Loma meni pilalle vinkuvan teinin takia, unohti älypuhelimensa kotiin
Olimme 7 vrk Kyproksella ja koko loma oli yhtä vinkunaa ja valitusta. 13-vuotias siis unohti puhelimensa kotiin. Ei huomannut sitä matkalla koska nukkui autossa. Vasta kentällä huomasi että se puuttuu emmekä tosiaan lähteneet kolmen tunnin matkan jälkeen sitä hakemaankaan. (emmekä olisi ehtineet koneeseen) Minulla ja miehellä on "vanhan" malliset puhelimet eli niistä ei ollut apua.
Eihän tuon ikäistä voinut hotellille jättää yksinkään joten jouduimme vuoronperään olemaan ns. lastenvahtina ja toinen sitten kävi nauttimassa esittelykierroksista, nähtävyyksistä, uimassa ja syömässä yms.
Tyttö ei suostunut lähtemään mihinkään mukaan, edes uimaan. Itki ja vinkui kuinka kaikki kaverit jättävät hänet nyt kun ei pääse someen. Katsoi käytännössä telkkaria koko loman ja mökötti hotellihuoneessa.
Olisin halunnut miehen kanssa kierrellä paikkoja yhdessä ja nauttia lomasta, meni totaalisen pieleen koko reissu. Nyt kun sanoin tytölle että otamme parin viikon päästä uusintareissun isänsä kanssa kahdestaan ja hän lähtee mummolaan niin jälleen vinkumista "mä en minnekään vitun maaseudulle lähde"
HERMOT MENEE! Ja kyllä varmasti lähtee, vaikka väkisin raahaten. Ja voisi tehdä hyvää olla se viikko ilman älypuhelinta ja osallistua sen sijaan maatilan töihin. Olenko valittava fossiili-mutsi jos teen näin? Ei toisten lomaa kertakaikkiaan pilata noin. Isovanhemmilleen ei kehtaa samala tavalla kiukutella.
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et lopettanut sitä vinkumista? Vinkumiselle on aikansa ja paikkansa, mutta jos se menee liiallisuuksiin, on vastuullisen aikuisen siihen puututtava ja se myös lopetettava. Jos ei siihen kykene, ei olisi pitänyt tehdä lapsiakaan.
Miten vinkuminen lopetetaan, kerro toki. Työnnetään pää vessanpyttyyn, kunnes hiljenee? Teipataan suu?
Kai ymmärrät, että minkään sortin karkkipäivän menetyksellä uhkailu ei tepsi teiniin.
Sen nimi on j ä m ä k k y y s. Miksi vanhemmat pitää sitä syyllisyysnappia alhaalla koko ajan. Aluksi ollaan empaattisia, toki, kun älypuhelin jäi sohvatyynyjen väliin. Mutta ei viikon ajan. Jämäkkä ihminen toteaa, että pakkaat mitä tarvitset, mutta äiti tarkistaa toki, jos ei luota täysin. Jo kaksivuotias osaa ottaa pehmolelunsa mukaan kun matkasta puhutaan. Heti, kun syyllisyyden ottaa iteltä pois, teinikin lopettaa vingunnan. Tällaisissa asioissa ei ole kyse niinkään teoista, vaan omista jämäköistä fiiliksistä.
Minusta tuntuu et kyse ei ollut kännykän puuttumisesta vaan teinin epävarmuudesta uudessa paikassa. Mun "kohta" teini on ujo ja epävarma uusissa paikoissa. Ei uskalla välttämättä lähteä mukaan eri paikkoihin ja ei kehtaa sanoa tätä. Sanoo sitten syyksi jonkun muun höpön. Juttelen lapsesi kanssa rauhassa tästä asiasta. Epävarmuus kuuluu nuoren kasvuun. Siinä pitää tukea ja kannustaa.
On surullista tämä nykyaika kun tässki ketjussa aikuiset ihmiset kertoo ettei pärjää viikkoa ilman älypuhelinta.
Olin poikaystävän kanssa lomalla joulukuussa Etelä-Amerikassa, meillä oli ihana loma, hyvät puitteet ja rentoutuminen oli täydellistä. Kaikki tripadvisorista lukemani negatiiviset kommentit olikin siitä kun hotellin Wi-Fi ei toiminut. Me ei edes lomalla tuollaista asiaa huomattu kaivata!
