Yhteiset rahat parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

Kaupassakin käydään yhdessä kun on hauskaa pohtia mitäs viikon mittaan kokkailtaisiin, mitä kumpikin tahtoisi syödä ja josko kaupassa olisi muutakin kiinnostavaa, helposti menee useampi tunti sellaisellakin reissulla haahuillessa ja katsellessa.

Tähän ikään mennessä 40+ siellä kaupassa ei enää jaksa kierrellä kattelemassa kaikkea kivaa, hyvä että viitsii nettikaupasta tilata kaiken pakollisen. Ruokalista suunnitellaan kyllä koko perheen kesken tyyliin mitä kukakin haluaa, pari sanaa viikon ohjelmasta että mikä päivä ruokaa on aikaa tehdä ja milloin lämmitetään eilistä.  Ja sitten kaupasta tuon mitä tarvitaan. Rahat ruokaostoksiin on varattu jo siinä vuoden budjetissa, on minun asiani joko pysyä budjetissa tai laittaa omistani lisää.

Mä olen 15 vuotta ostanut tälle perheelle ruokaa, ei mun tarvitse enää kysellä haluaako kuka edamia ja kuka emmentalia, tiedän vastauksen, joskus vien jonkun uutuuden tuomiolle.

Puolisoilla on velvollisuus osallistua toistensa elatukseen. Avioliittolaki turvaa kummankin puolison oikeuden. Puolisoiden keskinäinen elatusvelvollisuus perustuu lakiin, eikä toisen puolison laitoshoito poista tätä velvollisuutta. Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ja asumis- ym. –oloista riippumatta ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Lasten oikeudesta saada elatusta vanhemmiltaan on säädetty ja kirjoitettu erikseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.

Vierailija kirjoitti:

Elatusvelvollisuus on juuri sitä, että samassa perheessä elävät eivät voi elää eri tasoista elämää niin että toinen huvittelee ja toinen laskee euroja

Elatusvelvollisuus on sitä, että rahaton ei saa toimeentulotukea jos puolisolla on varoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elatusvelvollisuus on juuri sitä, että samassa perheessä elävät eivät voi elää eri tasoista elämää niin että toinen huvittelee ja toinen laskee euroja

Elatusvelvollisuus on sitä, että rahaton ei saa toimeentulotukea jos puolisolla on varoja.

Se elatusvelvollisuuden määritelmä tuli tuossa pari viestiä aiemmin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elatusvelvollisuus on juuri sitä, että samassa perheessä elävät eivät voi elää eri tasoista elämää niin että toinen huvittelee ja toinen laskee euroja

Elatusvelvollisuus on sitä, että rahaton ei saa toimeentulotukea jos puolisolla on varoja.

Se elatusvelvollisuuden määritelmä tuli tuossa pari viestiä aiemmin

Kerro ihmeessä jos kuulet, että tuomioistuin olisi tuominnut rikokseen jos ei osta vaimolle sisäfilettä vaan nakkeja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisi olla myös ne omat tilit, ja siellä sitten vaikka vain muutama sata euroa.

Nimittäin, jos teistä toinen kupsahtaa, ei tuolla yhteisellä tilillä ole käyttöoikeutta ennen kuin on perunkirjoitus ym. tehty.

Käyttöoikeus lähtee vasta kun viranomaiset ja pankki saa tiedon kuolemasta.

Konkreettinen käyttöoikeus lähtee vasta sitten, kun viranomaisille tieto menee ja se aika voi olla jopa viikko, mutta kuoleman jälkeen pankki selvittää kuolinpäivän varat. Eli jos tilillä on ollut 10000 euroa ja ne kuolinpäivänä on kadonneet  noin vain ilman virallista vainajan nimellä olevaa laskua niin pankki vaatii ne takaisin tai tekee ilmoituksen kavalluksesta. Vaikka perunkirja on lakimiehen toimesta tehty niin ne asiakirjat on vietävä pankkiin ja pankki tutkii ne ennen kuin perintö jaetaan. Kaikki vilpit tulee ilmi.

