Te, jotka olitte työelämässä jo 70-80-luvulla muistatteko näitä tai olivatko tuttuja yleensä?

Juu tästä todella tuli mieleen muistoja :D

Mun isoisä on kauppiassukua ja vielä 1920-luvulle kaupassa asiakkaan maksu laskettiin helmitaululla. Isoisä oli jo lapsena oppinut käyttämään venäläistä helmitaulua ja opetti minullekin. Kuulin äsken että sellaisia olisi oikeasti ollut käytössä ihan 1970-luvullakin vielä Neuvostoliitossa.

Ennen todella pääsi nuorena töihin, olen itse ollut virallisesti kesätöissä 15-vuotiaasta. Muistan ne hakulaitteet, joista ap puhui. Joku nuorempi kommentoija oli ymmärtänyt että kyse oli taskuun laitettavista hakulaitteista, mutta ei. Ap tarkoitti sellaisia pyöreitä levyjä, joissa oli viisi nappia, joihin sai punaisen valon. Niitä oli levyjä pitkin toimistoa. Jokaisella työntekijällä oli oma valonappikoodinsa, joka piti osata ulkoa. Jos työntekijää sitten etsittiin toimistossa, lähetit laittoivat hänet hakuun tuon laitteen avulla, niin että tietyt pisteet laitettiin päälle. Tässä:

http://calm.iki.fi/tolpat/kuva/6511

Itse olin kesätöissä useasti lähettinä, Sellaista virkaa ei taida enää olla. Silloin tuli valtavasti tavallista etanapostia, joten tsupparin työ talon sisällä oli lajitella posti sellaisiin isoihin kennostoihin, siitä sitten lähdettiin kierrokselle eli jakamaan postia, postit otettiin kennoista ja järjestettiin työhuonieden mukaiseen järjestykseen. Sitten tsuppari kulki ovelta ovelle tai toimistoon ja jakoi jokaiselle työntekijälle postin. Nuorena aina jännitti kun piti koputtaa isojen herrojen ovelle ja viedä posti. Siinä todella tutustui kaikkiin työntekijöihin, muistan varmaan 40 vuoden takaa yhden firman työntekijät ja missä kohdassa käytävää istuivat.

Tsupparin tehtäviin kuului usein myös toimia kaupungin sisällä kuriiripostina. Eli vietiin todellakin jalan kulkien, pyörällä tai bussilla joku tärkeä kiireinen kirje suoraan perille johonkin toiseen yritykseen tai haettiin sieltä kirje. Muistan kanssa 16-kesäisenä viipottaneeni farkkuhaalareissa ja tennareissa viemässä shekkejä Kansallis-Osake-Pankkiin. Mun tsupparitehtäviin kesällä 1976 kuului myös ostaa joka päivä pullat kahvitaukoa varten firman laskuun. Kaikki työntekijät yrittivät mielistellä mua, että toisin heille mieluisia viinereitä :)

Jos oli joku tärkeä kokous johtajilla, silloin pääsin hakemaan sellaisia hienoja vartavasten tehtyjä voileipiä läheisestä ravintolasta. Jos niitä jäi kokouksesta yli, sain syödä ne :)

Tavat oli tarkkoja silloin, pomoja teititeltiin ja kesälläkään ei saanut pitää paljaita jalkoja ja sääriä, vaan naisilla olisi pitänyt olla sukkahousut, avokkaat ja mekko. Mulla oli ne tennarit ja farkkuhaalari, joista sain sapiskaa.

Venäjällä maatuskat käyttää vieläkin helmitaulua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin jos olitte vähän isommissa firmoissa:

- Hakulaitteet, ne punaiset valot, joissa jokaiselle oli oma koodi ja jotka piipittivät, kun piti saada joku puhelimeen

- Telex (ei telefax, vaan telex, nuoremmat joskus sotkevat nämä)

- Frankkeerauskoneet, jotka laskivat "rahamäärän"

Mitä muuta muistatte, mitä ei enää ole?

Ei kait isommissa firmoissakaan ollut telexiä, koska sitä hoiti valtion omistama Lennätin Oy. Ja mitä tulee frankkeerauskoneeseen, niin se ei suinkaan laskenut mitään rahamäärää, vaan se oli postimaksukone ja monessa paikassa on edelleen käytössä.

Ei sulla meni nyt asiat sekaisin. Telex on laite, joka oli lähes joka työpaikassa, esim. matkatoimistoissa varaukset yms. hoidettiin sillä. Lennätin oli vähän eri asia eli ne sähkeet ja eikös niitä ole vielä postissa korusähkeen muodossa.