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas nähtiin miksi lapsille ei pitäisi antaa älypuhelinta. Nyt vahinko on jo tapahtunut. Kuulostaa kamalalta, että 13-vuotias arvostaa puhelintaan enemmän kuin ulkomaanmatkaa, eikä halua ulkomailla poistua hotellista - itse en tuon ikäisenä edes päässyt matkoille. Lapsi kuulostaa kakaralta, joka tajua minkään arvoa.
No, on hivenen ymmärrettävä nuoriakin. Tosin asian olisi varmaan voinut hoitaa muullakin tapaa, tai ainakin päästä jonkinlaiseen win-win-tilanteeseen. Nuoruuteen kuuluu (johtuu osin aivojen kehittymättömyydestä) ehdottomuus, yhden asian yleistäminen maailman tärkeimmäksi, dramaattisuus, minä-keskeisyys jne.
Yli vuosikymmen sitten, ennen älypuhelinten suosion suurta kasvua, oli Aasian-lomamatkalla 14-vuotias tyttö, joka oli isovanhempiensa matkassa. Tyttö ärisi koko matkan ajan, eikä suostunut menemään mihinkään muuhun paikkaan kuin Mäkkäriin. Siinä sitten koko matkaseurue sai seurata matkan piloille menemistä isovanhempien kannalta. Kiittämätön ja kamala ja huonosti kasvatettu! sanoi moni.
No, nyt tuo huonosti kasvatettu neitokainen valmistuu lääkäriksi ja voi olla, että jokunen tuon matkaseurueenkin vanhenevista jäsenistä käy hänen vastaanotollaan.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu et kyse ei ollut kännykän puuttumisesta vaan teinin epävarmuudesta uudessa paikassa. Mun "kohta" teini on ujo ja epävarma uusissa paikoissa. Ei uskalla välttämättä lähteä mukaan eri paikkoihin ja ei kehtaa sanoa tätä. Sanoo sitten syyksi jonkun muun höpön. Juttelen lapsesi kanssa rauhassa tästä asiasta. Epävarmuus kuuluu nuoren kasvuun. Siinä pitää tukea ja kannustaa.
Ei kai nyt sentään kannusteta epävarmuuteen.. joo, sori viilausta, mutta oli pakko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas nähtiin miksi lapsille ei pitäisi antaa älypuhelinta. Nyt vahinko on jo tapahtunut. Kuulostaa kamalalta, että 13-vuotias arvostaa puhelintaan enemmän kuin ulkomaanmatkaa, eikä halua ulkomailla poistua hotellista - itse en tuon ikäisenä edes päässyt matkoille. Lapsi kuulostaa kakaralta, joka tajua minkään arvoa.
No, on hivenen ymmärrettävä nuoriakin. Tosin asian olisi varmaan voinut hoitaa muullakin tapaa, tai ainakin päästä jonkinlaiseen win-win-tilanteeseen. Nuoruuteen kuuluu (johtuu osin aivojen kehittymättömyydestä) ehdottomuus, yhden asian yleistäminen maailman tärkeimmäksi, dramaattisuus, minä-keskeisyys jne.
Yli vuosikymmen sitten, ennen älypuhelinten suosion suurta kasvua, oli Aasian-lomamatkalla 14-vuotias tyttö, joka oli isovanhempiensa matkassa. Tyttö ärisi koko matkan ajan, eikä suostunut menemään mihinkään muuhun paikkaan kuin Mäkkäriin. Siinä sitten koko matkaseurue sai seurata matkan piloille menemistä isovanhempien kannalta. Kiittämätön ja kamala ja huonosti kasvatettu! sanoi moni.
No, nyt tuo huonosti kasvatettu neitokainen valmistuu lääkäriksi ja voi olla, että jokunen tuon matkaseurueenkin vanhenevista jäsenistä käy hänen vastaanotollaan.
Nyt meni tarinan opetus vähän ohi, siis vaikka et söisi lomalla mitään muuta kuin mäkkäriroskaa ja nolaat isovanhempasi, sinusta voi tulla lääkäri?
