Sara Siipolasta tulee, Suomen euroviisuedustaja, jos Windows95man kieltäytyy
Analyysi: Yhtäkkiä Suomen euroviisuedustaja onkin epävarma näin solmu voi aueta
Laulukilpailuun osallistumista pohtiva artisti on poikkeuksellinen Suomen viisuhistoriassa, kirjoittaa viisutoimittaja Ville Vedenpää.
Windows95man eli Teemu Keisteri ja Henri Piispanen voittivat UMK:n yleisöäänillä.
VILLE VEDENPÄÄ Yle
15.2. 18:15
Euroviisut yllättää aina. Nyt se yllätti Suomen viisuedustajaksi valitun Windows95manin niin, ettei pää pysy pyörityksessä mukana.
UMK:n voitto tuli Teemu Keisterille ja No rules -kappaleella laulavalle Henri Piispaselle aivan puskista. Voiton jälkeinen ilo vaihtui täystyrmäykseen, kun paljastui, minkälaiseen pyöritykseen viisuedustaja joutuu.
Keisteri oli vielä maanantaina Ylen aamussa valmiina lähtemään toukokuussa Euroviisuihin. Tiistaina hän kertoikin Helsingin Sanomien haastattelussa harkitsevansa asiaa.
Ensinnäkin kymmenet haastattelut olivat vieneet miehestä mehut. Vielä raskaampana Keisteri on kokenut somepaineen.
Ympäri Eurooppaa on vaadittu painokkaasti Israelin poissulkemista kisoista Gazan sodan takia. Suomen viisuedustaja on takuulla saanut viestien ryöpyn, missä häntä on vaadittu boikotoimaan Euroviisuja.
Keisteri on toivonut, ettei Israel osallistu laulukilpailuun. Hän on myös ehdottanut, että kisaan valitut artistit allekirjoittavat vetoomuksen, jossa vaaditaan Israelin poistamista kilpailusta.
Keisteri on nyt vetäytynyt julkisuudesta pohtimaan, lähteekö hän edustamaan Suomea Euroviisuihin. Hänellä on pari päivää aikaa puntaroida, mikä on hänen kantansa Israelin osallistumiseen. Artisti miettii varmasti myös omaa jaksamistaan.
Tilanne on Suomen viisuhistoriassa ainutlaatuinen. Karsinnan voittanut on lähtenyt riemusta kiljahdellen valloittamaan Eurooppaa. Ensimmäistä kertaa artisti epäröi.
Uuden Musiikin Kilpailun vastaavan tuottajan Anssi Aution mukaan artistilla on vapaus päättää, lähteekö edustamaan Suomea.
Tilanteessa on vain kaksi vaihtoehtoa. Windows95man joko lähtee Euroviisuihin Suomen edustajana tai sitten Keisteri kieltäytyy edustuspaikasta.
Mikäli Keisteri päättää osallistua viisuihin, hänen on valmistauduttava siihen, että Israeliin liittyvä somepainostus jatkuu kisoihin asti. Jos siis maa lopulta nähdään Malmön kisoissa.
Jos taas Keisteri päätyy luopumaan edustuspaikasta, Yle joutuu etsimään toisen edustajan. Aution mukaan tähän on oma proseduurinsa, mutta ei ole halunnut avata sitä Ylen uutisessa tarkemmin.
Oletettavasti edustuspaikkaa tarjotaan UMK:ssa toiseksi tulleelle Sara Siipolalle. Ja lähtipä Suomen edustajaksi kuka tahansa, tämä joutuu varautumaan samanlaiseen somehöykytykseen.
Maan karsinnoissa kakkoseksi tulleen artistin lähettäminen viisuihin ei olisi ennenkuulumatonta.
Kaksi vuotta sitten Ukrainan edustajaksi lähti paikallisen karsinnan kakkonen Kalush Orchestra. Kisan voittanut Alina Pash diskattiin, koska hän oli vieraillut Krimillä Ukrainan lakien vastaisesti. Lopulta Kalush Orchestra voitti Euroviisut kappaleella Stefania.
Torstaina tiedotusvälineet kertoivat, että EBU olisi näyttänyt vihreää valoa Israelin osallistumiselle Euroviisuihin. Kyseessä oli kuitenkin uutistoimisto AFP:lle välitetty vanha lausunto.
Kuohunta Euroviisujen ja Israelin ympärillä siis jatkuu edelleen. EBU:n täytyy tehdä lopullinen päätös maan osallistumisesta kilpailuun ensi kuun puoliväliin mennessä, jolloin kisaan osallistuvat maat luovuttavat kilpailukappaleensa.
Kommentit (29)
Ymmärrän hyvin. Ihmiset eivät ollenkaan ajattele, että ne artistit ovat myös ihmisiä...
Toivottavasti jatkaisi. On paljon parempi kuin Sara Siipola olen paskalla.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti jatkaisi. On paljon parempi kuin Sara Siipola olen paskalla.
Voi olla sinun ja naapurin jaskan mielestä hyvä, mutta ulkomainen raati piti Siipolaa parempana, joten sehän kannattaa viisuihin lähettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti jatkaisi. On paljon parempi kuin Sara Siipola olen paskalla.
Voi olla sinun ja naapurin jaskan mielestä hyvä, mutta ulkomainen raati piti Siipolaa parempana, joten sehän kannattaa viisuihin lähettää.
Ja raadinko takia sitä kisaa seurataan ja osallistutaan?
Eri
Voihan sen lähettää sinne, mutta myöskään kyseinen artisti EI OLLUT VARMA, haluaako osallistua jos Israel on mukana.
