Voiko sukupuoli-liberaali kasvatus aiheuttaa lapselle sukupuoli-identiteetin ongelmia?

Vierailija kirjoitti:

Hankala sanoa, kun feministit eivät yleensä hanki lapsia. Jos esim. Rosa Meriläisellä olisi lapsi, niin siitähän näkisi vaikuttaako. Keitäs muita suomalaisia femakkoja ja sukupuolineutraaleja on?

Meriläisellä on yksi lapsi, vuonna 2006 syntynyt.

Lapsen identiteetin muodostumisongelmat riippuvat kuitenkin varmaan enemmän kasvattajan kyvykkyydestä tukea identiteettiä kuin siitä, mistiä -ismiä hän noudattaa. 

Periaatteessahan sukupuolisensitiivisen kasvatuksen pitäisi lähteä siitä, että lapselle annetaan tilaa löytää omat juttunsa ilman, että liialliset ennakkoasenteet vaikuttaa siihen. 

Käytännössä kuitenkin sukupuolisensitiivisyyden kannattajissa on ihan samanlaisia hönöjä, joilla on ihanne lapsesta ja lasta yritetään tunkea valmiiseen muottiin - joka ei ehkä vastaa perinteisiä stereotypioita, mutta on kuitenkin aivan yhtä keinotekoinen. 

Olen syntynyt vuonna 1990 ja saanut sisaruksineni suhteellisen sukupuolineutraalin kasvatuksen. Sukupuolta ei ole piiloteltu, mutta sitä ei myöskään mitenkään tuotu esille. Vaatteet ovat tytöillä ja pojilla olleet lapsuudenperheessäni yleensä erilaiset, mutta lähinnä siksi että saimme yleensä valita mitä puimme päällemme. Ihan pieninä vaatteetkin kierrätettiin sisarukselta toiselle. Leikit ja harrastukset olivat tytöillä ja pojilla samat ja lelut yhteisiä, mutta yksilöllisiä mieltymyseroja tietenkin oli. En oikeastaan keksi lapsuudestani yhtään mitään esimerkkiä siitä, että minut olisi "kasvatettu tytöksi"! Vanhemmillani tosin oli melko perinteiset sukupuoliroolit. Tiedän kuitenkin faktana, että sukupuolineutraalius on ollut kasvatuksessa tavoitteena.

Nyt aikuisena tiedän olevani nainen ja olen aika naisellinen. Tykkään lukea, tehdä käsitöitä, siivota ja laittaa ruokaa. Tavoittelen kaunista ulkonäköä. Toisaalta osaan myös esimerkiksi vaihtaa sujuvasti renkaat autoon ja käyttää tavallisimpia työkaluja. Eihän se nyt sinänsä kummallista ole, mutta osoittaa mielestäni sen, että olen säästynyt naisia usein vaivaavalta "emmä kuitenkaan osaa" -asenteelta, joka jo tytöille usein on ennen opetettu. Sukupuolineutraalista kasvatuksesta on ollut minulle pelkkää hyötyä: tiedän että sukupuoleni ei rajoita osaamistani ja pidän itseäni tasavertaisena miesten kanssa ja siten myös miehiä arvossa (mikä on hyödyksi parisuhteessani).

En jaksakaan ymmärtää, kun sukupuolineutraalia kasvatusta kauhistellaan. Sukupuolen kieltäminen kasvatuksessa on eri asia kuin sukupuolineutraalius, joka tarkoittaa tyttöjen ja poikien (ja muiden) kohtelua keskenään samalla tavalla. Eli "sun täytyy ku oot tyttö" ja "etsä voi ku oot poika" -asenteita vältellään ja lasten annetaan olla yksilöitä. Jos tyttömäisiä tyttöjä ja poikamaisia poikia ei hyväksytä, kyse on sukupuolikielteisyydestä, jossa ei ole mitään järkeä.

Omalla kohdallani ihmiskoe sukupuolineutraalista kasvatuksesta on hyvin onnistunut :)