Puutteessa elämisen vaikeus
Olen 4 lapsen äiti ja ihmiset usein tuntuvat luulevan, että meillä vasta vilkas seksielämä on, kun ollaan 4 lasta saatu 8 vuoden sisällä. Totuus on se, että saan seksiä korkeintaan 2-3 kertaa kuussa, mikä on naurettavan vähän. Se on laadukasta ja hyvää, mutta määrä on liian vähäinen. Nuorimmainen on 1,5-vuotias ja heräilee iltayöstä vähintään puolen tunnin välein. Eli seksielämä iltayöstä on täysi mahdottomuus. Aamuisin on kiire töihin. Käytännössä ainoat mahdollisuudet on viikonloppuisin, kun sekä 1,5- että 3,5-vuotias sattuvat päiväunille samaan aikaan. Isommat lapset laitetaan ulos tai katsomaan leffaa. Itse olen lapseni halunnut, mutta kärsin jatkuvasta puutteesta. Onko hyviä vinkkejä?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Hyppisin riemusta jos meillä olisi noin usein seksiä.
nimim. ei seksiä vuoteen
En alkaisi edes seurustella tyypin kans, joka ei anna. Kuinka sä jouduit tuohon tilanteeseen???
Minun poikaystäväni jättu minut aikoinaan. Suurin perustelu oli: "Meillä ei oo ollu seksiä kuukauteen". Olin itkuinen ja pyysin, että yritetään vielä, mutta hän oli sitä mieltä, että rakkaus on kuihtunut. Kun kuulee toisten tarinoita, ajattelee, että v*ttu miten paska tyyppi!
En alkaisi edes seurustella tyypin kans, joka ei anna. Kuinka sä jouduit tuohon tilanteeseen???
- Ehkä hän puhuikin itsestään ja kissastaan. - Ei sitä aina tiedä, mikä tulee eteen, että seksielämä tyrehtyy, pidemmäksinkin aikkaa. - Voihan olla, että toinen on ollut vaikka auto-onnettomuuden jälkeen vuoden koomassa...

Auto-onnettomuuden jälkeen koomassa? Tosi hyvä ja todennäköinen selitys.
Sinkkuna ei saa 2-3 kertaa kuukaudessa, vaikka kuinka tekisi mieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyppisin riemusta jos meillä olisi noin usein seksiä.
nimim. ei seksiä vuoteen
En alkaisi edes seurustella tyypin kans, joka ei anna. Kuinka sä jouduit tuohon tilanteeseen???
Jaa a, mieheltä vain kuulemma loppuivat halut kun väsyttää, stressaa, telkkarista tulee hyvä elokuva, lapset aina kotona (yeah right, eipä aikaisemminkaan ollut esteenä...). Kyllä niitä syitä on minulle kerrottu.
Ja niin vilkas seksielämä meillä oli vielä pari vuotta sitten =(
Pikkulapsiaikaan kuuluu erotiikan puutostila. Näin valaisi anoppi asiaa, kun kolmas lapsi oli syntynyt. Vihjailin anopille, että miehen kanssa on makuuhuoneessa kuollutta.
Minä saan seksiä koska haluan, sooloseksiä. Muuta seksiä saan aina joskus kun panostan asiaan, viimeksi viime vuonna. Kumma juttu että suhteessa olleessaan seksiä haluaa enempi kun sinkkuna.

Viime vuonna? Siis miksi? Onko puolisosi aseksuaali vai mikä mättää?

Koska erosin niin seksikin ymmärrettävästi loppui.

Niin? Minulla oli monta vuotta ns. vakiohoito. Emme seurustelleet, mutta tapasimme kaiken kivan merkeissä kerran, pari kuussa. Sopi molemmille hyvin. Hän oli yh, eikä halunnut ketään sotkemaan arkeansa. Minä taas en luottanut tarpeeksi kehenkään, että olisin uskaltanut seurustella. Nuo sovitit suhteet on nykyisin tosi yleisiä.
Voi teitä onnellisia, te ylipäätään ootte saanut tai saatte harrastaa seksiä. Näin vammaisena vanhana poikamiehenä ei tuohon tarjoudu tilaisuuksia. Samalla haaveet omien lasten saamisesta on saanut kyynelten kera haudata. Mutta otan osaa ajatuksiinne ja jaan tuskanne.

Niin? Hyvä sulle, kai, jos tollaista haluat. Itteäni ei kiinnosta seksisuhde.

Et kai sä oo se mies 29+1v.?

Ei kiinnosta seksisuhde? Miksi? Onko haluja kuitenkin?
Olen sanonut tämän ennenkin: Tervekätinen ei panetukseen kuole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi teitä onnellisia, te ylipäätään ootte saanut tai saatte harrastaa seksiä. Näin vammaisena vanhana poikamiehenä ei tuohon tarjoudu tilaisuuksia. Samalla haaveet omien lasten saamisesta on saanut kyynelten kera haudata. Mutta otan osaa ajatuksiinne ja jaan tuskanne.
Et kai sä oo se mies 29+1v.?
En. Minä olen jonkin verran vanhempi.
Ei ole ollut seksiä reiluun puoleen vuoteen (eron jälkeen). Ensin olin erosta liian pakana, että olisi tehnyt edes mieli. Nyt voisi jo tehdä mielikin, mutta ei oikein nappaa pelkkä seksisuhde täälläkään. Ei hyvästä tunnepitoisesta seksistä ole oikein paluuta tyytymään pelkkään seksiin :/
Ap kysyi vinkkejä ja palstan ainoat vinkit on, että sinkkuna ei saa edes noin usein. Siis whaaat? Eikö tuo nyt ole ihan selvää, että parisuhteessa voi odottaa enemmän seksiä kuin ilman kumppania?