Mutta kuolinpäivää käsitellään yhtenä pankkipäivänä, eli jos puoliso kuolee aamulla klo 10 ja leski siirtää verkkopankissa rahat vainajan tililtä itselleen klo 17, tämä ei tule koskaan mihinkään takasteluun.

Kun vaarini kuoli, äitini, joka oli pankissa pisti heti toimeksi ja he lähtivät mummin kanssa pankkiin tarkoituksena siirtää vaarin tilitä kaikki raha mummin tilille (siihen aikaan vanhuksilla makasi kymmpitonneja ihan käyttötilillä) ja tämä olisi ollut aivan laillista, sekä äidilläni että mummilla oli käyttöoikeus tuohon tiliin. Mutta reissu oli sinänsä turha, että vaari oli tehnyt homman jo (oli sairastanut pitkään) ja siirtänyt myös kaikille lapsenlapsille "opiskelustipendin".

Meillä on todettu ihan toimivaksi systeemiksi se, että molemmat pitää huolen että on omalla tilillä tarpeeksi rahaa, niin että voi ostella sen mitä haluaa. Yhteisiä menoja ja laskuja maksellaan vuorotellen suunnilleen puoliksi. Ei ole niin justiinsa euron päälle. Tämä toimii tietenkin vain jos molemmat kykenee hankkimaan sinne omalle tillille tarpeeksi tulovirtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua aina ihmetyttää se, miten vähän ihmiset edes puhuvat keskenään. Meillä ei jo senkään takia tule mitään yllätyshankintoja, koska jos jotain kiinnostavaa löytyy, niin kyllä siitä tulee aina ensin intoiltua puolisolle, että kato, tollasiakin on, tai että mitäs jos hankkisin tuollaisen, mitäs sinä tykkäisit. Sitten katsellaan olisiko parempaa tarjolla, mistä saisi parhaalla hinnalla tai muuten vain puhutaan asiasta ja hankinnan kannattavuudesta. Niin kuin kaikesta muustakin. Ei siksi, että pitäisi tai olisi saatava hyväksyntä, vaan siksi että kyllä sen toisen kanssa vain haluaa jakaa kaiken kiinnostavan tai innostavan ihan automaattisestikin.

On ihan eri asia "intoilla" tulevista hankinnoista, kuin joutua keskustelemaan niiden budjetista. Esim. meillä hankin vastikään viihde-elektroniikkaa kotiin. Puolison mielestä vanhakin olisi riittänyt, joten tein+maksoin hankinnat itse. Toki näytin hänelle välillä "katso, tällainen olisi, olisikohan tämä hyvä" tai "tuosta on hyvät arvostelut" tai "miltä tällainen näyttäisi". Mutta kun lopulta tuli eräässä outletissa vastaan yksi malli (jota en ollut puolisolle edes näyttänyt koska normaalihinnalta oli yli budjettini), niin tilasin sen heti. Ei tarvinnut mennä kyselemään puolisolta että sopisiko tällainen, onko liian kallis, onko meillä tähän varaa... Ei, koska maksoin itse.

Puoliso ei olisi ikinä halunnut maksaa edes puolta tuon laitteen hinnasta, koska ei nähnyt sen hankinnalle tarvetta. Mutta koska meillä on omat rahat, niin sain tehdä sellaisen hankinnan jonka itse halusin. Taas: kylläpä olisi vituttanut jos ei olisi yhteisten rahojen takia saanut panostaa sellaiseen mihin haluaa, tai kylläpä puolisoa olisi vituttanut laittaa x000 euroa rahaa johonkin, joka hänen mielestään oli ihan turhaa. Nyt minä sain mitä halusin ilman mitään omantunnon tuskia, ja puoliso on tyytyväinen kun hänen ei tarvinnut hankintaan osallistua.

