Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Piirteitä joita sain tietää eksistäni vasta suhteiden päättymisen jälkeen - sisältää pitkän avautumisen

Vierailija
19.04.2016 |

Onko kenelläkään muulla näin paska miesmaku kuin mulla tai vastaavia kokemuksia seurustelun saralta?

Sain tietää eksistäni vasta suhteiden päätyttyä sellaisia asioita, joita olisi ollut hyvä tietää jo suhteen aikana. Ihmettelin heidän oikutteluaan, perusasioissa kiistelyä "Ei, et voi haukkua minua rumaksi äitini/kavereitteni/kenenkään kuullen tai ylipäätään" tai "Ei, et voi pierasta ruokapöydässä ja pitää sitä hauskana juttuna varsinkaan jos kummivanhempani ovat käymässä", lapsenomaista uppiniskaisuutta ja itsekeskeisyyttä sekä omahyväisyyttä. Ei siis kovin mukavia piirteitä yhdistettynä sovinistiseen ylimielisyyteen.:/

Herra numero 1.
Käyttäytyi todella omistushaluisesti, kontrolloivasti, halusi että pysyn kotona neljän seinän sisällä ja sielläkin silleen etten kuulu, näy, tuoksu ja lopulta sekin oli kiellettyä.
Mies oli käytöstavoiltaan aivan sika. Pieri ruokapöydässä, huusi mulle kaupoissa ja julkisissa paikoissa avoimesti tyhmäksi huoraksi, oli estottoman aggressiivinen mua kohtaan käytökseltään ja saattoi suuttuessaan lähteä retuuttamaan mua pois paikalta pitääkseen mulle puhutteluita tai muuta mukavaa. Pyyhki räkää seinävaatteeseen eli käyttäytyi kuin kolmivuotias. Omien sanojensa mukaan hän oli olevinaan todella älykäs, tiesi ja osasi kaiken, ja hän oli maailman paras autokuski. Silti hän pääsi nipinnapin yläasteelta, lähellä oli ettei koulua jouduttu polttamaan sen takia että hän saisi ysin päättötokarin, ja amiksesta hän ei valmistunut koskaan johtuen asenteesta (opettajat eivät katselleet hänen käytöstään) sekä kyvyttömyydestä hoitaa asioita. Tajusin vasta jälkeen päin, että pikku jututkin aiheuttivat hänelle suuria hankaluuksia. Hän ei osannut käyttää rahaa tai hän priorisoi ne ihan ihmeellisiin kohteisiin, ei missään tapauksessa ruokaan tai vaatteisiin, vaan esimerkiksi autonosiin (ja nekin olivat wunderbaumeja ja takaikkunalle laitettavia leluja). Silloin jos oli vaihtoehtona ostaa maitoa tai jotain muuta, hän osti jotain muuta. Usein hän olikin kroonisesti persaukinen. Hän räyhäsi usein, miten en saa tilata H&M:ltä vaatteita liikaa, koska se näkyy postimaksuissa. Selitin hyväntahtoisesti, ettei se määrä siihen vaikuta, että lasku on aina sama, tilasin paidan tai kolme. (Se oli siihen aikaan niin, nykyisin en enää tiedä, koska ostan vaatteeni mielummin liikkeistä.) Samaten hän ei käsittänyt millään, miksi en voi mennä nostamaan rahaa Nordean konttorista jos mulla on tili POP-Pankissa ja POPpi on väliaikaisesti kaatunut. Se ei vain millään mennyt hänen jakeluunsa, vaikka kuinka yritimme yhdessä äitini kanssa selittää asiaa. Hän teki myös hirveästi väitteitä, joille ei ole mitään todellisuuspohjaa eikä hän pystynyt vastaanottamaan järkipuhetta. Jos hauki oli hirvi, niin se oli koska hän sanoi niin.
Mies hiiltyi myös todella nopeasti, eikä hänen malttinsa riittänyt mihinkään. Hän oli minua kaksi vuotta vanhempi, mutta yhdessä reilusti vanhemman serkkuni kanssa mollasi miten olen niin nuori (tämä oli siis osoitus hänen lapsellisuudestaan). Kaikessa hänen piti aina olla paras, eli hän keskittyi vain mollaamaan ja kilpailemaan muiden ihmisten kanssa unohtaen että kokonaisuudessaan sellaisilla asioilla ei ollut väliä joihin hän kohdisti energiansa.
Mies ei myöskään tiennyt, että mainoksissa esiintyvät mallit ja elokuvien naiskohtalot eivät ole todellisia tai mitenkään sellaisia esikuvia joihin olisi edes mahdollista pyrkiä. Hän ihmetteli miksi suurinosa ihmisistä on niin rumia verrattuna mainoskuvien naisiin. Hän saattoi myös suuttua poskettomasti, jos arvostelin elokuvien reploja, ja puolustella niitä aivan vakavissaan vaikka luulin ensin sen olevan huumoria: "Se sanoi siksi niin koska se on niin vihainen!" Tuo oli mm. joskus perustelu elokuvan kohtauksen repliikkiin, vaikka selkeästi oli nähtävissä että kyse oli vain huonosta näyttelemisestä.
Vasta myöhemmin sain tietää, että hänen äitinsä tupakoi ja ilmeisesti joi aika paljon hänen odotusaikanaan. Näin jopa valokuvia, joissa äiti imettäessään veti samalla sätkää ja kuvia katsellessani anoppikokelas mainosti miten lapsi jaksoi syödä tunninkin putkeen. Mies käyttäytyi ikäistään huomattavasti nuoremmalla tavalla, ja tuo piereminen pöydässä ja muu häiriökäyttäytyminen oli selkeästi häiriintyneen lapsen asteelle jääneen ihmisen käytöstä. Samaten tuo yksinkertaisten asioiden oivaltamisen vaikeus kertoi ongelmista, sekä nopea kiihtyvyys siitä, että heikko itsetunto ei kestänytkään epäonnistumisia. Mies oli siis ikäisiään jäljessä, ja kaiken huipuksi ilkeä ja ylimieliseksi kasvatettu mikä on äärimmäisen huono kombo. Mies ei myöskään osannut jakaa mitään, ja jopa päiväkoti-ikäisetkin olivat sosiaalisesti älykkäämpiä jonotustilanteissa. Tuon tajuaminen itse hetkessä olisi auttanut todella paljon, että mies oli älyllisesti jälkeenjäänyt ja empatiakyvytön.

