Ystävä lopetti yhteydenpidon totaalisesti aloitettuaan seurustelun pitkän sinkkujakson jälkeen :(

Hahaha sitte jos eroaa ni eipähän oo ketään tollasilla tyypeillä! Ihan oikein :D

Vierailija kirjoitti:

M39 kirjoitti:

Miehillähän tämä menee niin, että välillä ollaan tekemisissä hyvinkin paljon ja sit voi tulla pitkiäkin (vuosia kestäviä) jaksoja, ettei olla oikein missään tekemisissä. Jossain vaiheessa sit taas ollaan tekemisissä ja juttu lähtee siitä mihin jäikin, eikä mikään ole muuttunut siinä välissä. Tästä syystä ehkä miehelle ei tunnu yhtään ihmeelliseltä tollanen kaveruus, et "unohdetaan" välillä täysin.

Naisilla puoliso ei ehkä niin usein ole se paras ystävä. Naiset peilaavat parisuhdettaan ystäviensä kanssa heidän parisuhteisiinsa ns. Sinkkuelämää-malliin ja puhelevat muutenkin syvällisiä. Miehen kanssa on enemmän sitten sitä arkea ja edustamista sukujuhlissa. Siksi ystävän menetys kirpaisee aivan eri mitassa. Miehillä taas puoliso on paras ystävä ja kavereiden kanssa käydään metsällä, pelataan sählyä tai istutaan saunassa. Sitä on helppo jatkaa siitä mihin 2006 jäätiin.

Joo, nää menee aikalailla eri tavalla. Minäkin olen kokenut parisuhteessa, et olen jääny toiseks näille kavereille. Minua ärsytti se, että kaverit sai tietää asioista ennemmin kuin oma puoliso. Sitten kun itse aloin puhua jostain asiasta, niin sain huomata että se on puitu jo kaveriporukassa läpi. Miehen näkökulmasta näyttää, et naiset hakee liittolaisia ja totuutta ja ikävätkin asiat kerrotaan miehelle vasta viimeisimpänä.

Vierailija kirjoitti:

Naiset eivät siedä erilaisuutta. Kaveriporukassa jokaisen on oltava sinkku, tai jokaisen on oltava parisuhteessa. Pääasia että kaikki ovat samanlaisia. Erilaisuus kun loisi kilpailua naisten välille. Nyt kilpailu on miesten välillä, he pyrkivät erottumaan toisistaan, ja näin naisten on helpompi tunnistaa hyvät puolisoehdokkaat huonommista.

Kyllä. Sit kun yks eroaa, alkaa muutkin eroamaan.

Samanlainen tarina täälläkin. Kaveri ei pidä enää mitään yhteyttä, vaikka ennen oltiin yhteydessä monta kertaa viikossa. Vastaa puhelimeen, jos minä soitan, ihme kyllä. Mikään tapaaminen ei ole onnistunut sitten viime syksyn, vaikka ehdoteltu on... Voisi tämä kaveri ajatella sitäkin, että entinen kaverinsa saattaisi tarvita häntä. No, eipä tule yhteydenottoa enää täältäkään. Kiitos ja näkemiin.

Oikein pisti suututtamaan, kun ennen niin läheinen ystävä jakoi facebookissa sellaisen "tosiystäviä ei tarvitse koskaan nähdä, ja silloin harvoin kun nähdään niin juttu jatkuu siitä mihin jäi" -tyyppisen jutun. Minä kyllä olisin halunnut nähdä, mutta väkisin ei toista voi pakottaa. Mutta en minäkään rupea sitten näkemään kertaa kolmessa vuodessa ja teeskentelemään, että jotenkin vielä tunnettaisiin ja ihan samat fiilikset kuin silloin nuorena. Ei ole. Olen muuttunut hyvin paljon, ja tuokaan ihminen ei ole ollut paikalla, koska ei ole kiinnostanut.

Olen oikeasti todella katkera ihminen kun sanon näin, mutta oikein odotan tuonkin emännän avioeroa. Ihan vain nähdäkseni että onko hänellä pokkaa yrittää porata minulle asiasta, ihan kuin olisimme sitten yhtäkkiä taas jotain läheisiä ystäviä.

Suomalainen kulttuuri on outo. Ydinperhe on se juttu. Pariutuminen on elämän päämäärä, jonka jälkeen kaiken muun voi deletoida.

Mulla taas kävi vähän päinvastoin, ystäväni hylkäsi kun rupesin seurustelemaan. Kun tutustuttiin, olimme molemmat parisuhteessa, sitten minulle tuli ero ja rupesin seurustelemaan uuden miehen kanssa. Ystäväni sitten jätti miehensä ja rupesi myös seurustelemaan uuden miehen kanssa. Heidän suhteensa ei kuitenkaan kestänyt kuin muutaman kuukauden ja tämän jälkeen ystäväni ei enää halunnut viettää aikaa kanssani. Hän oli siis sinkku ja itse olin parisuhteessa. Kyselin monesti ulos kahville tai syömään, mutta aina oli muuta menoa. Meidän piti sitten kerran nähdä, mutta tapaaminen peruuntui eikä ole sen jälkeen nähty. Tästä on kaksi vuotta aikaa.