Tämä toimii siinä tapauksessa, että kummallakin on riittävästi rahaa.

Ei onnistuisi siinä tapauksessa, että puolisosi olisi joutunut jättämään autonrenkaat ostamatta, kun hänelle itsellään OMILLA rahoillaan ei olisi ollut niihin varaa, mutta sinulla olisi ollut varaa ( turhaan?) viihde-elektroniikkaan.

Sille on ihan sama, ovatko rahat omia vai yhteisiä ja ovatko ne yhteisellä vai omilla tileillä. Olennaista on se, että molemmat saavat sen mitä tarvitsevat, ja jos rahaa on tarpeeksi, myös sellaista mitä haluavat vaikka eivät oikeastaan tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Puolisoilla on velvollisuus osallistua toistensa elatukseen. Avioliittolaki turvaa kummankin puolison oikeuden. Puolisoiden keskinäinen elatusvelvollisuus perustuu lakiin, eikä toisen puolison laitoshoito poista tätä velvollisuutta. Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ja asumis- ym. –oloista riippumatta ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Lasten oikeudesta saada elatusta vanhemmiltaan on säädetty ja kirjoitettu erikseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.

tottakai. Mutta jos aviopuoliso täytyy saada ymmärtämään, että nämä korkokengät on sitä mun henkilökohtaista tarvetta, on kyllä parempi että on itellä se satanen tilillä, ja ostaa ne kengät jos haluaa. Ei tarvitse itkeä, että mies ei anna mulle rahaa. Naisella pitää olla omaa rahaa.

Jos yhteisessä taloudessa ei rahankäytöstä voida keskustella, en ennusta suhteelle pitkää ikää hankalampien asioiden tullessa kuvioon.

Raha on arvon mitta ja sen käyttö kertoo mikä on ihmiselle tärkeää. Jos tämä asia (arvomaailma) eiole puolison kanssa yhteinen, tulee jatkossa muitakin ongelmia esim. vapaa-ajan käyttö.

Sillä ei ole merkitystä mille tileille palkat tulevat ja mitä niistä missäkin perheessä maksetaan, vaan että jos ei voi luottaa toiseen edes rahankäytössä, onko mahdollisuutta jakaa elämäänsä hänen kanssaan ?

Meillä ainakin on rahat olleet yhteisiä alusta saakka, ensin toinen tienasi enemmän, sitten toinen. Yhdessä keskustellaan esim. sohvan tai auton ostosta, mutta niistä ihan varmasti keskusteltaisiin muutenkin. Samoin jos mietitään lapselle uutta pyörää, niin mietittäisiin joka tapauksessa hankintaa yhdessä. Mutta jos jompi kumpi haluaa käyttää muutaman satasen johonkin itselleen tärkeään, niin siitä ei keskustella eikä ilmoitella. Mies makselee laskut, ja laittaa sen sopivan summan säästöön. Kumpikaan ei tarvitse lupia yhtään mihinkään, ja raha on varmaan ainoa asia, mistä meillä ei ole koskaan riidelty. En ymmärrä miksi tehdä asiat niin vaikeiksi..

