Kammottava "kummitusmetsä" Pohjanmaalla, missä?
Kuulemma jossain päin Pohjanmaalla on metsä jonne kukaan lähiseudun asukkaista ei mene koska siellä aistitaan jotain kauheaa. Nettikeskustelusta tästä luin. Metsän reunassa sijaitsevan entisen maatilan asukas kuvaili tunnelmiaan siitä kun oli mennyt metsään juuri tilalle muutettuaan.
Paikan maineesta hän ei ollut vielä ehtinyt kuulla. Jonkun matkaa käveltyään hän oli alkanut tuntea selittämätöntä, todella voimakasta pelkoa ja kauhua. Mikään ei ollut metsässä muuten muuttunut mutta tunnelma oli ollut äärimmäisen kammottava.
Hän oli kiirehtinyt takaisin kotiin ja saanut paikallisilta myöhemmin tietää että metsässä muutkin aistivat jotakin kammottavaa. Naapurin hirvenmetsästystä harrastava mies oli myös kertonut että metsässä ei ole hirviä ja vaikka olisikin niin sinne ei jahtiin mentäisi.
Tällä metsän laidalla asuvalla on myös hevosia joiden laitumen yksi sivu on ihan metsän reunassa. Hevoset eivät kuulemma ikinä laidunna sillä sivulla ja ne säikkyvät sitä. Monta kertaa ovat myös karanneet laitumelta pihalle, juosseet sähköaidoista läpi aivan paniikissa ilman mitään näkyvää syytä.
Kerran hän oli sukulaisensa kanssa ollut tekemässä iltatallia ja yhtäkkiä metsästä oli kuulunut jonkinlaista musiikkia ja kuin kirkonkellojen soittoa. Hevoset olivat menneet paniikkiin, pyörineet karsinoissaan aivan hiessä, ja hän ja tämä toinen ihminen olivat kokeneet suunnatonta kauhua ja hyvin syvää toivottomuuden tunnetta, jopa itsetuhoisia ajatuksia.
Metsään olisi myös kadonnut ihmisiä, tuon metsän reunassa olevan tilan entinen isäntä muutama sukupolvi sitten ja joku lapsi 60-luvulla. Joissakin paikallisissa vanhoissa kartoissa ja lehdissä metsää on kuulemma kuvailtu "paholaisen pesäksi".
Itse suhtaudun yliluonnollisiin epäilevästi ja tuo edellinen tarina on sen verran uskomaton että sitä helposti epäilisi taitavan tarinankertojan huvikseen keksimäksi. Tosin kirjoitustyyli oli sellainen että se ei vaikuttanut sepitteeltä. Sen verran mielenkiintoinen juttu on että kiinnostaisi tietää missä päin Pohjanmaalla moinen metsä sijaitsee jos jossain tosiaan on tuollaisen kauhumetsän maineessa oleva paikka. Tietääkö kukaan?
Kommentit (122)
Tästä metsästäkö niitä tulppia löytyy?
Aloitus otsikkoa myöten kopioitu suoraan suomi24 keskustelusta...
Todella mielenkiintoisen kuuloinen juttu! Olisiko kellään muita kokemuksia asiasta?
Täällä kans yks, joka on Pahakorven metsässä käynyt. Ihan normaali metsä siinä missä muutkin. Linnut lauloi ja aurinko paistoi. Koirakin oli ihan normaalisti :D
Tuo aloitus sopisi kuvailemaan hyvin juuri Maakasperän metsäaluetta pohjois-Vilppulassa, Pirkanmaalla.
Maakasperän kylältä erkanee Haikantie, jonka varrella olevissa metsissä noita outoja asioita nettikirjoitukset on pullollaan. Itse asun lähellä tuota paikkaa ja olen siellä käynytkin.
Siellä käydessäni oli koko ajan tunne, että kaikki ei ole aivan kohdallaan. Älkää kysykö mikä, sillä sellaista tunnetta on vaikea selittää.
Tuosta metsästä on pelottava tarinakin jonka nimi oli muistaakseni "Minun Kertomukseni".
Se oli jossain blogissa, joka käsitteli kummitustarinoita. Jos joku muistaa paremmin niin olisi kiva jos laittaisi linkin siitä.
Tykkäisin itsekin lukea sen uudelleenkin.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta kyseiseen metsään katoamisesta, itselleni kyllä tulee mieleen että ovatkohan nuo tarinat sinne katoamisesta totta? Sinnehän kuulemma olisi 60-luvulla kadonnut jopa lapsi.
Luulisi että jossain olisi juttua tuosta katoamisesta, Suomessa nämä lasten katoamiset ovat sen verran harvinaisia että tuollaiset selittämättömät katoamiset ovat näkyvästi uutisoituja. Muistaako kukaan varttuneempi moista uutista lapsen katoamisesta?
Eiköhän menneinä vuosikymmeninä metsiin ole kadonnut paljonkin porukkaa, lapsia ja aikuisia.
Kaupunkilaisten kannattaa käydä vilkaisemassa ns. aitoja, syviä metsiä, niin sinne eksyminen ja lopullinen katoaminen ei tunnukaan enää yhtään niin yliluonnolliselta jutulta.
Vierailija kirjoitti:
Tuo aloitus sopisi kuvailemaan hyvin juuri Maakasperän metsäaluetta pohjois-Vilppulassa, Pirkanmaalla.
