Pahimmat kilarisi raskaana tai hormonimyrskyssä synnytyksen jälkeen?
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Aika jänniä reaktioita. Minä odotin yksin enkä todellakaan vetänyt kilareita yksin asunnossani. "Tilaisuus tekee varkaan"?
Juuri tänään vedin raivarit yksikseni kun en saanut säilykepurkkia auki. Ensin huusin kirosanoja raivolla ja lopulta aloin itkemään. Ei ollut kukaan todistamassa.
Kauheaa lukea näitä raivojuttuja. Kyllä ihminen on säälittävä ja raadollinen olento.
tein pastakastiketta ja mies tuli jotain länkyttämään. suutuin, huusin että " ei syödä sitten saatana!" ja paiskasin paistinpannun kastikkeineen lattialle...
Vaikka nää naurattaa niin samalla myös pelottaa, millainen sitä sitten itse on raskaana ku mielialanvaihtelut/turhat kilaroinnit on näin normaalistikkin ollu aika hurjia ajoittain.. :/
Tuleeko teille kuukautisten aikaan samanlaisia kilareita, vai ovatko nämä raskauskilarit potenssiin 10? Eli oletteko muutenkin ailahtelevia vai oliko nämä raskauskilarit ihan poikkeuksia?
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko teille kuukautisten aikaan samanlaisia kilareita, vai ovatko nämä raskauskilarit potenssiin 10? Eli oletteko muutenkin ailahtelevia vai oliko nämä raskauskilarit ihan poikkeuksia?
Mulla ainakin aivan omaa luokkaansa. Olen raskaana huutanut esimerkiksi asiakkaalle, asia jota ei normaalisti tapahdu ikinä.
Toisilla ei ole mitään tällaista, toisilla on. Harmittaa etten ole mikään lottovoittaja tässä asiassa :/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika jänniä reaktioita. Minä odotin yksin enkä todellakaan vetänyt kilareita yksin asunnossani. "Tilaisuus tekee varkaan"?
Juuri tänään vedin raivarit yksikseni kun en saanut säilykepurkkia auki. Ensin huusin kirosanoja raivolla ja lopulta aloin itkemään. Ei ollut kukaan todistamassa.
Kaikki ei kilaroi, ja kukapa jotain kiroilua jälkikäteen edes muistelee jos ei ole ollut muita todistajia paikalla?
Yksin odottaminen olis ollut mulle varmaan helpompaa: mulla ongelma on että olen kovan luokan pärjääjä, ja ahdistaa ja v*tuttaa kun en pärjääkään. Ja mies luulee että pärjään koska annan sellaisen kuvan viimeiseen asti, kunnes sitten kilaroin :(
Vierailija kirjoitti:
Aika törkeää käytöstä. Vaikka olisi kuinka hormonimyrskyt, niin ei se oikeuta kohtelemaan muita kuin saastaa. Muttakun hormonot, niihin voikin aina vedota...
T. Äiti itsekin, mutta osasin pitää mölyt mahassa!
Mikähän siinä on että joiltakuilta ihmisiltä puuttuu se kyky nähdä että ihan vain muutaman asian ollessa toisin sitä saattaisi olla itse arvostelemansa ihmisen paikalla?
Sanopa, äiti itsekin, uskotko häpeään myös kasvatuksessa?
Asumme mäellä. Oli talviaika. Suutuin miehelle jostain, ja se läksi sitten autotalliin vähän niin kuin "karkuun". Menin ovelle ja huusin, kiroilin, mesoin ihan täyttä kurkkua. Ja kun voimat loppui, aloin itkemään ja vollottamaan, ja sekin hyvin teatraalisesti ja äänekkäästi. No, mäeltä, kun ei ole puissa lehtiäkään vaimentamassa ääntä, se kuului ihan koko kylälle. Kun naapureita tapasin, esim. postilaatikolla tai kävelyllä, naisilta tuli osanottavia kommentteja, miehet oli jotenkin hämillään...
Töissä on yks vaikee ukko, joka käyttäytyy ku katkera "ämmä". Nalkuttaa kaikille sille kuulumattomista asioista. Normaalisti annoin mennä toisesta korvasta ulos, mutta kun olin raskaana... kuittailin tosi ilkeesti sille takas ja välien selvittelyihin osallistui jo esimihetkin, toki olivat minun puolella kun tietävät tän ukon vittumaisuuden, mutta pyytivät olemaan provosoitumatta. Nyt reilu vuosi sen jälkeen tää ukko on vieläkin vihanen:D
Muutenkin raskauden aikana tuli kamala suojeluvaisto perhettä kohtaan, jos joku sanoi poikkipuoleisen sanan miehestä, niin pistin muurit pystyyn.
Tämän imetyksen aikana itken surullisille uutisille simät päästä. Iloisillekkin tulee itkettyä liikutuksesta. Suojeluvaisto omaa lastakohtaan on ehkä yliampuvaa, jospa se tasaantuis kun imetyshormoonit poistuu.
Mikä paikka oli kyseessä