Loma meni pilalle vinkuvan teinin takia, unohti älypuhelimensa kotiin
Olimme 7 vrk Kyproksella ja koko loma oli yhtä vinkunaa ja valitusta. 13-vuotias siis unohti puhelimensa kotiin. Ei huomannut sitä matkalla koska nukkui autossa. Vasta kentällä huomasi että se puuttuu emmekä tosiaan lähteneet kolmen tunnin matkan jälkeen sitä hakemaankaan. (emmekä olisi ehtineet koneeseen) Minulla ja miehellä on "vanhan" malliset puhelimet eli niistä ei ollut apua.
Eihän tuon ikäistä voinut hotellille jättää yksinkään joten jouduimme vuoronperään olemaan ns. lastenvahtina ja toinen sitten kävi nauttimassa esittelykierroksista, nähtävyyksistä, uimassa ja syömässä yms.
Tyttö ei suostunut lähtemään mihinkään mukaan, edes uimaan. Itki ja vinkui kuinka kaikki kaverit jättävät hänet nyt kun ei pääse someen. Katsoi käytännössä telkkaria koko loman ja mökötti hotellihuoneessa.
Olisin halunnut miehen kanssa kierrellä paikkoja yhdessä ja nauttia lomasta, meni totaalisen pieleen koko reissu. Nyt kun sanoin tytölle että otamme parin viikon päästä uusintareissun isänsä kanssa kahdestaan ja hän lähtee mummolaan niin jälleen vinkumista "mä en minnekään vitun maaseudulle lähde"
HERMOT MENEE! Ja kyllä varmasti lähtee, vaikka väkisin raahaten. Ja voisi tehdä hyvää olla se viikko ilman älypuhelinta ja osallistua sen sijaan maatilan töihin. Olenko valittava fossiili-mutsi jos teen näin? Ei toisten lomaa kertakaikkiaan pilata noin. Isovanhemmilleen ei kehtaa samala tavalla kiukutella.
Kommentit (158)
Ensinnäkin, miten joku voi unohtaa puhelimensa kotiin matkalle mennessä? Varsinkin, jos se on NOIN tärkeä?
Mutta tosissaan. Karseaa miten riippuvaisia nämä nykypennut ovat puhelimestaan ja somestaan. Ei pysty edes lomasta nauttimaan, kun tulee vain koko ajan ajateltua jotain snäppikavereita. Olin itse tuon ikäinen 10 vuotta sitten, onneksi silloin ei vielä ollut tuollaista. Puhelinta tuli reissuilla näprättyä vain sen verran, että pystyi lähettämään terkut kavereille ja sukulaisille. Muuten elettiin sitä oikeaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Olisit laittanut teinin äänettömälle.
Päivitys olisi voinut myös auttaa, tai käyttiksen buuttaus.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä hän pääsee ihan mummolastakin bussilla kouluun. Voi kuulkaa, kyllä komennettiin ja kunnolla mutta paksupäinen tapaus. Ajateltiin että ennemmin tuijottaa sitten sitä tvtä kun raahaisimme naama norsun-v:llä olevaa tyttöä ympäri Kyprosta että saimme edes vuorotellen nauttia lomasta.
Ei voikaan olla jatkuvasti pois koulusta eli uusintareissulta jää mummolaan, halusi tai ei.
Varsinkin isoisäänsä kunnioittaa niin paljon ettei varmasti ota siellä ruokapöydässä puhelinta esiin.
Ap
Isoisä taitaa olla niitä vanhan kansan karismaattisia miehiä, jotka osaavat asettaa rajat, luoda kunnioitusta ja rakentaa turvallisuudentunnetta. Näitä asioita ihmiset kaipaavat ikään katsomatta.
En nyt ihan ymmärrä miksi teini on se hirviö jos harmistuu älypuhelimen unohtamisesta. Nykypäivänä älypuhelin on monelle teinille välttämättömyys ja turva, ja se kavereiden kanssa kommunikointi ihan oikeasti tärkeää sosiaalisesti ja aiheuttaa stressiä ja ahdistusta, jos joutuu olemaan "tuuliajolla". Muistan kyllä itsekin tuossa iässä olleeni lähinnä vastenmielisesti perhereissuilla mukana ja mieluiten istuin hotellihuoneessa katsomassa telkkaria. Teinejä ihan oikeasti harvemmin kiinnostaa liikuskella museoissa ja turistikierroksilla vanhempien kanssa. Karu totuus ja hankala vaihe, koska toisaalta ei 13-vuotiasta voi yksinkään kotiin jättää.