Ihme tyyppejä jotka sanoo että eri tilit tarkoittaa että on itsekkäitä eikä huolehdi toisesta, eikä keskustele. Vaikka minulla on omaa rahaa, ja saan tehdä sillä mitä haluan, miksi oletetaan että tuhlaan sen vain itseeni ja annan muiden pärjätä miten pärjäävät? Minä ostan sillä lapselle sievän vaatteen joka on ehkä turha, vien meidät kaikki pizzalle vaikka voisin laittaa kotona ruokaa, ostan miehelle sukkia koska häneltä on loppu. Ja sitten jos haluan, sanon perheelle että  nyt minulla on shoppailupäivä ja tulen joskus illalla. Menen kaupungille, käyn kahvilassa syömässä turhan leivoksen ja juomassa turhan erikoiskahvin, ostan turhan romanttisen pokkarin ja luen sitä leivoksen ääressä. Ostan ehkä turhan huivin ja turhan laukun. Ja tämän kaiken teen pyytämättä rahaa mieheltä, koska olen sen ihan itse tienannut, ja ihan itse tiedän että tässä kuussa tähän on varaa, eikä se ole keneltäkään pois. Ei minun tarvitse kotiin tultua selittää mitä olen syönyt tai ostanut, en minä tee joka liikkeestäni tiliä kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua aina ihmetyttää se, miten vähän ihmiset edes puhuvat keskenään. Meillä ei jo senkään takia tule mitään yllätyshankintoja, koska jos jotain kiinnostavaa löytyy, niin kyllä siitä tulee aina ensin intoiltua puolisolle, että kato, tollasiakin on, tai että mitäs jos hankkisin tuollaisen, mitäs sinä tykkäisit. Sitten katsellaan olisiko parempaa tarjolla, mistä saisi parhaalla hinnalla tai muuten vain puhutaan asiasta ja hankinnan kannattavuudesta. Niin kuin kaikesta muustakin. Ei siksi, että pitäisi tai olisi saatava hyväksyntä, vaan siksi että kyllä sen toisen kanssa vain haluaa jakaa kaiken kiinnostavan tai innostavan ihan automaattisestikin.

On ihan eri asia "intoilla" tulevista hankinnoista, kuin joutua keskustelemaan niiden budjetista. Esim. meillä hankin vastikään viihde-elektroniikkaa kotiin. Puolison mielestä vanhakin olisi riittänyt, joten tein+maksoin hankinnat itse. Toki näytin hänelle välillä "katso, tällainen olisi, olisikohan tämä hyvä" tai "tuosta on hyvät arvostelut" tai "miltä tällainen näyttäisi". Mutta kun lopulta tuli eräässä outletissa vastaan yksi malli (jota en ollut puolisolle edes näyttänyt koska normaalihinnalta oli yli budjettini), niin tilasin sen heti. Ei tarvinnut mennä kyselemään puolisolta että sopisiko tällainen, onko liian kallis, onko meillä tähän varaa... Ei, koska maksoin itse.

Puoliso ei olisi ikinä halunnut maksaa edes puolta tuon laitteen hinnasta, koska ei nähnyt sen hankinnalle tarvetta. Mutta koska meillä on omat rahat, niin sain tehdä sellaisen hankinnan jonka itse halusin. Taas: kylläpä olisi vituttanut jos ei olisi yhteisten rahojen takia saanut panostaa sellaiseen mihin haluaa, tai kylläpä puolisoa olisi vituttanut laittaa x000 euroa rahaa johonkin, joka hänen mielestään oli ihan turhaa. Nyt minä sain mitä halusin ilman mitään omantunnon tuskia, ja puoliso on tyytyväinen kun hänen ei tarvinnut hankintaan osallistua.

Tämä toimii siinä tapauksessa, että kummallakin on riittävästi rahaa.

Ei onnistuisi siinä tapauksessa, että puolisosi olisi joutunut jättämään autonrenkaat ostamatta, kun hänelle itsellään OMILLA rahoillaan ei olisi ollut niihin varaa, mutta sinulla olisi ollut varaa ( turhaan?) viihde-elektroniikkaan.

Sille on ihan sama, ovatko rahat omia vai yhteisiä ja ovatko ne yhteisellä vai omilla tileillä. Olennaista on se, että molemmat saavat sen mitä tarvitsevat, ja jos rahaa on tarpeeksi, myös sellaista mitä haluavat vaikka eivät oikeastaan tarvitse.

