Vaikeasti vammaisen lapsen äiti avautuu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No joo, tämänkin keskustelun asenteet paljastavatkin sen miksi se vammaisten elämä on usein niin vaikeaa. Ei se vamma itsessään elämästä vaikeaa tee, vaan tämä muiden ihmisten suhtautuminen vammaisiin. Että sairaalajätteeksi ne vammaiset on oikeasti tarkoitettu, ei syntymään tähän maailmaan.

Ihan oikeesti, minkälainen elämän laatu on sellaisella "ihmisellä", jolla ei ole mitään edellytystä oppia kävelemään, puhumaan, ylipäätään kommunikoimaan mistään muusta puhumattakaan. Siihen lisänä hoitoa ja kipuja vaativia fyysisiä ongelmia, esim. sydänvika... eikö tuollaisille olisi armollisempaa antaa ikiuni jo ennen syntymää? Itse en haluaisi elää noin, enkä todellakaan haluaisi moista kohtaloa omalle lapselle!

Ei ei varmaan minkäänlainen mutta miksi ihmeessä arvioit toisen ihmisen elämän mielekkyyttä sillä perusteella mikä sinulle on mielekästä? Ja ne ovat kyllä ihan ihmisiä. Ilman heittomerkkejä.

Niin. Omien arvojen perusteella kai kaikki arvioivat?

Mutta etkö siis ymmärrä, että tuo on ainoastaan sinun näkemys jonkun toisen ihmisen elämästä (josta et siis oikeasti tiedä yhtään mitään)? Miksi sinun arvojen perusteella pitäisi jaella ihmisille kuolemantuomioita? Pitäisikö sinun mielestäsi kaikki mustaihoisetkin tai naiset tappaa, vai hyväksytkö heidät?

Kerropas, millä tavalla sinun mielipiteesi tästä asiasta on niin paljon parempi kuin minun? Kuolemantuomiosta en ole puhunut, vaan elämisen laadusta. Sekä vammaisen, että tämän omaisten. Lievästi vammaisilla, esim. down-ihmisillä on hyvätkin edellytykset onnelliseen elämään. Jopa onnellisempaan, kun ei aivokapasiteetti riitä kaikkeen murehtimiseen... kerro myös miten lähes vihanneksen tasolla oleva ihmisreppana kykenee nauttimaan elämästään, kun nyt niin hyvin osaat muiden puolesta tietää tommoisia asioita!

Tuo kommentti mustaihoisten tappamisesta taitaa olla ihan sun oma märkä päiväuni....

Olenko jossain väittänyt että mielipiteeni olisi parempi kuin sinun? Toin vain esiin sen faktan että sinä arvioit vammaisen elämän mielekkyyttä omasta näkökulmastasi. Et voi tietää miten se vammainen oman elämänsä kokee (laadukkaaksi vai ei ).

Mä oon puhunut koko ajan vaikeasti vammaisista, sellaisista jotka ovat täysin toisten armoilla. Niistä, joilla tuskin on sellaista käsitettä kuin onnellisuus, mielekkyys saati laatu. En kyllä millään jaksa uskoa, että heidän elämänsä on hyvää ja laadukasta, lähinnä vain ovat. Ovat, kun eivät muuta voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai tarvitaan vaikeasti vammaisia lapsia kasvattamaan meitä ihmisinä? Melkoisen oksettavaa välineellistämistä. Eiköhän jokaisella ole oikeus olla syntymättä elämään, jota vakava vamma varjostaa.

Eiköhän jokaisella ole oikeus syntyä? Ja mitenpä toisaalta estäisit syntymästä? Perin harva vamma kun ilmoittelee itsestään ennen syntymää.

Monet vammat ja sairaudet voidaan kuitenkin nähdä ennen syntymää, ja silloin ainoa moraalisesti oikea teko on abortti.

Onko tappaminen koskaan oikein? ja asettua Jumalan yläpuolelle. On aika suuri vastuu päättää ihmiselämästä. Minun mielestäni tappaminen ei ole koskaan oikein ja abortti on ihmishengen riistämistä. Jokainen ihmiselämä on elämänarvoinen. 

Kuolema on osa normaalia elämää vaikka sitä kuinka torjuisi. Minun omasta mielestäni siis muut asiat ovat tärkeämpiä kuin elämä. Aivan vapaasti esim. äitini olisi voinut tehdä abortin niin halutessaan. Tuossa vaiheessa asia ei kuulu minulle.