Maakasperän kylältä erkanee Haikantie, jonka varrella olevissa metsissä noita outoja asioita nettikirjoitukset on pullollaan. Itse asun lähellä tuota paikkaa ja olen siellä käynytkin.
Siellä käydessäni oli koko ajan tunne, että kaikki ei ole aivan kohdallaan. Älkää kysykö mikä, sillä sellaista tunnetta on vaikea selittää.
Tuosta metsästä on pelottava tarinakin jonka nimi oli muistaakseni "Minun Kertomukseni".
Se oli jossain blogissa, joka käsitteli kummitustarinoita. Jos joku muistaa paremmin niin olisi kiva jos laittaisi linkin siitä.
Tykkäisin itsekin lukea sen uudelleenkin.
Heh, itse kirjoitin myös Maakasperän innoittamaa kauhutarinaa, josta kyllä tykättiinkin eräällä kirjoittajien sivustolla. Jotkut tosin kiskoivat herneet nenään ja käskivät lopettaa tarinan/vaihtamaan sen toiseen miljööseen, koska en kuulema voinut käsittää Maakasperän mystisyyttä ja sen uhkaavuudella tms. ei saisi kuulema tarinoida mitä tahansa :D
Tarina kyllä keskeytyikin nyt hetkeksi, ei tosin minkään Maakasperän kirouksen takia, vaan aikaa syö nelikuinen pikkumies ;)
Itse olen asunut aivan paikan lähellä lapsuudestani 14 vuotta.
Tiedän Varsinais-Suomessa vastaavan paikan. Punaiset tappoivat siellä kapinanaikaan hyvin raa'asti kaksi koulupoikaa ja koko Murhamäeksi kutsuttu paikka on kammottava. Siellä aistii, millainen on ääretön pahuus.
Sen koskemattoman kalaisan järven takia näitä juttuja levitellään ettei muut uskaltaisi sinne.terveisin kalastaja
itsekkin kävin eilen pyörähtämässä sieläpäin eikä kummonen mettä ollut
Ei kannata kyseiseen paikkaan mennä. Itse melkein jäin sille tielle, kun kävin paikkaa ihmettelemässä. En osaa selittää tapahtunutta, mutta jotakin ahdistavaa metsässä on...
Paikoilla on syystä nimensä maaseudulla, esim Verikalliolla Ylistarossa on tapettu aikoinaan ihminen ja Pahakorven nimen alkuperän voi kukin arvata. Tuttavani oli siellä aikoinaan töissä, korjasi erättä kohdetta järven rannalla, jonka toisella puolella on Pahakorpi. Hän oli yhtäkkiä nähnyt järveltä, korvesta päin leijailevan ihmisen pään usvassa, joka nauroi irvokkaasti. Hänen työkaverinsa ei nähnyt eikä kuullut mitään, kun mies kysyi siitä. Hetken kuluttua uudelleen katsoessaan järvelle, oli pää kadonnut.
Voi olla, että meistä toiset ovat herkempiä yliluonnollisille asioille kuten lapset ja eläimetkin.
Meillä vanhassa talossa kummittelee myös ja asian ovat ensimmäisinä havainneet koira sekä lapset.
Kävin myös pahakorvessa nopeasti kääntymässä ja oli mielenkiintoinen paikka mäntyjä oli helvetisti mutta kaikki olivat kuolleet pystyyn ja pari kaveriani sanoi että heitä alkoi ahdistaa heti kun kävelimme vähän pidemmälle metsään itsellä oli vasta illalla reissun jälkeen ahdistava olo
Älä sä usko kaikkea, mitä netis on.
Höh.
Miksi kummajaiset majailevat metsissä ja pimeissä rakennuksissa?
Vierailija kirjoitti:
Kävin myös pahakorvessa nopeasti kääntymässä ja oli mielenkiintoinen paikka mäntyjä oli helvetisti mutta kaikki olivat kuolleet pystyyn ja pari kaveriani sanoi että heitä alkoi ahdistaa heti kun kävelimme vähän pidemmälle metsään itsellä oli vasta illalla reissun jälkeen ahdistava olo
100% höpöjuttuja,mitä ihmiset näistä oikein saa?
En ymmärrä.
Pitää käydä kokeilemassa. Tykkään metsäretkistä, ja kiva käydä uusissa paikoissa. En ole koskaan aistinut mitään yliluonnollista, se olisi aivan mahtava bonus.
Vanha ketju, mutta kommentoin silti.
Asuin useamman vuoden n.kilometrin päässä tuosta paikasta ja kävin usein siellä koiran kanssa lenkillä. Ei siellä mitään kummallista tuntunut, voihan se olla karmiva, jos ei ole tottunut metsiin tai kuolleet puut näyttävät pelottavilta jne. Koira ei riehunut tai ollut hermostunut, enkä ollut minäkään.
Suurin osa näistä tarinoista syntyy siitä, että ihmiset kammoavat metsää, tai se näyttää pelottavalta ja ihmisen mieli hoitaa loput "aistimalla" asioita. Minä olen koko aikuisikäni asunut milloin millaisessakin metsässä, joten en pelkää niitä. Paitsi viime asunnossa, kun yöllä ulkona ollessani huomasin suden tuijottavan minua pihan viereiseltä kalliolta, silloin hiukan säikähdin enkä mennyt yksin huussiin.
Tämä avaus alkaa vaikuttaa creepy pastalta, sama teksti löytyy myös suomi24ltä muutaman vuoden takaa.