Lue keskustelun säännöt.
Olen aivan loppu työttömyyteen ja köyhyyteen
15.04.2016 |
Meillä on yksi lapsi ja olen ollut vuoden työttömänä. Lasta ei ole varaa laittaa hoitoon niin kauan kun saan töitä. Erinäisten syiden takia jouduin jättämään opintoni aikoinaan kesken ja olin ulkomailla töissä ennen lapsen saamista. Nyt en saa töitä mistään. Mies on töissä mutta väsynyt rahattomuuteen, emme saa mitään tukia oman tt- etuuden lisäksi. Mihinkään ei ole rahaa.Lomalla emme ole käyneet kolmeen vuoteen, missään. Asumme kaupungin vuokra-asunnossa huonolla alueella, lapselle olisi parempi joku toinen ympäristö mutta emme ole saaneet vaihtoasuntoa.
Olen katkaissut kaikki yhteydet sukulaisiin ja ystäviin, häpeän tilannettani niin paljon. En tunne muita työttömiä. Mies on hyvässä työssä ja tekee jatko-opintoja (tekniikan alan tohtori), vttuilee jatkuvasti työhön menosta. Ongelma on että tunnen etten enää kelpaa mihinkään. Olen käytännössä syrjäytynyt kun ei ole varaa käydä missään. Lapsen puolesta surettaa, kun ei ikinä pääse mihinkään. Ruokamenoissa olen osaltani säästänyt ja kaikki hankitaan kierrätettynä. Mies säälittää myös, on ok työssä ja opiskellut vuosia ja nyt kiituuttaa niin ettei ole varaa ostaa edes uusia kenkiä.
Tuntuu että kaikki on umpikujassa. Olen vain taakka perheelleni. Lapsellakin olisi parempi kasvaa perheessä, jossa taloudellinen tilanne olisi ok.
Onko muita joilla tälläinen tilanne? Miten olette selvinneet? Itsestä tuntuu, että nyt on tyhjä olo sisältä, eikä itsestä ole enää mihinkään. Minua ei tässä yhteiskunnassa tarvita.Olisin halunnut maksaa veroja tehdystä työstä ja saada palkkaa, olla lomalla, viedä lapsi päiväkotiin, maksaa harrastuksia, hankkia paremman elinympäristön lapselleni jne... Luksusta en haikaile mutta olisi kiva mennä lapsen kanssa joskus johonkin (ilmaisissa kehoissa jne käymme päivittäin).
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Seiska, älä puhu paskaa. Elossa sinnittely ei riitä enää nykyaan ihmisille elämän sisällöksi, eikä tarvitsekaan riittää. Kukaan hyvätuloinen ei voi edes kuvitella sitä, miltä tuntuu sinnitellä vuosi toisensa perästä, ilman mitään näköalaa paremmasta.
Näin juuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, vaikuttaa että suurin ongelmasi ovat nyt omat tunteesi. Niistä ei ole nyt kuin haittaa ja ne ovat se suurin este sille, että voisit nauttia elämästäsi sekä löytää ratkaisuja. On helpommin sanottu kuin tehty heittää esimerkiksi häpeä pois, mutta yritä. Ajattele, onko siitä mitään hyötyä? Ei.
Keskusteluapu auttaa varmasti tässä tunteiden käsittelyssä. Ensinnäkin mieti, kenelle tutuistasi voit olla rehellinen. Jo se auttaa. Ihmiset eivät tuomitse yleensä niin pahasti kuin kuvittelee.
Toiseksi käytä hyväksesi ilmainen keskusteluapu. Auttava puhelin on oikeasti hyvä, nimetön, luottamuksellinen, tavallisia mukavia ihmisiä jotka osaavat suhtautua asioihin. Toinen on seurakunta. Sitä ei kannata aristella, oli suhteesi kirkkoon sitten mikä vain. Sitä ei kysellä eikä uskonnosta puhuta. Diakonissan kanssa voit jutella luottamuksellisesti ja ihan arkisesti, heillä on yleensä terapeuttikoulutusta.
