Te jotka kasvoitte alkoholistiperheessä

Vierailija kirjoitti:

Millaista se teidän lapsuudenkodeissanne sitten oli? Meillä otettiin, harva se ilta ja ihan päihdyttävästi. Hyväntahtoista oli aina. Jaanattiin maailman asioita ja sellaista. Koskaan ei vähääkään ahdistanut tai pelottanut. Itselleni alko ei ole mörkö myöskään, samalla lailla otan.

Varhaislapsuudessa ei mitään kovin merkille pantavaa, mutta muistan silti hyvin pienestä asti tajunneeni "isi on huppelissa". Vasta jälkeenpäin kelatessani olen sen muistanut. On nimittäin hyvin vaikea arvioida, milloin ongelmat oikeastaan alkoivat. Kesti sitä kuitenkin yli kymmenen vuotta.

No mutta kuitenkin, ne oli sellaisia viikkojen-kuukausien putkia, jolloin isukki ei tehnyt muuta kuin istui ja joi (putkien lopussa oli puolikuollut, mutta selvittyään ihan oma hyvä itsensä). Varaston täydennys suoritettiin reteesti taksilla Prismalle ja takaisin. Huijasi töistä saikkua ja hankkiutui lopulta sairaseläkkeelle. Jossain vaiheessa tuli mustasukkaiseksi ja harhaiseksi. Vanhempien välille tuli sellaisia "riitoja", joiden kuuleminen ei ehkä ole ihan maailman terveintä parisuhdekasvatusta lapsille. Lopulta tuli poliisitapauksia, mutta en silloin enää asunut siellä. Joutui terapiaan ja ollut nyt vajaan vuoden selvänä.

Mutta kaikki voi lähteä liikkeelle vaikka yhdestä viattomasta onnittelumaljasta.

Koen päihderiippuvaiset ihmisinä ja rupattelen puliukoille, en vaan tippaakaan arvosta heidän valintojaan (joo joo sairaus) tai läheisilleen aiheuttamaansa kärsimystä. Päihderiippuvainen on jonkun "paska" isä / äiti / sisarus / lapsi / puoliso... Ei siinä edes Armanin itkut paljoa auta tai liikuta.

Olen abso.

Oma isä kyllä onnistui raitistumaan, yli 25 vuoteen ei koskaa viinaan koskenut ennen kuolemaansa. Eli juopot rakkaat, jonkinlainen toivo on kuitenki aina olemassa.

Oma isä alholisti ja äidillä epävakaa persoonallisuushäiriö. Sain kyllä niin paskat kortit käsiin että jees.. Jotenkin kummalla tavalla olen onnistunut pääsemään elämässä eteenpäin. Terapiaa tosin takana monta vuotta ja monta varmasti edessä. Tsemppiä kaikille teille!

Mä kyllä tykkäisin kovasti käydä baareissa ja juoda. Se on mukavaa.

Ei vaan voi enää, kun on tuo lapsi.

Päätin, että sen ei tarvitse koskaan nähdä äitiään siinä kunnossa missä itse äitini näin.

En juo siis enää oikeastaan ollenkaan. Ilman lasta olisin viihteellä varmaan tälläkin hetkellä..

Vierailija kirjoitti:

Millaista se teidän lapsuudenkodeissanne sitten oli? Meillä otettiin, harva se ilta ja ihan päihdyttävästi. Hyväntahtoista oli aina. Jaanattiin maailman asioita ja sellaista. Koskaan ei vähääkään ahdistanut tai pelottanut. Itselleni alko ei ole mörkö myöskään, samalla lailla otan.

Tällaista meilläkin mutta siitähän se malli alkoholin juomiseen on tullutkin. On ihan normaalia olla kännissä keskellä viikkoa, ottaa monta päivää peräkkäin jne.  Mutta kun se ei ole normaalia ja tajusin sen vasta aikuisena. Iso herätys tuli silloin kun lapsi sanoi että älä äiti ota, sinusta tulee ihan outo (nauravainen, tosi puhelias).

Ei, en ole vieläkään kunnolla raitistunut mutta nykyään juon vasta kun lapset nukkuvat.

Ennen join paljon. Varsinkin 20-22 vuotiaana tuli juotua 3-5 päivää viikossa. Nyt kun minulla on lapsi, juon todella harvoin, ainakaan humalaan asti. Viime viikonloppuna join yhden saunakaljan. Sitä edellinen kerta oli tammikuussa, jolloin olin humalassakin.

Meistä neljästä sisaruksesta kolme käyttää maltilla,yksi on absolutisti.

Mielenkiintoinen huomio. Osalle vastaajista perheen alkoholismi on aiheuttanut traumoja ja absolutsimia. Osalla ei sinänsä huonoja muistoja, mutta on aiheuttanut vääristyneen kuvan alkoholin käytöstä ja siitä, mikä on normaalia. Vähän yksinkertaistaen sanottuna.

Enempi kuulee noita "karuja tarinoita", niin tämä oli ainakin itselle uutta.

Olen absolutisti. Minulla on paljon alkoholiin ja lapsuuteen liittyviä ongelmia. Ne vaikuttavat suhteisiini läheisiin ja itsetuntooni. Käyn terapiassa. Puolisoni käyttää mielestäni liikaa alkoholia.

Käytän alkoholia normaalisti. Lasten aikana lasin tai kaksi viiniä, vapaalla voin käyttää enemmän tai olla käyttämättä. Alkoholi ei ole mulle ongelma, tapaan myös pitää tipatonta välillä, ja tarkkailen määriä. Eli täysin huoleton en ole tietenkään.