Vierailija kirjoitti:

Oma tyttäreni vammautui synnytyksessä hoitovirheen takia. Vaikean hapenpuutteen aiheuttama laaja-alainen aivovaurio, jonka seurauksena löytyy vaikea cp-vamma, laajat toiminnallisen näön käytön vaikeudet, vaikea puhevamma sekä muuta pientä ongelmaa. Kyllä arki on hetkittäin ihan helvetin raskasta ja välillä ärsyttää nämä perinteiset "kenellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa" jne. Et voi ääneen sanoa, että väsyttää, harmittaa jne. Heti ihmiset tuomitsee ympärillä, kun pitäisi olla kiitollinen siitä, että lapsi jäi ennusteista huolimatta henkiin ja vammasta huolimatta käy koulussa ja on fiksu jne. No tottakai olen kiitollinen ja rakastan lastani äärettömän paljon. Mutta kyllä se vamma tuo mukanaan myös paljon paljon enemmän ja suurempia murheita ja unettomia öitä, mitä ikinä terveiden lasten kanssa on tullut eteen. Ja monet ihan arkiset asiat on tosi vaikeita; ulos lähteminen on hidasta, monet liikkeet on ahtaita pyörätuolin kanssa kulkea, leikkipuistot ja liikuntapaikat jne. on melkoisen huonosti suunniteltu liikuntarajoitteisen näkökulmasta katsottuna. Hidasteita on paljon, mutta kyllä me pyritään elämään mahdollisimman normaalia elämää. :) 

Olet etuoikeutettu. Sitten kun lapsesi on aikuinen ja pärjää maailmalla, on sinulla 1000x enemmän kokemusta ja ennen kaikkea ymmärrystä elämästä verrattuna tavallisen helpon tenavan vanhempaan.  Muista tukea lastasi niissä asioissa, joista hän on kiinnostunut ja vaadi "hellästi" samaa kuin muilta, rajoitukset huomioiden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No joo, tämänkin keskustelun asenteet paljastavatkin sen miksi se vammaisten elämä on usein niin vaikeaa. Ei se vamma itsessään elämästä vaikeaa tee, vaan tämä muiden ihmisten suhtautuminen vammaisiin. Että sairaalajätteeksi ne vammaiset on oikeasti tarkoitettu, ei syntymään tähän maailmaan.

Ihan oikeesti, minkälainen elämän laatu on sellaisella "ihmisellä", jolla ei ole mitään edellytystä oppia kävelemään, puhumaan, ylipäätään kommunikoimaan mistään muusta puhumattakaan. Siihen lisänä hoitoa ja kipuja vaativia fyysisiä ongelmia, esim. sydänvika... eikö tuollaisille olisi armollisempaa antaa ikiuni jo ennen syntymää? Itse en haluaisi elää noin, enkä todellakaan haluaisi moista kohtaloa omalle lapselle!

Ei ei varmaan minkäänlainen mutta miksi ihmeessä arvioit toisen ihmisen elämän mielekkyyttä sillä perusteella mikä sinulle on mielekästä? Ja ne ovat kyllä ihan ihmisiä. Ilman heittomerkkejä.

Niin. Omien arvojen perusteella kai kaikki arvioivat?

Mutta etkö siis ymmärrä, että tuo on ainoastaan sinun näkemys jonkun toisen ihmisen elämästä (josta et siis oikeasti tiedä yhtään mitään)? Miksi sinun arvojen perusteella pitäisi jaella ihmisille kuolemantuomioita? Pitäisikö sinun mielestäsi kaikki mustaihoisetkin tai naiset tappaa, vai hyväksytkö heidät?

Kerropas, millä tavalla sinun mielipiteesi tästä asiasta on niin paljon parempi kuin minun? Kuolemantuomiosta en ole puhunut, vaan elämisen laadusta. Sekä vammaisen, että tämän omaisten. Lievästi vammaisilla, esim. down-ihmisillä on hyvätkin edellytykset onnelliseen elämään. Jopa onnellisempaan, kun ei aivokapasiteetti riitä kaikkeen murehtimiseen... kerro myös miten lähes vihanneksen tasolla oleva ihmisreppana kykenee nauttimaan elämästään, kun nyt niin hyvin osaat muiden puolesta tietää tommoisia asioita!

Tuo kommentti mustaihoisten tappamisesta taitaa olla ihan sun oma märkä päiväuni....

Olenko jossain väittänyt että mielipiteeni olisi parempi kuin sinun? Toin vain esiin sen faktan että sinä arvioit vammaisen elämän mielekkyyttä omasta näkökulmastasi. Et voi tietää miten se vammainen oman elämänsä kokee (laadukkaaksi vai ei ).

Mä oon puhunut koko ajan vaikeasti vammaisista, sellaisista jotka ovat täysin toisten armoilla. Niistä, joilla tuskin on sellaista käsitettä kuin onnellisuus, mielekkyys saati laatu. En kyllä millään jaksa uskoa, että heidän elämänsä on hyvää ja laadukasta, lähinnä vain ovat. Ovat, kun eivät muuta voi.

Kuka sen onnellisuuden määrittelee ja miten sen näkee? Aivokuollut lienee ainoa tapaus, jossa voi varmasti päätellä, ettei ihminen ole onnellinen, mutta kaikki muut tilat ovat harmaalla alueella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No joo, tämänkin keskustelun asenteet paljastavatkin sen miksi se vammaisten elämä on usein niin vaikeaa. Ei se vamma itsessään elämästä vaikeaa tee, vaan tämä muiden ihmisten suhtautuminen vammaisiin. Että sairaalajätteeksi ne vammaiset on oikeasti tarkoitettu, ei syntymään tähän maailmaan.