Eli: nyt turhat ikävät tunteet mäkeen! Rankaiset niillä vain aivan turhaan itseäsi. Ihminen kuitenkin voi vaikuttaa tunteisiinsa. Kunhan pääset turhista negatiivisista tunteista eroon, sinulla on ihan eri tavalla voimavaroja löytää kekseliäitä keinoja parantaa arkielämää jo nyt, esimerkiksi kysymällä jos jollakulla sukulaisella tai tutulla olisi mökki jossa voisitte vierailla halvalla. Monesti ihmiset auttavat mielellään kun vain kehtaa ja uskaltaa pyytää apua. Voit myös keksiä paljon kivaa halpaa tekemistä pääkaupunkiseudulla, täällä on kuitenkin kesällä mahdollisuus käydä saarissa uimassa, ulkoilla eri paikoissa, pyöräillä, käydä poimimassa kukkia kaupungin pelloilta yms. Netistä löytyy paljon menovinkkejä ilmaisiin juttuihin.
Samalla voit ryhtyä miettimään, miten tilanteesta eteenpäin. Nyt tunnut olevan niin häpeissäsi, lamaantunut ja menettänyt uskosi itseesi ettet osaa tunnistaa mahdollisuuksia tai uskoa että kykenisit niihin. Se on aivan turhaa ja pienten onnistumisten kautta löydät taas itseluottamuksesi.
Mutta käy juttelemassa muille - tuttaville, sukulaisille, diakonissalle, soita auttavaan puhelimeen. Eivät ihmiset sinua tuomitse niin ankarasti kuin itse tuomitset itsesi.
Tsemppiä, kyllä sinä pystyt siihen!
Vierailija kirjoitti:
Köyhyyden näistä lieveilmiöistä ei juuri puhuta. Ihan oikeasti köyhyys aiheuttaa masennusta, itsetunto laskee, on vaikea nähdä positiivista ympärillään. Itse olen lasteni kanssa ollut köyhä jo pitkään ja nyt opiskelen, mutta sekin tuntuu kovin turhalta. Lisäksi nälkäisenä on vaikea keskittyä opiskeluun, koko ajan pitää laskea senttejä (ja leipoa leipää, raastaa porkkanaraastetta, keittää soppaa, kun oikeastaan pitäisi myös lukea). Turhauttaa, väsyttää, ahdistaa. Lapset eivät saa viikkorahaa, puheaikaa, koskaan ei juurikaan voi ostaa uusia vaatteitakaan. Joskus on pakko hankkia vaikkapa sukkia.
Ulkonäkökin on köyhä; ei ole varaa kampaajaan, kosmetiikkaan, siisteihin vaatteisiin. Sekin syö naista. Pakko yrittää ajatella positiivisesti ja toivoa, että jonain päivänä pääsee töihin, saa palkkaa ja pystyy ostamaankin jotain :)
Miten helkkarissa tämä voi suomessa olla ihmisillä näin kurjasti asiat ja samaan aikaan nostellaan kansanedustajien ökypalkkoja palkankorotuksin?
Joku mättää kyllä nyt ja pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Lopeta kitinä ja suorita opintosi loppuun. Ennen sitä et saa mitään tukia. Niin muutkin ihmiset tekee. Et kai tosissasi luule että olet jotenkin ainutkertainen? Jos mies saa palkkaa hyvässä työssään, pärjäätte näköjään ihan hyvin. Ei tässä elämässä kenellekään ole mitään taattua oikeutta matkustella ulkomailla jne.
Niin, kannattaa muistaa että sotavuonna 1943 helsinkiläisten paino putosi keskimäärin 10kg ruuan puutteen vuoksi... Kaikki on suhteellista.
Media ja mainonta toki suoltaa sellaisia mielikuvia jatkuvasti että joka toinen viikonloppu tehdään kaupunkilomia Barcelonaan ja talvella vähintään yksi matka jonnekin Thaimaahan.
Ei saa olla median ja mainonnan ajatusmaailman uhri. Ajattelee vaikka että elämä on tällä hetkellä ja todennäköisesti useamman vuoden eteenpäinkin aika tiukkaa, mutta jossain vaiheessa taas esim. matkustelukin on varmaan ihan mahdollista.
Tämä on ihan bullshit provo. Siis ap:n mies on hyvässä työssä, asuvat kaupungin vuokra-asunnossa, jossa vuokrat ovat markkinahintoja alhaisemmat. Ap saa työttömyyskorvauksen, vain yksi lapsi.
Ihan idioottimainen PROVO, päästä keksitty tilanne.
Mä olen pienituloinen yh, ei miestä käteen yksin 1700 e ja sillä elätän meidät kummatkin. Kappas kun jää ihan ulkomaanmatkaankin rahaa joka vuosi, eikä ole tuollaista köyhyyttä kuin sulla ap, vaikka saatte työttömyyskorvausken + miehes palkan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään tuli pitkästä aikaa romahdus ja toivottomuuden tunne.
