Lue keskustelun säännöt.
Deittailu ei vaan toimi!
16.04.2016 |
Onko tämä oikeasti näin tuhoon tuomittua ja hankalaa, ja onko odotukseni liian korkealla?
Olen kokeillut luottaa "se tulee vastaan kun vähiten sitä odotat" -taktiikkaan. Todellisuudessa kuitenkin jos en olisi aktiivisesti laittanut itseäni "out there," ollut aktiivinen ja panostanut deittailuun, ei minulla olisi oikeastaan minkäänlaisia kokemuksia miehistä. On pakko yrittää kokeilla Tinderiä ja käydä joskus baareissa (huom. baareissa, ei yökerhoissa) koska kulttuurissamme ei oikein oteta kontaktia tuntemattomiin ihmisiin muissa merkeissä ja arkielämässä en ole oikeastaan ikinä tutustunut yhteenkään mieheen.
No sitten kun oikeasti yrittää etsimällä etsiä niitä potentiaalisia kumppaniehdokkaita ja seuloo jatkoon kourallisen ihmisiä ja käy lukuisilla treffeillä, sitä vain ajautuu loputtomaan limboon kysymään ainaiset samat kysymykset ja käymään läpi tietyt vakiokeskustelun aiheet ja antamaan hyvän yön suukot ennen eri teille lähtöä. En ollut ikinä edes innoissani treffeistä, pikemminkin ahdistunut ja stressaantunut. Olo oli kuin työhaastattelussa konsanaan.
Tuli tavattuja kivojakin miehiä, joissa kaikki kohdallaan, mutta asiat ei ikinä johtaneet mihinkään. Oli hiljaisia hetkiä ja vaikka paperilla oltiin "hyvä match," ei kemiaa oikein kuitenkaan löytynyt. Että mikä siinä nyt sitten oikein mättää? Onko tuo mitä se parhaimmillaankin on, että toisen kanssa on ihan kivaa ja se siitä sitten ajan kanssa kehkeytyy, jos toinen on paperilla hyvä ja mielyttää silmää? Mitään hulluja ihastuksen tunteita ei vaan tunnu tulevan.
Kommentit (19)
No sellaista se on. Jos haluaa loytaa sen oikean kumppanin pitaa kahlata lapi iso lauta ihmisia ellei kay hyva tuuri. Itse otin sen vahan huumorilla, tyyliin "katsotaan nyt miten tama taas menee", mutta silti yritin miettia etta ovatko nama nyt ne treffit joista tulee jotain. Se ajatus sai kestamaan tuon "tyohaastattelufiiliksen". Ihastuminen on niin monesta asiasta kiinni etta se etta on "paperilla" hyva match ei meinaa mitaan. Kun tarpeeksi sitkeasti treffailin niin loytyihan se oikea tyyppi sielta. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No sellaista se on. Jos haluaa loytaa sen oikean kumppanin pitaa kahlata lapi iso lauta ihmisia ellei kay hyva tuuri. Itse otin sen vahan huumorilla, tyyliin "katsotaan nyt miten tama taas menee", mutta silti yritin miettia etta ovatko nama nyt ne treffit joista tulee jotain. Se ajatus sai kestamaan tuon "tyohaastattelufiiliksen". Ihastuminen on niin monesta asiasta kiinni etta se etta on "paperilla" hyva match ei meinaa mitaan. Kun tarpeeksi sitkeasti treffailin niin loytyihan se oikea tyyppi sielta. :)
Jep, en siis ole mennyt treffeille lähtökohtaisesti ajatellen että tästä olisi nyt väkisin väännettävä jotain, vaan pikemminkin odotukset on aina olleet 0, minkä vuoksi en ole ollut innoissani treffeistä, mutta kahlannut ne läpi rutiinilla ja kunnialla kuitenkin.
Viihdyn sinkkuna mainiosti, eikä haku todellakaan ole koko ajan päällä. Pari kertaa vuodessa vaan ns. aktivoidun sillä rintamalla ja yritän panostaa, mutta silti mikään ei kanna hedelmää. Olen jopa alkanut miettiä siis oikeasti, että odotan että jalat menisi alta vaikka ehkä sellaista ei käy kun elokuvissa. Tai ehkä olen jotenkin sitten vammainen enkä pysty sillä tavalla ihastumaan kovasti. /ap
Samankaltaista kokemusta täälläkin!
