Lue keskustelun säännöt.
Miksi mulkoilet bussissa äitiä, jonka vauva tai lapsi itkee?
27.04.2016 |
Meillä on perustyytyväinen 3kk vauva ja helppo 2v lapsi. 2-vuotiaalla ei ole sanottaa uhmaa vielä, ei siis heittäydy lattialle pitkin pituuttaan. Ja vauva on iloinen, jokelteleva, hyväntuulinen jötkäle.
Meillä oli tänään isomman lapsen jälkitarkastus korvatulehduksesta. Aika oli 9.30 ja se sopi päivärytmiin erinomaisesti. Menimme lääkäriin bussilla, bussimatka kestää 20 minuuttia. Laskin, että ollaan ihan helposti hyvissä ajoin ennen lounasaikaa kotona (klo 11), vaikka lääkärissä venyisikin.
No, lääkärissä oli jostain syystä kamala ruuhka ja pääsimme vastaanotolle vasta 10.15. Lääkäri tiuski ja oli huonolla tuulella, käsitteli lapsen korvaa vähän kovakouraisesti. Lapsi pelästyi ja alkoi itkeä, jolloin lääkäri tuli vieläkin huonommalle tuulelle. No, saatiin korvat tutkittua ja päästiin vihdoin lähtemään lähtemään. Aikaa oli mennyt jo niin paljon, että päätin imettää vauvan ennen kotiinlätöä.
Sitten bussissa ei ollut enää tilaa lastenvaunuille, koska siellä oli jo kahdet. Päästiin seuraavan bussin kyytiin vasta klo 11. No, nuorempi nukahti vaunuihin ja isompi oli väsynyt ja kiukkuinen. Bussissa isompi kiukkusi kaikesta, ihan kaikesta. Ei nähnyt rekkaa, ei halunnut sanoa vieressä istuvalle tädille hei, bussi meni liian hitaasti.. Mitä nyt väsynyt 2v keksii kiukuta, sitä sitten oli. 2v jaksoi ehkä 5-10 minuuttia istua paikoillaan ja keskittyä siihen, mitä juttelin sille (yritin koko ajan kääntää puheenaiheita pois niistä harmituksista), mutta sitten keitti yli, eikä mistään tullut enää mitään. Se oli vain yksinkertaisesti aivan liian väsynyt, eikä mitkään hätävaraeväätkään auttaneet mitään.
No, bussissa oli kaksi mulkoilijaa, jotka koko ajan kääntyilivät katsomaan meitä. Ihan kuin en itse huomaisi, että 2v kiukkuaa ja itkee. Mitä väliä, vaikka yritin kaikkeni? Olin varannut lääkärin meille sopivimpaan aikaan, jotta tällaisilta kiukkuamisilta vältyttäisiin. Oltaisiin ehkä vältytty kiukuilta, jos oltaisiin mahduttu siihen varttia aiemmin lähteneeseen bussiin. Mutta nyt kävi huono tuuri ja jouduttiin matkaamaan väsyneen lapsen kanssa takaisin kotiin. Mitä minun olisi pitänyt tehdä? Syli ei auttanut, ruoka ei auttanut, Nalle Puh YouTubesta ei auttanut, huomion kiinnittäminen toisiin asioihin ei auttanut. Oli vain pakko kestää se loppu aika bussissa.
Sen sijaan, että mulkoilet bussissa, olisitko voinut ärsyyntyä vain itseksesi ja olla saamatta pahaa mieltä kiukkuavan äidille? Ilmeisesti ei ole mahdollista.
Kommentit (307)
Vierailija kirjoitti:
Mua naurattaa mulkoilijat :D siinähän möllötätte, vaikka ei se mitään auta.
