en pysty iloitsemaan siitä, että poikani "pääsi" pienryhmään erityisopetukseen

Ap, älä ainakaan lapsellesi näytä tuota tunnetilaasi, hänellä pitäisi säilyä oppimisen ja koulunkäynnin ilo.

Vähän tässä nyt faktaa. Ensinnäkin, laaja-alaisiin erityisluokkiin kerätään paljon erilaisilla diagnooseilla varustettuja lapsia. Tosi on, että luokkien toimintakyky vaihtelee, joskus toimii hyvin, jos on tarpeeksi avustajaresursseja ja voidaan eriyttää. Joskus taas huonommin, jos on kovin kirjava oppilaskanta ja vähän avustajaresurssia.

Mutta joukossa on melkein aina monenlaisia lapsia, joista vain osalla on oppimishäiriöitä. Minun pojallanikin on aspergerin syndrooma ja motorisia vaikeuksia, mutta akateemisilta taidoiltaan hän on normaali, matematiikassa ja kielissä jopa lahjakas. Kun hän aloitti koulun, hän luki ja kirjoitti hyvin ja laski erinomaisesti - joten pienluokalla hänen opetustaan voitiin reivata luokkatasoa YLEMMÄS niin, että hän teki luetunymmärryksen tehtäviä, kirjoitti aineita, opetteli kielioppia ja kertolaskuja siinä vaiheessa kun muut ekaluokkalaiset opettelivat kirjaimia. Tämäkin on täysin mahdollista erityisluokalla!

Toinen fakta: erityisluokka ei ole mikään ikuisuusratkaisu. Kunnat tekevät erityisopetuspäätökset aina määräajaksi, ja niitä pitää hakea yleensä uudelleen pari krt alakoulun aikana ja erikseen yläkoulun puolelle. Lisäksi mikään eriyisopetuspäätös ja -luokkasijoitus EI estä integroimasta lasta vaikka kokonaan normaaliluokalle. Oma poikani on käynyt normaaliluokilla monessa oppiaineessa.

Kolmas fakta: lapsen leimaaminen erityisluokan takia on mahdollista, muttei mikään automaatio. Jos lapsen käytös on erikoista, hän todennäköisesti leimautuisi normaaliluokalla vielä enemmän, luokan "friikiksi" tai "häiriköksi". Kiusaaminen on asia, johon pitää tiukasti puuttua, eikä erityisluokkalaisuus ole mikään oikeutus kiusaamiselle. On erittäin tyhmää ja ikävää, jos vanhemmilla (en puhu sinusta ap) on asenne, että "kaikki erityisluokkalaiset on itse häiriköitä, ne aiheuttaa niitä tilanteita itse" - koska likikään kaikilla erityisluokkalaisilla EI ole käytöshäiriöitä sen enempää kuin että kaikilla erityisluokkalaisilla olisi oppimishäiriöitä. Esim. oma poikani on arka ja syrjäänvetäytyvä, ei tuppaudue kenenkään seuraan, vaan haluaa olla rauhassa - mutta on joutunut monasti ns. normaalioppilaiden tönimäksi ja pilkkaamaksi.

Vierailija kirjoitti:

Osa keskustelijoista ei ymmärrä, että teet surutyötä. Olet saanut aikanaan vauvan, jonka olet uskonut terveeksi ja täydelliseksi. On kamalaa joutua toteamaan, että lapsella onkin sairauksia, vammoja tai erityishaasteita, jotka tulevat rajoittamaan hänen elämäänsä. Ei sitä kukaan sellainen ymmärrä, joka ei ole sitä kokenut. Vaikka autistiset piirteet ai adhd eivät ole pahinta, mitä voi käydä, eivätkä välttämättä estä lasta integroitumasta yhteiskuntaan, ne ovat kuitenkin asioita, jotka aiheuttavat hankaluutta ja kärsimystä.

