuan että yksin ollaan.
Mutta tässä päivän edetessä suru vaihtuu raivoon kun katson tota sulosta vauvaa ja mietin että sen oma isä ei oikeasti ole kiinnostunut sen elämästä vaan on niinkuin ei mitään ja hänen äidille asia on ihan ok. En käsitä :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap. kirjoitti:
En raumalta mutta satakunnasta.
Tänään taas heräsin kauheaan ahdistukseen ekaa kertaa sitten eron. Heräsin ja tajusin että ei ole enää lapsen mammaakaan johon luotin eikä paljon ketään. Tuli semmonen shokkiolo että onko tää totta, hetki sitten olin onnessani ja aamulla muistin että ainiin mulla on ihana vauva, poikaystävä ja perhe. Nyt herään ja tajuan että yksin ollaan.
Mutta tässä päivän edetessä suru vaihtuu raivoon kun katson tota sulosta vauvaa ja mietin että sen oma isä ei oikeasti ole kiinnostunut sen elämästä vaan on niinkuin ei mitään ja hänen äidille asia on ihan ok. En käsitä :(
Anna lapsi adoptioon niin saat normaalin elämäsi takaisin.
Ei lapsen adoptioon laittaminen kyllä millään tavalla tuo normaalia elämääni takaisin? Ja miksi haluaisin lapselleni elämän missä ei ole sen isän lisäksi myöskään äitiä? -ap
Kuka on sanonut, ettei pitäisi ja saisi hakea tukea muualta? Tahdonvoimaa tarvitaan siihen, että aktivoituu hakemaan ja ottamaan apua vastaan. En ole yh eikä minua ole yritetty kuristaa. Mutta elämässä tapahtuu huonoja asioita suurimmalle osalle, minullekin. Heikko saa olla ja käydä romahtamispisteessä, mutta kun vastuulla on pieni lapsi, niin on vaan pakko yrittää eteenpäin. Tai antaa lapsi pois ja jatkaa katkeroitumistaan. Vaihtoehtoja on, mutta kuulostaa siltä kirjoitusten perusteella, että ap mieluiten rypee paskassa kuin yrittäisi päästä siitä pois. Hyvä esimerkki tuo exän äidistä jankuttaminen. Asia jolle hän ei mitään voi, joten miksi vänistä siitä joka viestissä!