Mies kysäisi että nyt taitaa jokin olla...? Myönsin, että pari päivää on ollu ajatukset ihan kaaoksessa ja rehellisesti oman elämän päättäminen välähdellyt mielessä.
Haluaisin myös miehelle paremmin toimeentulevan kumppanin jonka kanssa toteuttaa haaveita (talo, matkustelu, ulkona syöminen).
Onneksi lasta ei ole eikä tule, se katkaisisi kamelin selän lopullisesti.
Mies kyllä auttoi taas voimaan hyvin ja jatkamaan eteenpäin.
En tiedä todella hajanaiset ajatukset.Ymmärrän sinua. Itsellä painaa se syyllisyys että lapseni ansaitsisi toisenlaisen äidin, jolla olisi varaa kustantaa mukava elämän alku... Usein olen miettinyt lapsen antamista pois tilanteeni takia. Meillä mies kyllästyi itkuuni ja lähti töihin, ei vastaa puhelimeen joten en tukea enää häneltä saa. No, toisaalta en välitä, sillä ajattelen että hän saa sitten omantasoisensa kumppanin. Jos olisi koulutettu puoliso saisi ostaa asunnon, ja viettää kivaa elämää. On kuitenkin opiskellut vuosia ja yrittänyt päästä elämässään eteenpäin.Nyt olen kiviriippana ja esteenä moneen, kyllä se niin on että jos kumppani on peruspäivärahalla ei niitä haaveita voi toteuttaa kun tulevaisuuden suhteen jos on toinen tekee tohtorinväitöskirjaa ja toinen ei ole suorittanut lukion jälkeen mitään opintoja ja on pitkäaikaistyötön.
Kyllä se ihminen itsessään on tärkein ja arvokkain. Lapselle tärkeintä on rakkaus ja huolenpito, ei raha, kunhan sitä riittää perustarpeisiin. Kyllä ne onnellisimmat lapsuudenmuistot tulevat ihan pienistä asioista, vaikka iloisesta leikkimisestä vanhempien kanssa, ei mistään ulkomaanmatkoista.
Ymmärrän, ap. Sitä menee lukkoon jos kokee elämässä riittävän kovia. Olen silti muiden kanssa samaa mieltä siitä, että sun täytyy nyt nousta tuosta upottavasta suosta.
Otat päivän kerrallaan. Haet apua, juttelet jollekin, vaikka auttavalle puhelimelle tai Psyk. polin hoitajalle. Tyrkyttävät todennäköisesti lääkkeitä ja on sinusta kiinni syötkö niitä. Terapiaan on sitten vaikeampi päästä, mutta yritä!
Kaiken alku ja juuri on se, että alat nyt nähdä itsesi toisin. Kysy siltä mieheltäsi miksi se alunperin rakastui suhun. Kerro sille rehellisesti näistä raskaista ajatuksistasi ja peloistasi. Tuolla, että manaat miehen lähtöä yrität luultavasti torjua jotain hylätyksi tulemisen pelkoa...no en ole mikään psykologi, joten tämä on arvailua.
Sun täytyy pysähtyä päästäksesi liikkeelle. Pysähdy, hengitä, mieti. Tässä on vain tämä yksi elämä ja Sinä olet vain kerran Sinä. Jos jaksat olla vahva, tavoitella asioita, joita haluat elämääsi ja jaksat nähdä itsesi rakkauden arvoisena ihmisenä pääset kyllä jonain päivänä sinuiksi itsesi kanssa. Kyllä varmasti pystyt siihen, uskallat vain!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ihan bullshit provo. Siis ap:n mies on hyvässä työssä, asuvat kaupungin vuokra-asunnossa, jossa vuokrat ovat markkinahintoja alhaisemmat. Ap saa työttömyyskorvauksen, vain yksi lapsi.
Ihan idioottimainen PROVO, päästä keksitty tilanne.
Mä olen pienituloinen yh, ei miestä käteen yksin 1700 e ja sillä elätän meidät kummatkin. Kappas kun jää ihan ulkomaanmatkaankin rahaa joka vuosi, eikä ole tuollaista köyhyyttä kuin sulla ap, vaikka saatte työttömyyskorvausken + miehes palkan.
