Olen aivan loppu työttömyyteen ja köyhyyteen

Lopeta kitinä ja  suorita opintosi loppuun. Ennen sitä et saa mitään tukia. Niin muutkin ihmiset tekee. Et kai tosissasi luule että olet jotenkin ainutkertainen? Jos mies saa palkkaa hyvässä työssään, pärjäätte näköjään ihan hyvin. Ei tässä elämässä kenellekään ole mitään taattua oikeutta matkustella ulkomailla jne.

Sama juttu tuon suhteen, että ei oikein ole enää sosiaalista elämää, kun en kestä tätä häpeää. Väkisin pidän yhteyttä pariin ystävään, jotka eivät tuomitse, mutta silti olisi kiva olla heidän kanssaan samalla tasolla elämässä. Jos kutsutaan illanviettoon, niin aina kysytään, missä olen töissä ja siitä seuraa kaikille epämukava tilanne, kun käy ilmi että olen työtön. Hävettää.

Lisäksi ahdistaa se, että minulla olisi hirveästi mielenkiinnon kohteita ja unelmia, muttei mitään keinoa toteuttaa niitä. Kaikki tavalliset asiat elämässä jäävät saamatta. En voi ottaa edes lemmikkiä, koska ei olisi varaa eläinlääkäriin.

Mutta jos sulla ap ei ole koulutusta, niin opiskele! Etsi vaikka tietoa etäopinnoista, jos lapsen hoitoon laittaminen ei juuri nyt ole mahdollinen. Toimeentulotukea voi saada opintotuen rinnallekin, tai sitten työttömyyskorvauksella vo opiskella. Tuore tutkinto lisää arvoasi työmarkkinoilla todella paljon ja sitä ennen tutkintoon kuuluva harjoittelu antaa edes vähän työkokemusta. Opiskelija ei myöskään joudu kantamaan häpeää työtilanteestaan, koska status on ihan erilainen.

Jos mies on hyvässä työssä miksi kituuttatte? Luulisi että rahaa riittää edes normaaleihin menoihin varsinkin kun sinä säästät.

Mutta töitä on todella vaikea saada vaikka olisi korkeasti koulutettu, joten sun tilanne on vaikea, eikä suurelta osin oma syy. Nyt kannattaisi kuitenkin suorittaa joku tutkinto, koska ilman sitä ei taida olla paljon mitään mahiksia.

Työttömyyttä on turha hävetä, harvalla se oikeasti johtuu omasta syystä.

Kyllä teidän pitäisi laitta lapsi edes osapäiväksi hoitoon, koska miten muuten voit edes keskittyä työnhakuun saati osaamisesi parantamiseen? Mieshän on varmasti jatkuvasti poissa, joten näen että koko koti ja lapsi on vastuullasi.

Olisin mielelläni opiskellut mutta opinto-oikeus aika loppui. En myöskään tunne sopivani opiskelemalleni alalle, opiskelin sosiaalialaa ja tunnen olevani niin syrjäytynyt itse, että olisi väärin esittää sen alan ammattilaista muilla syrjäytyneille. En sen kummemin erittele syitä miksi niin kävi, kai se huono itsetunto ja pelko epäonnistumisesta olivat ne suurin syy miksi en uskaltanut yrittää. 

No tässä ollaan, kyllä minä peruspäivärahaa saan. Muita tukia ei tule, tai ehkä kohta tulee kun mies häipyi eikä vastaa puhelimeen. Avioero parantaisi taloudellista tilannettani paljon, varmaan miehelläkin. Saisin paremmalta paikalta vuokra-asunnon kun olisi varaa maksaa enemmän asumistuen ja toimentulotuen turvin.

En ole haaveillut mistään ulkomaan matkoista, ihan vaan vaikka vuokramökistä viikonlopuksi. Viimeiset kaksi kesää olemme viettäneet kotilähiössämme, kun ei ole varaa edes kylpyläviikonloppuun tai siihen mökkiin. Tuntuu masentavalta tietää viettävänsä taas koko kesä tässä Itä-Helsingin lähiössä pienellä parvekkeella istuen. Miehellä ei ole hyvä palkkaa, ja rahat hupenevat elämiseen, vuokraan (900 e kk) ja edellisen suhteen lapsen elatusmaksuun (vaikka se ei ole missään nimesää syy taloudelliseen ahdinkoon kun on vain n. 150 e kk).