Mutta hotellihuoneessa ainakin itse olin reissujen aikana yksin jo 10-vuotiaasta lähtien jos vanhemmat halusivat lähtä iltakävelylle, miksei tuon ikäistä muka voinut jättää sinne olemaan omin päin jos kerran ei muuta edes tehnyt kuin katsonut telkkaria?
Onko lapsi kehitysvammainen, jos ei voi olla hotellilla itsekseen sen aikaa, kun käytte jossain nähtävyyksiä katsomassa?
Tyttö pilasi lomanne koska annoitte hänen pilata. Kyllä 13-vuotias pärjää hotellihuoneessa yksikseenkin, olisitte jättäneet sinne vinkumaan. Miksi olette edes antaneet lapsen kasvaa noin kiinni puhelimeensa että ei edes ulkomaanmatkasta osaa nauttia?
Sinulla on oikeus, oikeastaan velvollisuus olla fossiilimutsi, natsimutsi tai miten se teini ikinä keksiikin sinua nimitellä. Jos se sinua vähänkään lohduttaa, niin sellaisia teinien mutsit aina ovat.
Toivottavasti tämä on provo.
Meillä on kaksi teiniä ja pääsääntöisesti lomareissuilla netti suljetaan kännyistä. Sometauko tekee hyvää ja teinitkin ovat sen todenneet. Kaveripiirille ilmoitetaan etukäteen radiohiljaisuudesta ja selityksenä "porukoiden f***ng tyhmät säännöt" tai "vanhusten f***ng köyhyys" menee katu-uskottavasti somepiireissä läpi. Besujen kanssa voidaan viestitellä lomankin aikana (besujen numerot on vanhempienkin kännyissä 😉)
Mutta siitä olisin syvästi huolissani mikäli 13 v ei löydä viikon aikana Kyprokselta muuta kuin tv:n! Omien teinien kanssa me juttelemme etukäteen lomaodotuksista ja diili on että vanhusten tyhmää myseokäyntiä tmv vastaan saa yhden oman " toiveen", kukaan ei mullittele koska jokainen saa oman juttunsa läpi. Ja kun vanhukset vaan malttavat pitää mölyt mahassaan (kuten mitä minä sanoin ja eikös olekin mielenkiintoista) niin teinitkin yllättävästi nauttivat tyhmistä museoista ja kiertoajeluista. Tietty kotona pitää taas ruveta esittämään marttyyriä...
Vierailija kirjoitti:
Kyllä hän pääsee ihan mummolastakin bussilla kouluun. Voi kuulkaa, kyllä komennettiin ja kunnolla mutta paksupäinen tapaus. Ajateltiin että ennemmin tuijottaa sitten sitä tvtä kun raahaisimme naama norsun-v:llä olevaa tyttöä ympäri Kyprosta että saimme edes vuorotellen nauttia lomasta.
Ei voikaan olla jatkuvasti pois koulusta eli uusintareissulta jää mummolaan, halusi tai ei.
Varsinkin isoisäänsä kunnioittaa niin paljon ettei varmasti ota siellä ruokapöydässä puhelinta esiin.
Ap
Mummoa kunnioittaa, mutta äitiään ei.... Norsun v..... taitaa olla se äiti. Puhuu niin ihanaisesti pennuistaan.
Mitä te lähdette sellasen jäärän kanssa yleensä mihinkään? Antaisitte käydä arkea ja koulua. Ja uskaltaisitte joskus ottaa sen kännykkä veks. Kuulostaa melkosen curling hempohöllöpöllövanhemmalta.
Viikko ilman kännykkää tekis hyvää itse kullekin. Omille teinille on kans kasvaneet kännykät käteen ja raahasin ne kesällä viikoksi vaeltamaan sinne mihin 3g ei yllä eikä kännykkää voi ladata kuin varavirtalähteestä muutaman kerran. Vähän ne kitisi, mutta olivat lopulta ihan tyytyväisiä kännykättömään viikkoon. Toinen on itseasiassa sen jälkeen vähentänyt netissä roikkumista ja alkanut ulkoilla muutenkin.
En ole lukenut koko ketjua, mutta miksi 13-vuotias ei voi jäädä yksin hotellille?
Jos aikoo kuitenkin mököttää koko loman sisällä hotellihuoneessa.
Itse olen nyt 14v. ja olen aina saanut liikkua hotellialueella vapaasti ja välillä on vaan ilmoitettu että äiti käy kaupungilla, menee muutama tunti.
Aha, löytyi vastaus. Ei saa olla yksin koska joku voi huijata hänet mukaansa, kun pojatkin alkaa kiinnostaa.