Miten niin ei auta mitään? Auttaa se minua jaksamaan sitä huutoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuli huono mieli heti kun 1,5vuotiaan kanssa menin portille odottamaan lentoamme ja jokainen aikuinen mulkoili meitä murhaavasti. Ihan kuin minulla ja lapsellani ei olisi samaa oikeutta kulkea lentokoneella kuin näillä muilla. Tekipä mieli kohteessa näyttää pitkää nenää, kun lapseni nukkui koko lentomatkan. Ja toisaalta hyvä heille, jos elämän suurin ongelma on lapsi samassa kulkuvälineessä. Eipä oo muuten sit kovin rankkaa elämää!
No ei itseasiassa olekaan, jos siellä lennolla ei osata käyttäytyä. Ihan sama vaikka lento olisi jo maksettu. Ei lentokoneeseen tarvitse ottaa esim. humaltuneita, huutavia tai riehuvia ihmisiä.
Niin, tarviiko lasta tuomita heti alussa? Kun lapsi kerta käyttäytyy koko ajan hyvin. Eli hänellä on oikeus tulla lennolle, ihan niinkuin niillä itsekkäillä aikuisillakin. Se nyt oli tässä se tarinan pointti. Lentoemännät olivat lämpimiä ja ystävällisiä koko ajan, mutta nämä minäminä-aikuiset tuomitsivat heti ilman syytä.
Mistä ne kanssamatkustajat voivat tietää sen lapsen osaavan käyttäytyä koko lennon ajan hyvin? Ja luulenpa mulkaisujen kohdistuneen ennemminkin vanhempiin jotka vaan tunkevat huutavan lapsen kanssa ihmisjoukkoon ja pakottavat muutkin kuuntelemaan tuota huutoa.
ei kaikki aina pahalla mulkoile kirjoitti:
Olisin varmaan katsonut ja miettinyt voinko jotenkin auttaa.
Miksi kaikki alapeukut? Mitä teen tai kirjoitin väärin?
Tälläinen keskutelu voidaan käydä vain Suomessa :) Maissa, joissa ihmisiä on asunut yhdessä kylissä ja kaupungeissa vuosisatoja lapsen itku on normaali asia, jota siedetään, ja jopa yritetään osallistua itkevän lapsen lohduttamiseen. Kuinkahan monta sukupolvea vielä Suomessa tarvitaan jotta yllettäisiin samaan?
Menkää mulkoilijat mulkoilemaan vaikka Italiaan tai Espanjaan itkeviä lapsia, voi olla että sen jälkeen teitä itseänne mulkoillaan ja jopa perään huudellaan :) Olette säälittävää porukkaa.Vaikka lapseni rääkyisi koko bussimatkan, en ikinä haluaisi vaihtaa elämääni mulkoilijan kanssa.
Suomalaisista on tullut todella lapsellisia ja itsekkäitä. Sodanajan naiset auttoivat toisiaan, eivätkä mulkoilleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua naurattaa mulkoilijat :D siinähän möllötätte, vaikka ei se mitään auta.
Miten niin ei auta mitään? Auttaa se minua jaksamaan sitä huutoa.
Ei se sitä huutoa vähennä vaikka mulkoisit silmät päästäs. Mutta tottahan toki, jos se sun oloa helpottaa niin mikäpä siinä sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tuo huuto ärsyttääkin, niin yleensä en mulkoile, eihän sille mitään voi. Mutta olen törmännyt bussissa ja muillakin julkisilla paikoilla tilanteisiin, joissa vauva huutaa tai lapsi itkee ja hokee "äiti, äiti" monta minuuttia, ja äiti ei tee MITÄÄN. Ei rauhoittele lastaan tai ota edes syliin, ei mitään kontaktia - kunhan katselee ulos ikkunasta tai selaa puhelintaan. Tekisi mieli ärjäistä, että ota se lapsesi nyt herrajumala syliin.
Sama juttu! Joskus tekisi mieli mennä herättämään tämä äiti ravistelemalla oikein kunnolla.
