Lue keskustelun säännöt.
Tuttavaperheen autistinen lapsi
24.04.2016 |
Kertokaa minulle viisaammat, että muuttuuko tuollainen lapsi koskaan?
Nyt lapsi jo koulussa, mutta puheessa ei mitään järkeä. Lapsi mölisee ja kiljahtelee, kiukuttelee usein tavatessa. Lapsi tutkii kaikki paikat kodissamme ja kiipeilee huonekaluilla esim. sohvilla. Ruokapöytä on yksi show... ruokapöydässä temppuilee ja kahvipöytään on tunkemassa heti hakemaan jotain ennen kuin kukaan ehtii väliin.
Piirtäminen pelkkää samaa väriä ja kynä nyrkissä. Ei oikeastaan leiki, hypistelee tavaroita tai laittaa riveihin. Tykkää videoista ja tabletin rämppäämisestä.
Kyläillessä lähinnä juoksee paikasta toiseen, joka todella rasittavaa, koska aikuisten keskinäisestä juttelusta ei tule mitään. Miksi ihmeessä edes kyläillä lapsen kanssa, kun vanhemman aika menee vahtimiseen ja rajojen asettamiseen?
Kommentit (71)
Dokumentin tyttö oli nelivuotias ja muutaman kuukauden ikäisen vauvan tasolla henkisesti (jos näinkään voi sanoa, koska ei ollut kontaktissa). Käveli kyllä.
Eli ennuste on, että intensiiviselläkin kuntoutuksella on korkeintaan kaksivuotiaan tasolla toimissaan, puhumisen osalta ei sitäkään.
Kyllä tätä turhana työnä pidän. Tuleehan sitä jotain kehitystä ihan normaalissakin elämänkulussa ilman tietoista kuntouttamista. Kenelle tällaista edes tehdään? Lapselle varmaan yhdentekevää, vanhemmilleko tässä hyvää mieltä haetaan?
Toki ammattilaiset saavat palkkansa ja näin ollen hyödyttää heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin olivat vanhat vanhemmat dokkarissa. Aina puhutaan vain Downin syndroomasta riskinä nelikymppisten raskauksissa.
Se unohdetaan, että kaikki kehityshäiriöt yleistyvät. En tietenkään voi tietää, mikä juuri tämän tytön taustalla oli, mutta pisti silmään hyvin ryppyinen äiti. Muuten oli kyllä ruotsalaistyyliin nuorekas.
Useimpiin kehityshäiriöihin ei äidin ikä vaikuta . Ei myöskään autismiin.
Olet täysin väärässä. Autismin osalta on tuore tutkimuskin. Olen hyvä:
Äidin ikä, isän ikä, iso ikäero, hyvin nuori ikä... eli lähes kaikilla on suuri riski saada autistinen lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Dokumentin tyttö oli nelivuotias ja muutaman kuukauden ikäisen vauvan tasolla henkisesti (jos näinkään voi sanoa, koska ei ollut kontaktissa). Käveli kyllä.
Eli ennuste on, että intensiiviselläkin kuntoutuksella on korkeintaan kaksivuotiaan tasolla toimissaan, puhumisen osalta ei sitäkään.
Kyllä tätä turhana työnä pidän. Tuleehan sitä jotain kehitystä ihan normaalissakin elämänkulussa ilman tietoista kuntouttamista. Kenelle tällaista edes tehdään? Lapselle varmaan yhdentekevää, vanhemmilleko tässä hyvää mieltä haetaan?
Toki ammattilaiset saavat palkkansa ja näin ollen hyödyttää heitä.
Olen näitä tapauksia seurannut. Se muutos mikä lapsessa voidaan kuntoutuksen ansiosta saavuttaa on merkittävä.
Vierailija kirjoitti:
Minkä niminen oli dokkari?Löytyykö Areenasta?
Elämää autismin kirjolla. Ekassa jaksossa tämä Mimmi-tyttö
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katoin viime viikolla ohjelman autistisesta lapsesta, jonka vanhemmat oli laittanu laitokseen, kun eivät enää jaksaneet hoitaa kotona. Kävivät kyllä tapaamassa lasta laitoksessa. Joku fiksu siinä selitti, että tarkoituksena on jossain vaiheessa, että lapsi palaa takaisin vanhempiensa luokse asumaan.
Lapsi valvoi öisin ja vanhemmat olivat umpiuupuneita. Kovin lasta näytettiin kuntoutettavan, mutta aika pihalla se näytti silti olevan.
Katsoin myös, mikäli tarkoitat ruotsalaisdokumenttia?
Oli absurdia, kuinka paljon resursseja käytetään lapseen, joka tuskin koskaan edes oppii puhumaan. Viisi ihmistä pyöritti terapioita ja pienryhmiä lähes kasvin tasoisille "ihmisille".
Kuulostaa julmalta, mutta jos nämäkin yhteiskunan varat käytettäisiin terveiden lasten tukemiseen (esim. lieviä oppimisvaikeuksia ym.) niin paremmin menisi.
Yksikin työhön kykenevä syrjäytytyn maksaa miljoonia elämänsä aikana yhteisestä potista. Tämä usein voitaisiin estää edullisillakin tukitoimilla. Sen sijaan tämä tapaus ei koskaa tule tuottamaan mitään ja on loppujen lopuksi täysin yhdentekevää oppiiko jonkun viittoman vai ei.
Mitähän näille mielestäsi kasveille pitäisi sitten tehdä? Säilöä pehmustetussa huoneessa vai? Mitä enemmän kuntoututetaan lapsena ja nuorena sitä paremmat mahdollisuudet on edes jonkinlaiseen omatoimisuuteen aikuisena. Nämä terapiat kyllä pitemmän päälle auttavat selviämään kevyemmällä ja myös edullisemmalla hoidolla. Ennen autistit suljettiin karjasuojiin eivätkä oppineet yhtään mitään. Nyt samantasoiset oppivat sentään itse syömään ja käymään vessassa.