No siinä tapauksessa ap, joko sinä olet ylihuolehtiva hössöttäjä tai tyttö on aika tyhmä. (Voin jo kuvitella alapeukkujen määrän mutta) jos tyttö on HOTELLIHUONEESSA neljän seinän sisällä, tuskin mitään käy. Lisäksi, mitään ei satu. Itse olen kyllä ulkomailla ollut ihan yksikseen hotellissa ja sen lähellä ja edes mitään vaaraan vihjaavaa ei ole ollut. Toisen vanhemman puhelimenhan voi vaikka jättää tytölle, jos vanhemmat liikkuvat yhdessä.
134
En oikeasti ymmärrä, miksi te annoitte alaikäisen pilata koko perheen loman.
Lapset kasvatetaan tottelemaan. Kuuntelin, kun ystäväni pyysi lapsia viemään koiran ulos ja uhkaili, että lapsilta menee oikeus puhelimen käyttöön, jos he eivät vie. Eivät vieneet. Hän vei. Lapsilta ei lähtenyt yhtään mitään oikeuksia, koska hän ei halua kohdella lapsiaan ikävästi. Tulos: huonotapaiset lapset.
Jos tyttäresi on niin hölmö, että unohtaa puhelimensa kotiin, niin koko jupakka oli hänen oma vikansa. Ottaisin puhelimen pois kuukaudeksi.
Olisin itse keskustellut teinin kanssa seuraavasti "tukkiakseni vinkuvan teinin suun":
Mistä teini varsinaisesti mökötti? Ja kenelle, itselleenkö vai vanhemmilleen? Olisiko teinin mielestä vanhempien pitänyt kääntyä automatkalla hakemaan puhelinta? Ymmärsikö teini, että jos niin olisi toimittu, olisi lomamatka peruuntunut kokonaan? Mitä teini olisi halunnut/ajatellut vanhempien tekevän asialle? Ymmärsikö teini, että puhelimen mukaan tulo oli hänen vastuullaan, ja nyt puhelin ei vaan ole mukana eikä sitä millään saada tuhansien kilometrien päähän? Mikä/mitkä asiat auttaisivat teiniä selviytymään kohtuullisesti tästä lomaviikosta ilman puhelinta (nettikahvilat, vanhempien puhelimet, padit..)? Jäikö teini jotenkin jumiin mökötykseensä, eikä pääse siitä ilman apua irti? Mitä kivaa tänään tehtäisiin?
Eli olisin itse jo matkalla keskustellut teinin kanssa asian selväksi heti siitä, että mitä nyt tehdään kun puhelinta ei ole mukana. Olisin auttanut teiniä käsittelemään harmitustaan, jonka ymmärrän, toteamaan faktat, ohjaamaan kiukun oikeisiin mittasuhteisiin ja miettimään ratkaisua miten selvitään.
Nyt kaikki mummolarangaistukset ovat matkat jälkeen ihan turhia, miksi ap ei hoitanut asiaa jo matkalla? Nyt tuntuu, että ap haluaa rangaista teiniä siitä ettei ap itse osannut hoitaa konfliktia jo matkalla. Ei ihme jos teinikään ei osaa käsitellä negatiivisia tunteita ja pettymyksiään kun perheen aikuisetkaan eivät osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka nyt ilmeisesti olette päättäneet että olen maailman huonoin äiti, niin juurihan yritän keksiä sopivaa rangaistusta loman pilaamisesta. Viikko ilman älypuhelinta voisi mielestäni tehdä hyvää. Hoitaisi eläimiä ja muita tilan töitä ja olisi mummulleen apuna siivouksessa ja ruuanlaitossa.
Ap
Teinipä kokee asian näin: jo loma oli rangaistus (ei kännykkää, ero kavereista) ja nyt hän saa kotiin tultuaan vielä toisen rangaistuksen (taaskaan ei kännykkää, ero kavereista). Voi olla, ettei luottamusta vanhempien suuntaan kauheasti heru tämän jälkeen, toivottavasti saatte homman toimimaan.
Juuri näin. Ja täytyy sanoa, että itsekin 42veenä ketuttaisi suunnattomasti jos olisin unohtanut kännykän kotiin viikon matkalle. Ap nyt voi miettiä asiaa näin. Hänelle hänen miehensä ja perheensä on luultavasti elämässä tärkeimmät ihmiset. Teinillä taas ihan luonnollisesti tuossa iässä kaverit. Miltäpä ap:sta tuntuisi jos olisi matkalla eikä saisi viikkoon mitenkään yhteyttä mieheensä ja lapsiinsa? Tulisiko ikävä yhtään? Ketuttaisiko unohdus? No ihan varmasti. Katsopa ap vähän peiliin tässä. On helppo valittaa teinin käytöksestä mutta mitäpä jos itse olisit tilanteessa jossa et saa millään yhteyttä viikkoon elämäsi tärkeimpiin ihmisiin.