Tuskin ongelmasi sinänsä on erityisluokka. Sille siirtyminen vain on se kohta, kun sinun pitää alkaa asiaa työstää mielessäsi.  

Naulan kantaan, tätä itsekin epäilen. Jokainen meistä toivoo lapselleen parasta mahdollisya tulevaisuutta, ja siksi tuollaisen hetket ovat tavallaan henkistä luopumista. Mutta onneksi aika auttaa huomaamaan, ettei erityisluokka sulje ovia. Mukautetusta opetuksesta tulee merkintä peruskoulun päästötodistukseen, mutta jos opetusta ei ole mukautettu (ei ole mikään automaatio eritisluokalla), mikään ei estä hakemasta lukioon tai ammattikouluun peruskoulun jälkeen.

21

Todella hyvin kirjoitettu #21.

Itselläni on oman lapseni kohdalla pienluokasta sama kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pienet erityiskoulut, tai jos koulussa on vain yksi erityisryhmä, ovat huonoja ratkaisuja. Isoissa erityiskouluissa ryhmät voidaan tehdä niin että esim. käytöshäiriöiset, lievästi kehitysvammaiset ja oppimisongelmaiset eivät ole samassa ryhmässä. Kovaääninen riehuja ja aistiyliherkkä samassa ryhmässä, ei ei ei...

Näin. Keskittymisvaikeuksinen ja aistiyliherkkä, mutta rauhallinen tyttöni joutui olemaan samalla luokalla käytöshäiriöisten kovispoikien kanssa. Nyt onneksi integroituna normiluokkaan.

Tuo sopii sinun tyttärellesi, mutta integrointi ei ole mikään automaattisesti parempi ratkaisu kaikille. Riippuu täysin tarjolla olevan pienluokan koostumuksesta ja resursseista, normaaliluokan koostumuksesta ja koosta ja lapsen vaikeuksien laadusta.

Normaaliluokka voi olla myös täysin väärä ratkaisu keskittymiskyvyttömälle ja aistiyliherkölle lapselle, jos luokka on iso ja hälyisä. Meteliä syntyy erinomaisen runsaasti myös normaalilapsista...

21

Vierailija kirjoitti:

Pienryhmien tavoitteet olivat ainakin EVY-luokalla ihan samat kuin millä tahansa tavallisella luokalla. Ainoastaan oppilaita oli vähemmin ja opiskelutekniikkka erosi selkeästi. Siellä jokaiselle laaditaan oma opintosuunnitelma joka kuitenkin noudattaa ihan tavallista peruskoulun oppimäärää. Painotus vaan on erilainen.

EMU-luokalla on mukautettu opetussuunnitelma. Siellä ei pyritä samaan tasoon kuin normaali peruskoulussa.

Pitää kysellä hieman tarkemmin onko ap:n lapsi menossa minkälaiselle luokalle.

Tuota jakoa ei enää noudateta ainakaan Helsingissä, vaan erityisluokkia on pyritty hajauttamaan mahdollisimman laajalle lähikouluihin, mistä seuraa se, ettei oppilaita jaotella.

En sinuna olisi laittanut sinne. Leimaa koko lopu iän ja ennen kaikkea romuttaa lapsen itsetunnon. Kertomasi perusteella normiluokkaan olisi lapsesi kuulunut. Joskus tuntuu kuin että koneisto tarvitsee tykinkuulia ja tavislapsista leivotaan erityislapsia. Kokemusta on, valitettavasti. Minunkin lapsellani oli samoja piirteitä mutta tavisluokalle meni ja hyvin on pärjännyt. Mieti vielä.

Vierailija kirjoitti:

Todella hyvin kirjoitettu #21.

Itselläni on oman lapseni kohdalla pienluokasta sama kokemus.