Tai ennemminkin, onnistuu kun molemmat ovat vastuuntuntoisia aikuisia ja ns. tiimipelaajia. Olen siis tuo ruokaintoilija-kirjoittaja. Meillä on ollut joskus hyvinkin tiukkaa, mutta ei se ole kyllä vaikuttanut yhtään mihinkään. Nytkin sama meno ja kuukausitulot ovat hetkellisesti olleet yhteensä 2000e. Miehellä ainakin satakertainen omaisuus minuun nähden, mutta ei vaikuta kertakaikkisen millään tavalla elämäämme. Ja jossain vaiheessa sekin kääntyy taas toisin päin. Mitäpä siitä kun yhdessä eletään. Me molemmat elämme ja tienaamme meitä varten, emme itseämme, vaan meitä. Ei sitä voisi nauttia jostain henkilökohtaisesta luksuksesta jos toinen kituuttaisi. Ei kertakaikkisen mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua aina ihmetyttää se, miten vähän ihmiset edes puhuvat keskenään. Meillä ei jo senkään takia tule mitään yllätyshankintoja, koska jos jotain kiinnostavaa löytyy, niin kyllä siitä tulee aina ensin intoiltua puolisolle, että kato, tollasiakin on, tai että mitäs jos hankkisin tuollaisen, mitäs sinä tykkäisit. Sitten katsellaan olisiko parempaa tarjolla, mistä saisi parhaalla hinnalla tai muuten vain puhutaan asiasta ja hankinnan kannattavuudesta. Niin kuin kaikesta muustakin. Ei siksi, että pitäisi tai olisi saatava hyväksyntä, vaan siksi että kyllä sen toisen kanssa vain haluaa jakaa kaiken kiinnostavan tai innostavan ihan automaattisestikin.

On ihan eri asia "intoilla" tulevista hankinnoista, kuin joutua keskustelemaan niiden budjetista. Esim. meillä hankin vastikään viihde-elektroniikkaa kotiin. Puolison mielestä vanhakin olisi riittänyt, joten tein+maksoin hankinnat itse. Toki näytin hänelle välillä "katso, tällainen olisi, olisikohan tämä hyvä" tai "tuosta on hyvät arvostelut" tai "miltä tällainen näyttäisi". Mutta kun lopulta tuli eräässä outletissa vastaan yksi malli (jota en ollut puolisolle edes näyttänyt koska normaalihinnalta oli yli budjettini), niin tilasin sen heti. Ei tarvinnut mennä kyselemään puolisolta että sopisiko tällainen, onko liian kallis, onko meillä tähän varaa... Ei, koska maksoin itse.

Puoliso ei olisi ikinä halunnut maksaa edes puolta tuon laitteen hinnasta, koska ei nähnyt sen hankinnalle tarvetta. Mutta koska meillä on omat rahat, niin sain tehdä sellaisen hankinnan jonka itse halusin. Taas: kylläpä olisi vituttanut jos ei olisi yhteisten rahojen takia saanut panostaa sellaiseen mihin haluaa, tai kylläpä puolisoa olisi vituttanut laittaa x000 euroa rahaa johonkin, joka hänen mielestään oli ihan turhaa. Nyt minä sain mitä halusin ilman mitään omantunnon tuskia, ja puoliso on tyytyväinen kun hänen ei tarvinnut hankintaan osallistua.

Tämä toimii siinä tapauksessa, että kummallakin on riittävästi rahaa.

Ei onnistuisi siinä tapauksessa, että puolisosi olisi joutunut jättämään autonrenkaat ostamatta, kun hänelle itsellään OMILLA rahoillaan ei olisi ollut niihin varaa, mutta sinulla olisi ollut varaa ( turhaan?) viihde-elektroniikkaan.

Sille on ihan sama, ovatko rahat omia vai yhteisiä ja ovatko ne yhteisellä vai omilla tileillä. Olennaista on se, että molemmat saavat sen mitä tarvitsevat, ja jos rahaa on tarpeeksi, myös sellaista mitä haluavat vaikka eivät oikeastaan tarvitse.