Voi hyvät ihmiset. Minä olen 21-vuotias ja kun lapsena menimme lomalle, ne kaverit jäivät Suomeen eikä yhteyttä pidetty yhtään millään välineellä, koska soittaminen maksoi paljon, postikortti lähetettiin ja sekin saapui viikko sen jälkeen kun olimme palanneet Suomeen. Jos ei pysty olemaan somesta tai kavereista erossa viikon kestävän, mahtavan, ilmaisen ulkomaanreissun ajan, voi sanoa itseään 100 % someriippuvaiseksi. Hankkikoot elämän, siis oikean, ei sellaista, joka on mahdollinen vain snapchatin, selfieiden ja whatsappin avulla.
Oisit vetäny turpaan tai myynyt jollekin paikalliselle aladinille parista kamelinkarvahatusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
13-vuotiaan äiti kirjoitti:
Eihän 13-vuotias ole vielä edes teini. Miksette vain komentaneet häntä ruotuun??
Itse asiassa on, teini-ikä on ikävuodet 13-19 virallisen määritelmän mukaan.
No öh, virallisen määritelmän mukaan ehkä, mutta käytännössä ei.
Mitä se teini sitten mielestäsi muuta tarkoittaa kuin juurikin 13-19- vuotiasta. Teen-ager eli joku jonka ikä päättyy -teen.
Murrosikäinen on sitten toinen juttu.
Olisitte vieneet tytön välillä nettikahvilaan surffaamaan ja somettamaan, olisi rauhoittunut hiukan. Ja olisi toki saanut maksaa lystin omalla rahallaan.
pulutossu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka nyt ilmeisesti olette päättäneet että olen maailman huonoin äiti, niin juurihan yritän keksiä sopivaa rangaistusta loman pilaamisesta. Viikko ilman älypuhelinta voisi mielestäni tehdä hyvää. Hoitaisi eläimiä ja muita tilan töitä ja olisi mummulleen apuna siivouksessa ja ruuanlaitossa.
Ap
Teinipä kokee asian näin: jo loma oli rangaistus (ei kännykkää, ero kavereista) ja nyt hän saa kotiin tultuaan vielä toisen rangaistuksen (taaskaan ei kännykkää, ero kavereista). Voi olla, ettei luottamusta vanhempien suuntaan kauheasti heru tämän jälkeen, toivottavasti saatte homman toimimaan.
Juuri näin. Ja täytyy sanoa, että itsekin 42veenä ketuttaisi suunnattomasti jos olisin unohtanut kännykän kotiin viikon matkalle. Ap nyt voi miettiä asiaa näin. Hänelle hänen miehensä ja perheensä on luultavasti elämässä tärkeimmät ihmiset. Teinillä taas ihan luonnollisesti tuossa iässä kaverit. Miltäpä ap:sta tuntuisi jos olisi matkalla eikä saisi viikkoon mitenkään yhteyttä mieheensä ja lapsiinsa? Tulisiko ikävä yhtään? Ketuttaisiko unohdus? No ihan varmasti. Katsopa ap vähän peiliin tässä. On helppo valittaa teinin käytöksestä mutta mitäpä jos itse olisit tilanteessa jossa et saa millään yhteyttä viikkoon elämäsi tärkeimpiin ihmisiin.
Voi hyvät ihmiset. Minä olen 21-vuotias ja kun lapsena menimme lomalle, ne kaverit jäivät Suomeen eikä yhteyttä pidetty yhtään millään välineellä, koska soittaminen maksoi paljon, postikortti lähetettiin ja sekin saapui viikko sen jälkeen kun olimme palanneet Suomeen. Jos ei pysty olemaan somesta tai kavereista erossa viikon kestävän, mahtavan, ilmaisen ulkomaanreissun ajan, voi sanoa itseään 100 % someriippuvaiseksi. Hankkikoot elämän, siis oikean, ei sellaista, joka on mahdollinen vain snapchatin, selfieiden ja whatsappin avulla.
Näinpä. Ymmärrän kyllä että joillekin some on tosi tärkeä (minullekin on harrastukseeni liittyen) mutta kyllä ulkomaanmatka aina voittaa kännykässä/koneella roikkumisen. Pärjäisin ihan hyvin ilmankin sen viikon. Ja olen varmaan siitä outo kun tykkäsin lapsena ja teininä mennä perheen mukana museoihin ja muihin paikkoihin. Ja rannalle tietenkin.
N26
Väärin.
Lomasi meni pilalle kun olet kasvattanut lapsesi huonosti. Sääli.