Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen
Menin kirjoittamaan työkaverin kännisekoiluista ja -sanomisista sähköpostin, minkä lähetin työpaikalla isolle porukalle. Näistä jotkut on kai lähettäneet sähköpostia eteenpäin.
Nyt tämä työkaveri väittää, että olen rikkonut lakia ja on haastamassa oikeuteen, koska löytyy seuraavanlainen pykälä:
***************
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000531
8 § (13.12.2013/879)
Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen
Joka oikeudettomasti
1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai
2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville
esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon.
Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.
Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
***************
Mitä mieltä olette? Voiko tieto olla yksityiselämää koskevaa kun se on tapahtunut julkisesti ravintolassa? Entä mites nuo, jotka ovat sähköpostia välittäneet edelleen, ovatko hekin loukanneet tämän henkilön yksityisyyttä?
Kommentit (208)
Vierailija kirjoitti:
Oot säkin aikamoinen kun haluat levitellä tätä noin monelle. Mutta vaikka siis ei oikeusjuttua tulisikaan niin oot kyllä aika nolla ihmisenä, lisäksi olet menettänyt maineesi luotettavana ihmisenä noiden työkavereiden kesken. Kuka enää uskaltaa sun kanssa kommunikoida kun saa pelätä että kaikki mitä sanot lähtee laajaan levitykseen.
No joo valehtelisin, jos sanoisin, että ei kaduta. Parilta työkaverilta tullut aika pahaa palautetta. Nyt vielä tää oikeusjutulla uhkailu päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sehän on ihan sama missä on tapahtunut.
Kun levittää toisesta epäedullista asiaa vaikka se on tottakin niin syyllistyy yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen.Vaikka tapahtumat sijoittuu julkiselle paikalle ja on vapaasti siellä olijoiden todettavissa?
ap
Kyllä. Kunnianloukkauksenkin voi suorittaa siten, että tapahtumat sijoittuvat julkiselle paikalle. Sinun kannaltasi ongelmana on se, että on mustaa valkoisella. Mikäli kantaja (siis loukkaamasi henkilö) haluaa asiaa pahentaa, hän voi hakea sairauslomaa ja vaatia siitä korvausta. Tiedän tapauksen, jossa tietynlainen viestittely johti ravintolanpitäjän sairauslomaan (ravintolan sulkemiseen) ja vastaaja joutui maksamaan korvauksia kymmeniä tuhansia euroja.
:D
Osaatte tosiaan kiertää veistä ap:n haavassa.
Mitäs itse tuumaisit, jos sinun vapaa-ajan torveiluistasi toitotettaisiin pitkin kyliä?
Vaikea päättää, onko ap:n puolella, kun ei tiedä, mitä ap:lla oli hampaankolossa. Mutta jotenkin tuntuu tuollaisesta älyttömyydestä johtuen, että töissä perseilee lähettämällä yksityiselämään liittyviä joukkoviestejä töissä, että ap on tapauksen pimeä osapuoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinulla on oikeus kertoa, mitä näit ja kuulit ravintolassa kavereillesi niin yhdessä istuessa kuin sähköpostitse.
Mutta työpaikalla et olisi saanut noin toimia. Se on pointti. Tietääkö pomo?
Yhdessä istuen luulen, että varmasti saakin. Tuosta joukkosähköpostista en kuitenkaan ole enää lakitekstin luettuani niin varma.
ap
Kuinka monelle meni?
30 hlöä
Ok,
Tässä on nyt tietysti se, että olet nimenomaan halunnut työkaverisi epäedulliseen asemaan ja naurunalaiseksi. Eli teko on täysin tahallinen.
Tämä on vähän hankala.... sähköposti välineenä ei tietenkään ole julkinen kanava, vaan siinä on aina täsmällinen vastaanottaja/t
Yritä sovitella sen kaverisi kanssa. Pyydä anteeksi ja pahoittele tekoasi myös näille 30 työtoverille. Se olisi nyt paras ratkaisu. En usko, että oikeusjuttua tuosta saa aikaiseksi, mutta sopu olisi nyt paras ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oot säkin aikamoinen kun haluat levitellä tätä noin monelle. Mutta vaikka siis ei oikeusjuttua tulisikaan niin oot kyllä aika nolla ihmisenä, lisäksi olet menettänyt maineesi luotettavana ihmisenä noiden työkavereiden kesken. Kuka enää uskaltaa sun kanssa kommunikoida kun saa pelätä että kaikki mitä sanot lähtee laajaan levitykseen.