Töihin menisin, jos vain kelpaisin. Opiskelemaan en ole hakenut, kun  en kerta kaikkiaan tiedä, millä alalla pärjäisin, tuntuu ettei ole lahjoja millekään alalle. Tai no empatiakykyä on joten hoitoala tulee aina sovelutuvuustesteistä tulokseksi.Kuitenkin tunnen ettei hoitoala sovi minulle, kun olen niin huono ja epäonnistunut ihmisenä, miten voisin muita hoitaa ja rohkaista? Jos ja kun eroamme, palkka kai on esim. lastenhoitajalla niin huono ettei sillä tule yksinhuoltajan toimeen Helsingissä. Ja täällä asuu ainut elossa oleva sukulaisemme, joten en haluaisi kauas muuttaa.Ajokorttia ei ole, joten mikään syrjäkylä ei käy jos meinaa töissä käydä. 

Samat fiilikset. Ei ole rahaa harrastaa tai matkustaa, käydä treffeillä tai ravintoloissa. Juu ei ole miestäkään. Ja olen sentään töissä. Käteen ei jää mitään kun laskut ja vuokran maksaa. Yksi lapsi kuitenkin elätettävänä. Lisäksi hirvee stressi töistä.

Vierailija kirjoitti:

Samat fiilikset. Ei ole rahaa harrastaa tai matkustaa, käydä treffeillä tai ravintoloissa. Juu ei ole miestäkään. Ja olen sentään töissä. Käteen ei jää mitään kun laskut ja vuokran maksaa. Yksi lapsi kuitenkin elätettävänä. Lisäksi hirvee stressi töistä.

Mikä ihme sulla on hätänä? Saat tuloillasi hankittua KAIKKI perustarpeet, eli sun elämä on ihan fine. Mitään muuta sun ei tuloillasi tarvitse saadakaan hankittua.

"Lapsen puolesta surettaa, kun ei ikinä pääse mihinkään."

Minne se lapsi pitäisi viedä, etelänlomilleko? Pyörän selkään vaan ja maisemia ihastelemaan.

Vierailija kirjoitti:

"Lapsen puolesta surettaa, kun ei ikinä pääse mihinkään."

Minne se lapsi pitäisi viedä, etelänlomilleko? Pyörän selkään vaan ja maisemia ihastelemaan.

Samaa mieltä. Kuoleeko se kakara, jos ei pääse mihinkään? Mihin sen pitäisi päästä? Onko sen terveys uhattuna, jos ei pääse Dubaihin tai Teneriffalle?

Tyypillistä sellaisten ihmisten valitusta, jotka eivät oikeasti tiedä köyhyydestä yhtään mitään.

Ap kyllä sun kannattaa lähteä opiskelemaan, eikä ole ollenkaan huono jos sulla on omakohtaista kokemusta alalta jota opiskelet (sosiaaliala). En ymmärrä miksi näet asian ongelmana, käännä se vahvuudeksi? Sosiaalialalla luulisi töitä olevan jatkossakin.

Kyselepä apua ja vertaistukea vaikka jostain matalan kynnyksen paikasta tai esim niistä kerhoista (srk? Mll?) missä käytte. Jos saisit asioita mietittyä eteen päin ja motivaatiota ryhtyä toimeen tilanteen muuttamiseksi. En panis toivoa siihen että tilanne kohenee itsestään kun mies kyllästyy.

Aloittaja hoi! Miksi sulle ei käy mikään? Olet jo etukäteen petannut tilanteesi sellaiseksi, että torjut kaikki hyvätkin ehdotukset ja keksit sata syytä mikset voi sitä tätä tai tuota. Kun asenne on tuo, voit hyvin sitten homehtuakin siellä omissa nurkissasi ja märehtiä kurjuuttasi.