Vierailija kirjoitti:
Me oltiin hiihtolomalla Japanissa, oman teinin lisäksi mukana teinin bestis. Ja vaikka meillä kaikilla oli kännykät, niin ei niillä todellakaan siellä sometettu yhtenään, koska se olisi ollut saatanallisen kallista. Sometusaika oli sitten illalla, kun oltiin palattu majapaikkaan, jossa oli ilmainen wifi. Ei lähetetty tekstareita eikä paljon soiteltukaan, kun oltiin enimmäkseen yhdessä. Teineillä ei ollut minkäänlaisia sopeutumisvaikeuksia tähän kuvioon. Nettiin pääsi aamulla ja illalla ja se riitti. Toki jos satuttiin jonnekin Starbucksiin, missä oli wifi, niin siellä me aikuiset heti surffailtiin, teinit ei niinkään.
Meillä matkakohteista sovitaan aina yhdessä ja ohjelma paikan päällä aina sen mukaan, että jokaiselle on jotain, mistä itse tykkää. Jos on joku ohjelmanumero, joka ei nappaa, niin sitten hajaannutaan. Mies ja tyttö saattavat siis mennä kahdestaan johonkin museoon ja minä järjestän itselleni kevyempää ohjelmaa. Hyvin on pärjätty tällä reseptillä.
Niin,olisitteko oikeasti maksaneet hirveät laskut netin käytöstä ulkomailla. Emme käytä nettiä muuta kuin jos on free wifi, ja onhan hotelleissa yleensä joku kone, jolla yleisesti pääsee nettiin. Eikö tässä muka ollut?
Jos oisi halunnu somettaa koko lomansa niin senhä olisi tullut roikkua hotellissa päivät pitkät, ei se free wifi kaikkialla toimi ulkomailla, esim retkillä, kaupungilla.
Jos meidän teini pääsis edes jonnekin ulkomaille viikoks, niin varmaan siitä ilosta jättäis kännykän vaikka kotiin. Olis tosi onnellinen, eikä varmaan jäisi hotelliin telkkaa möllöttämään. Tämä neiti taitaa olla rikkaiden vanhempien hemmoteltu ainokainen, joka ei osaa olla onnellinen ja kiitollinen mistään!!
Tää on just näitä nykyajan teiniTYTTÖJEN tyyliä. Niillä menee elämä pilalle, jos ei ole somessa koko aikaa, ja kaveritkin on just tuota, että jos ei somessa roiku 24/7 niin heti pudotetaan porukasta ulos. Pojilla ei ole tämmöstä, ja onneks mulla on vaan kaks poikaa eikä yhtään tyttöä!
13-vuotiaan äiti kirjoitti:
Eihän 13-vuotias ole vielä edes teini. Miksette vain komentaneet häntä ruotuun??
13 vuotias on teini. Ja 13 vuotiaan voi jättää hotellohuoneeseen yksin. Ainakin meidän 13 vuotiaan voi. Osaa huolehtia tuon verran itsestään.
Respektit, 11 sivua ja vielä rullaa. Aloitus on muuten provo, jos kukaan ei ole huomannut.
Teini elää symbioosissa puhelimen kanssa. Teini voi lähteä matkalle ilman kenkiä, päällystakkia, hammasharjaa, passia jne, mutta että ilman älypuhelinta eikä teini muka sitä huomaa ...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka nyt ilmeisesti olette päättäneet että olen maailman huonoin äiti, niin juurihan yritän keksiä sopivaa rangaistusta loman pilaamisesta. Viikko ilman älypuhelinta voisi mielestäni tehdä hyvää. Hoitaisi eläimiä ja muita tilan töitä ja olisi mummulleen apuna siivouksessa ja ruuanlaitossa.
Ap
Teinipä kokee asian näin: jo loma oli rangaistus (ei kännykkää, ero kavereista) ja nyt hän saa kotiin tultuaan vielä toisen rangaistuksen (taaskaan ei kännykkää, ero kavereista). Voi olla, ettei luottamusta vanhempien suuntaan kauheasti heru tämän jälkeen, toivottavasti saatte homman toimimaan.
Juuri näin. Ja täytyy sanoa, että itsekin 42veenä ketuttaisi suunnattomasti jos olisin unohtanut kännykän kotiin viikon matkalle. Ap nyt voi miettiä asiaa näin. Hänelle hänen miehensä ja perheensä on luultavasti elämässä tärkeimmät ihmiset. Teinillä taas ihan luonnollisesti tuossa iässä kaverit. Miltäpä ap:sta tuntuisi jos olisi matkalla eikä saisi viikkoon mitenkään yhteyttä mieheensä ja lapsiinsa? Tulisiko ikävä yhtään? Ketuttaisiko unohdus? No ihan varmasti. Katsopa ap vähän peiliin tässä. On helppo valittaa teinin käytöksestä mutta mitäpä jos itse olisit tilanteessa jossa et saa millään yhteyttä viikkoon elämäsi tärkeimpiin ihmisiin.