No joo valehtelisin, jos sanoisin, että ei kaduta. Parilta työkaverilta tullut aika pahaa palautetta. Nyt vielä tää oikeusjutulla uhkailu päälle.
Pikkujutusta olit vetänyt herneen nokkaasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sehän on ihan sama missä on tapahtunut.
Kun levittää toisesta epäedullista asiaa vaikka se on tottakin niin syyllistyy yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen.Vaikka tapahtumat sijoittuu julkiselle paikalle ja on vapaasti siellä olijoiden todettavissa?
ap
Kyllä. Kunnianloukkauksenkin voi suorittaa siten, että tapahtumat sijoittuvat julkiselle paikalle. Sinun kannaltasi ongelmana on se, että on mustaa valkoisella. Mikäli kantaja (siis loukkaamasi henkilö) haluaa asiaa pahentaa, hän voi hakea sairauslomaa ja vaatia siitä korvausta. Tiedän tapauksen, jossa tietynlainen viestittely johti ravintolanpitäjän sairauslomaan (ravintolan sulkemiseen) ja vastaaja joutui maksamaan korvauksia kymmeniä tuhansia euroja.
:D
Osaatte tosiaan kiertää veistä ap:n haavassa.
Mitäs itse tuumaisit, jos sinun vapaa-ajan torveiluistasi toitotettaisiin pitkin kyliä?
Maine ja kunnia vaan kasvais.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oot säkin aikamoinen kun haluat levitellä tätä noin monelle. Mutta vaikka siis ei oikeusjuttua tulisikaan niin oot kyllä aika nolla ihmisenä, lisäksi olet menettänyt maineesi luotettavana ihmisenä noiden työkavereiden kesken. Kuka enää uskaltaa sun kanssa kommunikoida kun saa pelätä että kaikki mitä sanot lähtee laajaan levitykseen.
No joo valehtelisin, jos sanoisin, että ei kaduta. Parilta työkaverilta tullut aika pahaa palautetta. Nyt vielä tää oikeusjutulla uhkailu päälle.
Parasta mitä voit tehdä on sopia asia. Muuten juoksette kuulusteluissa ja pahimmillaan tulee kalliiksi.
Mites kun rikoksesta tuomitunkaan asioita ei saa lain mukaan levitellä?
http://www.vihdinuutiset.fi/artikkeli/211632-harkitse-ennen-kuin-jaat-e…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinulla on oikeus kertoa, mitä näit ja kuulit ravintolassa kavereillesi niin yhdessä istuessa kuin sähköpostitse.
Mutta työpaikalla et olisi saanut noin toimia. Se on pointti. Tietääkö pomo?
Yhdessä istuen luulen, että varmasti saakin. Tuosta joukkosähköpostista en kuitenkaan ole enää lakitekstin luettuani niin varma.
ap
Kuinka monelle meni?
30 hlöä
Ok,
Tässä on nyt tietysti se, että olet nimenomaan halunnut työkaverisi epäedulliseen asemaan ja naurunalaiseksi. Eli teko on täysin tahallinen.
Tämä on vähän hankala.... sähköposti välineenä ei tietenkään ole julkinen kanava, vaan siinä on aina täsmällinen vastaanottaja/t
Yritä sovitella sen kaverisi kanssa. Pyydä anteeksi ja pahoittele tekoasi myös näille 30 työtoverille. Se olisi nyt paras ratkaisu. En usko, että oikeusjuttua tuosta saa aikaiseksi, mutta sopu olisi nyt paras ratkaisu.
Ah, vanha paska suomalainen ratkaisu julkinen nöyryytys. Jep, ei mitään väliä, että työkaveri oli mulkku!

Vähintään tutkitaan kunnianloukkauksena:
9 § (13.12.2013/879)
Kunnianloukkaus
Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.
Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oot säkin aikamoinen kun haluat levitellä tätä noin monelle. Mutta vaikka siis ei oikeusjuttua tulisikaan niin oot kyllä aika nolla ihmisenä, lisäksi olet menettänyt maineesi luotettavana ihmisenä noiden työkavereiden kesken. Kuka enää uskaltaa sun kanssa kommunikoida kun saa pelätä että kaikki mitä sanot lähtee laajaan levitykseen.
No joo valehtelisin, jos sanoisin, että ei kaduta. Parilta työkaverilta tullut aika pahaa palautetta. Nyt vielä tää oikeusjutulla uhkailu päälle.
Parasta mitä voit tehdä on sopia asia. Muuten juoksette kuulusteluissa ja pahimmillaan tulee kalliiksi.
Älä kuule valehtele!
Eli siinä luki sen sun kaveris nimi? Eihän se muuten ole mikään loukkaus.
Tässä on nyt raskauttava tekijä se, että olet toiminut työpaikallasi noin räikeästi yhtä työntekijää vastaan. Eli sinut voidaan irtisanoa tämän johdosta. Se tässä on varma asia.
Eiköhän tämä esimiehesikin korviin kantaudu, koska vastaanottajia on noinkin monta.
Tuo juridinen puoli saattaisi tulla enemmänkin työlainsäädännön puolelta kuin tästä yksityiselämän loukkaamisesta. Eli ei mennä rikosoikeuden puolelle, vaan siviiliasiana. Uhrilla on oikeus vaatia korvauksia, jos hänen olemisensa työpaikalla on sietämätöntä tämän jälkeen. Jos ketju elää, niin voisin ihan kysäistä pojaltani huomenna. Hän on siis juristi.
Älä loukkaannu tästä, mutta oletko kovinkin nuori? Nimittäin yleensä tällaiset asiat ovat aivan itsestäänselviä, ettei työyhteisössä toimita noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinulla on oikeus kertoa, mitä näit ja kuulit ravintolassa kavereillesi niin yhdessä istuessa kuin sähköpostitse.
Mutta työpaikalla et olisi saanut noin toimia. Se on pointti. Tietääkö pomo?
Yhdessä istuen luulen, että varmasti saakin. Tuosta joukkosähköpostista en kuitenkaan ole enää lakitekstin luettuani niin varma.
ap
Kuinka monelle meni?
30 hlöä
Ok,
Tässä on nyt tietysti se, että olet nimenomaan halunnut työkaverisi epäedulliseen asemaan ja naurunalaiseksi. Eli teko on täysin tahallinen.
Tämä on vähän hankala.... sähköposti välineenä ei tietenkään ole julkinen kanava, vaan siinä on aina täsmällinen vastaanottaja/t
Yritä sovitella sen kaverisi kanssa. Pyydä anteeksi ja pahoittele tekoasi myös näille 30 työtoverille. Se olisi nyt paras ratkaisu. En usko, että oikeusjuttua tuosta saa aikaiseksi, mutta sopu olisi nyt paras ratkaisu.
Ei tarvi olla julkinen kanava. "...joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä..."
Toisen elämästä voi kirjoittaa vaikka kirjan, kunhan vaihtaa nimet.
Oliko siinä nimi?

tunnetko siis jotenkin asian? Vai oletko ap?
Pahempi nöyryytys se kai on saada potkut? Sitä paitsi oli työkaveri mulkku tai ei, niin ap on tehnyt väärin. Erilliset asiat. Ja ap:n "kosto" epäonnistui pahasti. Hän se tässä nyt liemessä on.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt raskauttava tekijä se, että olet toiminut työpaikallasi noin räikeästi yhtä työntekijää vastaan. Eli sinut voidaan irtisanoa tämän johdosta. Se tässä on varma asia.
Eiköhän tämä esimiehesikin korviin kantaudu, koska vastaanottajia on noinkin monta.