Pitäisi tietää teidän molempien talouksien tapauksista tarkat euromäärät jotta voisi päätellä mitään. Toisessa on kaksi ihmistä, toisessa kolme ihmistä eli taloudet eivät ole täysin vertailukelpoisia sellaisinaan. Miehellä voi olla ihan ok-työ mutta ei välttämättä mikään erityisen hyväpalkkainen, mutta kuitenkin juuri sen verran hyväpalkkainen, ettei mitään toimeentulotukea tai asumistukea saa eli voi olla kyse väliinputoaja-taloudesta. Vaikea sanoa kun ap ei kertonut tarkkoja euromääriä. Ja heti jos on auto taloudessa, niin siitä tulee rutkasti lisämenoja. Se että onko auto pakollinen on sitten toinen kysymys.
Tee kaikkesi, että pääset kansanedustajaksi.
Ne on nykyään ainoita joille menee nykysuomessa pulskasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No jotenkin vaan tuntuu, että kaikki muut ovat parempia siellä opinnoissakin, etten ansaitse olla siellä. Mietinkin sitä, että tuntuu että kaikki mihin pääsen ja missä menestyn, kääntyvät huonoksi jossain vaiheessa jos minä olen siellä (ihmissuhteet, opinnot, työpaikka). Jos minä kerran menestyn ja pärjään, täytyy siinä asiassa olla jotain vikaa... näin ollen olen luovuttanut monen asian suhteen. Alan puhua asiasta negatiivisesti ja luovutan. Monissa asioissa... isoissakin. Olin kerran unelmatyöpaikkasin ulkomailla, elämäni rakkauden kanssa. Luovutin kun aloin tuntea kuten edellä kerroin.
Kun lapsi syntyi, tunsin etten ansaitse niin ihanaa vauvaa ja annoin ja tarjosin häntä jatkuvasti muiden hoitoon, tunsin että en minä voi kelvata ja ansaita lapsen rakkautta. No, lapsihan ei tietenkään asiaa ymmärtänyt, ei antanut luovuttaa, joten pala palalta aloin uskoa voivani olla äiti ja ihan hyvä sellainen.Nyt asia kaduttaa, miksi en antanut itselleni lupaa nauttia edes vauva-ajasta?Lapseni oli ja on niin ihana.
Mikähän persoonallisuushäiriö minulla on?Uskon että ongelmani ovat niin syvällä ettei ole toivoa paremmasta, koin eräitä todella traumaattisia asioita lapsena usein.
Ei sinussa ole mitään vikaa. Vaikuttaa siltä, että sinulla on huono itsetunto ja taipumus ajatella itsestäsi ja saavutuksistasi vähättelevästi.
Vaikuttaa myös siltä, että tarvitsisit keskusteluapua. Täällä on jo mainittu tahoja joiden puoleen voit kääntyä ja jotka eivät maksa mitään. Voit aloittaa jo vaikka tänä iltana soittamalla auttavaan puhelimeen, siellä on ihan tavallisia, mukavia ihmisiä jotka osaavat ohjata hekin eteenpäin.
Eiköhän ne ongelmat ole masennus, ahdistus ja eristäytyminen, osin myös tuo kaikkien ongelmien ulkoistaminen (syy aina muualla). Niillä saa kyllä lapsellekin mielenterveysongelmia, olipa tenavaklubi merkkivaatteet ja etelänmatkat tai ei.
Pistää korvaan myös tuo ongelmien ainutkertaiseksi kokeminen, jota kyllä esiintyy usein masennuksessa. Suomi on pullollaan työttömiä ja koulut keskeyttäneitä - niin paljon, että oppilaitoksilla on nimetyt koordinaattorit ohjaamaan opintojen jatkajia. Sitä opinto-oikeutta pitää hakea uudelleen, mutta eiköhän sen palauttaminen ole ihan järjestelykysymys vain. Kannattaa myös kysyä itseltään, haluaako oikeasti esim. jatkaa opintoja ja valmistua vai ennemmin pysytellä kotona uikuttamassa maailman kovuutta.
Lisäksi olen sitä mieltä, että teillä nimenomaan ei ole varaa olla laittamatta lasta päivähoitoon. Siellä tenava saa virikkeitä ja leikkiseuraa, ei ole hyvästä lapsen kehitykselle olla kotona eristäytyneenä mt-ongelmaisen äidin kanssa.
Masennus on ihan tavallinen sairaus, ja siihen saa apua paikallisesta terveyskeskuksesta. Välitä itsestäsi! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tarvitset ilmeisesti asiantuntijan apua selvittääksesi, mistä kumpuavat nuo alemmuudentunteet. Et salli itsellesi hyvää oloa missään oloissa. Kyse voi olla jo lapsuudenaikaisista skeemoista ja ajatusmalleista.