Kiva kuulla. Joo, meille pienluokka oli hyvä ratkaisu, mutta ei tietenkään kaikille. Kannattaa ennen luokkapäätöstä käydä itse siellä seuraamassa opetusta ja juttelemassa opettajan kanssa. Rauhoittuu omakin mieli ratkaisun suhteen TAI jos luokka tuntuu kauhealta, voi pyrkiä neuvottelemaan toisen koulun pienluokasta jne.

Kannattaa myös kysyä suoraan erityisopettajalta sijaistuksista ja avustajaresursseista. Esimerkiksi Helsinki ikävä kyllä on niistänyt pois avustajaresursseja ja alakoulussa, jossa poikani aiemmin kävi (on nyt jo yläkoulussa, sielläkin pienluokassa), vähennettiin avustajia niin, että kahdella e-luokalla on yhteinen avustaja. Se on huono asia, vähentää mahdollisuuksia eriyttää eri oppisuunnitelmilla opiskelevia lapsia.

21

Vierailija kirjoitti:

En sinuna olisi laittanut sinne. Leimaa koko lopu iän ja ennen kaikkea romuttaa lapsen itsetunnon. Kertomasi perusteella normiluokkaan olisi lapsesi kuulunut. Joskus tuntuu kuin että koneisto tarvitsee tykinkuulia ja tavislapsista leivotaan erityislapsia. Kokemusta on, valitettavasti. Minunkin lapsellani oli samoja piirteitä mutta tavisluokalle meni ja hyvin on pärjännyt. Mieti vielä.

Erittäin vankasti eri mieltä.

Minusta lapsen itsetunnon romuttaa mikä tahansa väärä luokka. Se voi olla siten normaaliluokka, jossa lapsi ei pysy muiden tahdissa, tai ajautuu häilääjän ja häirikön rooliin!

Pienryhmä voi olla parempikin, jos siellä lapsi saa onnistumisen kokemuksia ja kokee olevansa luokan parhaimmistoa.

Leimaavuus taas on ihan höpöä. Lapset vaihtavat kouluja viimeistään yläkouluun, ja jos ap:n lapsella ei ole oppimisvaikeuksia, hän voinee hakea silloin normiluokalle. Ja joka tapauksessa olla integroituna jo alakoulussakin monessa aineessa. Kuten tuolla kerroin, erityisopetus ei sinänsä estä jatko-opintoja, jos oppisuunnitelma ei ole mukautettu.

Joskus intergointi toimii, joskus ei. Eiköhän ap:n lapsen kohalla ole asiaa aika tarkkaan punnittu jo siksikin, että integrointi on kunnille paljon halvempi ratkaisu kuin pienryhmä. Kunnat joutuvat nykyään maksamaan erityisopetuksen itse, joten kunnilla EI todellakaan ole mitään motivaatiota työntää lapsia turhaan erityisluokkiin - vaan täysin päinvastoin integroida kaikki, jotka vain voi integroida!

21

Tyttärellemme suositeltiin pienryhmää, koska hänellä oli vaikeuksia ymmärtää ohjeita ja on kovin ujo. Me vanhemmat (eikä esikouluopettajakaan) emme olleet ihan samaa mieltä psykologin kanssa ja lopulta päätimme, että lapsi menee tavalliselle luokalle. Pienryhmään sijoittaminen olisi vieraannuttanut hänet entisestään muista lapsista ja se meitä huoletti kaikkein eniten. Tyttö meni erityisoppilaana tavalliselle luokalle, mutta lopulta siinä kävi niin, että koulu huomasi tämän erityisoppilas maininnan vasta puolen vuoden jälkeen. Mitään ongelmia ei siis ollut ja tuo erityisoppilas "titteli" purettiin heti kun se oli mahdollista. Tyttö oli luokan parhaita oppilaita!

Olen siis sitä mieltä, että loppupeleissä vanhempi tuntee parhaiten lapsensa ja omaa vaistoa kannattaa kuunnella. Toki asiaa pitää pystyä pohtimaan objektiivisesti eikä saa vain miettiä "mitä muut mahtaa ajatella". Käsi sydämelle, mikä on parasta sille lapselle?

