Lue keskustelun säännöt.
Puolisosta tullut ilkeä äitinsä syöpäsairaiden myötä
Väsynyt ja huono
15.04.2016 |
Puolisoni äiti sai vakavan syöpädiagnoosin ja hoidot on aloitettu. Puolisoni halusi että menisimme heidän luo pariksi viikoksi jotta voisimme olla auttamassa kotitöissä ja pitämässä seuraa. Mielestäni tämä oli hyvä idea, kunhan muistaisimme myös oman elämän ja omat rajamme, joten totesin siihen että mikäs ettei. Homma muuttui yhtäkkiä siihen, että puolisoni meni aina vain syömään ja makoilemaan sohvalle vanhempiensa luo, ja suuttuu minulle jos en tee tarpeeksi kotitöitä. Kysyn aina töistä tullessani puolison vanhemmilta, onko mahdollista auttaa tänään jossain ja he vastaavat että ei ole kotitöitä jäljellä (ovat tehneet jo kaiken sillä aika kun olemme puolisoni kanssa olleet töissä, jaksavat siis vielä tehdä hyvin ja haluavat hoitaa itse omaa kotiaan). Jos on esimerkiksi pyykkiä tehtävänä tai tiskejä tiskattavana, niin ne hoidan. Mutta puolisoni haukkuu minua laiskaksi ja itsekkääksi lähes joka päivä, ja se alkaa käydä raskaaksi. Minun pitäisi myös lukea pääsykokeisiin, mikä on muuttunut puolisoni silmissä myös laiskotteluksi. Tämä alkaa käydä raskaaksi, pelkään joka päivä sitä hetkeä, kun puoliso ärähtää minulle taas siitä kuinka huono olen. Taloudessa on myös puolisoni sisarukset, mutta hekään eivät tee paljoa. Mitä kannattaisi tässä tilanteessa tehdä? Haluaisin muutamaksi yöksi lähteä pois täältä, mutta siitäpä vasta soppa syntyisi kun jättäisin syöpäsairaan yksin (vaikka tämä ei jäisi yksin, vaan hänellä olisi monet lapsensa ja puolisonsa auttamassa).
Kommentit (68)
Väsynyt ja ihan hyvä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, meneekö teillä välienselvittelyt helposti tappeluksi vai sujuvatko ristiriitojen ratkaisut normaalisti paremmin? Eli onko mies nyt vain sekaisin tästä äitinsä tapauksesta ja osaa keskustella muulloin ongelmista rakentavammin?
Ennen syöpää ei riidelty paljoa puolison kanssa. Konfliktit ratkaistiin, saattoi olla hänen puolelta pientä mökötystä, mutta konfliktit yleensä päättyivät haleihin ja pusuihin (tai petipuuhiin). En minäkään mikään paras riitelijä ole ollut, mutta ajan kanssa opimme ratkaisemaan ristiriidat toistemme kanssa. On aiemmin ymmärtänyt esimerkiksi sen, että meillä on erilaiset voimavarat ja kunnioittanut niitä. Mutta kun syöpädiagnoosi tuli, hän on haastanut enemmän riitaa. On myös osannut pyytää anteeksi, mutta riidat ei ole samalla tavalla jääneet unholaan. Hänellä on ollut masennusta, nukkumisvaikeuksia ja paino on noussut. Kaikki tämä oli ok, tuimme toisiamme kotona, mutta anoppilassa asia on eri. Olen puhunut omille vanhemmilleni tästä, he ovat tukeneet meitä ja minua.
Me tarvitsisimme myös arkea ilman syöpää. Vaikkei syövästä päivittäin puhutakaan, on se silti läsnä ja hyvin raskasta miehelleni ja minulta. Mies kokee tekevänsä väärin, jos emme olekaan anoppilassa. Onneksi se psykologin aika on pian.
Anteeksi kirjoitusvirheistä ja ajatuksenjuoksusta. En ole päässyt puhumaan tästä kenellekään, niin oksennan kaiken nyt teille mammoille.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsynyt ja huono kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sanonut puolisollesi?
Meinaan että hiljaa kärsiminen ei auta mitään.
Minä avaisin suuni, ja sanoisin "olen täällä siksi, että haluan auttaa. Se ei tarkoita, että se olen yksin minä, jonka pitää auttaa ja jota sinä kohtelelet minua kuin olisin joku vuokratyöntekijä, jonka olet nyt päättänyt lahjoittaa vanhemmillesi. Se on kuules nyt niin, että autapa sinä ihan itse vanhempiasi, ja sisaruksesi osallistukoot, muussa tapauksessa olette täällä vain heidän riesanaan. Minä lähden ny tkotiin lukemaan pääsykokeisiin, jotka eivät muuten lukematta mene läpi. Minä en uhraa tulevaisuuttani sen vuoksi, että sinä voit maata sohvalla ja huutaa minulle, että minä laiskottelen. . Soon nyt moro ja kassi selkään. Ai niin, ja ei kestä kiittää!" Anna tulla vaan, ja suoraa huutoa!