Herra numero 2
Oli todella vähäpuheinen. Ei sanonut koskaan kauhean pitkiä lauseita, ja keskustelua ei syntynyt mistään. Totuin piirteeseen, vaikka harmitti se, että mies kommunikoi todella niukasti. Usein saatoin riitatilanteessa tiukata häneltä tuntikausia jotain asiaa, mihin hän ei uppiniskaisesti vain vastannut mitään. Tuijotti vain eteensä ja oli hiljaa. Samaten kerran yksi yhteinen tuttumme aukoi mulle päätään, eikä mies tehnyt muuta kuin nauroi vieressä sanomatta sanaakaan väliin. Edes se ei saanut häntä avaamaan suutaan ja olin tyrmistynyt tuen puutteesta. Luulin, että se oli miehen asenteesta johtuvaa.
Vasta erottuamme kuulin häneltä itseltään, että hänelle oli todettu todella paha dysfasia, joka aiheutti sen, että saattoi kulua 20 minuuttia ennen kuin hän saa itsestään ulos puhetta. Terapiaan hän ei aikonut mennä koska se maksaa ja asia ei häirinnyt häntä.
Miksi silti siitäkään ei voinut kertoa ajoissa? Olisin osannut suhtautua suopeammin ja etsiä toiset keinot puhua miehen kanssa, patistaa häntä vaikka viittomakielen kursseille ja lähtenyt rakentamaan yhteisymmärrystä toisin kuin sanallisin keinoin. Kummasti dysfasia ei silti estänyt miestä valehtelemasta taukoamatta, eli sekin vähä mitä hänen suustaan tuli, oli silkkaa paskapuhetta, ja vaikka hän jäi kiinni ja myönsi valheensa, hän ei lopettanut sitä, joten tämäkin oli rikkana rokassa.