Kuulepas ap, jos lapsellasi on ad/hd ja autistisia piitärteitä, niin hän todellakin kuuluu erityisopetuksen piiriin. Sinuna olisin tyytyväinen, että lapsesi luokalle on tulossa lapsia, jotka käyttävät kuvia tukemaan kommunikaatiossa, sillä myös lapset, joilla on ongelmia toiminnanohjauksessa ja keskittymisessa, hyötyvät kuvittamisesta todella paljon.

Tuskin ne muutkaan lapset ovat tyhmiä! Minun lapseni lähtee erityisluokalle, sillä hänellä on verbaalinen dyspraksia. Mikä tarkoittaa sitä, että hänen puheensa on epäselvää, koska suun motoriikka ei toimi oikein. Nyt hän on tosin saanut niin hyvää puheterapiaa, että myös vieraat henkilöt saavat jo puheesta hyvin selvää, vaikkakin edellern ongelmia on. Lapsi on syntynyt loppuvuodesta eli on 6-vuotias ja kuukausi sitten poliklinikalla todettiin puheen edistyneen 5-vuotiaan tasolle ja nimeävän sanavaraston olevan huomattavasti ikätasoistaan parempi. Lapsi näyttää kuvista joskus sanoja, jos aikuinen/kaveri ei ymmärrä. Osaa lukea jo jonkin verran ja on innostunut oppimisesta, keskittyy hyvin tehtäviin yms. Olen erittäin tyytyväinen, ettei lapsen tarvitse mennä isolle luokale vielä.

Minua rupesi oikein ärsyttämään ja tekisi mieli sanoa, että hyvä on, laita lapsesi tavalliselle luokalle, niin eipähän tule ad/hd:na riehumaan pienluokalle ja pilaamaan erityisopetusta muilta lapsilta. Oikeasti haloo!

Mä olen tapellut pojan koulunkäynnin kanssa alusta alkaen.

Yläkouluun siirtyessä opettaja kysyi, että kokeillaanko integrointia tavalliseen luokkaan vai haetaanko pienryhmään. Kun minä olin koulussa, tällainen pienryhmä oli nimeltään tarkkailuluokka.

Nyt, ryhmäkokojen suurentuessa tuntui että kysymys oli "tungetaanko lapsi muitten sekaan vai annetaanko  yksilöopetusta?". Olin valmis suurentelemaan lapsen ongelmia koulunkäynnissä, että erityisluokkapaikka saatiin varmistettua.

Ja olen tyytyväinen. Joo, pari siellä luokalla on erinomaisen omituisia tyyppejä, mutta oma poika tasapainottaa kokonaisuutta kivasti. Opettaja tykkää, kun on joku joka tykkää olla koulussa ja jolta voi olettaa muutakin kuin ihan perussetin omaksumista.

Isossa luokassa poika jäisi varmasti vaille oppia, koska hän (on kuten mitä) ja uppoaa haaveisiinsa nopeasti, jos ei ole vuorovaikutusta.

Jännä kun temperamentin perusteella lapsia laitetaan erityisluokalle. Siis kun lapsi on ujo ja tarvii aikuisen rohkaisua tehtävissä, niin erityisluokalle vaan ja toki myös johonkin neurologisiin tutkimuksiin. Siis tiedän useita tapauksia, oma lapseni mukaan lukien. Laitoin tavisluokalle ja lapsi ollut aina luokkansa paras. Hulluksi mennyt maailma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ole onnellinen. Meilläpäin pienryhmää tarvitsevat lapset joutuvat pääasiassa olemaan integroituna normaaliryhmiin. Kokonaan erillisiä pienryhmiä on vain vähän eikä tosiaankaan joka koulussa ja ovat pääasiassa tarkoitettu mukautetuille oppijoille (eivät siis kykene oppimaan normaalia oppimäärää) ja pahimmille häiriköille. Siinä sitten lievemmistä oppimisvaikeuksista ja tarkkaavuusongelmista kärsivät ei-häiriköt yrittävät selvitä normaaliopetuksessa (eli ovat luultavasti suurimman osan aikaa ihan pihalla).