Mikä edullisemmaksi tulee, sitä kannatan. Vaikutti kyllä satojen tuhansien eurojen touhulta vuositasolla. Eli jos nyt tämän ansioista oppii syömään itse, niin kannattaako? Lähihoitaja syöttämässä vai kalliiden asiantuntijoiden antama terapia vuodesta toiseen?
Mitä siis mielestäsi pitäisi tehdä näiden lasten suhteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin olivat vanhat vanhemmat dokkarissa. Aina puhutaan vain Downin syndroomasta riskinä nelikymppisten raskauksissa.
Se unohdetaan, että kaikki kehityshäiriöt yleistyvät. En tietenkään voi tietää, mikä juuri tämän tytön taustalla oli, mutta pisti silmään hyvin ryppyinen äiti. Muuten oli kyllä ruotsalaistyyliin nuorekas.
Useimpiin kehityshäiriöihin ei äidin ikä vaikuta . Ei myöskään autismiin.
Olet täysin väärässä. Autismin osalta on tuore tutkimuskin. Olen hyvä:
Äidin ikä, isän ikä, iso ikäero, hyvin nuori ikä... eli lähes kaikilla on suuri riski saada autistinen lapsi.
En odottanutkaan, että osaisit lukea yksinkertaistakaan koostetta tutkimuksesta.
Mutta ehkä joku muu on kiinnostunut linkistä täällä, niin siksi laitoin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä on vierailla lapsen kanssa, jonka vahtimiseen menee kyläilyn kaikki aika? Yleensä haluan seurustella ystävieni kanssa, en seurata vanhempi-lapsi ottelua. Ja kyllä... kahvipöydästä lapsi sieppaa mitä vain...toinen asia on, että syökö ne, vain sylkeekö lattialle.
T:ap
Olen täysin samaa mieltä. Rajat on oltava ja jos niitä ei pysty asettamaan tai lapsi ei niitä kykeke noudattamaan, on tämän oltava vierailun aikaan vaikka eri tiloissa - tai sitten vieraita on turha enää odottaa käymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katoin viime viikolla ohjelman autistisesta lapsesta, jonka vanhemmat oli laittanu laitokseen, kun eivät enää jaksaneet hoitaa kotona. Kävivät kyllä tapaamassa lasta laitoksessa. Joku fiksu siinä selitti, että tarkoituksena on jossain vaiheessa, että lapsi palaa takaisin vanhempiensa luokse asumaan.
Lapsi valvoi öisin ja vanhemmat olivat umpiuupuneita. Kovin lasta näytettiin kuntoutettavan, mutta aika pihalla se näytti silti olevan.
Katsoin myös, mikäli tarkoitat ruotsalaisdokumenttia?
Oli absurdia, kuinka paljon resursseja käytetään lapseen, joka tuskin koskaan edes oppii puhumaan. Viisi ihmistä pyöritti terapioita ja pienryhmiä lähes kasvin tasoisille "ihmisille".
Kuulostaa julmalta, mutta jos nämäkin yhteiskunan varat käytettäisiin terveiden lasten tukemiseen (esim. lieviä oppimisvaikeuksia ym.) niin paremmin menisi.
Yksikin työhön kykenevä syrjäytytyn maksaa miljoonia elämänsä aikana yhteisestä potista. Tämä usein voitaisiin estää edullisillakin tukitoimilla. Sen sijaan tämä tapaus ei koskaa tule tuottamaan mitään ja on loppujen lopuksi täysin yhdentekevää oppiiko jonkun viittoman vai ei.
Mitähän näille mielestäsi kasveille pitäisi sitten tehdä? Säilöä pehmustetussa huoneessa vai? Mitä enemmän kuntoututetaan lapsena ja nuorena sitä paremmat mahdollisuudet on edes jonkinlaiseen omatoimisuuteen aikuisena. Nämä terapiat kyllä pitemmän päälle auttavat selviämään kevyemmällä ja myös edullisemmalla hoidolla. Ennen autistit suljettiin karjasuojiin eivätkä oppineet yhtään mitään. Nyt samantasoiset oppivat sentään itse syömään ja käymään vessassa.
Mikä edullisemmaksi tulee, sitä kannatan. Vaikutti kyllä satojen tuhansien eurojen touhulta vuositasolla. Eli jos nyt tämän ansioista oppii syömään itse, niin kannattaako? Lähihoitaja syöttämässä vai kalliiden asiantuntijoiden antama terapia vuodesta toiseen?
Mitä siis mielestäsi pitäisi tehdä näiden lasten suhteen?
Asiallinen laitoshoito niille, joiden vanhemmat eivät halua/kykene pitämään kotona. Kallista sekin tietysti, mutta en kyllä keksi muutakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katoin viime viikolla ohjelman autistisesta lapsesta, jonka vanhemmat oli laittanu laitokseen, kun eivät enää jaksaneet hoitaa kotona. Kävivät kyllä tapaamassa lasta laitoksessa. Joku fiksu siinä selitti, että tarkoituksena on jossain vaiheessa, että lapsi palaa takaisin vanhempiensa luokse asumaan.
Lapsi valvoi öisin ja vanhemmat olivat umpiuupuneita. Kovin lasta näytettiin kuntoutettavan, mutta aika pihalla se näytti silti olevan.
Katsoin myös, mikäli tarkoitat ruotsalaisdokumenttia?
Oli absurdia, kuinka paljon resursseja käytetään lapseen, joka tuskin koskaan edes oppii puhumaan. Viisi ihmistä pyöritti terapioita ja pienryhmiä lähes kasvin tasoisille "ihmisille".