Tälläistä telexiä olen itse käyttänyt:

http://www.panoramio.com/m/photo/2464696

Viesti kirjoitettiin näppäimistöllä ensin reikänauhaksi. Sitten avattiin linja vastaanottajalle, ja se reikänauha ajettiin laitten läpi, jolloin viesti tulostui tekstinä vastaanottajan koneelle.

Noiden nauhojen tekeminen oli aika veemäistä, koska siinä piti olla todella huolellinen, koska korjaaminen oli aika surkeaa.  Viesti piti aina aloittaa kirjaimilla ZCZC ja lopettaa kirjaimilla NNNN.

Juu näin on, telex oli 80 luvulla yleinen suuryrityksissä ja ulkomaan kauppaa tekevissä yrityksissä. Sitten sen rinnalle tuli telefax, jolla saattoi lähettää tulostettuja asiakirjoja allekirjoituksineen, koska se lähetti sivun skannatun kuvan. Telex piti pintansa kuitenkin aika kauan koska sitä pidettiin luotettavampana, koska liittymän saanti oli kalliimpaa ja vaikeampaa eikä sitä ollut kellä tahansa jolla saattoi olla puhelinlinja ja telefax laite tai jopa vain tietokone ja modeemi(kortti), joka osasi samaa protokollaa.

Kaukoidästä alettiin tuoda halpoja tietokoneita yleisesti myyntiin ns. kellarifirmojen toimesta, jotka kasasivat koneita yksityisille ja pkt-yrityksille lähinnä, muistaakseni -86-87, ja samoihin aikoihin vapautui myös mahdollisuus ostaa modeemi omaksi, sitä ennen modeemin katsottiin olevan puhelinverkon osa ja niitä sai vain vuokrata. Toki jotkut toivat niitä ulkomailta, mutta niiden kytkeminen verkkoon oli luvatonta ja häiriön aiheuttajaa uhkasi iso korvausvastuu jos jäi kiinni.

Lennätin sanomien hoitaminen oli valtion telelaitoksen monopoli.

Sanomien tallennus nauhalle johtui kahdesta syystä. Siitä, että niissä lähetys ja vastaanottolaitteissa ei ollut puskurimuistia viestille kuin sen yhden käsiteltävän merkin, jota oltiin lähettämässä verran aina kerrallaan. Siirtotie jota merkit kulkivat oli piirikytkentäinen, joten linja oli koko ajan varattu riippumatta kuinka nopeasti tai hitaasti olisi joku merkkejä kirjoittanut jos sitä oltaisiin syötetty linjalle livenä. Siksi sanoma talletettiin ensin nauhalle, joka voitiin tarvittaessa vaikka omalla tulostimella ensin paikallisesti tarkistusta varten tulostaa oikolukuun varten. Sitten kun se lähetettiin niin sanoma lähetettiin linjan maksiminopeudella ilman viiveitä, virheitä ja pitämättä linjaa auki kutonen aja kuin sanoman tehokkaaseen välittämiseen oli tarvetta.

Pakettikytkentäisissä verkoissa kuten tämä internet jota käytämme, samaa linjakapasiteettia jakaa moni, eikä sillä ole niin väliä jos joku raapii hieman korvantakustaan pidempään miettiessään ja muotoiluakin voi hieroa pitkään kun se tapahtuu päätelaitteen työmuistissa, jota ei ole pulaa näissä nykykoneissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaanpa kesätyömuistoja muualtakin kuin konttorista. Ei ollut silloin metsätöissä motoja, oli vaan pihkainen metsuri. Moottorisaha sentään oli, ei enää kirves ja pokasaha. Pika 75 taisi olla ensimmäinen varsinainen monitoimikone jo siihen aikaan.

Kesähessut ja harjoittelijat olivat istuttamassa ja kylvämässä ( kuten tänäänkin), mutta pystymittaus tehtiin kaulainten avulla, koepuista mitattiin myös pituus ja yläläpimitta.

Tietotekniikan kehitystä ajatellen tulee mieleen, että onko ihmiskunnan kehitys taantunut vastaavasti? 1970-luvun tietokoneet ja manuaalinen laskenta riitti tuomaan Apollo 13:n takaisin maahan, mutta miten kävisi nyt jos pitäisi saada ihmiset avaruusaluksesta maahan ilman tietokoneita?