Tämä on juuri oikea metodi. Parhaiten menestyvät normaaliluokissa olleet erityislapset, myös tulevan ajan suhteen. Sinun tulisi iloita.

Niin varmaan onkin siinä tapauksessa jos opettajilla on luokassa apuna erityisopettaja tai edes erityisoppilaiden kanssa kokenut avustaja. Näin ei kuitenkaan ole, joten miten ihmeessä normaaliluokassa erityisoppilas voi oppia hyvin? Ei luokan ainokaisella opettajalla ole aikaa paneutua kovin yksilöllisiin vaatimuksiin ja yleisesti perusopettajilla tuntuu muutenkin olevan aika hatarat valmiudet erityispedagogiikan suhteen.

Sait shokkihoitoa tajutessasi että lapsesi on erityislapsi. Vanhempien on usein vaikeaa hyväksyä ja ymmärtää oman lapsensa vajavaisuutta verrattuna ns. normaaleihin lapsiin. Omaan lapseen tottuu, häntä rakastaa ehdoitta ja niin pitää ollakin. Asennemuutosta tarvitset ja sopeutumista tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun temperamentin perusteella lapsia laitetaan erityisluokalle. Siis kun lapsi on ujo ja tarvii aikuisen rohkaisua tehtävissä, niin erityisluokalle vaan ja toki myös johonkin neurologisiin tutkimuksiin. Siis tiedän useita tapauksia, oma lapseni mukaan lukien. Laitoin tavisluokalle ja lapsi ollut aina luokkansa paras. Hulluksi mennyt maailma.

Ajattelen aivan samoin. AP:n poika tuntuu olevan ujo lapsi, ja olisi selvinnyt myös loistavasti ihan tavallisella luokalla. Ujous ei ole sairaus. Eikä tuo adhd nykyisin muotidiagnoosi ole lainkaan varma. Kamalaa, että ujo ja arka lapsi on SAIRAS. 

Ap, nyt olet yhdessä vanhemmuuden käännekohdassa. Lapsestasi tulee koululainen ja hänen elämänpiirinsä laajenee. Erityislapsen vanhemmalle se on aina kriisin paikka, taas yksi kohta missä pitää käsitellä kaikki tunteensa lapsen vammasta uudelleen. Miettiä kuka minä olen (erityislapsen äitinä) ja mikä tai kuka on lapseni. Tulevaisuus mietityttää ja voin kertoa että mitä vanhemmaksi lapsi tulee, niin sitä enemmän mietityttää. Nyt on viimeinen hetki tulla sinuksi sen kanssa ettei oma lapsi ole terve. Jos et pysty käsittelemään asiaa yksin, niin apua on saatavissa matalan kynnyksen palveluna. Jos kerta keskustelua ammattilaisen kanssa voi auttaa.

Älä häpeä lastasi, hän ei ole tyhmä. Mieti mitkä ovat lapsen vahvuudet, mitä hän osaa erityisen hyvin, korosta niitä. Ole aktiivisesti mukana lapsen tutkimuksissa, kysy ja tarvittaessa kyseenalaista. Minä kerron avoimesti että lapseni on pienluokalla, on tärkeää puhua asiata myös lapsen kanssa positiiviseen sävyyn esim: "tarvitset enemmän apua opetukseen ja sitä voidaan antaa pienemmässä ryhmässä, kaikki sinne ei pääse, mutta sinut valittiin"

Tiedän yhden äidin joka ei antanut lapsensa mennä erityisryhmään leimautumisen vuoksi. Kyseinen äiti ei tajunnut että lapsesta näki heti että on erityinen, asperger-lapsi kyseessä.