Kaikki on saattanut mätsätä esim. nettikeskustelussa deitin kautta, mutta mitään kipinää ei tapaamisessa ole. On kiusallisia hetkiä ja vaikka kaikki menee ihan hyvin niin ei tunnu siltä että pitäisi käydä 10 kertaa treffeillä että jotain tunteita voisi odottaa.
Haluan tuntea perhosia vatsassa ja ihastua ja odottaa malttamattomana viestiä. JA ehdottomasti haluan että joku mies rakastuu minuun ja haluaa heti tutustua minuun ja ottaa minut omakseen! Onko se liian yltiöromanttista ja liikaa vaadittua? Olen ihan kaunis ja fiksu ja töissäkin! Ja osaan jutella rennosti treffeillä. Kyllä joku voisi minuun ihastua. Miksi aina vaan sellasta neutraalia...mikä ei johda mihinkään.
Tuleeko se vaan joku päivä kadulla vastaan ja osaa kysyä että hei ootko sinkku? Niinkö..
Deittailu on aivan kuolettavan tylsää. Etenkin nettideittailu. En käsitä miten omat pitkäaikaiset sinkkukaverit ovat jaksaneet tavata jopa 10-20 miestä niiden kautta. Itselle riitti yksi tylsistyttävä kokemus. Ne tosiaankin muistuttavat vain työhaastatteluja.
Parhaimpiin miehiin olen tutustunut vahingossa arjessa, en pakotetusti tutustumalla. Livenä näkee myös heti sen tullaanko juttuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovaa työtä on deittailu tosiaan. Vaikka kuinka neutraalisti lähtee treffeille, ei voi välttyä siltä, että mielikuva lähtee heti elämään omaa elämäänsä. Erittäin harvoin käy niin, että viestittelyn ja muutaman puhelun jälkeinen tapaaminen vastaa omaa mielikuvaa treffikumppanista. Olen itsekin kyllästynyt jatkuviin "pettymyksiin". Oikeastaan olen siis kyllästynyt omiin odotuksiini. En mielestäni kuitenkaan vaadi liikoja. Ilmeisesti on tullut käytyä liikaa treffeillä, koska enää tosi harvoin kokee ihastumista. Voin allekirjoittaa sen tosiasian, että nälkä kasvaa syödessä, eikä tietyistä periaatteista halua tinkiä. Tupakoimattomuus ja tietty liikunnallisuus kuuluu niihin. Työpaikastakaan ei ole haittaa.. Kun tuntee itsensä kohtalaisen hyvin, tietää jo ekoilla treffeillä, tuleeko jutusta mitään. Kyllä sitä kemiaa vaan tosiaan pitää olla, ei oman 4-vuotisen deittailukokemuksen aikana ole kertaakaan käynyt niin, että tunne olisi syttynyt myöhemmin. Olen tullut siihen tulokseen, että etsimällä ei ehkä kuitenkaan löydä. En aio katkeroitua tai menettää toivoani, mutta tunnen kyllä myötätuntoa niitä kohtaan, jolle ei jostain syystä kumppania tahdo löytyä. Ehkä vielä jonain päivänä joku kävelee vastaan...
Minun mielestäni nettideittailu on tosi hauskaa. Löysin sillä tavalla edellisen mieheni ja nyt pitkän suhteen päätyttyä eroon olen taas alkanut varovaisesti aktivoitua. Mielestäni avain on ainakin siinä, että on kriittinen, ei siis pysähdy ihan kaikkien kanssa vaihtamaan ajatuksia ja kyselemään kysymyksiä. Itse karsin useimmat yhteydenottajat pois jo parin ensimmäisen sanan perusteella (kuulostaa julmalta, mutta satun tietämään niin hyvin mitä haluan, että kummankaan aikaa ei tarvitse tuhlata silloin, kun emme olisi match kuitenkaan). Lupaavien kanssa kirjoittelen kohtalaisen pitkään ennen kuin tapaamme. Tämä onnistuu helposti, koska niitä lupaavia on niin vähän joka tapauksessa. Vielä siitäkin joukosta karsiutuu useimmat pois ennen tapailuvaihetta. Näin toimimalla ne tapaamiset ovat yleensä olleet vähintään ihan mukavia tai sitten todella antoisia.