Kuulostaa julmalta, mutta jos nämäkin yhteiskunan varat käytettäisiin terveiden lasten tukemiseen (esim. lieviä oppimisvaikeuksia ym.) niin paremmin menisi.
Yksikin työhön kykenevä syrjäytytyn maksaa miljoonia elämänsä aikana yhteisestä potista. Tämä usein voitaisiin estää edullisillakin tukitoimilla. Sen sijaan tämä tapaus ei koskaa tule tuottamaan mitään ja on loppujen lopuksi täysin yhdentekevää oppiiko jonkun viittoman vai ei.
Mitähän näille mielestäsi kasveille pitäisi sitten tehdä? Säilöä pehmustetussa huoneessa vai? Mitä enemmän kuntoututetaan lapsena ja nuorena sitä paremmat mahdollisuudet on edes jonkinlaiseen omatoimisuuteen aikuisena. Nämä terapiat kyllä pitemmän päälle auttavat selviämään kevyemmällä ja myös edullisemmalla hoidolla. Ennen autistit suljettiin karjasuojiin eivätkä oppineet yhtään mitään. Nyt samantasoiset oppivat sentään itse syömään ja käymään vessassa.
Mikä edullisemmaksi tulee, sitä kannatan. Vaikutti kyllä satojen tuhansien eurojen touhulta vuositasolla. Eli jos nyt tämän ansioista oppii syömään itse, niin kannattaako? Lähihoitaja syöttämässä vai kalliiden asiantuntijoiden antama terapia vuodesta toiseen?
Mitä siis mielestäsi pitäisi tehdä näiden lasten suhteen?
Asiallinen laitoshoito niille, joiden vanhemmat eivät halua/kykene pitämään kotona. Kallista sekin tietysti, mutta en kyllä keksi muutakaan.
Mitä siellä laitoksessa? Jos sielläkään ei saisi terapioita pitää, niin mitä siellä saisi tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ohis: miten voisin tarjoutua vapaaehtoiseksi, lyhytaikaiseksi kaitsijaksi vammaiselle lapselle?
Maija
p.s. pitäisi tietty olla sellainen, että kyseisen vammaisen kanssa pärjäisin. Eli melko lievä vammaisuuden aste. Mut ehkä sekin auttaisi jotenkin.
Oma motivaationi on se, että omat lapseni eivät tunne yhtäkään vammaista lasta. Tai äärimmäisen lieviä, sellaisia, jotka pärjäävät integroituna normaaliin päiväkotiin ja kouluun. Kaikki muut on suljettuna omiin laitoksiinsa, pois 'tavallisten' ihmisten elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No huh huh, olet sinäkin ystävä. Pari vinkkiä: aloita vaikka googlaamalla autismi ja sen kirjo ja lue löytämäsi materiaali. Sen jälkeen voit ottaa pään pois omasta hanuristasi, ja asettua kaverisi asemaan. Hän elää lapsensa kanssa 24/7, ja sinä kehtaat valittaa jostain tunnin-parin kyläreissusta?
Seuraavalla kerralla mietit jo etukäteen, miten voit helpottaa vierailua ja kaverisi tilannetta edes sen lyhyen hetken verran. Tai sitten et enää kutsu heitä kylään, sillä nyrpistelysi on varmasti huomattu.
Itsepä on tilanteensa valinnut. Mä ainakin haluan nähdä kaveriani enkä bonarina mitään autistilapsia. Ihme vastauksia täällä
Jos on vain kaveri niin haluaa nähdä häntä vain ilman lasta. Jos on ystävä, niin yrittää myös ymmärtää, että silloin tavataan myös lasten kera ja yritetään myös järjestää lapsettolia tapaamisia, mutta erityislapsen kanssa se voi olla hankalampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katoin viime viikolla ohjelman autistisesta lapsesta, jonka vanhemmat oli laittanu laitokseen, kun eivät enää jaksaneet hoitaa kotona. Kävivät kyllä tapaamassa lasta laitoksessa. Joku fiksu siinä selitti, että tarkoituksena on jossain vaiheessa, että lapsi palaa takaisin vanhempiensa luokse asumaan.
Lapsi valvoi öisin ja vanhemmat olivat umpiuupuneita. Kovin lasta näytettiin kuntoutettavan, mutta aika pihalla se näytti silti olevan.
Katsoin myös, mikäli tarkoitat ruotsalaisdokumenttia?
Oli absurdia, kuinka paljon resursseja käytetään lapseen, joka tuskin koskaan edes oppii puhumaan. Viisi ihmistä pyöritti terapioita ja pienryhmiä lähes kasvin tasoisille "ihmisille".
Kuulostaa julmalta, mutta jos nämäkin yhteiskunan varat käytettäisiin terveiden lasten tukemiseen (esim. lieviä oppimisvaikeuksia ym.) niin paremmin menisi.
Yksikin työhön kykenevä syrjäytytyn maksaa miljoonia elämänsä aikana yhteisestä potista. Tämä usein voitaisiin estää edullisillakin tukitoimilla. Sen sijaan tämä tapaus ei koskaa tule tuottamaan mitään ja on loppujen lopuksi täysin yhdentekevää oppiiko jonkun viittoman vai ei.
Mitähän näille mielestäsi kasveille pitäisi sitten tehdä? Säilöä pehmustetussa huoneessa vai? Mitä enemmän kuntoututetaan lapsena ja nuorena sitä paremmat mahdollisuudet on edes jonkinlaiseen omatoimisuuteen aikuisena. Nämä terapiat kyllä pitemmän päälle auttavat selviämään kevyemmällä ja myös edullisemmalla hoidolla. Ennen autistit suljettiin karjasuojiin eivätkä oppineet yhtään mitään. Nyt samantasoiset oppivat sentään itse syömään ja käymään vessassa.