Saahan sitä ihminen olla väsynyt, mieli maassa, ahdistunut, masentunut jne ja olla huomioimatta kun lapsi huutaa, mutta ONKO SITÄ PUHELINTA IHAN PAKKO RÄPLÄTÄ ?? Eikö huutavan, itkevän lapsen huomioimin ole tärkeämpää kuin facebookin selailu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kaikki aina... kirjoitti:
ei kaikki aina pahalla mulkoile kirjoitti:
Olisin varmaan katsonut ja miettinyt voinko jotenkin auttaa.
Miksi kaikki alapeukut? Mitä teen tai kirjoitin väärin?
AV:n sääntö numero 1: Ei saa osoittaa myötätuntoa.
Paha_isi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oikeastiko te pahoitatte mielenne katseista? Olisiko lapsen kiukuttelusta tympääntyneen aikuisen parempi sitten purkaa ärtymyksensä huomauttamalla ääneen asiasta, jos ärtyneet katseet ovat liikaa?
Minä varmaan olen tuollainen paheksumanne "mulkoilija" silloin kun olen itsekin väsynyt ja nälkäinen. Ärsyynnyn kiukuttelusta ja turhasta huudosta, vaikka tiedän ettei se mamma välttämättä mitään sille mahda. Koska tiedän tämän, en sano mitään, en huokaile teatraalisesti tms, mutta varmasti näytän tuimalta ja tympääntyneeltä. En tuijota, mutta väkisinkin katse joskus osuu sinne kiljunnan suuntaan.
Jos muut ihmiset joutuvat kestämään sinun lapsesi korviahuumaavaa kiukkukarjuntaa, niin kai sinä vastaavasti voit sietää pari ärtynyttä mulkaisua ilman että pahoitat mielesi loppupäiväksi? Ihan joka asiaa ei sentään kannata itseensä ottaa ja anteeksi nyt vaan, mutta muutama mulkaisu bussissa on tosi pientä. Niitä mulkoiluja saa osakseen vähän jokainen ihan vain siksi, että kaikkia ei voi miellyttää. Jos tiedät itse yrittäneesi parhaasi, niin älä välitä niistä mulkoiluista.
Vauvahan ei tarkoita itkullaan mitään pahaa. Mitä sä tarkoitat mulkoilullasi? Onko sulla joku asia kerrottavana vai pyöriikö silmäs vaan päässä tyhjinä kuin biljardipallot? Meinaakko mulkoilus auttavan asian hoitamisessa tai jotenkin motivoimaan hiljentämään vauvan vaikka tunkemalla sukka sen suuhun?
Siitä vauvasta mahdollisesti kasvaa vielä järkevä aikuinen. Sun ja mun kohdalla taitaa olla myöhästä. Susta kasvo passiivisagressiivinen mulkoilija ja musta ihan vaan agressiivinen...
En tarkoita mulkoiluillani mitään välttämättä. Toisinaan nyt vaan ärtymys näkyy tuimana ilmeenä kasvoillani ja katse välistä osuu sen kiljunnan suuntaan.
Mistä muuten mamma tietää, että minä häntä katselen välillä, jollei hän itsekin katsele minua? Minun katsettani sentään ohjaa ärsyke, siis se huuto, mutta minä en pidä itse mitään meteliä, josta syystä sen mamman pitäisi minua katsoa. Mitä järkeä on pahoittaa suuresti mielensä toisten ihmisten katseista, kun fakta on se, että olet itsekin katsonut muita jotta olet voinut huomata heidän mulkaisunsa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulkoilen koska mekastaminen ärsyttää, ihan sama mistä se ääni tulee.
Paha_isi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oikeastiko te pahoitatte mielenne katseista? Olisiko lapsen kiukuttelusta tympääntyneen aikuisen parempi sitten purkaa ärtymyksensä huomauttamalla ääneen asiasta, jos ärtyneet katseet ovat liikaa?