Puheessa omituinen nuotti, käyttäytyminen erikoista, ruokien kanssa ronklaamista samoin vaatteiden. Lapsen olemus ja käytös huusi suorastaan en ole ihan normaali.

Lapsi kehittyi hitaasti, puhe viiveellä. 

Oma äiti tälle käytökselle "sokea" koska tottunut siihen.

Huvittunut 

Te negatiivisesti pienryhmiin suhtautuvat, ottakaa ensin selvää erityisopetuksen erilaisista ryhmistä, ennen kuin leimaatte oppilaat ties minkälaisiksi vammaisiksi. Jos esim. joku lapsi kommunikoi kuvien välityksellä, ei hänellä suinkaan tarvitse olla älyllistä kehitysvammaa, vaan kielellisen kehityksen hidastuma. Jotkut oppivat vähitellen ymmärtämään sekä tuottamaan puhetta, mutta jotkut eivät. Silti heidän älyssään ei tarvitse olla mitään "vikaa". Ottakaa ne mamman ruusunpunaiset läsit silmiltänne, kun katselette omaa lastanne pienryhmässä. Ei hän ole sen parempi tai huonompi kuin muutkaan ryhmän jäsenet. Jokaisella on omat oppimisvaikeutensa. Suurin ongelma lieneekin pelko siitä, että status laskee, kun lapsi joutuu pienryhmään. Eihän nyt meidän Paavotuuliamme häiritse niitä kolmeakymmentä luokkatoveriaan, vaikka juoksentelee ympäriinsä, mölisee ja hidastelee niin, ettei oppitunnilla ehditä tehdä puoltakaan siitä, mitä on tarkoitus, koska suurin osa huomiosta kuluu Paavotuulian rauhoittelemiseen. Se meidän lapsukainen nyt vain on sellainen persoonallinen tapaus, jota täytyy ymmärtää. Just joo!

Nythän on niin että jos lapsesi tarvitsee pienluokkaa niin hyvä että sellaisen paikan sai. Se että lapsesi menisi isoon luokkaan ei palvelisi ketään, varsinkaan omaa lastasi eikä myöskään opettajaa ja muita lapsia. Opettaja ei pysty kokoajan auttamaan yhtä ja sitten tämä yksi jäisi jälkeen ja tuntisi alemmuutta kun ei ole yhtä hyvä kuin muut.

Pienluokan tarkoitus on auttaa lasta alkuun koulumaailmassa ja jos hän pärjää hyvin. Häntä ruvetaan sijoittamaan oppiaineissa missä pärjää isoon ryhmään ja pyritään siirtämään normaaleihin opetusryhmiin jos mahdollista kokonaan. Eli pienluokan tarkoitus ei ole sulkea lapsia pois muiden joukosta vaan pyrkimys on antaa lapselle mahdollisuus kasvaa hetki ja kun on saavuttanut muut niin voi niiden muiden joukossa jatkaa koulunkäyntiä. Kaikkien kohdalla tämä ei ole mahdollista. Minun poikani on oppimisvaikeuksien ja hahmotusongelmien takia ollut koko ala-asteen pienluokalla ja onneksi sai sellaisen paikan myös ylä-asteelta.

Lapsesi on pieni. et voit vielä tietään mihin kaikkeen hän on pystyvä isompana ja miten kehittyy. Voihan olla että Asperger ja ADHD oireet helpottavat ja hän oppii olemaan muiden ihmisten kanssa ja käyttäytymään niin kuin tämän maailman nykynormit vaativat. Silloin hänet varmasti siirretään isoon luokkaan.

Onko lapsella oikeasti diagnosoitu jotain? Jos ei niin menkää neurologille että saatte asiaan varmuuden. Mun poika oli vaan arka eikä oikeasti mitään neurologi hänestä löytänyt. Me muutimme maalle niin lapsi pääsi pieneen kouluun, on pärjännyt siellä loistavasti ja tullut rohkeaksi pienessä rauhallisessa ympäristössä.