Tuo juridinen puoli saattaisi tulla enemmänkin työlainsäädännön puolelta kuin tästä yksityiselämän loukkaamisesta. Eli ei mennä rikosoikeuden puolelle, vaan siviiliasiana. Uhrilla on oikeus vaatia korvauksia, jos hänen olemisensa työpaikalla on sietämätöntä tämän jälkeen. Jos ketju elää, niin voisin ihan kysäistä pojaltani huomenna. Hän on siis juristi.
Älä loukkaannu tästä, mutta oletko kovinkin nuori? Nimittäin yleensä tällaiset asiat ovat aivan itsestäänselviä, ettei työyhteisössä toimita noin.
Rikosoikeuden kannalta asia on täysin selvä ja kun sakko on kirjoitettu, niin sen jälkeen voi kärsinyt osapuoli lähteä korvauksia vaatimaan KO:sta. Ongelma näissä on se, että jos toimillaan aiheuttaa toiselle vaikkapa hetkellisen työkyvyttömyyden (kuka tahansa osaa näytellä masentunutta tai ahdistunutta), niin silloin mennään jo tuomioissakin sinne kovemmalle puolelle. Maksaja on tiedossa, kerran syyllisyys on tunnustettu ja sakkokin aiheesta kirjoitettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinulla on oikeus kertoa, mitä näit ja kuulit ravintolassa kavereillesi niin yhdessä istuessa kuin sähköpostitse.
Mutta työpaikalla et olisi saanut noin toimia. Se on pointti. Tietääkö pomo?
Yhdessä istuen luulen, että varmasti saakin. Tuosta joukkosähköpostista en kuitenkaan ole enää lakitekstin luettuani niin varma.
ap
Kuinka monelle meni?
30 hlöä
Ok,
Tässä on nyt tietysti se, että olet nimenomaan halunnut työkaverisi epäedulliseen asemaan ja naurunalaiseksi. Eli teko on täysin tahallinen.
Tämä on vähän hankala.... sähköposti välineenä ei tietenkään ole julkinen kanava, vaan siinä on aina täsmällinen vastaanottaja/t
Yritä sovitella sen kaverisi kanssa. Pyydä anteeksi ja pahoittele tekoasi myös näille 30 työtoverille. Se olisi nyt paras ratkaisu. En usko, että oikeusjuttua tuosta saa aikaiseksi, mutta sopu olisi nyt paras ratkaisu.
Vähintään tutkitaan kunnianloukkauksena:
9 § (13.12.2013/879)
Kunnianloukkaus
Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.
Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Sulla on mennyt puurot ja vellit sekasin.
Kunnianloukkaus on valheellista tietoa kun taas yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on tosiasia, jota henkilöstä levitetään. Kaksi eri asiaa, kaksi eri pykälää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinulla on oikeus kertoa, mitä näit ja kuulit ravintolassa kavereillesi niin yhdessä istuessa kuin sähköpostitse.
Mutta työpaikalla et olisi saanut noin toimia. Se on pointti. Tietääkö pomo?
Yhdessä istuen luulen, että varmasti saakin. Tuosta joukkosähköpostista en kuitenkaan ole enää lakitekstin luettuani niin varma.
ap
Kuinka monelle meni?
30 hlöä
Ok,
Tässä on nyt tietysti se, että olet nimenomaan halunnut työkaverisi epäedulliseen asemaan ja naurunalaiseksi. Eli teko on täysin tahallinen.
Tämä on vähän hankala.... sähköposti välineenä ei tietenkään ole julkinen kanava, vaan siinä on aina täsmällinen vastaanottaja/t
Yritä sovitella sen kaverisi kanssa. Pyydä anteeksi ja pahoittele tekoasi myös näille 30 työtoverille. Se olisi nyt paras ratkaisu. En usko, että oikeusjuttua tuosta saa aikaiseksi, mutta sopu olisi nyt paras ratkaisu.
Ei tarvi olla julkinen kanava. "...joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä..."
Lakitekstit ovat maallikon täysin mahdottomia tulkita. Mitä tuokin milloinkin tarkoittaa? "Lukuisat ihmiset"?
Riittääkö tämä 30 tässä tapauksessa? Olennaista tässä nyt ainakin on se, että posti on lähetetty tietoisessa vahingoittamistarkoituksessa työyhteisön sisällä.
Tämä!