Treffien hauskuuteen vaikuttaa sen kumppanin lisäksi myös oma asenne. Jos kysytte tylsiä, persoonattomia, hajuttomia ja mauttomia kysymyksiä, saatte samanlaisia vastauksia ja treffeistä tulee tylsät. Ehkä kannattaa jo etukäteen miettiä muutamia persoonallisempia puheenaiheita ja näkökulmia asioihin, jotka itseä kiinnostavat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni nettideittailu on tosi hauskaa. Löysin sillä tavalla edellisen mieheni ja nyt pitkän suhteen päätyttyä eroon olen taas alkanut varovaisesti aktivoitua. Mielestäni avain on ainakin siinä, että on kriittinen, ei siis pysähdy ihan kaikkien kanssa vaihtamaan ajatuksia ja kyselemään kysymyksiä. Itse karsin useimmat yhteydenottajat pois jo parin ensimmäisen sanan perusteella (kuulostaa julmalta, mutta satun tietämään niin hyvin mitä haluan, että kummankaan aikaa ei tarvitse tuhlata silloin, kun emme olisi match kuitenkaan). Lupaavien kanssa kirjoittelen kohtalaisen pitkään ennen kuin tapaamme. Tämä onnistuu helposti, koska niitä lupaavia on niin vähän joka tapauksessa. Vielä siitäkin joukosta karsiutuu useimmat pois ennen tapailuvaihetta. Näin toimimalla ne tapaamiset ovat yleensä olleet vähintään ihan mukavia tai sitten todella antoisia.
Treffien hauskuuteen vaikuttaa sen kumppanin lisäksi myös oma asenne. Jos kysytte tylsiä, persoonattomia, hajuttomia ja mauttomia kysymyksiä, saatte samanlaisia vastauksia ja treffeistä tulee tylsät. Ehkä kannattaa jo etukäteen miettiä muutamia persoonallisempia puheenaiheita ja näkökulmia asioihin, jotka itseä kiinnostavat?
Ei ne kysymykset sitä tylsyyttä luo vaan se asetelma. Mies ja nainen, nettitreffit, nyt tehdään vaikutelmaa ja tutustutaan. Jotkut pitävät tuosta, minä inhoan sellaista väkinäistä tutustumista.
En tiedä mikä on parempaa kuin tutustua hiljalleen vaikka töiden kautta, flirttailla ensin vähän salaa ja sitten enemmän, miettiä onko toinen kiinnostunut ja tajuaa vaan lopulta, että vitsit mikä mies ja haluan tutustua lisää. Juuri se jännittävyys ja luonnollinen kemia alkujaan jo ilman treffiasetelmaa tekee sen minulle paremmaksi.
Annatteko ihastumisella aikaa?
Vai onko teille rakkauden etsintä kerrasta poikki touhua? Mun parhaat treffit oli semmoset jossa ei ensimmäinen, toinen eikä kolmaskaan kysymys ollu "mitä teet työkses?". Keskustelu solju kuin puro eteenpäin ja heitettiin läppää. Huumori osu just kohilleen, harmi kun suhteesta ei jäänyt käteen kuin pari seksikertaa.
30Vmies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvinaisen hyvä aloitus. Just noinhan se menee varmasti useimmilla. Kun täällä metropolissa eletään, luonnolliset kohtaamiset ovat lähinnä utopiaa, jos et pyöri jatkuvasti samaan aikaan samoissa paikoissa ja jos ei ne kiinnostavat tyypit myös tee niin. Itse koen tilanteen lähinnä toivottomana, sillä nettipalstojen kautta en usko ketään löytäväni - niin pitkään olen sitä (turhaan) yrittänyt. Ihan taatusti omaan ikähaarukkaan sopivia ihania miehiä on olemassa, mutta missä?
Vierailija kirjoitti:
Annatteko ihastumisella aikaa?
Ei tietenkään anneta, koska nykyään kaikki pitää saada ja tapahtua heti. Treffitilanne on jännittynyt ja siinä ihminen on harvoin parhaimmillaan, silti tehdään päätös minuuteissa että onko tästä johonkin vai ei. Kaikki tai ei mitään, pitäis rakastua siltä istumalta tai uutta etsimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottakaa rennosti.