Mutta nyt heti tarvitset tukea siihen, että sinut vedetään ulos elämään . Kaupunki on täynnä mm. ilmaisia tapahtumia, tilaisuuksi ja tilanteita, jotka voivat vaatia sinulta pienen kynnyksen yli menemistä. Mutta kun aivot joutuvat askaroimaan uusien haasteiden kanssa, ei joka hetki ehdi ja pysty miettimään niitä vanhoja ja itselle tuhoisia ajatusmalleja. Kunpa löytäisit tukihenkilön , joka vaatisi tarvittaessa kohdistamaan ajtuksesi muualle. Muista, että olet riittävän hyvä äiti, vaimo, yhteiskunnan jäsen. Ja se riittää.
Joillakin masennuslääkitys todella katkaisee negatiivisten ajatusten kehän. Tätä ei nyt pidä kääntää negatiivisesti niin, että "pillerit kouraan ja haistapaska vaan kotiin".
Sinun ei nimittäin tarvitsisi ajatella noin elämästäsi. Jotkin ajatuksesi ovat ihan älyttömiä ja epäterveitä. Kun näet köyhän äidin ja lapsen, niin ajatteletko jostakusta toisesta naisesta, ettei hän ansaitse lastaan?
Pakonomaiset itsesyytökset voi hellittää lääkityksellä.
Jos vaan saat aloitettua jotain, esim. koulutuksen sen kummempia miettimättä, niin uusia asioita tulee eteen sen kautta, ja saat kyllä ajan kanssa jotain töitä ja päädyt parempaan elämäntilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yliopistoon pääsy ei ole mahdotonta. Mieti rauhassa mitä haluat elämältäsi. Sitten haet opiskelemaan sitä mitä haluat.
Äläkä häpeä työttömyyttäsi. Kyse laajassa nykyisessä työttömyydessä on yhteiskunnallisesta ongelmasta joka koskettaa monia. Harvoin tilanne johtuu yksittäisestä työttömästä vaan laajemmasta yhteiskunnan ja talouden tilanteesta.
On kauheaa, miten paljon kärsimystä työttömyys aiheuttaa. Sitä pahennetaan työttömien syyllistämisellä poliitikkojen puolelta. Olen tutustunut omien työkuvioideni kautta pariin nykyisin keskeistä poliittista valtaa käyttävään henkilöön ja voin sanoa, että he ovat täysiä sosiopaatteja. On kauheaa, miten paljon kurjuutta ja kärsimystä he saavat aikaan. Ei ainakaan anneta heille sitä valtaa että itsekin ryhdymme uskomaan heidän syyllistäviä ja halventavia puheitaan työttömistä (ja lähes kaikista muistakin).
Jos yhtään lohduttaa, niin et ole yksin .
Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2016 helmikuussa 248 000 (virhemarginaali ±18 000).
Tästä alla olevasta linkistä voi seurata työttömyysastetta /per kuukausi
Ymmärrän ap sua niin hyvin. Tuo huonouden ja arvottomuuden tunne työttömänä.
Itse olen ollut työelämässä melkein 20 vuotta, mulla on hyvä koulutus ja hyvä kokemus. Työ on aina ollut tärkeä osa minua ja olen nauttinut työn haasteista ja sosiaalisista kontakteista (työkaverit ja asiakkaat). No, nyt löydän yhtäkkiä itseni työttömänä ja itsetuntoni on romahtanut aivan pohjamutiin. Myös minä olen katkaisuut kaikki kontaktit ystäviin, sukulaisiin en. En yksinkertaisesti jaksa aina ja kaikkialla selittää, että ei, en ole vieläkään löytänyt töitä ja kyllä, olen hakenut. Kyllä, olen laittanut avoimia hakemuksia ja ottanut yhteyksiä verkostoihini. Ihan kuin olisin ystävienkin mielestä jotenkin muuttunut ihan tampioksi. Varmaan joo hyvää tarkoittavia neuvoja, mutta eiköhän jokainen normaalilla järjellä varustettu tiedä miten töitä haetaan. Olen aina ennen saanut todella helposti töitä, on myös headhuntattu muualta uuteen duuniin.
Asuimme vuosia ulkomailla ja vaikka tein siellä opintoja ja vapaaehtoistöitä, työssäoloehto ei täyty, joten saan ainoastaan työmarkkinatuen (sekin tuntuu terminä aivan supernöyryyttävältä). Tämä ei näköjään kuitenkaan vaikuta työnantajiin, koska pääsen haastatteluihin. Mutta nyt hakijoita saattaa olla tyliin 200 ja aina löytyy se joku, jolla natsaa ihan jokainen kohta siihen, mitä työnantaja haluaa. Kyllä haluan uskoa, että koittaa se päivä, kun se henkilö olen minä, mutta alkaa masentaa.