Mikä edullisemmaksi tulee, sitä kannatan. Vaikutti kyllä satojen tuhansien eurojen touhulta vuositasolla. Eli jos nyt tämän ansioista oppii syömään itse, niin kannattaako? Lähihoitaja syöttämässä vai kalliiden asiantuntijoiden antama terapia vuodesta toiseen?
Joillekin ihmisille raha ei ratkaise kaikkea. Autistillakin on oikeus ihmisarvoiseen elämään vaikkei tuottaisi tälle yhteiskunnalle pennin hyrrää.
Ymmärtääkö syvästi kehitysvammainen ihminen oikeasti mitään siitä "ihmisarvoisesta elämästä"? Onko hän yhtään sen onnellisempi opittuaan niitä viittomia ja ehkä mölisemään jonkin sanan niin, että harjaantunut korva sen ehkä ymmärtää? Vai olisiko tuo vammainen ihan yhtä onnellinen vain siitä, että hänellä olisi katto pään päällä, ruokaa ja puhtaat vaatteet? Ilman, että hänen pitää läpikäydä vuosikymmenten kuntoutuksia jotka ehkä vain turhauttavat häntä, kun juuri mitään ei kuitenkaan kykene oppimaan?
Ts. voidaanko edes sanoa että kaikki nuo (lähes turhat) kuntoutustoimenpiteet edes millään lailla edistävät sitä ihmisarvoista elämää, vai ovatko ne vain meidän terveiden anekauppaa jolla oikeasti vain ostetaan parempi omatunto kun muka "autetaan" vammaisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katoin viime viikolla ohjelman autistisesta lapsesta, jonka vanhemmat oli laittanu laitokseen, kun eivät enää jaksaneet hoitaa kotona. Kävivät kyllä tapaamassa lasta laitoksessa. Joku fiksu siinä selitti, että tarkoituksena on jossain vaiheessa, että lapsi palaa takaisin vanhempiensa luokse asumaan.
Lapsi valvoi öisin ja vanhemmat olivat umpiuupuneita. Kovin lasta näytettiin kuntoutettavan, mutta aika pihalla se näytti silti olevan.
Katsoin myös, mikäli tarkoitat ruotsalaisdokumenttia?
Oli absurdia, kuinka paljon resursseja käytetään lapseen, joka tuskin koskaan edes oppii puhumaan. Viisi ihmistä pyöritti terapioita ja pienryhmiä lähes kasvin tasoisille "ihmisille".
Kuulostaa julmalta, mutta jos nämäkin yhteiskunan varat käytettäisiin terveiden lasten tukemiseen (esim. lieviä oppimisvaikeuksia ym.) niin paremmin menisi.
Yksikin työhön kykenevä syrjäytytyn maksaa miljoonia elämänsä aikana yhteisestä potista. Tämä usein voitaisiin estää edullisillakin tukitoimilla. Sen sijaan tämä tapaus ei koskaa tule tuottamaan mitään ja on loppujen lopuksi täysin yhdentekevää oppiiko jonkun viittoman vai ei.
Mitähän näille mielestäsi kasveille pitäisi sitten tehdä? Säilöä pehmustetussa huoneessa vai? Mitä enemmän kuntoututetaan lapsena ja nuorena sitä paremmat mahdollisuudet on edes jonkinlaiseen omatoimisuuteen aikuisena. Nämä terapiat kyllä pitemmän päälle auttavat selviämään kevyemmällä ja myös edullisemmalla hoidolla. Ennen autistit suljettiin karjasuojiin eivätkä oppineet yhtään mitään. Nyt samantasoiset oppivat sentään itse syömään ja käymään vessassa.
Mikä edullisemmaksi tulee, sitä kannatan. Vaikutti kyllä satojen tuhansien eurojen touhulta vuositasolla. Eli jos nyt tämän ansioista oppii syömään itse, niin kannattaako? Lähihoitaja syöttämässä vai kalliiden asiantuntijoiden antama terapia vuodesta toiseen?
Joillekin ihmisille raha ei ratkaise kaikkea. Autistillakin on oikeus ihmisarvoiseen elämään vaikkei tuottaisi tälle yhteiskunnalle pennin hyrrää.
Ymmärtääkö syvästi kehitysvammainen ihminen oikeasti mitään siitä "ihmisarvoisesta elämästä"? Onko hän yhtään sen onnellisempi opittuaan niitä viittomia ja ehkä mölisemään jonkin sanan niin, että harjaantunut korva sen ehkä ymmärtää? Vai olisiko tuo vammainen ihan yhtä onnellinen vain siitä, että hänellä olisi katto pään päällä, ruokaa ja puhtaat vaatteet? Ilman, että hänen pitää läpikäydä vuosikymmenten kuntoutuksia jotka ehkä vain turhauttavat häntä, kun juuri mitään ei kuitenkaan kykene oppimaan?
Ts. voidaanko edes sanoa että kaikki nuo (lähes turhat) kuntoutustoimenpiteet edes millään lailla edistävät sitä ihmisarvoista elämää, vai ovatko ne vain meidän terveiden anekauppaa jolla oikeasti vain ostetaan parempi omatunto kun muka "autetaan" vammaisia?
