Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kerronko lapselle, että on itse tappanut vahingossa kyllä lemmikkinsä?
22.04.2016 |
Antaa usein gerbiileiden juosta vapaasti huoneessaan. N. Viikko sitten yksi katosi ja ajateltiin, että on päässyt muualle taloon juoksentelemaan emmekä ole löytäneet. Tänään imuroin sitten huonettaan ja siirsin kirjoituspöytää niin huomasin raadin joka tippui lattialle. On liiskannut vahingossa eläimen kirjoituspöydän laatikon taakse. Kyseessä 4. luokkalainen erittäin eläinrakas tyttö 😐. Tiedän että tulee kova suru jos kerron.
Kommentit (87)
Kyllä minäkin kertoisin, että Nipsu on löytynyt, mutta en tytön osuutta kuolemaan. Olin itsekin herkkä ja eläinrakas lapsi ja varmasti olisin syyttänyt itseäni loppuelämäni kyseisessä tilanteessa, nyt aikuisenakin teki pahaa, kun vanha navettakissani sai matolääkettä antaessa jonkun kohtauksen ja kuoli. Puoli vuotta on tästä jo aikaa, mutta edelleen mietin aiheutinko minä tuon kuoleman ja olisinko voinut tehdä jotain toisin (kissa kyllä oli kovin laiha ja nukkui paljon, eläinlääkärille oli tarkoitus viedä seuraavana päivänä). Lapsella tuollainen taakka olisi vielä valtavan paljon suurempi.. Ehdottaisin myös gerbiilin juoksualueen rajausta juurikin kuten joku ehdotti, että "kun se Nipsukin sillein hävisi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairasta että vanhepi voi edes ajatella valehtelevansa isolle lapselleen häneele näin tärkeässä asiassa.
Vai onko täällä taas ylisuojelevat lasutapaukset kirjoittelemassa.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapselle ei voi sitä kertoa, koska tulee trauma tai lapsi on liian pieni käsittelemään asiaa, niin silloin lapsella ei kuuluisi olla vielä lemmikkejäkään. Hirvittävän surullinen juttu, mutta piilottelemalla sitä mahdollistaa vaan sen uusiutumisen. Vahingoista on tarkoitus oppia.
Ei vahingoista opi.
10-vuotias on jo oikeasti aika iso lapsi, jolta ei tarvi tuollaista tietoa. Meilläkin kuoli lemmikkijyrsijä kun olin lapsi osittain lasten huolimattomuuden vuoksi (karkasi ja oli mennyt huonoon paikkaan). Ei vanhemmat siitä numeroa tehneet, mutta eivät myöskään asiaa salailleet. Toki itse olet lapsesi paras asiantuntija mutta minä kertoisin ilman että syyllistäisin mitenkään.
Kyllähän lapselle muutenkin pitää kertoa se, että lemmikki on löytynyt kuolleena. Ei kuolema aiheensa saa olla mikään tabu.
Aika vaikea kuvitella tilannetta...Jos ap olisi kirjottanut 4-vuotiaasta lapsesta, niin pystyisin samaistumaan tilanteeseen paremmin.
4-luokkalainenhan on jo aika iso (n.10 v.) , eli näyttäisin ehdottomasi "löytöni" hänelle ja keskustelisimme asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi 10-vuotiaalle pitäisi valehdella? Itse en keksi yhtäkään syytä.
Vaikka siksi kun et itsekkään haluaisi kuulla totuutta, tai itse valehtelet toisille.
On epäkohteliasta laukoa totuuksia.
Niin ja siis voit kertoa, että lemmikki on löytynyt kuolleena. Ei sitä tarvi kertoa onko se liiskaantunut kirjan alle vai ei. Lapsi tekee siitä sitten ikätasonsa mukaiset johtopäätökset. Todennäköisesti 10-vuotias ymmärtää, että se oli hänen syytään osittain kun lemmikki on päässyt sellaiseen tilanteeseen missä se on voinut kuolla. Uskokaa tai älkää, lapsi siitä selviää paremmin kuin me aikuiset.
45
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Porvoosta päivää,viekää se trolhättanin eläinyhdistykselle täytettäväksi.
Mielestäni lapselle pitää kertoa. Ja mielestäni hän saa myös nähdä kuolleen gerbiilinsä jos haluaa. Pidätte sille nätit hautajaiset?
Älä syyllistä lasta vaan itseäsi. (Uskon että tyttäresi on paljon taitavampi käsittelemään gerbiilejä kun vaikka minä, hamstereita ja hiiriä ikäni käsitellyt aikuinen.) Vastuu perheessä olevista eläimistä on aina aikuisten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapselle ei voi sitä kertoa, koska tulee trauma tai lapsi on liian pieni käsittelemään asiaa, niin silloin lapsella ei kuuluisi olla vielä lemmikkejäkään. Hirvittävän surullinen juttu, mutta piilottelemalla sitä mahdollistaa vaan sen uusiutumisen. Vahingoista on tarkoitus oppia.