Minä varmaan olen tuollainen paheksumanne "mulkoilija" silloin kun olen itsekin väsynyt ja nälkäinen. Ärsyynnyn kiukuttelusta ja turhasta huudosta, vaikka tiedän ettei se mamma välttämättä mitään sille mahda. Koska tiedän tämän, en sano mitään, en huokaile teatraalisesti tms, mutta varmasti näytän tuimalta ja tympääntyneeltä. En tuijota, mutta väkisinkin katse joskus osuu sinne kiljunnan suuntaan.
Jos muut ihmiset joutuvat kestämään sinun lapsesi korviahuumaavaa kiukkukarjuntaa, niin kai sinä vastaavasti voit sietää pari ärtynyttä mulkaisua ilman että pahoitat mielesi loppupäiväksi? Ihan joka asiaa ei sentään kannata itseensä ottaa ja anteeksi nyt vaan, mutta muutama mulkaisu bussissa on tosi pientä. Niitä mulkoiluja saa osakseen vähän jokainen ihan vain siksi, että kaikkia ei voi miellyttää. Jos tiedät itse yrittäneesi parhaasi, niin älä välitä niistä mulkoiluista.
Vauvahan ei tarkoita itkullaan mitään pahaa. Mitä sä tarkoitat mulkoilullasi? Onko sulla joku asia kerrottavana vai pyöriikö silmäs vaan päässä tyhjinä kuin biljardipallot? Meinaakko mulkoilus auttavan asian hoitamisessa tai jotenkin motivoimaan hiljentämään vauvan vaikka tunkemalla sukka sen suuhun?
Siitä vauvasta mahdollisesti kasvaa vielä järkevä aikuinen. Sun ja mun kohdalla taitaa olla myöhästä. Susta kasvo passiivisagressiivinen mulkoilija ja musta ihan vaan agressiivinen...
Sopii toivoa, ettei vastaan tule aktiivisaggressivista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, jos tilanne on sellainen, kuin ap kuvaili.
Viimeksi mulkoilin pahalla silmällä erästä äitiä, jonka n. 1,5-vuotias huusi täyttä kurkkua rattaissa matalalattiabussin väliosassa. Lapsi huusi kurkku suorana varttitunnin, eikä äiti tehnyt mitään rauhoittaakseen lasta - tai no, melkein mitään, vain hiukan nytkytti rattaiden aisaa. Heidän edessään istui joku puolituttu vanhempi nainen, joka loppumatkasta lopulta alkoi jututtaa lasta. Ja kas: lapsi lopetti huutamisen ihan heti, kunhan vain joku aikuinen jaksoi häntä edes pikkuisen huomioida.
Se lopetti koska jututtaja oli joku muu kuin äiti.. kokeilpaa sen mulkoilun sijaan sanoa huutavalle lapselle jotain kivaa niin hyvin todennäköisesti se lopettaa.. mut eihän tätä suomessa tapahdu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuli huono mieli heti kun 1,5vuotiaan kanssa menin portille odottamaan lentoamme ja jokainen aikuinen mulkoili meitä murhaavasti. Ihan kuin minulla ja lapsellani ei olisi samaa oikeutta kulkea lentokoneella kuin näillä muilla. Tekipä mieli kohteessa näyttää pitkää nenää, kun lapseni nukkui koko lentomatkan. Ja toisaalta hyvä heille, jos elämän suurin ongelma on lapsi samassa kulkuvälineessä. Eipä oo muuten sit kovin rankkaa elämää!
No ei itseasiassa olekaan, jos siellä lennolla ei osata käyttäytyä. Ihan sama vaikka lento olisi jo maksettu. Ei lentokoneeseen tarvitse ottaa esim. humaltuneita, huutavia tai riehuvia ihmisiä.
Niin, tarviiko lasta tuomita heti alussa? Kun lapsi kerta käyttäytyy koko ajan hyvin. Eli hänellä on oikeus tulla lennolle, ihan niinkuin niillä itsekkäillä aikuisillakin. Se nyt oli tässä se tarinan pointti. Lentoemännät olivat lämpimiä ja ystävällisiä koko ajan, mutta nämä minäminä-aikuiset tuomitsivat heti ilman syytä.