Herra numero 3 - ja tämän jälkeen viisastuin ja lopetin miehet kokonaan.
Hän oli alkuun todella ihana ja herttainen. Alussa aina kun tapasimme, tapasimme isossa porukassa jossa hän oli todella hyvä seuraihminen ja sosiaalinen. Pidin häntä oikeasti herttaisena ja älykkäänä, joskin kyseenalaistin myöhemmin mielikuvani kun tutustuimme tarkemmin.
Kun tutustuimme, huomasin, että mies on todella, todella hiljainen kotioloissa ja se sosiaalisuus olikin sitä että hän osasi nauraa oikeissa paikoissa oikeaan aikaan ja halata ihmisiä. Hän oli varma omasta ulkoisesta viehättävyydestään ja ilmoitti heti miten emme voi seurustella jollen pidä häntä hyvännäköisenä. Hänen juttunsa olivat todella erikoisia ja niin kuutamonpimeitä etä hätkähdin välillä. "Haluan isona musiikkituottajaksi", "näyttelijäksi", mutta mikään normaali josta saa säännöllistä liksaa ei kiinnostanut vähääkään. Ajattelin sen olevan perus haaveilua, mutta tajusin pian että hän eli noissa haaveissaan aivan tosissaan. Hänellä oli arjenhallintavaikeuksia, hän ei osannut siivota ja eteisestä löytyi kolmen vuoden mainoslehdet ja sauna oli täytetty likapyykillä.
katselin kerran eräältä klubilta kuvia, joissa mies oli kaverinsa kanssa, ja kiinnitin huomiota miten yllättävän pieni pää hänellä oli verrattuna muuhun kroppaan. tavatessamme en pystynyt kiinnittämään enää muuhun huomiota, kuin siihen liian pieneen päähän ja niihin erikoisiin kasvoihin joita olin pitänyt söpöinä. vasta vuosia myöhemmin joku kertoi, että mies oli fas- lapsi, ja ensin en meinannut uskoa sitä. Kerroin asiasta eräälle läheiselleni, joka on päihdetyöntekijä ja hän sanoi, että oli epäillyt samaa nähdessään miestä muutaman kerran. Kuulemma käytös ja kasvonpiirteet soittivat hänelle hälytyskelloja. Kun katselin kuvia myöhemmin ja lueskelin fasista, diagnoosi taisi osoittautua olevan aika liki; hänellä oli hyvin pieni pää verrattuna muuhun kroppaan, hänen ylähuulensa oli tuskin olematon, nenänselkä todella erikoinen ja muut vastaavat fasiin liittyvät piirteet stemmasivat miehen kasvonpiirteisiin. Ensimmäinen tunne oli häpeä, kun tajusin asian, sen jälkeen kirkastui, miksi mies oli niin yksinkertainen ja lapsenomainen tietyllä tapaa. Hänellä oli erittäin vaikea lukihäiriö ja ihan normaalit syy-seuraus-suhteet olivat äärimmäisen vaikeita hahmottaa.
Juttumme ei kestänyt kauaa, sillä enemmänkin pelkäsin häntä ja kun en saanut häneen minkäänlaista tervettä kontaktia alkuhuuman jälkeen, oli parempi luovuttaa.

Mitä opin: älä mene suhteeseen suhteen vuoksi, vaan tutustu ensin ja kyseenalaista tämä miesmaku vielä kertaalleen. Kohtalontovereita? Käyttikö miehesi aineita kaiken aikaa? Oliko hänellä puolia, joista sait tietää vasta suhteenne päätyttyä ja jotka selittivät omituisen käytöksen tai piirteet joita olit ihmetellyt?