Olen vitun ruma mies, en kovin puhelias, ja silti taas löysin lupaavan naisenalun. Työpaikalta. Saa nyt nähdä tietysti. Minulle toimii tällainen, että olen tuntenut naisen jo jonkin aikaa ja ollut tekemisissä ja sitten jossain vaiheessa alkaa kiinnostusta herätä puolin ja toisin. En ole ikinä kokenut tarvetta "pakottaa" deittailua... en usko, että varta vasten etsimällä löytäisin ketään (koska hyvin harvoin koen kenenkään naisen kohdalla ensi silmäyksellä "wow-efektiä") tai ketään nainen minusta kiinnostuisi sen paremmin. Eri ihmisille toimii eri tavat.
Vierailija kirjoitti:
Annatteko ihastumisella aikaa?
Vai onko teille rakkauden etsintä kerrasta poikki touhua? Mun parhaat treffit oli semmoset jossa ei ensimmäinen, toinen eikä kolmaskaan kysymys ollu "mitä teet työkses?". Keskustelu solju kuin puro eteenpäin ja heitettiin läppää. Huumori osu just kohilleen, harmi kun suhteesta ei jäänyt käteen kuin pari seksikertaa.
30Vmies
No tuntuu että jos ei nappaa heti niin miksi nappaisi myöhemminkään sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen muutaman viikon ollut deittisivuilla ja vaihdellut kuulumisia 2-3 miehen kanssa. Ei ole aikomustakaan heitä tavata pitkien välimatkojen vuoksi. Yhtä lähempänä asuvaa olen tavannut pari kertaa ja viestejä vaihdellaan noin joka toinen päivä ja ehkä taas tavataan. Mukavaa meillä on ollut ja myönnän kyllä odottavani viestejä. Mitään ihmeitä en odota, molemmilla teinejä, vuorotyötä ja harrastuksia. Kunhan saa keski-ikäiset vaihdella kuulumisia, sekin piristää elämää.
Kauan sitten seurustelisuhde päättyi ja päätin keskittyä opiskeluun ja uraan. Niin teinkin. Meni vajaa vuosi, en edes ajatellut miehiä. Sitten opiskelijabileissä osui fiksu ja ujohko mies kohdalle, tavattiin viikon välein ja vuosi siitä muutimme yhteen ja sittemmin avioiduttiin. Ilmeisesti kohdallani toimii, kun lakkaa etsimästä, löytää. Nyt on kyllä taas tilanne, että olen sinkku. Ikää jo lähemmäs 50v, joten ei todellakaan kannata ainakaan etsiä ketään.
Minä en ole oikein ikinä tykännyt deittailla ennestään tuntemattomia. Vaikka treffeillä olisi ihan kivaa, niin sittenkin alkaa väsyttää kun ei matchaa. Olenkin enemmän pyrkinyt hakeutumaan uusiin paikkoihin ja tilanteisiin, joissa ihmisiä kohtaa ilman ennakko-odotuksia. Yhteinen aaltopituus on mielestäni eniten temperamentista kiinni ja vasta toiseksi eniten uskomuksista ja arvoista. Ensinmainittu selviää vain livenä.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole oikein ikinä tykännyt deittailla ennestään tuntemattomia. Vaikka treffeillä olisi ihan kivaa, niin sittenkin alkaa väsyttää kun ei matchaa. Olenkin enemmän pyrkinyt hakeutumaan uusiin paikkoihin ja tilanteisiin, joissa ihmisiä kohtaa ilman ennakko-odotuksia. Yhteinen aaltopituus on mielestäni eniten temperamentista kiinni ja vasta toiseksi eniten uskomuksista ja arvoista. Ensinmainittu selviää vain livenä.
Juurikin näin. Parhaat ihmiset ovat tulleet ihan yllättäen elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annatteko ihastumisella aikaa?
Vai onko teille rakkauden etsintä kerrasta poikki touhua? Mun parhaat treffit oli semmoset jossa ei ensimmäinen, toinen eikä kolmaskaan kysymys ollu "mitä teet työkses?". Keskustelu solju kuin puro eteenpäin ja heitettiin läppää. Huumori osu just kohilleen, harmi kun suhteesta ei jäänyt käteen kuin pari seksikertaa.
30Vmies
No tuntuu että jos ei nappaa heti niin miksi nappaisi myöhemminkään sitten.
No ei mulla ainakaan työ/koulu/harrastus -ihastukset o heti napanneet. Jokainen tietty tavallaan, jos hakee sitä salamarakkauta niin go for it.
Ei toimi ei.. varsinkaan jos on sairaalloisen ujo..