Ei vahingoista opi.
No sitten taitaa olla jotenkin älyllisesti rajoittunut.
Jos mummo kuolee niin valehdellaanko siitäkin? Kyllä lemmikkien kuolema myöskin kuuluu valitettavasti normaaliin elämään. Eikä lapsille voi loputtoman paljoa valehdella.[/quote]
En usko, että tyttö voisi mummoa liiskata kirjoituspöydän laatikolla kuoliaaksi niin tämä ajatus on hypoteettinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totuus pitää pystyä kertomaan, ikävistäkin asioista. Ei siitä traumoja saa, hyvänen aika mitä ylisuojelelua. Ota huomioon, että tarjoat varmaan kuolleita eläimiä päivittäin lautasellakin.
Terv oikeasti eläinrakas.
Vierailija kirjoitti:
Aika vaikea kuvitella tilannetta...Jos ap olisi kirjottanut 4-vuotiaasta lapsesta, niin pystyisin samaistumaan tilanteeseen paremmin.
4-luokkalainenhan on jo aika iso (n.10 v.) , eli näyttäisin ehdottomasi "löytöni" hänelle ja keskustelisimme asiasta.
Mitä keskustelisit.
Sitäkö että pitäisi pitää lemmikistä parempaa huolta ettei kuolisi. On vaan niin että vahinkoja tapahtuu. On paljonkin asioita mitä ei saisi tehdä mutta tehdään.
Nyt sitten pikkulapselle halutaan kertoa totuus kun "rehellisyys maan perii", taas tässä asiassa käytäntönä, huomisen käytäntöä ei vielä tiedä. Huomenna läskiä ei varmaan saa sanoa läskiksi kun on niin väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapselle ei voi sitä kertoa, koska tulee trauma tai lapsi on liian pieni käsittelemään asiaa, niin silloin lapsella ei kuuluisi olla vielä lemmikkejäkään. Hirvittävän surullinen juttu, mutta piilottelemalla sitä mahdollistaa vaan sen uusiutumisen. Vahingoista on tarkoitus oppia.
Ei vahingoista opi.
No sitten taitaa olla jotenkin älyllisesti rajoittunut.
Ei vaan "vahingoista oppii" sanonta ei koskaan ole pitänyt paikkaansa. On enemmän tarkoitettu lohdutukseksi.
Minä kertoisin, että kadonnut gerbiili löytyi kuolleena. Ja ettei kannata antaa niiden juosta vapaana, koska muuten näin voi käydä uudestaan. Tärkeää olisi, että tyttö oppisi pitämään parempaa huolta lemmikeistään mutta turha kuitenkaan liikaa kertoa tai syyllistää. Luulisin, että gerbiilin kuolemassa on "rangaistusta" ihan riittävästi vaikka tyttö ei tietäisi itse aiheuttaneensa varsinaisen kuolemankin.
Sano että se kefiiri teki itsemurhan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vaikea kuvitella tilannetta...Jos ap olisi kirjottanut 4-vuotiaasta lapsesta, niin pystyisin samaistumaan tilanteeseen paremmin.
4-luokkalainenhan on jo aika iso (n.10 v.) , eli näyttäisin ehdottomasi "löytöni" hänelle ja keskustelisimme asiasta.
Mitä keskustelisit.
Sitäkö että pitäisi pitää lemmikistä parempaa huolta ettei kuolisi. On vaan niin että vahinkoja tapahtuu. On paljonkin asioita mitä ei saisi tehdä mutta tehdään.
Nyt sitten pikkulapselle halutaan kertoa totuus kun "rehellisyys maan perii", taas tässä asiassa käytäntönä, huomisen käytäntöä ei vielä tiedä. Huomenna läskiä ei varmaan saa sanoa läskiksi kun on niin väärin.
Ylipainoisen sanominen läskiksi on väärin, koska toisia ihmisiä ei nimitellä.
10-vuotias ei ole enää mikään pikkulapsi, ja jos lapsi pystyy pitämään lemmikkejä, lapsen on pystytyttävä kohtaamaan myös lemmikkien pitoon liittyvät asiat. Kyse on eläinten hyvinvoinnista. Yhtä lailla vanhemman on kerrottava rehellisesti lapselle, ettei koiralle saa antaa lapsen herkkuja, kuten suklaata, tai koira sairastuu, vaikka lapselle voikin tulla siitä paha mieli. Vahinkoja voi ennaltaehkäistä (niin kuin estetään lasta laittamasta sormia pistorasiaan tai hukkumasta jokeen) ja tässä tapauksessa pitäisi valvoa paremmin gerbiilien juoksutusta.
En kertoisi, että oli itse liiskannut lemmikin, mutta sanoisin, että se löytyi kuolleena.
Aikuinenhan on aina vastuusa lapsen lemmikeistä
Alue: Aihe vapaa
Miksi 10-vuotiaalle pitäisi valehdella? Itse en keksi yhtäkään syytä.