Molemmilla on ihan tarpeeksi rahaa omiin pakollisiin menoihin, eli mun "turhat" ostokset ei ole millään lailla pois miehen elämästä. Jos näin ei olisi, olisi tilanne toki eri. Yhteisissä rahoissa onkin mielestäni järkeä vain silloin, kun rahaa joko on niin vähän että se menee joka tapauksessa kaikki pakollisiin menoihin (jolloin on ihan sama kuka ne maksaa, kun kaikki menee kuitenkin eikä mitään ylimääräistä voi kuitenkaan ostaa) TAI kun rahaa on niin paljon, että molemmat voi ostaa mitä tahansa milloin tahansa ja silti jää vaikka kuinka paljon säästöön, ja silti riittää. 

Miksi on tärkeää kokea, että on "omaa rahaa"? Minä keskituloisena perheenäitinä koen, että tililleni tulevat rahat ovat "meidän rahoja", samoin mieheni . Olemme naimisissa ilman avioehtoa ja omaisuutemme avioliiton aikana hankkineet. Koen, että minulla on yhtä paljon valtaa ja vastuuta päättää rahojen käytöstä kuin miehellänikin, paljon puhumme rahastakin. Minulla on kyllä mahdollisuus mennä ostamaan esim. vaatteita siitä erikseen sopimatta, mutta samalla tiedostan sen vaikutuksen perhemme talouden kokonaisuuteen, että esim. silloin en voi kartuttaa vaatteisiin menevällä summalla säästöjämme.

No siis.... enhän mä osta henkilökohtaisesti autoa jos mulla ei rahat riitä sen ylläpitoon ja renkaisiin.

Jos se taas on perheen yhteinen auto, niin eihän sellaista osteta jos perheellä ei ole rahaa sen ylläpitoon.

Jos taas auto on hankittu ja tulovirta tyrehtyy, niin auton tarve on harkittava uudelleen.

Kyllä mä voisin miehelle vaikka vuoden verran maksella hänen auton kuluja jossain erityistilanteessa, vaikka siinä kohtaa mun varmaan täytyy jo maksaa miehen osuus myös asumisesta, ruuasta, lapsen kuluista. Mutta kyllä mä oletan, että aikuinen ihminen tulee pidemmän päälle toimeen omillaan ja osaa laskea tulot ja menot tasapainoon.

Vierailija kirjoitti:

Miksi on tärkeää kokea, että on "omaa rahaa"?

Mulle se on ihan itsemääräämisoikeuskysymys. Ja se, että haluan voida käyttää rahojani ilman huonoa omaatuntoa, enkä halua stressata puolison rahan käytöstä. Kuten sanottu, ollaan puolison kanssa molemmat pihejä ihmisiä. Tiedän, että puolisoa harmittaisi jos minä käyttäisin yhteistä rahaa johonkin mikä hänen mielestään on turhaa, ja että minua harmittaisi jos hän käyttäisi yhteistä rahaa johonkin minun mielestäni turhaan. Kun rahat on erilliset, ei kummankaan tarvitse stressata toisen rahoista hölkäsen pöläystä. Eikä tarvitse jotain omaa ostostaan tehdessä pelätä, että toinen tykkää siitä pahaa, tai olisi käyttänyt sen rahan mieluummin johonkin muuhun. Se vaan vähentää huomattavasti stressiä ja poistaa yhden turhan riidan aiheen. Varmaan tämä on pitkälti luonnekysymys - hövelimmälle ihmiselle ei varmaan sitä stressiä alkujaan tulisikaan, jos olisi "ihan sama" minne rahaa menee ja jääkö sitä säästöön.