Ihan oikeesti, minkälainen elämän laatu on sellaisella "ihmisellä", jolla ei ole mitään edellytystä oppia kävelemään, puhumaan, ylipäätään kommunikoimaan mistään muusta puhumattakaan. Siihen lisänä hoitoa ja kipuja vaativia fyysisiä ongelmia, esim. sydänvika... eikö tuollaisille olisi armollisempaa antaa ikiuni jo ennen syntymää? Itse en haluaisi elää noin, enkä todellakaan haluaisi moista kohtaloa omalle lapselle!

Ei ei varmaan minkäänlainen mutta miksi ihmeessä arvioit toisen ihmisen elämän mielekkyyttä sillä perusteella mikä sinulle on mielekästä? Ja ne ovat kyllä ihan ihmisiä. Ilman heittomerkkejä.

Niin. Omien arvojen perusteella kai kaikki arvioivat?

Mutta etkö siis ymmärrä, että tuo on ainoastaan sinun näkemys jonkun toisen ihmisen elämästä (josta et siis oikeasti tiedä yhtään mitään)? Miksi sinun arvojen perusteella pitäisi jaella ihmisille kuolemantuomioita? Pitäisikö sinun mielestäsi kaikki mustaihoisetkin tai naiset tappaa, vai hyväksytkö heidät?

Kerropas, millä tavalla sinun mielipiteesi tästä asiasta on niin paljon parempi kuin minun? Kuolemantuomiosta en ole puhunut, vaan elämisen laadusta. Sekä vammaisen, että tämän omaisten. Lievästi vammaisilla, esim. down-ihmisillä on hyvätkin edellytykset onnelliseen elämään. Jopa onnellisempaan, kun ei aivokapasiteetti riitä kaikkeen murehtimiseen... kerro myös miten lähes vihanneksen tasolla oleva ihmisreppana kykenee nauttimaan elämästään, kun nyt niin hyvin osaat muiden puolesta tietää tommoisia asioita!

Tuo kommentti mustaihoisten tappamisesta taitaa olla ihan sun oma märkä päiväuni....

Olenko jossain väittänyt että mielipiteeni olisi parempi kuin sinun? Toin vain esiin sen faktan että sinä arvioit vammaisen elämän mielekkyyttä omasta näkökulmastasi. Et voi tietää miten se vammainen oman elämänsä kokee (laadukkaaksi vai ei ).

Mä oon puhunut koko ajan vaikeasti vammaisista, sellaisista jotka ovat täysin toisten armoilla. Niistä, joilla tuskin on sellaista käsitettä kuin onnellisuus, mielekkyys saati laatu. En kyllä millään jaksa uskoa, että heidän elämänsä on hyvää ja laadukasta, lähinnä vain ovat. Ovat, kun eivät muuta voi.

Kuka sen onnellisuuden määrittelee ja miten sen näkee? Aivokuollut lienee ainoa tapaus, jossa voi varmasti päätellä, ettei ihminen ole onnellinen, mutta kaikki muut tilat ovat harmaalla alueella.

Miksi jättää ihminen arvailujen ja epävarmuuden varaan. Tuleeko siitä nyt onnelinen vai ei? Edes kaikki "normaalit" eivät saavuta onnellisuutta elämässään, mutta heillä sentään on enemmän työkaluja saavuttaa se (itse). Vammaiset ovat sen hetkisen ympäristön armoilla - riippuen tietenkin vamman laadusta ja vakavuudesta etc.

Ihan mielenkiinnosta kysyisin vammaisten vanhemmilta yhtä asiaa. Kun on selkeästi tavallisesta poikkeavan näköinen tai poikkeavasti käyttäytyvä yksilö, niin kumpi on oikea tapa: katsoa vai olla katsomatta? Tuntuu siltä että kummatkin on väärin. Jos katsoo, niin ahdistutaan tuijottamisesta, jos ei katso, ahdistutaan kun jätetään huomiotta/vältellään.

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta kysyisin vammaisten vanhemmilta yhtä asiaa. Kun on selkeästi tavallisesta poikkeavan näköinen tai poikkeavasti käyttäytyvä yksilö, niin kumpi on oikea tapa: katsoa vai olla katsomatta? Tuntuu siltä että kummatkin on väärin. Jos katsoo, niin ahdistutaan tuijottamisesta, jos ei katso, ahdistutaan kun jätetään huomiotta/vältellään.

Itse saatan vilkaista, ihan kuten muitakin ihmisiä. En jää pidemmäksi aikaa katsomaan enkä käännä katsettani pois. Vanhemmista tosin se pienikin vilkaisu saattaa tuntua tuijottamiselta. Suosittelen lukemaan Leijonaemojen kirjan!