No huh huh siis oikeasti ei selviä viikkoa ilman puhelinta ja sormea 42 vuotias vielä samoilla linjoilla niin voi elämä.
Tässä perheessä lähtisi puhelin 1 kk pois että voi opetella vähän oikeaa elämää.
Moi!
Lueskelin tästä kirjoituksesta alkanutta viestiketjua eilen illalla ja pääsin ehkä sivulle viisi, ennen kuin tuli uni. Muutama asia jäi kuitenkin mietityttämään itse tarinassa ja kommenteissa.
Aika monet kommentoijat olivat sitä mieltä, että teini olisi pitänyt jättää yksin hotellihuoneeseen mököttämään. Itse ajattelen, että riitatilanteessa lapsen/teinin hylkääminen on huono ratkaisu, koska hän saattaisi vihapäissään tehdä jotain hölmöä ja vaarallista. Oli hyvä ratkaisu jäädä hotellille tyttären kanssa, vaikka varmasti vanne kiristi päätä. Ja mitä rankaisuun tulee - mielestäni viikko ilman kännykkää ja pilalle mennyt loma on ihan tarpeeksi rangaistusta tytölle. Jälkeenpäin tyttö varmasti katuu käytöstään ja harmittelee jos seuraavalle reissulle ei mukaan pääse.
Harmi, että kaikkien loma meni mönkään! Tsemppiä teini-ikäisen kasvatukseen, ei varmasti ole helppoa. Itselläni on 3 alle 10-vuotiasta poikaa, joten tulevia reissuja odotellessa...:)
ARVASIN HETI ETTÄ TÄMÄKIN KOSKEE 13-VUOTIASTA PIKKUIPANAA!
Mullakin on teini 19v.
AJAA OMALLA AUTOLLAAN KOULUUN JA TÖIHIN, PUHELIMEN UNOHTUMINEN EI KOSKAAN OLLUT IPANAMAISEN LAPSELLISEN KITINÄN ARVOISTA.
pidän 12-15 vuotiaita vielä ihan pikkulapsina....
13 vuotiaasta poliisit soittaa sulle kotiin vielä 5 vuoden ajan peräti mikäli lapsesi puhaltaa alkomittariin edes pikkuhönkäykšen sidukkaa!!!!
Niin pieniä ne on..
En käsitä tätä, että putoaa porukoista jos ei ole nettiä ja somea. Me katkaistiin 10v lapsemme nettiyhteys kännykästä ja Ipädiltä kun homma alkoi ns mennä lapasesta, tulos: pari viikkoa jokapäiväistä kitinää, mutta nyt on sopeutunut, lukee kirjoja, katselee dvd-leffoja, ulkoilee kavereiden kanssa, leikkii pienemmän sisaruksensa kanssa jne. Suosittelen muillekin vanhemmille ajoittaista nettitaukoa. Ei lapsi siitä vahingoitu, eikä menetä kavereita.
Mitä se sillä kännykällä siellä tekisi? Eihän se pääse nettiinkään kuin hotellissa ja ravintoloissa? Vai oletteko niin rikkaita että on varaa maksaa kalliita datansiirtomaksuja?
Sinun lapsellasi oli bestis mukana. AP:n jutusta saa kuvan, että lapsi oli yksin vanhempiensa kanssa matkassa. Kuka 13-vuotias olisi innoissaan viikon reissusta vanhempien kanssa kun tietää ettei ole mahdollisuutta viikkoon olla yhteydessä kavereihin? Jos puhelin olisi ollut mukana, tuskin sitä ulkomailla olisi koko ajan käytetty koska joka paikassa ei ole ilmaista wifiä, mutta tieto siitä ettei pysty olemaan yhteydessä kavereihin viikkoon on tuon ikäiselle kova paikka. Varsinkin kun nykyteinit ovat kasvaneet someen. Siinä ei auta keski-ikäisten "kun minä olin nuori leikittiin kävyillä" -vertaukset.