Vieläkös sitä metsää istutetaan niillä pottiputkilla vai mitä ne oli? Taimi oli kääräisty sellaiseen rullajuttuun, iskettiin putki maahan ja taimi sujautettiin putken avulla maahan, jalalla vähän taputeltiin.

Kyllä kai, ainakin vakkoja, putkia ja taimilaatikoita on näkynyt tähän aikaan vuodesta.

Ap:n työpaikassa oli sellainen telex, että kirjoitettiin ihan suoraan ja se meni samantien vastaanottajalle, ei mitään nauhoja välillä. Niitä kai oli erilaisia? Eikä tosiaan saanut tehdä virheitä - siinä firmassa tehtiin isoja tilauksia ja tarjouksia, joten tarkka sai olla. 

Todellakin, tarkoitin hakulaitteilla niitä seinällä vilkkuvia koodeja, en taskussa kuljetettavia. Mutta jälkimmäisetkin kai ovat kadonneet jo kuvasta enimmäkseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käytännön työt ovat tietysti onneksi helpottuneet kehityksen myötä, mutta muuten työkulttuuri on joiltakin osin muuttunut mielestäni huonompaan suuntaan

Osin näin, joo. Omassa työssäni vaikuttaa se, että 80-luvulla ei ollut mitään h*tin tilaaja - tuottajamallia keksitty. Nykyään menee iso osa työajasta siihen, kun täyttää työajanseurantajärjestelmään vartin tarkkuudella, mitä on tehnyt, koska sen perusteella laskutetaan asiakasyritystä ja itse asiassa vielä tarkemmin asiakkaan sisällä jotain nimenomaista projektia. Aikaisemmin asiakkaat eivät olleet niin tarkkoja, myytiin könttäsummalla esim. jonkin järjestelmän ylläpito ja pienkehitys, jolloin meikänörtti sai keskittyä pelkkään työntekoon. Ennen sai toteuttaa asiakkaan pyynnöstä pieniä muutoksia ja pitikin, nyt pitää ensin käydä läpi hitonmoinen byrokratia, jotta saa luvan tehdä mitään. Näin se yksityistäminen ja ydinosaamiseen keskittyminen on tehostanut toimintaa :) Kulukuurien edellyttämä tarkka työajan käytön seuranta vie enemmän työaikaa kuin tuo mitään säästöä. Valitettavasti taidan poistua työelämästä ennen kuin tämä pelleily loppuu. Kuten hiukkasfyysikot tietävät, prosessin mittaaminen häiritsee itse prosessia.

En tiedä työskenteletkö julkiselle vai yksityisellä puolella, mutta ainakin yksityisellä vaihdetaan kyllä pian takaisin vanhaan toimintamalliin jos uusi paljastuu tehottomammaksi. Yleensä uusi toimintatapa tuntuu tekijöistä tehottomalta, mutta silti tuottaa viimeisen viivan alle enemmän kuin vanha. Sitä ei vain näe kokonaisuuksia, kun keskittyy vain omaan tekemiseen.

kannattaa hakeutua ammattikoulun sähköasentaja linjalle niin siitä kyllä ura

aukenee , eihän nämä entiset ammattimiehet tyhjästä nyhtäneet vaan olivat

suorittaneet vuosia kestäneet tekniikan opinnot

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lerput ja korput tietokoneissa. Tietokoneet olivat kaapin kokoisia ja pöytäkoneet muuttolaatikon kokoisia. Putkiposti. 

Putkiposti on olemassa vieläkin.

Johonkin aikaan oli tapana sijoittaa tietokoneen keskusyksikkö vaakatasoon, ja näyttö sen päälle. Todella epäergonominen ratkaisu.

Muistan myös nämä ergonomiset kummajaiset. Ihmisellä oli tavallinen työpöytä ja tietokone sijoitettiin kulmittain pöydän nurkkaan. Sitä sitten tuijotettiin kaula kenossa ja niska vinkuen. En tosin muista milloin näitä ratkaisuja oli käytössä. Näytöissä oli musta pohja ja teksti vihreää.

Teleksiä en tunne, faxin ja faxaamisen kylläkin.