En käytä alkoholia juuri ollenkaan. Juhlissa voin ottaa lasillisen kuohuvaa mutta muuten ei kiitos. Molemmat vanhempani alkoholisteja sekä veljeni juo myös todella runsaasti. Itse pysyttelen kaukana kaikista mahdollisista ryyppäjäisistä ja perhettäni näen harvemmin sillä en halua altistaa itseäni enää sille touhulle nyt kun aikuisena voin itse päättää elämästäni. Lapsena sain tarpeeksi katsella sitä touhua. Niin ja ihan niinkuin ylläoleva kirjoittaja, minäkin käyn terapiassa.

Lapsuudesta jäi ahdistavia muistoja isän kännäilystä. Äiti oli/on absolutisti.

Itse otan hyvin harvoin ja kohtuudella 5-6krt/vuosi. Geeniperimä mietityttää. Omat lapseni eivät ole minua huppelissa nähneet, eivät myöskään isäänsä, mutta viinilasi kädessä kuitenkin.

Oma alkoholinkäyttö oli 18 vuotiaana aika hurjaa. Sittemmin jäänyt pois. En hallitse juomisen tuomaa oloa ja haluan vain lisää ja lisää vaikka kuinka humalassa olisinkin jo. Siksi en juo nykyään kuin lasin joskus silloin tällöin ja siitäkin tulee huono omatunto

En käytä alkoholia.

N20

En juo koskaan itseäni humalaa. Yleensä 1-2 annosta, joskus 3.

Mutta ei vain alkoholismi periydy vaan myös addiktiivisuus. Kannattaa varoa myös rahapelejä ja työnarkomaniaa jne

Vierailija kirjoitti:

Minkälainen on oma suhtautumisenne alkoholiin?

Tuli mieleen kun mietin tänään tätä kun itse olen absolutisti ja veljeni juopottelee joka viikonloppu (yleensä kavereiden luona) ja juo arki-iltaisin kotona töiden jälkeen 1-2 olutta. Minulla on 5-vuotias lapsi, veljeni lapset ovat 2- ja 3-vuotiaat ja 3kk vauva. Veljeni mielestä on hyvä näyttää kotona mallia että on ihan normaalia käyttää alkoholia. Oma mieheni juo kyllä saunaoluen lapsen nähden mutta enempää ei mieheni juo kotona. Käy kyllä pari kertaa vuodessa kavereiden kanssa baarissa.

Miten teillä muilla?

Join jossain vaiheessa ihan vitusti. Jos käyn bilettämässä, niin kyllä lähtee aina ihan lapasesta. Mutta kotona ei juo yhtään ja bileissä käyn ehkä 4 kertaa vuodessa.

Olen selvästi perinyt sekä geeneissä että sosiaalisista vaikutteista sen, että silloin kun juon, juon humalahakuisesti. Sivistyneesti pari saunasiideriä ei ikinä meinaa siihen pariin jäädä, tai ainakin vaatii helkkarikseen tahdonvoimaa. Yleensä olen tämän takia pitkiä aikoja kokonaan ilman, ja sitten "sorrun" ja juon yhden tai kaksi iltaa ihan kunnolla. Ikinä ei ole tosin humalassa tapahtunut mitään, kun juon kotona ja ymmärrän mukahtaa omaan sänkyyni, mutta morkkis kestää aina useamman päivän, kun pelkään seuraavani toista vanhempaani, joka kuoli maksakirroosiin. Siitä sitten taas uusi kuiva kausi, vannoen samalla itselle, että tällä kertaa lopetan ainakin useammaksi kuukaudeksi, ellen peräti kokonaan. Ei tervettä tämäkään. Onneksi minulla ei ole lapsia.

Isäni on alkoholisti. Juomisesta ja jatkuvasta kännitörttöilystä jäi ikuiset arvet. Itsetuntoni on ollut huono koska hän oli/on kova arvostelemaan jopa lapsiaan eli meitä kaikkia sisaruksia kun oli/on kännissä.

Nyt kun äitiä ei ole, en ole isäni kanssa väleissä koska olen aikuinen ja minun ei tarvitse enää häntä kuunnella. Enkä halua lapseni nähdä kännisiä ihmisiä ikinä,koska lapset pelkää, vieroksuu usein oudosti käyttäytyviä humalaisia ihmisiä.

Me emme mieheni kanssa enää juo. Jos kerran kaksi vuodessa otamme,emme ole kotona koska olemme päättäneet että lapsen ei tarvitse koskaan nähdä juomista missään määrin koska tiedän kuinka paljon siitä voi kärsiä pieni lapsi joka ei ymmärrä.

Kun oltiin siskoni kanssa pieniä isä joi joka viikonloppu itsensä ihan kauhean känniin ja silloin aina meillä riideltiin ja monesti kävi äitiin käsiksi kun äiti suojeli meitä lapsia. Nyt kun olen itse 23 en käytä alkoholia. Olen kerran maistanut kaljaa ja breezeriä mutta se oli sitten siinä. Poikaystävä juo pari kertaa vuodessa työporukan pikkujouluissa ja tykypäivänä ja silloin kun tulee kännissä kotiin niin pysyn kaukana hänestä vaikka ei ole yhtään niin kuin isäni. En vain tykkää olla kännisten lähellä. Olen jännittynyt ja hermostunut

Olen alkoholivammainen. Äitini on ollut alkoholisti jo kymmeniä vuosia nyt 74 v ja juo edelleen. Olen absolutisti enkä viihdy seurassa jossa on humalaisia. Lasillinen tai pari on ok mutta sössöttämisiä en jää kuuntelemaan.