Mistä ne kanssamatkustajat voivat tietää sen lapsen osaavan käyttäytyä koko lennon ajan hyvin? Ja luulenpa mulkaisujen kohdistuneen ennemminkin vanhempiin jotka vaan tunkevat huutavan lapsen kanssa ihmisjoukkoon ja pakottavat muutkin kuuntelemaan tuota huutoa.
Eikö sitä voi kirota maanrakoon vasta sit jos lapsi alkaa huutamaan? Tuomitsetko aina ennen kuin tiedät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulkoilen, koska odotan vanhemman tekevän tuossa tilanteessa jotain, esim. komentavan. Viestitän myös, että ääni todella kuuluu ja häiritsee minua. Kyllä minua ainakin silti ärsyttää vaikka kuinka ymmärtäisin, että väsymystään lapsi huutaa.
Olisiko tikkari auttanut? Tai mehupullo.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, jos tilanne on sellainen, kuin ap kuvaili.
Viimeksi mulkoilin pahalla silmällä erästä äitiä, jonka n. 1,5-vuotias huusi täyttä kurkkua rattaissa matalalattiabussin väliosassa. Lapsi huusi kurkku suorana varttitunnin, eikä äiti tehnyt mitään rauhoittaakseen lasta - tai no, melkein mitään, vain hiukan nytkytti rattaiden aisaa. Heidän edessään istui joku puolituttu vanhempi nainen, joka loppumatkasta lopulta alkoi jututtaa lasta. Ja kas: lapsi lopetti huutamisen ihan heti, kunhan vain joku aikuinen jaksoi häntä edes pikkuisen huomioida.
Lapset kiukuttelevat vanhemmilleen ja aivan läheisimmille ihmisille, todella harvoin tuntemattomille tai edes puolitutuille. Se on ihan peruspsykologiaa. Lapsi luottaa siihen, että vaikka kuinka karjuisi ja potkisi lattiaa, äiti ei jätä, eikä isä lyö. Mutta sellainen lapsi, jolla tällaista perusturvallisuutta ei ole, ei välttämättä edes uskalla itkeä tai osoittaa mieltään. Heistä tulee hiljaisia hiipijöitä, pakenevat pahaa oloaan ja näyttävät sen muualla. Koska kotona ei uskalla.
On siis aika varma, että täysin vieraan tai puolitutun juttelu katkaisee kiukkukohtauksen, ellei kyseessä ole oikeasti joku aivan yliväsynyt ja nälkäinen 1-vuotias, jolla ei mikään kontrolli pelaa. Ei lapsi uskalla vieraalle kiukutella, koska ei tunne sitä.
Vierailija kirjoitti:
Mulkoilen, koska odotan vanhemman tekevän tuossa tilanteessa jotain, esim. komentavan. Viestitän myös, että ääni todella kuuluu ja häiritsee minua. Kyllä minua ainakin silti ärsyttää vaikka kuinka ymmärtäisin, että väsymystään lapsi huutaa.
Jos sinä et kykene tuossa tilanteessa pysymään rauhallisena, olet jäänyt lapsen ikätasolle emotionaalisesti. Sinä olet aikuinen ja sinulla pitäisi olla keinoja kestää erilaisia stressitilanteita. Napit korviin ja musiikki päälle?
Vierailija kirjoitti:
Paha_isi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oikeastiko te pahoitatte mielenne katseista? Olisiko lapsen kiukuttelusta tympääntyneen aikuisen parempi sitten purkaa ärtymyksensä huomauttamalla ääneen asiasta, jos ärtyneet katseet ovat liikaa?
Minä varmaan olen tuollainen paheksumanne "mulkoilija" silloin kun olen itsekin väsynyt ja nälkäinen. Ärsyynnyn kiukuttelusta ja turhasta huudosta, vaikka tiedän ettei se mamma välttämättä mitään sille mahda. Koska tiedän tämän, en sano mitään, en huokaile teatraalisesti tms, mutta varmasti näytän tuimalta ja tympääntyneeltä. En tuijota, mutta väkisinkin katse joskus osuu sinne kiljunnan suuntaan.