1970-l syntynyt

1 kesätyöpaikassa rahat vietiin pankkiin tai palkkarahat haettiin muovikassissa. Aikamoinen vastuu 15v:llä

Vierailija kirjoitti:

Hoitoalalta kokemuksia:

Valkoiset sukkahousut ja tiukka työpuku (mekko). Töihin tultiin reilusti ennen klo 7 aamuvuoroon, vaikka aamuvuoro alkoi klo 7. Raportti piti kuunnella omalla ajalla ja klo 7 oltiin kylpyhuoneessa muoviessu edessä jo pesemässä. Aamuun tuli 2-3 ihmistä, ei nostureita, vaan kaikki nosteltiin käsin ylös. Raportit kirjoitettiin käsin ja pidettiin raporttikahvit, missä käytiin ääneen lävitse vuorokauden raportti. Hoitosuunnitelmat olivat yksinkertaisia ja järkeviä. 

Samassa työpaikassa nykyään kaikki tietokoneilla ja raporttien kirjaamisiin ja hiljaiseen raporttiin, eli itse koneelta lukemiseen menee älyttömästi aikaa. Erilaisia kirjallisia suunnitelmia on lisätty valtavasti ja niihin menee äärettömän paljon enemmän aikaa. Aamulla tullaan töihin klo 7 ja keitellään kahvit ja istutaan kahvilla rupattelemassa puolisen tuntia, ennen kuin valutaan töihin.  Henkilökunta menee ensin tupakalle ja istuu siellä ja sieltä sitten pikkuhiljaa tulee katsomaan, mitä tehtäisiin. Ennen oli se 2-3 aamuvuorossa ja hoidettavia näillä 12. Nyt hoidettavia 5 ja aamuvuoroon tulee 4 henkilöä. Sitten ihmetellään, kun kunnilla loppuu sosiaali-ja terveyspuolen rahat kesken. Kahvitauot ovat pitkiä ja lueskellaan kännyköillä iltasanomat ja facebookit ja instagramit selaillaan lävitse.

Paljon on hyvää tullut, mutta myös paljon huonoa. Työtahti on löystynyt todella paljon 80-luvulta. Ja tietokoneella menee työaikaa hurjasti hukkaan mielestäni. 

No toki helpommalla nykyään pääsee. Joskus vain miettii, että kuinka ne pöpöt leviää, kun enää ei ole niitä työpukujakaan, vaan  osa henkilökunnasta laahustaa omissa farkuissaan ja puseroissaan, eikä vaihda niitä työpäivän jälkeen, vaan menee samoilla vaatteilla kotiin jatkamaan päivää. Mutta se on kuulemma sitä kodinomaisuutta, mitä haetaan, ettei paikat vaikuttaisi laitospaikoilta enää.

En ole tuollaista työpaikkaa iällään nähnyt, että painutaan ensi töikseen TUPAKALLE ja kahville. Ettei joku kuvittele hoitotyön olevan tuollaista...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työskentelin yhdessä valtion virastossa talousosastolla, jossa mm. maksettiin laskuja. Uutuutena 80-luvulla tulivat tietokoneet. Ne eivät olleet henkilökohtaisia, vaan niitä oli 15 hengen porukkaa varten kaksi kappaletta omassa huoneessaan. Kun laskuaineisto oli käsin valmisteltu ja pomo allekirjoittanut kaiken, mentiin paperipinkan kanssa tietokoneen ääreen tallentamaan tiedot. Kun tuli valmista, avattiin puhelinsoitolla modeemiyhteys Tampereelle Valtion Tietokonekeskukseen Tampereelle, ja lähetettiin tiedot sinne käsiteltäväksi. Sieltä tuli päivittäin pääkirjanpitäjälle sitten rivikirjoittimella printattuja tuloslistoja kaikesta tallennetusta.

Rivi- ja matriisikirjoittimen rouskuttava ääni tuli sitten vähän myöhemmin tutuksi. Oi kun vielä joskus kuulisi! Ja ne tulostivat ketjulomakkeelle, jonka kääntöpuoli oli muuten mitä mainiointa piirustuspaperia: saattoi piirtää todella pitkiä kuvia ja jatkokertomuksia.

Huhuh, on ne asiat kehittynyt lyhyessä paljon. Aattele kuinka tehotonta ja jopa aivan turhaa iso osa työstä on 80-luvulla ollut. T. 1985syntynyt

Saattoi olla, mutta sillä oli työllistävä vaikutus. :)

Yrityksen tietokonekoulutuksessa opeteltiin DOS-komentoja, ja käytettiin korppuja ja lerppuja.

Teleksillä lähetettiin myös pitkiä rimpsuja vientitoimituksiin liittyviä tekstejä, se oli kai virallinen yhteydenottomuoto.