Oloa ei todellakaan paranna keskustelupalstoilla ja jossain Iltasanomien kommenteissa vellova asenne, kuinka työttömät ovat yhteiskunnan pohjasakkaa ja he ovat työttömiä täysin omasta syystään. YT:ssä potkut saa vain huonoimmat, ketään, joka osaa hommansa ei potkita pois. Jos firma on alta mennyt konkurssiin, se johtuu työttömistä, jotka ei hoitaneet töitänsä kunnolla. "Mene töihin siitä sohvalta makaamasta." "Minä maksan sinun loikoilusi laiskuri", "Suomessa on uskomattoman hyvät tuet, niitä sietäisi leikata ainakin 30 %". Tekee mieli kirkua, että minä olen maksanut veroja vakituisessa työelämässä lähes 20 vuotta ja sitä ennen joka ikinen kesä kesätöissä ja että maksan kälyisestä työmarkkinatuestani 22 % veroa ja saan käteen vähän päälle 600 €.
Onneksi on ihana mies, jonka kanssa yhteistä historiaa jo 24 vuotta joka tukee minua täysin. Meillä ei ole hätää, joskin on pakko pihistää jokapäiväisistä menoista ja turhasta tingitään (en esim. osta itselleni vaatteita juuri ollenkaan, luovuin kuntosalijäsenyydestä ja kaikista lehtitilauksista) varmuuden vuoksi jos tämä vielä pitkittyy, jottei tarvitsisi koskea säästöihin. Matkusteltu ollaan ihan tarpeeksi, se ei onneksi ole ongelma ja on varaa pitää lapset harrastuksissa. Meillä ei siis ole taloudellista huolta, joten ap:n tilanne on vielä masentavampi.
Toivotan sydämestäni ap sulle tsemppiä. Suosittelisin oikeasti ottamaan Omalääkärin tai ehkä lapsen neuvolan kautta asian esiin. Olet aivan selvästi masentunut ja tarvitset apua, jota me täällä ei osata antaa. Mutta jos yhtään lohduttaa, et ole yksin tilanteessasi.
Minkä verran suoritit hoitoalan opintoja? Minkälaisia arvosanoja sait ja pääsitkö kursseista läpi? Helpointa ja nopeinta voisi olla jos pystyisit suorittamaan aloittamasi opinnot loppuun vai olisitko valmis aloittamaan uudet opiskelut aivan alusta? Minulla on sama juttu itsetunnon suhteen, tuntuu että muut ovat parempia jne. mutta en välitä siitä. Tavoitteenani on päästä kurssit läpi ja saada paperit käteen, yritän kyllä saada kohtuullisia arvosanoja.
No jotenkin vaan tuntuu, että kaikki muut ovat parempia siellä opinnoissakin, etten ansaitse olla siellä. Mietinkin sitä, että tuntuu että kaikki mihin pääsen ja missä menestyn, kääntyvät huonoksi jossain vaiheessa jos minä olen siellä (ihmissuhteet, opinnot, työpaikka). Jos minä kerran menestyn ja pärjään, täytyy siinä asiassa olla jotain vikaa... näin ollen olen luovuttanut monen asian suhteen. Alan puhua asiasta negatiivisesti ja luovutan. Monissa asioissa... isoissakin. Olin kerran unelmatyöpaikkasin ulkomailla, elämäni rakkauden kanssa. Luovutin kun aloin tuntea kuten edellä kerroin.
Kun lapsi syntyi, tunsin etten ansaitse niin ihanaa vauvaa ja annoin ja tarjosin häntä jatkuvasti muiden hoitoon, tunsin että en minä voi kelvata ja ansaita lapsen rakkautta. No, lapsihan ei tietenkään asiaa ymmärtänyt, ei antanut luovuttaa, joten pala palalta aloin uskoa voivani olla äiti ja ihan hyvä sellainen.Nyt asia kaduttaa, miksi en antanut itselleni lupaa nauttia edes vauva-ajasta?Lapseni oli ja on niin ihana.
Mikähän persoonallisuushäiriö minulla on?Uskon että ongelmani ovat niin syvällä ettei ole toivoa paremmasta, koin eräitä todella traumaattisia asioita lapsena usein.