Kommentit (30)

Vierailija
21/30 |
20.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis sulla on ollut joku adhd-amisdropout, dysfasiaa sairastava ja FAS-lapsi miehinä, etkä ole tajunnut mitään? Huutista!

Vierailija
22/30 |
20.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samaa mieltä kuin muutamat edelliset: olet AP ollut selvästi miehiäsi fiksumpi, peräti siinä määrin että mietityttää, etsitkö tiedostamattasi pöljää kumppania jotta loistaisit itse?

Ja kysyn ihan siinä mielessä että minulle itselleni on todella tärkeää olla älykäs. Mietin että olikohan oma eka miesvalintanikin siitä johtuva: oikein hyvä mies, mutta monella alueella jotenkin pöljempi kuin minä.

Kakkospuolison kanssa tilanne on selvästi toisin päin, mutta eipä tuo tunnu auttavan: molemmilla vaikeat/omalaatuiset suhteet molempiin vanhempiin, ja sitä kautta ikäviä pinnalle pulpahtaneita piirteitä etenkin lapsen tullessa kuvioihin.

Täytyy katsoa kuinka kakkosen käy, mutta huonolta näyttää tällä hetkellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/30 |
20.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toki voi pistää oman nuoruuden tyhmyytesi piikkiin, mutta jotain vikaa sinussakin voi olla, kun uudelleen ja uudelleen oot langennut samankaltaisiin tyyppeihin. Mutta hyvä, jos nyt tiedostat ongelman.

Oma ensimmäinen poikaystäväni oli keskivertoa reippaasti älykkäämpi, mutta tämän kaltainen älykkyys verotti hänen tunneälykkyyttään reippaasti. Hän ei osannut asettua toisen ihmisen asemaan ollenkaan eikä myöskään käsitellyt omia tunteitaan, jos hänellä niitä oli. En vieläkään ymmärrä, miten kestin kolme vuotta sitä omaa itkemistäni. Ehkä omasin niin heikon itsetunnon etten kyennyt lähtemään.

Nykyään on tasapainoinen ja kaikinpuolin ihana mies :) varmasti löydät sinäkin sellaisen.

Vierailija
24/30 |
20.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh huh ap, ootpa tosiaan löytäny kultakimpaleita! Hienosti osaat analysoida luonteita. Toivottavasti löydät prinssisi noin monen sammakon jälkeen.

Vierailija
25/30 |
20.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

23 jatkaa: kannattaa miettiä tarkkaan omaa isää ja äitiä, ja asetelmaa heidän välillään.

En todellakaan tietoisesti ole hakenut samanlaista asetelmaa, mutta niin vaan molemmat miehet tuntuvat olevan sellaista eteenpäinpotkittavaa mallia joksi isänikin on päätynyt äitini seurassa. Äidillä ja isällä asetelma toimii jotenkuten, mutta itse olen kuitenkin molempien lapsi, enkä halua olla eteenpäinpotkija tai -potkija.

Uskoakseni olisi todella paljon tehokkaampaa jos aikuiset ihmiset kykenisivät keskenään neuvottelemaan yhteisistä asioista, ja hoitamaan ne neuvoteltujen sopimusten mukaan, mutta vielä tähän ei ole päästy :(

Vierailija
26/30 |
20.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Varsinainen torvelo kyllä tuo ap. Kumma mieltymys hitaasti kehittyneisiin kumppaneihin. En kuitenkaan ap:ta pitäisi minään ihannekumppanina itseäänkään. Riitelee jankkaamalla tuntikaupalla yhtä kysymystä ja katsoo asiakseen patistaa toista jossakin hyvin henkilökohtaisessa asiassa. Liian päsmäävä tuo ap:mme ja kirjoituksesta saa vaikutelman melkoisen omahyväisestä ihmisestä. Johon toisaalta kirjoituksen perusteella ei pitäisi liiemmin olla mitään syytä.

Palstan besserwisserit taas vauhdissa..