Vierailija kirjoitti:

Työskentelin jonkin aikaa kirjastossa, siellä oli puisessa kaapissa pahvinen kortisto. Kirjan takasisäkannessa tasku, johon sujautettiin eräpäiväkortti, johon lyötiin päivämäärä leimauslaitteella. Samaan korttiin mahtui monta leimaa, ja niitä leimailtiin lainaustiskillä joutohetkinä valmiiksi. Sitten oli lainauslaite, eräänlainen jalkapolkimella toimiva kamera, johon asetettiin lainattava kirja ja lainaajan kortti, ja kuvattiin mikrofilmille.

Kameralainaushan olikin huippujuttu isoissa kirjastoissa.

Meillä oli ns. yksikorttijärjestelmä, jossa asiakas sanoi vain nimensä tai asiakasnumeronsa virkailijalle, ja tämä sitten kirjoitti numeron kirjan takakannessa olevaan lipukkeeseen ja löi leimasinkoneella siihen eräpäivän perään. Asiakaskorttiin kirjoitettiin puolestaan kirjan numero, ja leimattiin eräpäivä. Se oli sopiva systeemi pieniin kirjastoihin.

Edistystä oli sitten detroit-lainaussysteemi, missä asiakkaille oli sitten jo kirjastokortit.

Se oli työläs vähänkin isommissa kirjastoissa. Sieltä on varmasti perua niska- ja olkavaivani, kun tuli istutuksi niin paljon kyyryssä niitten korttilaatikoitten kanssa, se oli jatkuvaa korttien kanssa sähläämistä.

Terv. entinen kirjastotäti

Muistan ekassa työvuorossani 80-luvulla kun olin hotellin respassa töissä. Olin juuri palvelemassa hotelliasiakasta, kun takahuoneesta alkoi kuulua vimmattu kilkatus. En ollut ikinä nähnyt telexiä saati saanut mitään opastusta laitteen käyttöön. Korvat punaisina yritin sivuuttaa koko vekottimen ja jatkoin asiakkaan palvelua. Tämä sanoi ystävällisesti että vastaa vaan siihen telexiin. Siellä tuntuu jollakin olevan kova hätä saada vastausta. No, onneksi vanhempi kollega ehti hätiin :D.

Samassa paikassa käytiin ihan jalkapatikassa yksin vaihtamassa seteleitä kolikoiksi lähipankissa. Niitä oli aikamoinen määrä, kun hotellissa oli neljä eri ravintolaakin. Sellaisessa mummujen perässävedettävässä ostoskassissa niitä sitten kärrättiin. Eikä kertaakaan tullut ongelmia niiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Muistan kuinka osa työntekijöistä pelkästi tietokonenäytöistä tulevaa "säteilyä". Näyttöihin asetettiin "säteilysuojia" eli kehyksellinen kalvo näytön eteen, ja siitä meni johto joka muistaakseni "maadotettiin" jonnekin metalliin, pöydänjalkaan jne. Oli paljon juttuja kuinka se "säteily" aiheuttaa vaikka mitä vaivoja, esim. ihottumaa ja yksi nainen epäily lapsettomuuden syyksi sitä "säteilyä".

Tästä tuli mieleen, miten meidän firmassa pelättiin tietokonetta siitä syystä, että jos vahingossa painaa väärää näppäintä, koko firman sähkösysteemit kaatuu ja konekin on entinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työskentelin yhdessä valtion virastossa talousosastolla, jossa mm. maksettiin laskuja. Uutuutena 80-luvulla tulivat tietokoneet. Ne eivät olleet henkilökohtaisia, vaan niitä oli 15 hengen porukkaa varten kaksi kappaletta omassa huoneessaan. Kun laskuaineisto oli käsin valmisteltu ja pomo allekirjoittanut kaiken, mentiin paperipinkan kanssa tietokoneen ääreen tallentamaan tiedot. Kun tuli valmista, avattiin puhelinsoitolla modeemiyhteys Tampereelle Valtion Tietokonekeskukseen Tampereelle, ja lähetettiin tiedot sinne käsiteltäväksi. Sieltä tuli päivittäin pääkirjanpitäjälle sitten rivikirjoittimella printattuja tuloslistoja kaikesta tallennetusta.

Rivi- ja matriisikirjoittimen rouskuttava ääni tuli sitten vähän myöhemmin tutuksi. Oi kun vielä joskus kuulisi! Ja ne tulostivat ketjulomakkeelle, jonka kääntöpuoli oli muuten mitä mainiointa piirustuspaperia: saattoi piirtää todella pitkiä kuvia ja jatkokertomuksia.