terv. n46v, elämää nähnyt
Olisipa rohkeutta. Olen sanonut, että voisin ottaa haukkumisen ilomielin vastaan jos hän tekisi yhtään mitään vanhempiensa vuoksi. Tämä auttoi pari kolme päivää, mokoma vain mökötti, mutta ei onneksi haukkunut. Sitten mokasin ja tein virheen ja helvetti pääsi jälleen irti. Kerroin hänelle että menen täksi viikonlopuksi viettämään aikaa kotiin ja omien vanhempieni luokse. Hän hermostui ja kertoi että häpeää koska en ole täällä auttamassa (hänen vanhempansa ovat itse poissa viikonlopun!). Kiitos kuitenkin tsemppauksesta, tuli sellainen olo, että enhän mitä väärin tee kun itseäni yritän puolustaa vaan päinvastoin!
Ap
Miksikäs se rohkeus puuttuu?
Haluatko olla alisteinen toisille ja siinä samassa vähän olettaa, että koska kiltisti alistut, niin voit myös vaatia että sinua palvellaan? Ala kantaa vastuu itsestäsi nyt vain, ei sitä kukaan prinssi valkoisella ratsullaan tule koskaan puolestasi tekemään. Sellaiseten miesten kuin sun munat pitää sapelilla kuvainnollisesti katkoa, etteivät hypi nenille, kuten miehesi näyttää tekevän. Sulla on pillu jota miehesi haluaa, sulla on valta. N43Toi toimii normaalin ihmisen kanssa. Nyt pitäisi tietää, onko ap:n poikaystävä normaali vai ei. Tuo ap:n käytös ja reaktiot antavat viitteitä siihen, että kyseessä ei ole normaali parisuhderiita. Toisaalta, kuka normaali vaatii kumppaniltaan tuollaista kuin ap:n? Ja he ovat vasta yheisen taipaleensa alussa (toivottavasti lopussa, jos tilanne on noin paha).
t.9
Kyllä mä uskon että kyseessä on ihan normaali ihminen. Tilanne vain on epänormaali eikä mies osaa käsitellä asiaa ja oireilee näin. Ap:n pitäisi saada mies rauhalliseen tilanteeseen keskustelemaan asiasta ja tilanteesta. Väitän että miehellä on tunneblokki päällä - ei ymmärrä tilannetta eikä näe omaa käytöstään, saati sitä että Ap yrittää auttaa vaikkei apua todellisuudessa edes tarvita. Vanhemman sairaus ja pelko menettämisestä on iso asia, eikä siihen ole mitenkään helppo suhtautua.
Ja ovatko ne konfliktit aiemmin päättyneet ennen haleja siihen, että sinä annat kilttinä periksi vai onko mies joustanut yhtä lailla?
Ap koska suhteenne on ilmeisesti ollut tähän asti hyvä, sun pitäisi nyt pyrkiä ymmärtämään asiaa miehen kannalta - hän on shokissa. Mieti miten itse reagoisit jos saisit tietää että toinen vanhemmistasi on sairas ja saattaa menehtyä sairauteensa. Ei, miehen käytös ei ole loogista eikä hyväksyttävääkään, mutta hän on kohdannut ison, mieltä järisyttävän asian. Yritä keskustella hänen kanssaan ja selittää rautalankaa vääntämällä omat tunteesi hänelle. Uskon kyllä että saatte tilanteen haltuun kun vain keskustelette asiasta juurta jaksain.
Kyllä hänen kaikesta huolimatta pitää ymmärtää ettet voi tehdä kaikkea ja että sinulla on omatkin asiasi hoidettavanasi.
Vierailija kirjoitti:
Ap koska suhteenne on ilmeisesti ollut tähän asti hyvä, sun pitäisi nyt pyrkiä ymmärtämään asiaa miehen kannalta - hän on shokissa. Mieti miten itse reagoisit jos saisit tietää että toinen vanhemmistasi on sairas ja saattaa menehtyä sairauteensa. Ei, miehen käytös ei ole loogista eikä hyväksyttävääkään, mutta hän on kohdannut ison, mieltä järisyttävän asian. Yritä keskustella hänen kanssaan ja selittää rautalankaa vääntämällä omat tunteesi hänelle. Uskon kyllä että saatte tilanteen haltuun kun vain keskustelette asiasta juurta jaksain.
Kyllä hänen kaikesta huolimatta pitää ymmärtää ettet voi tehdä kaikkea ja että sinulla on omatkin asiasi hoidettavanasi.
Juuri tämän takia yritän ymmärtää ja auttaa parhaani mukaan puolisoani - olisin itse vielä enemmän sekaisin vastaavassa tilanteessa. Uskon, että tähän auttaa aika, kärsivällisyys, tuki ja rajat. On vain inhottavaa, kun omaa jännitystä ja ahdistusta tilannetta kohtaa ei saa purettua millään ja ei pysty rentoutumaan (paitsi töissä) sillä joku tulkitsee sen väärin.