Jos ap kirjoittaa ajoista, jolloin hän on ollut nuorempi ja tavallaan itsekin myöntää, että nyt elämänkokemusta on enemmän, niin toki pitää palstamamman häntä kovasti ryöpsyttää aiemmista valinnoista (poikaystävistä).

 Itse tiedän, miltä tuntuu, kun se ihana mies, jonka kanssa alkoi seurustella, alkoikin paljastua ihan muuksi kuin oli ajatellut ilman, että asiasta oli ensin viitteitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/30 |
20.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jep: normaaliälyisetkin osaa todella taidokkaasti.

Mulle on nyt osumassa tämä klassinen "miksi et imuroi muija?" -tilanne jo toista kertaa. Lapsi kuvioon ja ihanasta miehestä kuoriutuu troglodyytti.

Elämäni toinen suhde. Elämäni viimeinen myös. Tämän jälkeen menee putket poikki: keskityn lapsiin ja töihin tästedes.

Vierailija
28/30 |
20.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Usein saatoin riitatilanteessa tiukata häneltä tuntikausia jotain asiaa,"

Miten kummassa saatat kuvitella, että tuo on hyväksyttävää käytöstä? Ja kerrot sen meille vielä noin avoimesti! Jos toinen ei vastaa, tarkoittaa se yleensä sitä ettei hän halua tai voi sinulle vastausta antaa. Se sinun pitää hyväksyä, eikä jäädä tuntikausiksi jankkaamaan vastausta koska sellaiseen ajattelet olevasi oikeutettu. Huh mikä nainen.

Tämä on tosiaan aivan hirveää käytöstä, traumatisoivaakin. Teiniaikojen ex-poikaystävälläni oli tapana jankata erityisesti riitatilanteissa, jos en vastannut tarpeeksi nopeasti/selkeästi/pahoittelevasti ja antanut häntä miellyttävää vastausta. Näin painajaisiakin siitä "Vastaa! Vastaa! Vastaa kunnolla! Vittu vastaa jo!" -huudosta. Raivopäistä karjumista kerrostalonaapureista tai muista kaupan asiakkaista huolimatta. Auton ratissakin tykkäsi huutaa pää punaisena.

Kun hänelle sanoi tästä valtapelistä (oli sitten huomauttajana minä, vanhempani, hänen vanhempansa, oikeastaan kuka tahansa), oli reaktiona raivokas suuttuminen. Kun joku niin kehtasi arvostella hänen tekemisiään, kyllä hänellä oli oikeus saada KUNNON vastaus!

Onneksi pääsin eroon huonosta itsetunnostani ja opin arvostamaan itseäni enemmän. Muuten voisin olla yhä tuon saman tyypin kanssa, huudon kohteena. Toki aikaa on kulunut, olemme molemmat aikuistuneet ja ko. henkilö on minulta useaan otteeseen pyytänyt anteeksi. Olen antanut jollakin tavalla anteeksi, mutta en kokonaan enkä tule tuota käytöstä koskaan unohtamaan. Enkä suostu enää kohdeltavaksi niin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/30 |
20.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nostan

Vierailija
30/30 |
20.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Dysfaatikko ( nyk. kielellinen erityishäiriö) on yhtä arvokas ihminen kuin kuka tahansa muukin. Hänellä on sama ihmisarvo kuin sinulla tai minulla. On epäasiallista ja vastuutonta arvostella ihmistä hänen erityisvaikeuksistaan. Sivistynyt henkilö ymmärtää että olemme kaikki erilaisia ja samanvertaisia kaikkine erityispiirteinemme.

Onko pakko määritellä oletko JO suhteessa ihmisen kanssa vai onko tämä vielä tutustumista. Eikö tärkeintä ole ihmisen kohtaaminen ja vilpitön kiinnostus toista kohtaan. Kaikkien kemiat eivät vain kohtaa, siinä voi jokainen itsessään miettiä minkä takia.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme seitsemän neljä