Lue keskustelun säännöt.
Kaveri hylkäsi kun jouduin mielisairaalaan.
26.04.2016 |
Pitkäaikainen ystävä noin 20 vuoden takaa. Vetosi työkiireisiin ettei halua olla tekemisissä.
Kommentit (43)
Tsemppiä. :/ Voisinpa kehottaa uskomaan ihmisiin, mutten itse asiassa enää mitenkään voi. Moniin voi kyllä uskoa silloin kun menee oikein hyvin, mutta kyllä se ääni muuttuu kellossa nopeasti jos ei menekään. Tai silloinkin jos menee oikein hyvin, niin kyllä kateus verottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jospa sillä kaverilla on ihan omat ongelmat, eikä sillä riitä jaksaminen muiden draamaan. Joskus on pakko poistua takavasemmalle.
Nuo kaverit on monasti vain kavereita, vaikka luulisitkin ystäviksi.
Millä oikeudella "vaadit" ystävältäsi mitään? Tuskin olet ollut mikään tasapuolinen ystävä ennen pöpiläreissuakaan, vaan ystävyytenne on ollut toispuolesta ja tämä ystävä on antanut enemmän kuin on itse saanut. Itsetutkiskelun paikka sinulla.
Vierailija kirjoitti:
Millä oikeudella "vaadit" ystävältäsi mitään? Tuskin olet ollut mikään tasapuolinen ystävä ennen pöpiläreissuakaan, vaan ystävyytenne on ollut toispuolesta ja tämä ystävä on antanut enemmän kuin on itse saanut. Itsetutkiskelun paikka sinulla.
Nyt pidät jotain omia traumojasi ap:hen selvästi. Tsemppiä sulle kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millä oikeudella "vaadit" ystävältäsi mitään? Tuskin olet ollut mikään tasapuolinen ystävä ennen pöpiläreissuakaan, vaan ystävyytenne on ollut toispuolesta ja tämä ystävä on antanut enemmän kuin on itse saanut. Itsetutkiskelun paikka sinulla.
Tiedätkö mitä tarkoittaa ystävä? Tiedän että sinulla ei sellaisia ole mutta luulisi että olet kuitenkin kuullut niistä
Vierailija kirjoitti:
Jospa sillä kaverilla on ihan omat ongelmat, eikä sillä riitä jaksaminen muiden draamaan. Joskus on pakko poistua takavasemmalle.
En minä välttämättä näe yhtäläisyysmerkkejä ystävän luona käymisen (vaikka sitten sairaalassakin) ja draaman välillä. Mutta minä olenkin tällainen vähäystäväinen ja yleensäkin liian kiintyvä, joka en osaa markkinoida itseäni keveästi oikealla tavalla, enkä kyllä edes haluakaan, joten.
Sen kyllä minäkin ymmärrän, että jos on draamaa ja vain draamaa luvassa, eikä itsellä ole rahkeita ja haluja olla sellaisessa (ainakaan enää) mitenkään osana, niin väistyy. Kyllä saa väistyä, en minä sitä tarkoita etteikö saisi. Ei tuossa kuitenkaan niin sanottu, joten itse en niin olettanut. Onko draamaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te mielenterveysongelmaiset olette niin raskaita ihmisiä. Imette toisista voimat ja puhutte omista asioistanne yhtenään eikä teitä kiinnosta, että ihmisillä on omiakin ongelmia. Siksi moni väsyy tukemaan näitä sairaita.
Kaverisi saa olla sellainen kuin on ja valita seuransa ihan itse. Velvollisuuksia ole hengata kanssasi jos ei tahdo. Hän priorisoi muuta elämää. Siinäkin on useille riittävästi ja energiasyöpöiltä ei saa mitään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulta katosivat kaikki kaverit ja tuttavat, kun jouduin sairaalaan rampauttavan, tuolloin vielä melko tuntemattoman sairauden vuoksi. Pari heistä palaili myöhemmin takaisin muina miehinä, kun yllättäen ryhdyinkin paranemaan ja pääsin jaloilleni. Mutta kyllä minä muistan sen, kuinka puhelimeen ei vastattu eikä kukaan tullut sairaalaan katsomaan - yllättäen kaikilla oli liian kova kiire seitsemisen viikkoa putkeen. Tuo aika muutti suhtautumistani ihmisiin melko lailla.
Ymmärtäisin ehkä tuollaisen käyttäytymisen, jos olisin ollut hankala ja esimerkiksi juoksuttanut ihmisiä asioillani tai ruvennut ruikuttamaan. Suurin pyyntöni oli kuitenkin muutama minuutti jutteluaikaa, mutta ei sitä liiennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin sinä voit valita seurasi ja niin voi kaveritkin. Jos ei ole yhteistä tahtoa, sitten ette tapaa ollenkaan koskaan jollei mieli muutu. Sellaisia ihmiset on.