Nythän oli puhe autisteista. Kyllä he ymmärtävät paljonkin. Myös kehitysvammaiset ymmärtävät. Jokaisella ihmisellä on mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on autistinen lapsi. Ainoa lapseni, jonka saamista en ole katunut kertaakaan. Ja kuntoutuksella on saavutettu merkittäviä asioita. Nyt pystymme jo kommunikoimaan ja lapsi puhuukin parin kolmen sanan lauseita. Kun terapiat alkoivat tuntui että mitään edistystä ei tapahdu. Sitten jokin lukko aukeaa ja edistystä tapahtuu lyhyessä ajassa. Lapsi ymmärtää puhetta paljon paremmin mitä sitä itse pystyy tuottamaan. Laitokseen en häntä laita niin kauan kuin minussa henki pihisee. Erityislapseksi hän on aika helppo tapaus. Nukkuu yönsä hyvin, oppi kuivaksi alle 3-vuotiaana, arki toimii meillä hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katoin viime viikolla ohjelman autistisesta lapsesta, jonka vanhemmat oli laittanu laitokseen, kun eivät enää jaksaneet hoitaa kotona. Kävivät kyllä tapaamassa lasta laitoksessa. Joku fiksu siinä selitti, että tarkoituksena on jossain vaiheessa, että lapsi palaa takaisin vanhempiensa luokse asumaan.
Lapsi valvoi öisin ja vanhemmat olivat umpiuupuneita. Kovin lasta näytettiin kuntoutettavan, mutta aika pihalla se näytti silti olevan.
Katsoin myös, mikäli tarkoitat ruotsalaisdokumenttia?
Oli absurdia, kuinka paljon resursseja käytetään lapseen, joka tuskin koskaan edes oppii puhumaan. Viisi ihmistä pyöritti terapioita ja pienryhmiä lähes kasvin tasoisille "ihmisille".
Kuulostaa julmalta, mutta jos nämäkin yhteiskunan varat käytettäisiin terveiden lasten tukemiseen (esim. lieviä oppimisvaikeuksia ym.) niin paremmin menisi.
Yksikin työhön kykenevä syrjäytytyn maksaa miljoonia elämänsä aikana yhteisestä potista. Tämä usein voitaisiin estää edullisillakin tukitoimilla. Sen sijaan tämä tapaus ei koskaa tule tuottamaan mitään ja on loppujen lopuksi täysin yhdentekevää oppiiko jonkun viittoman vai ei.
Mitähän näille mielestäsi kasveille pitäisi sitten tehdä? Säilöä pehmustetussa huoneessa vai? Mitä enemmän kuntoututetaan lapsena ja nuorena sitä paremmat mahdollisuudet on edes jonkinlaiseen omatoimisuuteen aikuisena. Nämä terapiat kyllä pitemmän päälle auttavat selviämään kevyemmällä ja myös edullisemmalla hoidolla. Ennen autistit suljettiin karjasuojiin eivätkä oppineet yhtään mitään. Nyt samantasoiset oppivat sentään itse syömään ja käymään vessassa.
Mikä edullisemmaksi tulee, sitä kannatan. Vaikutti kyllä satojen tuhansien eurojen touhulta vuositasolla. Eli jos nyt tämän ansioista oppii syömään itse, niin kannattaako? Lähihoitaja syöttämässä vai kalliiden asiantuntijoiden antama terapia vuodesta toiseen?
Joillekin ihmisille raha ei ratkaise kaikkea. Autistillakin on oikeus ihmisarvoiseen elämään vaikkei tuottaisi tälle yhteiskunnalle pennin hyrrää.
Ymmärtääkö syvästi kehitysvammainen ihminen oikeasti mitään siitä "ihmisarvoisesta elämästä"? Onko hän yhtään sen onnellisempi opittuaan niitä viittomia ja ehkä mölisemään jonkin sanan niin, että harjaantunut korva sen ehkä ymmärtää? Vai olisiko tuo vammainen ihan yhtä onnellinen vain siitä, että hänellä olisi katto pään päällä, ruokaa ja puhtaat vaatteet? Ilman, että hänen pitää läpikäydä vuosikymmenten kuntoutuksia jotka ehkä vain turhauttavat häntä, kun juuri mitään ei kuitenkaan kykene oppimaan?
Ts. voidaanko edes sanoa että kaikki nuo (lähes turhat) kuntoutustoimenpiteet edes millään lailla edistävät sitä ihmisarvoista elämää, vai ovatko ne vain meidän terveiden anekauppaa jolla oikeasti vain ostetaan parempi omatunto kun muka "autetaan" vammaisia?
Näin minäkin ajattelen.
Kun ihminen on syntynyt tietyllä DNA:lla hän on oikeutettu "ihmisarvoiseen" elämään, vaikka kukaan ei tiedä, mitä se oikeastaan on tämän kannalta katsottuna. Useilla eläimilläkin henkiset ulottuvuudet ovat monipuolisempia.
Kuuluuko perusoikeuksiin jatkuvat rasittavat opetussessiot, joissa edistyminen on lähinnä katsojan silmässä? Kuka on määritellyt vaikeavammaisen tarpeet tällaisiksi? Ainakin on varmaa, ettei hän itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katoin viime viikolla ohjelman autistisesta lapsesta, jonka vanhemmat oli laittanu laitokseen, kun eivät enää jaksaneet hoitaa kotona. Kävivät kyllä tapaamassa lasta laitoksessa. Joku fiksu siinä selitti, että tarkoituksena on jossain vaiheessa, että lapsi palaa takaisin vanhempiensa luokse asumaan.
Lapsi valvoi öisin ja vanhemmat olivat umpiuupuneita. Kovin lasta näytettiin kuntoutettavan, mutta aika pihalla se näytti silti olevan.
Katsoin myös, mikäli tarkoitat ruotsalaisdokumenttia?
Oli absurdia, kuinka paljon resursseja käytetään lapseen, joka tuskin koskaan edes oppii puhumaan. Viisi ihmistä pyöritti terapioita ja pienryhmiä lähes kasvin tasoisille "ihmisille".
Kuulostaa julmalta, mutta jos nämäkin yhteiskunan varat käytettäisiin terveiden lasten tukemiseen (esim. lieviä oppimisvaikeuksia ym.) niin paremmin menisi.