Huhuh, on ne asiat kehittynyt lyhyessä paljon. Aattele kuinka tehotonta ja jopa aivan turhaa iso osa työstä on 80-luvulla ollut. T. 1985syntynyt

Saattoi olla, mutta sillä oli työllistävä vaikutus. :)

Siis eihän se työ TURHAA ollut, vaan kyse oli sen ajan työmenetelmistä. Minäkin muistan nuo kirjoittimet ja raksutukset, ne kuului silloin asiaan. Ei se työ olisi edistynyt ilman niitä.

Muistan ajan 70-luvulta, kun oli kaikenlaisia kortistoja ja kirjanpitokansioita ja merkinnät tehtiin käsin, ei kirjoituskoneitakaan voinut kaikkeen käyttää. Työ vaati enemmän aikaa, mutta se oli työtä, mikä oli tehtävä. Ei missään nimessä turhaa, koska sehän oli tarvittavaa tekemistä, että saatiin aikaan haluttu tulos.

Nyt kaikki tehdään sukkelasti digitaalisesti, yhtä lailla tarpeellista työtä, mutta se voidaan tehdä nopeammin ja vähemmällä määrällä ihmisiä.

Siinä vaiheessa voi sanoa, että tehtiin turhaa työtä, kun ATK:n myötä ei heti uskallettu siirtyä pelkkään koneitten käyttöön ja digitaaliseen tallentamiseen, vaan tehtiin sekä entisellä että uudella tavalla ja siis syyllistyttiin päällekkäisyyteen. Sekin on inhimillistä, oli hiukan pelottavaa luottaa siihen, että tieto todellakin on ja pysyy siellä koneella. Ja joskus kävikin niin, että se oli sieltä mystisesti kadonnut tai jäänyt tallentamatta tai jotain virhettä tehty muuten. Paperinen tallenne pelasti tiedon.

Eihän lehtien haravoiminen pihastakaan ole turhaa työtä, vaikka sen tekisi kuinka hitaasti ja monin menetelmin. Jos tulos on se, että piha on puhdas lehdistä, niin työ ei ole ollut turhaa.

Pekkaspäivät tuli eli palkallinen vapaapäivä. sovittiin etukäteen koska ne pidetään ja niitä oli ainakin 12 vuodessa yhteen aikaan en enää muista niin tarkasti. Ja sitten tuli parake eli palkka maksettiin työn vaativuuden mukaan ja se arvioitiin numerolla 0-10. Kyllä siinä moni otti nokkiinsa kun työ arvioitiin 0 arvoiseksi. Kun oli 20vuotta tehnyt samaa hommaa niin ymmärtää kyllä suuttumuksen ettei enempää arvostettu. Nämä olivat enimmäkseen erilaisia tehdastöitä. Parake taisi kadota 90 luvulla.

Työhöni kuului eräässä nuoruuden työpaikassa sisäisen postin jakelu, postin frankkeeraminen, pöytäkirjojen kopiointi ja postitus. Iäkäs toimitusjohtaja ei halunnut opetella Teleksin käyttöä, lähetin niitä hänen puolestaan. Olen myös tallentanut 80-luvulla IBM tietokoneella. Teksti oli kirkkaan vihreä mustalla pohjalla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin jos olitte vähän isommissa firmoissa:

- Hakulaitteet, ne punaiset valot, joissa jokaiselle oli oma koodi ja jotka piipittivät, kun piti saada joku puhelimeen

- Telex (ei telefax, vaan telex, nuoremmat joskus sotkevat nämä)

- Frankkeerauskoneet, jotka laskivat "rahamäärän"

Mitä muuta muistatte, mitä ei enää ole?

Ei kait isommissa firmoissakaan ollut telexiä, koska sitä hoiti valtion omistama Lennätin Oy. Ja mitä tulee frankkeerauskoneeseen, niin se ei suinkaan laskenut mitään rahamäärää, vaan se oli postimaksukone ja monessa paikassa on edelleen käytössä.

Oli telex firmassa, kun piti saada jotenkin yhteys projektiin/työmaalle Venäjälle. Tämä oli 80-luvulla. Neukkuaikana sinne ei niin vaan soiteltu eikö faxeja tietenkään ollut. Telexillä naputeltiin viestit, itsekin kesäharjoittelijana sitä tein. Those were the days.