Mulla on pari kaveria kanssakin joutunut mielisairaalaan osastohoitoon skitsofrenian vuoksi ja olen joutunut toiseen heistä katkaisemaan välit ja toiseen ottaan etäisyyttä, koska ovat sairautensa johdosta muuttuneet niin oudoiksi, ahdistavaksi, ripustautuviksi ja jopa tyhmiksi ihmisiksi. Ei millään pahalla skitsofrenikoita kohtaan, mutta nämä ihmiset ovat tyystin muuttuneet sairastumisensa jälkeen ja ovat vastuuttomia sairautensa suhteen, lopettavat lääkitystään ominpäin, ilman lääkärin valvontaa ja ovat ihan psykoottisen oloisina hortoilemassa tuolla kaupungilla.. Pahalta tuntuu tällainen näky, etenkin jo siksi, kun kyse vanhoista kavereista, jotka olivat vielä joskus ihan fiksuja ja tolpillaan olevia ihmisiä. Omaa jaksamista ja turvallisuutta täytynyt siis ajatella siinä, kun olen pistänyt stoppia ystävyyssuhteille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulta katosivat kaikki kaverit ja tuttavat, kun jouduin sairaalaan rampauttavan, tuolloin vielä melko tuntemattoman sairauden vuoksi. Pari heistä palaili myöhemmin takaisin muina miehinä, kun yllättäen ryhdyinkin paranemaan ja pääsin jaloilleni. Mutta kyllä minä muistan sen, kuinka puhelimeen ei vastattu eikä kukaan tullut sairaalaan katsomaan - yllättäen kaikilla oli liian kova kiire seitsemisen viikkoa putkeen. Tuo aika muutti suhtautumistani ihmisiin melko lailla.
Ymmärtäisin ehkä tuollaisen käyttäytymisen, jos olisin ollut hankala ja esimerkiksi juoksuttanut ihmisiä asioillani tai ruvennut ruikuttamaan. Suurin pyyntöni oli kuitenkin muutama minuutti jutteluaikaa, mutta ei sitä liiennyt.
Tämä teksti kiteytti avaukseni. Kiitos sen kirjoittajalle! En ole ongelmia ni kaatanut ystävieni niskaan, ehkä kannoin liikaa ja siksi itse hajosin. Kommentit kyllä pääsääntöisesti kertovat päivän hengestä. Haloo Helsingin sanoin täällä ei auteta jos oot sekaisin.
Ystävälläsi on oikeus valita, kenen seurassa hän viettää aikaansa.
Tietysti ikävää, jos ystäväsi jätti sinut vain mielisairaalaan joutumisesi takia - epäilen, että taustalla on tämän lisäksi joku muukin syy.
Mutta älä suotta murehdi ap, aluksi se kirpaisee mutta löydät varmasti uusia ystäviä. Kaikkien ystävyyssuhteiden ei tarvitse kestää koko elämää, mutta silti ne voivat olla ihan hyviä ystävyyssuhteita (vaikka loppuisivatkin ikävästi).
Vierailija kirjoitti:
Millä oikeudella "vaadit" ystävältäsi mitään? Tuskin olet ollut mikään tasapuolinen ystävä ennen pöpiläreissuakaan, vaan ystävyytenne on ollut toispuolesta ja tämä ystävä on antanut enemmän kuin on itse saanut. Itsetutkiskelun paikka sinulla.
Kertoo kyllä tästä "ystävästä" paljon, kun jättää kaverin suuren hädän hetkellä. Jos kerran ei ole ollut aikaisemminkaan tyytyväinen, miksi ei ole sanonut mitään.
::
No, kostonsa kullakin. Toivottavasti nukkuu yönsä hyvin.
Ei-ap
Vierailija kirjoitti:
Millä oikeudella "vaadit" ystävältäsi mitään? Tuskin olet ollut mikään tasapuolinen ystävä ennen pöpiläreissuakaan, vaan ystävyytenne on ollut toispuolesta ja tämä ystävä on antanut enemmän kuin on itse saanut. Itsetutkiskelun paikka sinulla.
Samaa mietin. Minulla ystävä jolla ollut pitkään jo mielenterveyden kanssa rankkaa. Olen tukenut ja tietenkin itse kelläkin on jotain ongelmaa omassakin elämässä. Kun minun elämään on nyt tullut todella pahoja juttuja niin kyllä minulla on täysi oikeus käyttää voimani niistä selviämiseen. En minäkään ole mikään ihmenainen. Kyllä minäkin murrun. Ja ystäväni ei jaksa minua tukea.
Mulla samankaltainen kokemus.
Sitten kun aloin voimaan paremmin, alkoi taas seura kelpaamaan.
Silloin ajattelin, että kelpaan kunhan en kerro "vioistani". Eli elelisin pinnallisena ja pitäisin vaan hauskaa ...
Enää ei olla juurikaan väleissä.
Mulla samankaltainen kokemus. Elämässäni koin todella vaikean asian, joka muutti minua ihmisenä. Tämän vaikean asian alussa pitkäaikainen ystävä 25v takaa jätti minut yksin.
Onneksi oli muuta tukea.
Sanonta "hädässä ystävä tunnetaan" pitää paikkansa. Olen päättänyt, etten enää tähän ystävääni ota yhteyttä. Hän ei ole kertaakaan kysynyt, miten minulla menee vaikka tietää 100% varmasti minun rypevän pohjamutia myöten tuskani kanssa.