Miten yli lentopelosta?

Mulla ollut esimies joka kärsi erittäin kovan lentopelon lisäksi myös laivapelosta. Ei tullut mukaan esim. työpaikan yhteiselle Tallinnan risteilylle tämän vuoksi. Toisaalta kaasutteli omalla corvetellaan kyllä mielellään... Tuntui vähän ristiriitaiselta.

HEL-NYC kirjoitti:

Minä taas en pelännyt lentämistä, ennen kuin sain lapsia. Sen jälkeen olen pelännyt joka kerta lasten kanssa koneessa. Lapsille ei voi tietysti mitään näyttää, eikä lasten kanssa voi ottaa rauhoittavia yms. Nousu on minulle se kaikista pahin. Pyrin pitämään ajatukset käytännön asioissa ja selitän itselleni ajatuksissani mitä tehdä: silitä lapsen hiuksia, varmista, että turvavyöt on molemmilla kiinni, hymyile, sano että katsovat ikkunasta ulos, hengitä rauhallisesti, kysy onko kuopuksen paita mukavasti jne. 

Lisäksi, kamalaa ja omituista; mutta minua lohduttaa, että mies on ollut lento-onnettomuudessa. Jotenkin voin "kuitata" meidän perheen "osuuden" lentoturmista, vaikka rationaalisesti toki ymmärrän, ettei se mitään auta :D

Itse tuossa lapsen roolissa olleeni voin luvata että lapset vaistoavat pelkosi. Oma äitinikin pelkäsi ja pelkää lentämistä ja vaikka ikinä lapsuuden reissuilla ei sitä myöntänyt (nykyään kylläki ) kyllä me aistittiin se pelko äitin olemuksesta just esim toi et se silitti meidän päitä ja puhu niitä näitä pelottavan kepeästi. Ja itse olen todella lentopelkoinen nykyään, tarttunu ehdottomasti äidiltä. En tietenkään syytä häntä koska ei pelolleen voi mitää , sehän ei ole rationaalista. Omille lapsille saattaisin kyllä sanoa että äiti on vähän höpsö ja pelkää vaikka tajuaa ettei oo pelättävää.