Ei työttömyyttä tarvitse häpeillä. Itse ainakin sanon aivan suoraan kenelle vaan, että näin on, koska en tunne itseäni yhden työn vuoksi yhtään sen huonommaksi ihmiseksi. Työ on pelkkää kuorrutusta ihmisessä, mutta ei se mitenkään ihmisenä työllistä tee paremmaksi. Näin eräs psykologi kerran sanoi minulle.

Itseään ei kannata määritellä ihmisenä työn kautta.

Tänään tuli pitkästä aikaa romahdus ja toivottomuuden tunne.

Mies kysäisi että nyt taitaa jokin olla...? Myönsin, että pari päivää on ollu ajatukset ihan kaaoksessa ja rehellisesti oman elämän päättäminen välähdellyt mielessä.

Haluaisin myös miehelle paremmin toimeentulevan kumppanin jonka kanssa toteuttaa haaveita (talo, matkustelu, ulkona syöminen).

Onneksi lasta ei ole eikä tule, se katkaisisi kamelin selän lopullisesti.

Mies kyllä auttoi taas voimaan hyvin ja jatkamaan eteenpäin.

En tiedä todella hajanaiset ajatukset.

Niin ja tuntuu että haluaisin hoitaa lapseni itse, että teen edes jotain hyödyllistä. Kyllä olen kaiket illat työpaikkoja etsinyt ja miettinyt eri koulutuksia, mutta en vain keksi mitään, mihin hakea. Vaikka lapsi olisi hoidossa, ei niitä mahdollisuuksia yhtäkkiä ilmesty sen enempää. Olen miettinyt esimerkiksi merkonomin tutkintoa, tradenomiksi tuskin pääsisin opiskelemaan, mutta se on kuulemma ihan turha tutkinto eikä lisää mahdollisuuksia. Muut alat eivät käy, hoito- ja sosiaaliala, tekniikan ala... mitä niitä muita edes on? Yliopistoon ei ole lukupäätä, se on ihan turha haave vaikka moni opintoala kiinnostaisi. Helsingissä on todella vaikeaa päästä yliopistoon ellei mahdotonta.

Sosiaalialle pääsin sovelutuvuusosan ansiosta, vaikka yo todistus on tosi huono. Aikoinani opiskelin sairaanhoitajaksi, pääsin myös sovelutuvuusosan takia opiskelemaan mutta keskeytin nekin opinnot kun tunsin olevani liian huono ja etten pärjää. Niin tunnen ja olen tuntenut oikeastaan aina (häpeä ja huonoude tunne seksuaalisen hyväksikäyön takia)ja terapiassa on käyty mutta kohdallani siitä ei ollut hyötyä. Ongelmieni taki alisuoriuduin lapsesta asti. 

Säälittää lapsi ja tietenkin mies, parisuhteissani on aina ollut ongelmia jotka johtuvat minusta ja huonouden tunteestani. Ei minulle oikeastaan mitään voi sanoa loukatakseen, kun niin ajattelen joka hetki itsestäni muutenkin.

No, näillä eväillä mennään eteenpäin, ja olen varautunut etten ikinä työllisty. Ainakin olen läsnä lapselleni. Mietin vain sitä, miten kohentaisin elämäämme niin että lapseni saisi ystäviä ja kivoja kokemuksia? Kerhoissa jne en ole tutustunut kehenkä'än, kai olen masentuneen oloinen sielläkin ja ihmiset varovat seuraani.

Seiska, älä puhu paskaa. Elossa sinnittely ei riitä enää nykyaan ihmisille elämän sisällöksi, eikä tarvitsekaan riittää. Kukaan hyvätuloinen ei voi edes kuvitella sitä, miltä tuntuu sinnitellä vuosi toisensa perästä, ilman mitään näköalaa paremmasta.

Ap:lle sanoisin, että kuulostat masentuneelta. Jos vain saat itsestäsi irti, varaa aika omalääkärille ja kerro rehellisesti fiiliksistäsi. Se, ettet uskalla hakea huonon itsetunnon takia edes opiskelemaan on aika vakava merkki.

En nyt sano, että opiskelu olisi mikään takuu työpaikasta, mutta hoitoalalla on kyllä suht hyvä työtilanne, ja ainakin työnsaantimahdollisuutesi olisivat paremmat kuin nyt.