Esim. puolisoni osti jokin aika sitten kalliin trendipuhelimen, kun sen niin kovin halusi. Hän kyllästyi siihen kahdessa kuukaudessa, ja möi pois. Jos tämä olisi tehty yhteisillä rahoilla, minua harmittaisi suunnattomasti että rahaa meni tuohon kokeiluun hukkaan yli 200e (= minkä verran hinta oli tippunut kun puhelimen möi pois). Ja jatkossa varmasti mäkättäisin puolison ostoksista, että oletkos nyt varma että pidät tuosta pidempäänkin, ja eikö olisi halvempaa jne jne. Mutta nyt saatoin vaan sanoa "ai, kiva puhelin" ja "hyvä että sait myytyä pois". Ei stressannut yhtään, eikä puoliso joutunut vielä huonon ostoksen harmituksen lisäksi katsomaan minun myrtynyttä ilmettäni kaupan päälle. En vaan keksi mitenkään, kuinka yhteiset rahat esim. tässä tilanteessa olisivat voineet olla parempi ratkaisu. Mitä hyötyä niistä olisi tullut korvaamaan nämä haittapuolet?

Vierailija kirjoitti:

Miksi on tärkeää kokea, että on "omaa rahaa"? Minä keskituloisena perheenäitinä koen, että tililleni tulevat rahat ovat "meidän rahoja", samoin mieheni . Olemme naimisissa ilman avioehtoa ja omaisuutemme avioliiton aikana hankkineet. Koen, että minulla on yhtä paljon valtaa ja vastuuta päättää rahojen käytöstä kuin miehellänikin, paljon puhumme rahastakin. Minulla on kyllä mahdollisuus mennä ostamaan esim. vaatteita siitä erikseen sopimatta, mutta samalla tiedostan sen vaikutuksen perhemme talouden kokonaisuuteen, että esim. silloin en voi kartuttaa vaatteisiin menevällä summalla säästöjämme.

Sinä et käytännössä tee etkä ole koskaan tehnyt mitään miehesi rahojen eteen. Koulutus jonka on hankkinut ja työ jonka on raatanut, on ihan henkilökohtainen suoritus.

Miksi on tärkeää kokea, että miehesi rahat olisivat sinun käytössä?

Vierailija kirjoitti:

Ihme tyyppejä jotka sanoo että eri tilit tarkoittaa että on itsekkäitä eikä huolehdi toisesta, eikä keskustele. Vaikka minulla on omaa rahaa, ja saan tehdä sillä mitä haluan, miksi oletetaan että tuhlaan sen vain itseeni ja annan muiden pärjätä miten pärjäävät? Minä ostan sillä lapselle sievän vaatteen joka on ehkä turha, vien meidät kaikki pizzalle vaikka voisin laittaa kotona ruokaa, ostan miehelle sukkia koska häneltä on loppu. Ja sitten jos haluan, sanon perheelle että  nyt minulla on shoppailupäivä ja tulen joskus illalla. Menen kaupungille, käyn kahvilassa syömässä turhan leivoksen ja juomassa turhan erikoiskahvin, ostan turhan romanttisen pokkarin ja luen sitä leivoksen ääressä. Ostan ehkä turhan huivin ja turhan laukun. Ja tämän kaiken teen pyytämättä rahaa mieheltä, koska olen sen ihan itse tienannut, ja ihan itse tiedän että tässä kuussa tähän on varaa, eikä se ole keneltäkään pois. Ei minun tarvitse kotiin tultua selittää mitä olen syönyt tai ostanut, en minä tee joka liikkeestäni tiliä kenellekään.

Mihin tuossa tarvittiin sitä omaa tiliä?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä haluan varmuuden siitä, että rahaa on tilillä ja saan ostaa mitä haluan tekemättä siitä miehelle raporttia. Mitä jos mieskin ajattelisi samalla ostaa itselleen jotain ja rahaa ei sitten tilillä olisikaan? Avioliittoa takana 16 vuotta ja ehdottomasti oma pankkitili ja siis omat rahatkin, mutta sillä ei väliä kuka niitä laskuja maksaa. 

En ikinä voisi asua sellaisen ihmisen kanssa, jos en tietäisi, onko tilillä rahaa. En ihmettele enää lyhyitä liittoja, joksi luen sinunkin liittosi.

t. yhteistä eloa 50 v, yhteisin tilein.