Sen lisäksi, en näe, että hän on kylliksi vahva, että kestäisi some ryöpytystä, mikä varmasti tapahtuisi. Niin hyvässä, ja todennäköisesti enemmissä määrin pahassa.
Sara myös hukkuisi esityksellään, muiden samankaltaisten joukkoon.
Olen seurannut viisuja useamman vuosikymmenen. Ja valitettavasti en näe, vaikka tuomaristo rakasti nyt, että rakastajsivat tarpeeksi oikeissa viisuissa. Myös yksi, oikeasti validi pointti. Saran biisi ei jää millään tavoin päähän. Kysykääpä itseltänne. Muistatte varmasti Loreenin Euphorian. Mutta voitko sanoa, että muistat yhden kuuntelu kerran jälkeen voittokappaleen Tattoo? Muistitteko Saran biisin?
Suomi ei PÄRJÄÄ nyyhkyballadeilla. Silti, tämä virhe on tehty usein. Edes Darude ei pärjännyt, eikä Waldo's people. Myöskään The Rasmus ei sijoittunut kummoisesti, mutta heille keikkailu viisuissa, kirvoitti varmasti hyviä muistoja - niin heissä, kuin heidän fanikunnassaan.
Sen sijaan... Lordi, softengine, blind channel, käärijä. Nämä ovat olleet omaa luokkaansa.
Mutta jokaiselle omansa.
Eijei, ei kumpikaan käy. Käärijä ja Erika Vikman oli paras esitys joten lähettäkää mieluummin se. Päästään samalla poliittisista avautumisista koska nämä kaksi keskittyy esiintymiseen eikä ala mesota asioista joista ei edes tiedä.
Jos yksi artisti muiden painostuksesta ei uskalla tehdä lähtöpäätöstä niin miksi hitossa sinne lähtisi kukaan muukaan. Jos voittaja ei lähde niin ei sinne tarvitse kenenkään muunkaan mennä. Yle voisi ottaa vastuun eikä siirrellä sitä artisteille. Joko voittaja tai ei kukaan muu. Tai sitten ilmoittaa että Suomi boikotoi, ei joku yksittäinen artisti.
Mielestäni voittaja ilmoitti ennen kisaa että lähtevät kyllä jos voitto tulee. Nyt antaa somen painostaa ja pelkää jälkipuintia jos lähteekin. Ymmärrän kyllä. Ylen kisat niin heidän pitäisi ottaa homma haltuun.
Siipolahan tulee olemaan seuraava ajojahdin uhri jos lähtijän titteli siirtyy hänelle. Kohta ollaan tilanteessa jossa vähiten pisteitä saaneelta kysellään olisiko kiinnostusta osallistua. Naurettavaa sekoilua.
"Ensinnäkin kymmenet haastattelut olivat vieneet miehestä mehut. Vielä raskaampana Keisteri on kokenut somepaineen."
huiiiii nyt on tosi raskasta kyllä
Sylettää tämä rumba kun kansa taas kerran valitsi väärin ja pula-ajan Loreen pitäisi väen väkisin saada tilalle koska sen oli alunperin tarkoitus voittaa.
Miks Siipola olisi Suomen edustaja jos sinne ei saa kerta mennä edustamaan jos siellä on Israel?
Jos ei lähde viisuihin niin silloin tukee Hamasia.
Sippola tulee kalliiksi kun psykiatri pitää lähettää mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti jatkaisi. On paljon parempi kuin Sara Siipola olen paskalla.
Voi olla sinun ja naapurin jaskan mielestä hyvä, mutta ulkomainen raati piti Siipolaa parempana, joten sehän kannattaa viisuihin lähettää.
Paskana on ihan ok kappale, mutta niin synkkä ja ikävä, ettei sillä ole mitään mahdollisuuksia jatkoon. Ei ehkä No rulesillakaan, mutta ainakin jälkimmäistä katsellessa tulee hyvä mieli.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei lähde viisuihin niin silloin tukee Hamasia.
Mitä pahaa Hamas on tehnyt?
Toivottavasti ei kieltäydy. Biisi on iloinen ja tanssitava. Meneppä tanssimaan jotain Siipolan itkuvirsiä. Miksi suomessa tehdään ihan hirveesti melankolista musiikkia, kun vois tehdä iloista ja mukaansatempavaa?
Vierailija kirjoitti:
Miks Siipola olisi Suomen edustaja jos sinne ei saa kerta mennä edustamaan jos siellä on Israel?
Sinä et siis lukenut juttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miks Siipola olisi Suomen edustaja jos sinne ei saa kerta mennä edustamaan jos siellä on Israel?
Sinä et siis lukenut juttua.
Sinä et siis tajunnut että jos Win95man kieltäytyy koska Israel niin seuraavaksi Siipola on liipaisimella ja paskaraivon kohteena jos ei kieltäydy koska Israel.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei lähde viisuihin niin silloin tukee Hamasia.
Mitä pahaa Hamas on tehnyt?
Jos ei tätä tiedä niin on todellakin ääliö. Itse en missään tilanteessa, ikinä tule millään tavalla kannattamaan tai puolustamaan tietynlaisia ja tiettyyn uskontoon liittyviä tahoja. Varsinkaan järjestöjä jotka teurastavat ihmisiä ideologisista syistä.
Mielestäni, jos Suomi osallistuu, niin tulisi sen olla Windows95man tai sitten ei osallistuta. Jos Windows95man kieltäytyy, niin toivottavasti myös kaikki muutkin ymmärtävät tehdä saman.
En paljon Euroviisuista välitä, mutta toivoisin kuitenkin, että Sara Siipola lähetettäisiin viisuihin.
Se voittaja oli jotenkin niin junttimainen, ettei takuulla pure Euroopassa sellainen hölmöily.