Tilanteesi ei ole harvinainen, ja on aika ymmärrettävää, että jos sinulla ei ole ollut alkaa päällekään kovin hyvä itsetunto, niin elämäntilanteesi ei sitä ainakaan paranna. Mitä tarkoiti miehesi häipymisellä? Jos se tapahtui aloituksesi ja tuon lisäkommenttisi välissä, niin etköhän nyt kumminkin liioittele yhtä yksittäistä riitaa?

Ap, sun suurin ongelma taitaa olla sittenkin masennus ja siitä johtuvat huono itsetunto.

Olet ikään kuin alistunut jo avioeroonkin vaikka se ei ilmeisesti ole virallisesti tapahtunut. Samoin olet valmiiksi päättänyt, ettet voi jatkaa opintoja, etkä saada töitä, koska olet ollut jonkun vuoden työtön. Voi kuule, sellaisia ihmisiä on Suomi ja maailma täynnä!

Se, että olet kokenut kovia, ollut työttömänä, ei tee sinusta epäkelpoa sosiaalialalle. Päinvastoin, sinähän oikeasti tiedät mitä asiakkaasi kokevat, et ole vain kirjoista lukenut.

Ihminen, joka osaa kääntää elämän rankat kokemukset voimavaroiksi, pystyy tekemään mitä vaan. Usein se, ettei alistu uhriksi vaan lähtee parantamaan elämäänsä ja kenties jopa auttamaan muita, on voimaannuttava kokemus.

Sinuna lähtisin ensin hoitamaan omaa psyykeäni, ja sitten alkaisin askel askeleelta rakentaa parempaa elämää itselleni ja lapselleni, ja kenties taistelemaan tuosta aviomiehestäkin, jos haluat hänestä pitää kiinni!

Vierailija kirjoitti:

Tänään tuli pitkästä aikaa romahdus ja toivottomuuden tunne.

Mies kysäisi että nyt taitaa jokin olla...? Myönsin, että pari päivää on ollu ajatukset ihan kaaoksessa ja rehellisesti oman elämän päättäminen välähdellyt mielessä.

Haluaisin myös miehelle paremmin toimeentulevan kumppanin jonka kanssa toteuttaa haaveita (talo, matkustelu, ulkona syöminen).

Onneksi lasta ei ole eikä tule, se katkaisisi kamelin selän lopullisesti.

Mies kyllä auttoi taas voimaan hyvin ja jatkamaan eteenpäin.

En tiedä todella hajanaiset ajatukset.

Ymmärrän sinua. Itsellä painaa se syyllisyys että lapseni ansaitsisi toisenlaisen äidin, jolla olisi varaa kustantaa mukava elämän alku... Usein olen miettinyt lapsen antamista pois tilanteeni takia. Meillä mies kyllästyi itkuuni ja lähti töihin, ei vastaa puhelimeen joten en tukea enää häneltä saa.  No, toisaalta en välitä, sillä ajattelen että hän saa sitten omantasoisensa kumppanin. Jos olisi koulutettu puoliso saisi ostaa asunnon, ja viettää kivaa elämää. On kuitenkin opiskellut vuosia ja yrittänyt päästä elämässään eteenpäin.Nyt olen kiviriippana ja esteenä moneen, kyllä se niin on että jos kumppani on peruspäivärahalla ei niitä haaveita voi toteuttaa kun  tulevaisuuden suhteen jos on toinen tekee tohtorinväitöskirjaa ja toinen ei ole suorittanut lukion jälkeen mitään opintoja ja on pitkäaikaistyötön. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samat fiilikset. Ei ole rahaa harrastaa tai matkustaa, käydä treffeillä tai ravintoloissa. Juu ei ole miestäkään. Ja olen sentään töissä. Käteen ei jää mitään kun laskut ja vuokran maksaa. Yksi lapsi kuitenkin elätettävänä. Lisäksi hirvee stressi töistä.

Mikä ihme sulla on hätänä? Saat tuloillasi hankittua KAIKKI perustarpeet, eli sun elämä on ihan fine. Mitään muuta sun ei tuloillasi tarvitse saadakaan hankittua.