Yksikin työhön kykenevä syrjäytytyn maksaa miljoonia elämänsä aikana yhteisestä potista. Tämä usein voitaisiin estää edullisillakin tukitoimilla. Sen sijaan tämä tapaus ei koskaa tule tuottamaan mitään ja on loppujen lopuksi täysin yhdentekevää oppiiko jonkun viittoman vai ei.
Mitähän näille mielestäsi kasveille pitäisi sitten tehdä? Säilöä pehmustetussa huoneessa vai? Mitä enemmän kuntoututetaan lapsena ja nuorena sitä paremmat mahdollisuudet on edes jonkinlaiseen omatoimisuuteen aikuisena. Nämä terapiat kyllä pitemmän päälle auttavat selviämään kevyemmällä ja myös edullisemmalla hoidolla. Ennen autistit suljettiin karjasuojiin eivätkä oppineet yhtään mitään. Nyt samantasoiset oppivat sentään itse syömään ja käymään vessassa.
Mikä edullisemmaksi tulee, sitä kannatan. Vaikutti kyllä satojen tuhansien eurojen touhulta vuositasolla. Eli jos nyt tämän ansioista oppii syömään itse, niin kannattaako? Lähihoitaja syöttämässä vai kalliiden asiantuntijoiden antama terapia vuodesta toiseen?
Joillekin ihmisille raha ei ratkaise kaikkea. Autistillakin on oikeus ihmisarvoiseen elämään vaikkei tuottaisi tälle yhteiskunnalle pennin hyrrää.
Ymmärtääkö syvästi kehitysvammainen ihminen oikeasti mitään siitä "ihmisarvoisesta elämästä"? Onko hän yhtään sen onnellisempi opittuaan niitä viittomia ja ehkä mölisemään jonkin sanan niin, että harjaantunut korva sen ehkä ymmärtää? Vai olisiko tuo vammainen ihan yhtä onnellinen vain siitä, että hänellä olisi katto pään päällä, ruokaa ja puhtaat vaatteet? Ilman, että hänen pitää läpikäydä vuosikymmenten kuntoutuksia jotka ehkä vain turhauttavat häntä, kun juuri mitään ei kuitenkaan kykene oppimaan?
Ts. voidaanko edes sanoa että kaikki nuo (lähes turhat) kuntoutustoimenpiteet edes millään lailla edistävät sitä ihmisarvoista elämää, vai ovatko ne vain meidän terveiden anekauppaa jolla oikeasti vain ostetaan parempi omatunto kun muka "autetaan" vammaisia?
Nythän oli puhe autisteista. Kyllä he ymmärtävät paljonkin. Myös kehitysvammaiset ymmärtävät. Jokaisella ihmisellä on mieli.
Autismin kirjoon mahtuu älyllisesti normaaleja, mutta myös vaikeasti henkisesti jälkeenjääneitä eli syvästi kehitysvammaisia.
Mikä on mieli? Tarkoitatko tunne-elämää? Se on selvä, ettei älyllisiä toimintoja syvästi kehitysvammaisella juuri ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katoin viime viikolla ohjelman autistisesta lapsesta, jonka vanhemmat oli laittanu laitokseen, kun eivät enää jaksaneet hoitaa kotona. Kävivät kyllä tapaamassa lasta laitoksessa. Joku fiksu siinä selitti, että tarkoituksena on jossain vaiheessa, että lapsi palaa takaisin vanhempiensa luokse asumaan.
Lapsi valvoi öisin ja vanhemmat olivat umpiuupuneita. Kovin lasta näytettiin kuntoutettavan, mutta aika pihalla se näytti silti olevan.
Katsoin myös, mikäli tarkoitat ruotsalaisdokumenttia?
Oli absurdia, kuinka paljon resursseja käytetään lapseen, joka tuskin koskaan edes oppii puhumaan. Viisi ihmistä pyöritti terapioita ja pienryhmiä lähes kasvin tasoisille "ihmisille".
Kuulostaa julmalta, mutta jos nämäkin yhteiskunan varat käytettäisiin terveiden lasten tukemiseen (esim. lieviä oppimisvaikeuksia ym.) niin paremmin menisi.
Yksikin työhön kykenevä syrjäytytyn maksaa miljoonia elämänsä aikana yhteisestä potista. Tämä usein voitaisiin estää edullisillakin tukitoimilla. Sen sijaan tämä tapaus ei koskaa tule tuottamaan mitään ja on loppujen lopuksi täysin yhdentekevää oppiiko jonkun viittoman vai ei.
Mitähän näille mielestäsi kasveille pitäisi sitten tehdä? Säilöä pehmustetussa huoneessa vai? Mitä enemmän kuntoututetaan lapsena ja nuorena sitä paremmat mahdollisuudet on edes jonkinlaiseen omatoimisuuteen aikuisena. Nämä terapiat kyllä pitemmän päälle auttavat selviämään kevyemmällä ja myös edullisemmalla hoidolla. Ennen autistit suljettiin karjasuojiin eivätkä oppineet yhtään mitään. Nyt samantasoiset oppivat sentään itse syömään ja käymään vessassa.
Mikä edullisemmaksi tulee, sitä kannatan. Vaikutti kyllä satojen tuhansien eurojen touhulta vuositasolla. Eli jos nyt tämän ansioista oppii syömään itse, niin kannattaako? Lähihoitaja syöttämässä vai kalliiden asiantuntijoiden antama terapia vuodesta toiseen?
Joillekin ihmisille raha ei ratkaise kaikkea. Autistillakin on oikeus ihmisarvoiseen elämään vaikkei tuottaisi tälle yhteiskunnalle pennin hyrrää.