Jos muut ihmiset joutuvat kestämään sinun lapsesi korviahuumaavaa kiukkukarjuntaa, niin kai sinä vastaavasti voit sietää pari ärtynyttä mulkaisua ilman että pahoitat mielesi loppupäiväksi? Ihan joka asiaa ei sentään kannata itseensä ottaa ja anteeksi nyt vaan, mutta muutama mulkaisu bussissa on tosi pientä. Niitä mulkoiluja saa osakseen vähän jokainen ihan vain siksi, että kaikkia ei voi miellyttää. Jos tiedät itse yrittäneesi parhaasi, niin älä välitä niistä mulkoiluista.
Vauvahan ei tarkoita itkullaan mitään pahaa. Mitä sä tarkoitat mulkoilullasi? Onko sulla joku asia kerrottavana vai pyöriikö silmäs vaan päässä tyhjinä kuin biljardipallot? Meinaakko mulkoilus auttavan asian hoitamisessa tai jotenkin motivoimaan hiljentämään vauvan vaikka tunkemalla sukka sen suuhun?
Siitä vauvasta mahdollisesti kasvaa vielä järkevä aikuinen. Sun ja mun kohdalla taitaa olla myöhästä. Susta kasvo passiivisagressiivinen mulkoilija ja musta ihan vaan agressiivinen...
Sopii toivoa, ettei vastaan tule aktiivisaggressivista
Nimenomaan.
Se on alkanut kulttuurin pesiytyä netin takia sellanen käsitys, että sitä oikein pitää mennä vierasta ihmistä kouluttamaan, kun joku asia ei omasta mielestä mene juuri silleen kun ittelle sopii. Ja että sellanen olisi aina turvallista. Se on juurikin väärä käsitys siinä mielessä, että tosielämässä se koulutettava ei välttämättä ota sitä koulutusta vastaan.
Mä jätän muut aina rauhaan ellei ne nimenomaisesti pyri kiusaamaan minua tai mun omia yksilönä. En avaudu marketissa karjuvalle juopolle vaikka lapsi sitä pelkäisi. Siedän jopa kärriensä kanssa muihin törmäilevät aikuiset ääliöt.
Mutta paskaa en ota vastaan ilman palautetta varsinkaan jos joku alkaa osoittamaan mieltään jmlauta pienelle taaperolle. Se saa sitten keskustella siitä mun kanssani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli vain sinulla ja sinun lapsellasi on oikeus tunteisiin ja niiden näyttämiseen?
Tämä on totta. Kun seuraavan kerran lapsi huutaa kaupassa, bussissa tai ihan missä vaan, menen viereen karjumaan ja huutamaan "TURPA KIINNI!". Ai miksi? Koska minullakin on oikeus näyttää tunteitani.
Ei se nyt ihan näin mene. Lapset ja aikuiset ovat vähän eri asia.
Rinnastat sujuvasti mulkoilun Turpa Kiinni-huutoon? Ongelmansa kullakin.
Ymmärrän, jos tilanne on sellainen, kuin ap kuvaili.
Viimeksi mulkoilin pahalla silmällä erästä äitiä, jonka n. 1,5-vuotias huusi täyttä kurkkua rattaissa matalalattiabussin väliosassa. Lapsi huusi kurkku suorana varttitunnin, eikä äiti tehnyt mitään rauhoittaakseen lasta - tai no, melkein mitään, vain hiukan nytkytti rattaiden aisaa. Heidän edessään istui joku puolituttu vanhempi nainen, joka loppumatkasta lopulta alkoi jututtaa lasta. Ja kas: lapsi lopetti huutamisen ihan heti, kunhan vain joku aikuinen jaksoi häntä edes pikkuisen huomioida.