Ystävään jos luottaa voit... Eli et.

Ikäväähän se on. Mutta moni on melko kilpailullinen ja pinnallinen, ts. haluaa elää "oikein" ja putken mukaan. Ja kavereiden kanssa et ota asuntolainaa, perusta perhettä, hanki kesäpaikkaa yms. vaan siihen tarvitset puolison, ja kaverit seuraa perässä jos seuraa. Jos ei, niin ainahan niitä saa uusia.

Ystävyys aikuisena on mun mielestä sitä, ettei tapaamisten määrää välttämättä pidetä ystävyyden mittarina. Itselleni tärkeämpää on se, että tiedän ystävieni olevan henkisenä backuppina, eli voin soittaa tai viestitellä heille. Toki jos ystävääsi ei yhtään kiinnosta, niin voinet sanoa hänelle asiasta nätisti? Jos hän on hyvä ystävä niin hän myös osaa kuunnella raivostumatta. 

Ymmärrän tavallaan myös ystävääsi, varsinkin jos kyse on siitä ettei hän ole ollut suhteessa vuosikausiin. Silloinhan se seurustelu on kuin lottovoitto. Vaikka itse en olekaan kyseistä tyyppiä, koska en ole muutenkaan "parisuhdenuohooja", niin ymmärrän että jotkut haluavat elää siinä kuplassaan hetken. 

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys aikuisena on mun mielestä sitä, ettei tapaamisten määrää välttämättä pidetä ystävyyden mittarina. Itselleni tärkeämpää on se, että tiedän ystävieni olevan henkisenä backuppina, eli voin soittaa tai viestitellä heille. Toki jos ystävääsi ei yhtään kiinnosta, niin voinet sanoa hänelle asiasta nätisti? Jos hän on hyvä ystävä niin hän myös osaa kuunnella raivostumatta. 

Ymmärrän tavallaan myös ystävääsi, varsinkin jos kyse on siitä ettei hän ole ollut suhteessa vuosikausiin. Silloinhan se seurustelu on kuin lottovoitto. Vaikka itse en olekaan kyseistä tyyppiä, koska en ole muutenkaan "parisuhdenuohooja", niin ymmärrän että jotkut haluavat elää siinä kuplassaan hetken. 

Minä kyllä en ymmärrä tuollaista. Koskaan ei ole seurustelu minulla vaikuttanut ystävyyssuhteisiin, vaikka yhteydenpito olisi hetkellisesti vähentynytkin. Oma entinen ystävä ei sen sijaan lähetä enää edes joulun toivotuksia, muusta yhteydenpidosta puhumattakaan. Mutta ap:n turha haikailla moisen moukan perään. Etsi uutta seuraa!

Älä nyt heti ekan vuoden jälkeen luovuta. Minulla ja ystävillä on käynyt noin monta kertaa. Jotenkin tuntuu että se seurustelu vie ensin kaiken energian, pelkästään opetella, että miten sovitetaan menot sen toisen ihmisen kanssa yhteen.

Vuoden-parin kuluttua asiat on tasaantuneet, ja on alettu taas elää ihan normaalia elämää. Olisi se sääli, jos vuosikymmenien ystävyys (ja vuosikymmeniä vielä edessäkin) tyssäisi pieneen monttuun tiessä. Välillä täytyy itse hymähtää ja ymmärtää toista, eikä olla heti vetämässä hernettä nenään.

Nimenomaan. Ehkä olen miestyyppinen ystävänä, mutta minusta tuo kuulostaa ripustautumiselta ja taantumiselta. Ei pidä olettaa, että ruuhkavuosina on aikaa tuntikausia ystävälle vähän väliä. Kun ei ole. Jos sitä silti halutaan järjestää, pitää tehdä esim. kotihommia yhdessä ja vastikkeeksi siitä irtauduttava sitten kaverin kanssa hengaamaan kun pää kaipaa tuuletusta.

Totta kai tilanne herättää kateutta ja mustasukkaisuutta, mutta se pitäisi surra läpi. Ja tarjoutua auttamaan välillä, jos sitten sopii retuuttaa ystävä vapaalle palkaksi.  Jos ei joustoon kykene ja uuteen vaiheeseen sopeutumiseen, onko ollut kummoinen ystävä itse?

Varmasti jotkut ystävät oikeasti ovat hyvinkin pinnallisia ja hyväksikäyttöhenkisiä, mutta samaa tässä on vainuavinaan. Että toinen on joko olemassa minua varten tai sitten hän on turha enkä halua tietää mitään.

@32 Esimerkiksi minä ja kaveri olemme molemmat perheettömiä ja vieläpä työttömiäkin. Ei kummoista ruuhkaa ole. Enkä edelleenkään ymmärrä... T. 30