Ymmärtääkö syvästi kehitysvammainen ihminen oikeasti mitään siitä "ihmisarvoisesta elämästä"? Onko hän yhtään sen onnellisempi opittuaan niitä viittomia ja ehkä mölisemään jonkin sanan niin, että harjaantunut korva sen ehkä ymmärtää? Vai olisiko tuo vammainen ihan yhtä onnellinen vain siitä, että hänellä olisi katto pään päällä, ruokaa ja puhtaat vaatteet? Ilman, että hänen pitää läpikäydä vuosikymmenten kuntoutuksia jotka ehkä vain turhauttavat häntä, kun juuri mitään ei kuitenkaan kykene oppimaan?
Ts. voidaanko edes sanoa että kaikki nuo (lähes turhat) kuntoutustoimenpiteet edes millään lailla edistävät sitä ihmisarvoista elämää, vai ovatko ne vain meidän terveiden anekauppaa jolla oikeasti vain ostetaan parempi omatunto kun muka "autetaan" vammaisia?
Nythän oli puhe autisteista. Kyllä he ymmärtävät paljonkin. Myös kehitysvammaiset ymmärtävät. Jokaisella ihmisellä on mieli.
Kyllähän kastematokin "ymmärtää" kaivaa multaa, ei nyt ollut siitä kyse. Vaan siitä, että nauttiiko se kehitysvammainen kun joutuu käymään vuosien terapiat vain oppiakseen sanomaan "nälkä", vai nauttisiko hän enemmän jos senkin ajan saisi vaikka tehdä hiekkakakkuja (tai mistä ikinä tahansa ko. yksilö nauttiikaan) rauhassa, ja hoitajat syöttäisivät ruoka-aikoina?
Ylipäätään kaikkien terapiatoimien pitäisi tähdätä SEKÄ siihen että ne ovat kustannustehokkaista ETTÄ siihen että ne aidosti parantavat yksilön elämänlaatua. Asiasta keskustelu ei saa olla tabu, vaan ihan aidosti pitäisi pohtia ja tutkia, mitkä toimenpiteet ovat molemmilta kannoilta katsottuna parhaita. Onko se vuosikausien puheterapia, vai murto-osakustannuksilla hoitolaitoksen pihalle kesäksi hankittu uima-allas, joka tekisi nämä ihmiset onnellisiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katoin viime viikolla ohjelman autistisesta lapsesta, jonka vanhemmat oli laittanu laitokseen, kun eivät enää jaksaneet hoitaa kotona. Kävivät kyllä tapaamassa lasta laitoksessa. Joku fiksu siinä selitti, että tarkoituksena on jossain vaiheessa, että lapsi palaa takaisin vanhempiensa luokse asumaan.
Lapsi valvoi öisin ja vanhemmat olivat umpiuupuneita. Kovin lasta näytettiin kuntoutettavan, mutta aika pihalla se näytti silti olevan.
Katsoin myös, mikäli tarkoitat ruotsalaisdokumenttia?
Oli absurdia, kuinka paljon resursseja käytetään lapseen, joka tuskin koskaan edes oppii puhumaan. Viisi ihmistä pyöritti terapioita ja pienryhmiä lähes kasvin tasoisille "ihmisille".
Kuulostaa julmalta, mutta jos nämäkin yhteiskunan varat käytettäisiin terveiden lasten tukemiseen (esim. lieviä oppimisvaikeuksia ym.) niin paremmin menisi.
Yksikin työhön kykenevä syrjäytytyn maksaa miljoonia elämänsä aikana yhteisestä potista. Tämä usein voitaisiin estää edullisillakin tukitoimilla. Sen sijaan tämä tapaus ei koskaa tule tuottamaan mitään ja on loppujen lopuksi täysin yhdentekevää oppiiko jonkun viittoman vai ei.
Mitähän näille mielestäsi kasveille pitäisi sitten tehdä? Säilöä pehmustetussa huoneessa vai? Mitä enemmän kuntoututetaan lapsena ja nuorena sitä paremmat mahdollisuudet on edes jonkinlaiseen omatoimisuuteen aikuisena. Nämä terapiat kyllä pitemmän päälle auttavat selviämään kevyemmällä ja myös edullisemmalla hoidolla. Ennen autistit suljettiin karjasuojiin eivätkä oppineet yhtään mitään. Nyt samantasoiset oppivat sentään itse syömään ja käymään vessassa.
Mikä edullisemmaksi tulee, sitä kannatan. Vaikutti kyllä satojen tuhansien eurojen touhulta vuositasolla. Eli jos nyt tämän ansioista oppii syömään itse, niin kannattaako? Lähihoitaja syöttämässä vai kalliiden asiantuntijoiden antama terapia vuodesta toiseen?
Joillekin ihmisille raha ei ratkaise kaikkea. Autistillakin on oikeus ihmisarvoiseen elämään vaikkei tuottaisi tälle yhteiskunnalle pennin hyrrää.
Ymmärtääkö syvästi kehitysvammainen ihminen oikeasti mitään siitä "ihmisarvoisesta elämästä"? Onko hän yhtään sen onnellisempi opittuaan niitä viittomia ja ehkä mölisemään jonkin sanan niin, että harjaantunut korva sen ehkä ymmärtää? Vai olisiko tuo vammainen ihan yhtä onnellinen vain siitä, että hänellä olisi katto pään päällä, ruokaa ja puhtaat vaatteet? Ilman, että hänen pitää läpikäydä vuosikymmenten kuntoutuksia jotka ehkä vain turhauttavat häntä, kun juuri mitään ei kuitenkaan kykene oppimaan?
Ts. voidaanko edes sanoa että kaikki nuo (lähes turhat) kuntoutustoimenpiteet edes millään lailla edistävät sitä ihmisarvoista elämää, vai ovatko ne vain meidän terveiden anekauppaa jolla oikeasti vain ostetaan parempi omatunto kun muka "autetaan" vammaisia?
Näin minäkin ajattelen.