No mutta toi on niin helppo sanoa siitä asemasta, jos itse saa hankittua kaikenlaisia huvituksia koko ajan, muutakin kuin sen ruoan ja katon pään päälle.

Mieti omalle kohdallesi, jos sulta vietäisiin kaikki, mihin oot tottunut; miten kävisi psyykellesi, kun se alkaisi väkisinkin himoitsemaan sitä mitä näkee muillakin ja siitä unelmoimaan. Josset käsitä, niin se kaikki alkaa jossain vaiheessa käymään rajusti mielen päälle, kun koko ajan näkee itsensä huonommas asemas kuutuksen suhteen muihin ihmisiin. Mikäli siis sattuu tykkäämään vaikka matkailusta. Asia (köyhyys) on helppo vain siinä tapauksessa, jos arvot on muunlaisia. Eli jos sattuu pitämään niistä asioista eniten, mitkä ei vaadi rahaa.  Jossai tosi köyhässä afrikan valtiossa ei olisikaan mikää ongelma, jos vaa ruokaan riittäisi ja asuntoon, koska kaikki muutkin olisi samassa asemassa, mutta rikkaissa maissa se on vähän eri juttu.

Ei sullakaan näköjää ole minkäänlaista tajua ihmisen mielen edes alkeellisesta toiminnasta, kuinka se haluaa, vertailee, haaveilee jne.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja hoi! Miksi sulle ei käy mikään? Olet jo etukäteen petannut tilanteesi sellaiseksi, että torjut kaikki hyvätkin ehdotukset ja keksit sata syytä mikset voi sitä tätä tai tuota. Kun asenne on tuo, voit hyvin sitten homehtuakin siellä omissa nurkissasi ja märehtiä kurjuuttasi.

Ha-LOO! Ap osaa kyllä pohtia ratkaisuvaihtoehtoja varmaan ihan itsekin, eiköhän hän hae lähinnä empatiaa. Kuvitteletko, että muutaman netistä lukemasi rivin perusteella keksit jotkun ratkaisun, jota ap ei ole tullut edes ajatelleeksi? Ap ei edes kysy neuvoja, vaan vertaistukea, jos osaat lukea.

Ap on selvästi masentunut, ja itsetunto alamaissa. Ei siinä ole helppo intoutua tosta vaan ratkomaan asioita ja olemaan omatoiminen. Hiukan nyt eläytymiskykyä peliin. Ei se, että joku sun neuvosi ei ollut kultajyvä - joka pelasti ap:n elämän - ole mikään sinuun kohdistettu loukkaus. Kyse ei ole sinusta, vaam ap:n tuntemasta toivottomuudesta.

15

Köyhyyden näistä lieveilmiöistä ei juuri puhuta. Ihan oikeasti köyhyys aiheuttaa masennusta, itsetunto laskee, on vaikea nähdä positiivista ympärillään. Itse olen lasteni kanssa ollut köyhä jo pitkään ja nyt opiskelen, mutta sekin tuntuu kovin turhalta. Lisäksi nälkäisenä on vaikea keskittyä opiskeluun, koko ajan pitää laskea senttejä (ja leipoa leipää, raastaa porkkanaraastetta, keittää soppaa, kun oikeastaan pitäisi myös lukea). Turhauttaa, väsyttää, ahdistaa. Lapset eivät saa viikkorahaa, puheaikaa, koskaan ei juurikaan voi ostaa uusia vaatteitakaan. Joskus on pakko hankkia vaikkapa sukkia. 

Ulkonäkökin on köyhä; ei ole varaa kampaajaan, kosmetiikkaan, siisteihin vaatteisiin. Sekin syö naista. Pakko yrittää ajatella positiivisesti ja toivoa, että jonain päivänä pääsee töihin, saa palkkaa ja pystyy ostamaankin jotain :)

Jos takana on sairaanhoitajaopintoja niin varmasti löytyy lähärin sijaisuuksia tms? Asutte kaupungissa, suuri sairaala ja paljon hoitolaitoksia? Yritystä kehiin.