Kun ihminen on syntynyt tietyllä DNA:lla hän on oikeutettu "ihmisarvoiseen" elämään, vaikka kukaan ei tiedä, mitä se oikeastaan on tämän kannalta katsottuna. Useilla eläimilläkin henkiset ulottuvuudet ovat monipuolisempia.
Kuuluuko perusoikeuksiin jatkuvat rasittavat opetussessiot, joissa edistyminen on lähinnä katsojan silmässä? Kuka on määritellyt vaikeavammaisen tarpeet tällaisiksi? Ainakin on varmaa, ettei hän itse.
Et ole tainnut nähdä miten lapsi nauttii terapiasta. Rentoutuu, saa tarpeellisia aististimulaatioita, vartalon jännitykset hellittävät. Terapioiden tarkoitus ei ole niinkään opettaa vaan pitää yllä ja parantaa toimintakykyä. Fysioterapialla voidaan estää pysyvät virheasennot. Säästytään kalliilta leikkauksilta ja jälkihoidoilta. Toimintaterapia edistää omatoimisuutta. Puheterapia vaikuttaa kaikkeen suun ja nielun motoriikkaan. Onhan sillä iso merkitys sekä ihmiselle itselleen että hoidolle että otetaan käyttöön kaikki se taito mikä on mahdollista saavuttaa. Sekin on iso askel, että jollain tavoin pystyy ilmaisemaan itseään. Oli se sitten viittomien tai kuvien käyttö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katoin viime viikolla ohjelman autistisesta lapsesta, jonka vanhemmat oli laittanu laitokseen, kun eivät enää jaksaneet hoitaa kotona. Kävivät kyllä tapaamassa lasta laitoksessa. Joku fiksu siinä selitti, että tarkoituksena on jossain vaiheessa, että lapsi palaa takaisin vanhempiensa luokse asumaan.
Lapsi valvoi öisin ja vanhemmat olivat umpiuupuneita. Kovin lasta näytettiin kuntoutettavan, mutta aika pihalla se näytti silti olevan.
Katsoin myös, mikäli tarkoitat ruotsalaisdokumenttia?
Oli absurdia, kuinka paljon resursseja käytetään lapseen, joka tuskin koskaan edes oppii puhumaan. Viisi ihmistä pyöritti terapioita ja pienryhmiä lähes kasvin tasoisille "ihmisille".
Kuulostaa julmalta, mutta jos nämäkin yhteiskunan varat käytettäisiin terveiden lasten tukemiseen (esim. lieviä oppimisvaikeuksia ym.) niin paremmin menisi.
Yksikin työhön kykenevä syrjäytytyn maksaa miljoonia elämänsä aikana yhteisestä potista. Tämä usein voitaisiin estää edullisillakin tukitoimilla. Sen sijaan tämä tapaus ei koskaa tule tuottamaan mitään ja on loppujen lopuksi täysin yhdentekevää oppiiko jonkun viittoman vai ei.
Mitähän näille mielestäsi kasveille pitäisi sitten tehdä? Säilöä pehmustetussa huoneessa vai? Mitä enemmän kuntoututetaan lapsena ja nuorena sitä paremmat mahdollisuudet on edes jonkinlaiseen omatoimisuuteen aikuisena. Nämä terapiat kyllä pitemmän päälle auttavat selviämään kevyemmällä ja myös edullisemmalla hoidolla. Ennen autistit suljettiin karjasuojiin eivätkä oppineet yhtään mitään. Nyt samantasoiset oppivat sentään itse syömään ja käymään vessassa.
Mikä edullisemmaksi tulee, sitä kannatan. Vaikutti kyllä satojen tuhansien eurojen touhulta vuositasolla. Eli jos nyt tämän ansioista oppii syömään itse, niin kannattaako? Lähihoitaja syöttämässä vai kalliiden asiantuntijoiden antama terapia vuodesta toiseen?
Joillekin ihmisille raha ei ratkaise kaikkea. Autistillakin on oikeus ihmisarvoiseen elämään vaikkei tuottaisi tälle yhteiskunnalle pennin hyrrää.
Ymmärtääkö syvästi kehitysvammainen ihminen oikeasti mitään siitä "ihmisarvoisesta elämästä"? Onko hän yhtään sen onnellisempi opittuaan niitä viittomia ja ehkä mölisemään jonkin sanan niin, että harjaantunut korva sen ehkä ymmärtää? Vai olisiko tuo vammainen ihan yhtä onnellinen vain siitä, että hänellä olisi katto pään päällä, ruokaa ja puhtaat vaatteet? Ilman, että hänen pitää läpikäydä vuosikymmenten kuntoutuksia jotka ehkä vain turhauttavat häntä, kun juuri mitään ei kuitenkaan kykene oppimaan?
Ts. voidaanko edes sanoa että kaikki nuo (lähes turhat) kuntoutustoimenpiteet edes millään lailla edistävät sitä ihmisarvoista elämää, vai ovatko ne vain meidän terveiden anekauppaa jolla oikeasti vain ostetaan parempi omatunto kun muka "autetaan" vammaisia?
Nythän oli puhe autisteista. Kyllä he ymmärtävät paljonkin. Myös kehitysvammaiset ymmärtävät. Jokaisella ihmisellä on mieli.
Autismin kirjoon mahtuu älyllisesti normaaleja, mutta myös vaikeasti henkisesti jälkeenjääneitä eli syvästi kehitysvammaisia.
Mikä on mieli? Tarkoitatko tunne-elämää? Se on selvä, ettei älyllisiä toimintoja syvästi kehitysvammaisella juuri ole.
Miten joku voi vielä tänä päivänä puhua jäljeenjääneistä. Kyllä jokaisella ihmisellä on tunne- elämä ja myös älyllistä toimintaa.
Minkä niminen oli dokkari?Löytyykö Areenasta?