Joku kyseli myös luovutanko riidoissa. En. Pyrin hakemaan kompromissia, ja puolustan omaa näkökantaani kyllä. Nyt syövän jälkeen en ole voinut/uskaltanut tehdä, sillä tilanne on ollut eri ja olen pyrkinyt tarkkailemaan mistä tämä johtuu ja mihin tämä johtaa. Ehkä olisi pitänyt heti alusta asti puolustaa itseäni
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkeintä on, että tyyppi tunnistaa itse tuoreen kusipäisyytensä ja pyrkii siitä eroon heti kun pystyy eikä jämähdä sille tielleen.
Ap täällä päivittelee tilannetta. Olen nyt muutaman yön kotonani. Viikonloppuna käytiin isoja riitoja läpi, puoliso kertoi että minä ahdistan häntä ja että hän häpeää minua. Yritin selittää, miksi tämä että olen kotonani ei ole paha juttu, vaan hyvä juttu meidän suhteelle sekä puolison äidille: kenellekään ei ole hyvä, jos me vain riitelemme. Ei mennyt perille. Sanoi etten saa olla häneen yhteydessä, jos emme yövy samassa paikassa. Laittoi kuitenkin heti viestiä, kertoo ikävöivänsä. Osa viesteistä on söpöjä ja osa syytteleviä. Olen nyt hylännyt hänet ja häntä siksi ahdistaa.
En ole yhtään rentoutunut, mutta tiedän tehneeni hyvän päätöksen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väsynyt ja puhku kirjoitti:
Ap täällä päivittelee tilannetta. Olen nyt muutaman yön kotonani. Viikonloppuna käytiin isoja riitoja läpi, puoliso kertoi että minä ahdistan häntä ja että hän häpeää minua. Yritin selittää, miksi tämä että olen kotonani ei ole paha juttu, vaan hyvä juttu meidän suhteelle sekä puolison äidille: kenellekään ei ole hyvä, jos me vain riitelemme. Ei mennyt perille. Sanoi etten saa olla häneen yhteydessä, jos emme yövy samassa paikassa. Laittoi kuitenkin heti viestiä, kertoo ikävöivänsä. Osa viesteistä on söpöjä ja osa syytteleviä. Olen nyt hylännyt hänet ja häntä siksi ahdistaa.
En ole yhtään rentoutunut, mutta tiedän tehneeni hyvän päätöksen.Ap
Kuule, teidän ongelmanne ovat vasta alussa eikä tuo hyvä päätös ole vasta kuin ensimmäinen hyvä päätös. Yritä nyt kuitenkin olla itsekäs ja sulkea tuo pönttö mielestäsi ja laita vaikka puhelin äänettömälle, että saat opiskeltua.
Minua vituttaa sydämeni pohjasta tuollaiset narisija ukot, oli sitten sairautta tai ei, niin mikään ei oikeuta sanomaan ilkeitä asioita toiselle. Siinä kaivaa kuoppaa itselleen. Ukko varmaan itse on niin perkeleen täydellinen, iske sille luuttu kouraan ja sano, et senkun siivoat, jos ei miellytä.
Ja ukoille ei käy opiskelu, ei töissäkäynti, ei mikään! Mitä saakuttia haluatte, jos ei mikään riitä. Menkää vähän itseenne onko tuo uli uli kovin miehekästä anyway.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos häpeää, niin siinä vaiheessa kannattas nostaa kytkintä. Kukaan nainen ei ole häpeän arvoinen, ukko ei osaa arvostaa sinua ja opintojasi ollenkaan. Jos ei osaa nyt, ei osaa tulevaisuudessakaan ehkä muita asioita. Normaalissa suhteessa on eri tekemisiä ja asioita ihmisillä eikä toiselle sanota, että lopetas se opiskelu tai työt, kun minä tässä niin valitan.Jos ukko vaatii lopettaa opinnot, niin sano ett maksatkos sit sen 400 000 e n talolainan, et kyllä voin siinä.tapaukses jäädä kotiin.
Vierailija kirjoitti:
No jos häpeää, niin siinä vaiheessa kannattas nostaa kytkintä. Kukaan nainen ei ole häpeän arvoinen, ukko ei osaa arvostaa sinua ja opintojasi ollenkaan. Jos ei osaa nyt, ei osaa tulevaisuudessakaan ehkä muita asioita. Normaalissa suhteessa on eri tekemisiä ja asioita ihmisillä eikä toiselle sanota, että lopetas se opiskelu tai työt, kun minä tässä niin valitan.Jos ukko vaatii lopettaa opinnot, niin sano ett maksatkos sit sen 400 000 e n talolainan, et kyllä voin siinä.tapaukses jäädä kotiin.
Suomeksi sanottuna se on kade opintohaaveista ja yrittää syyllistämällä saada luudanvarteen. Ei hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Väsynyt ja puhku kirjoitti:
Ap täällä päivittelee tilannetta. Olen nyt muutaman yön kotonani. Viikonloppuna käytiin isoja riitoja läpi, puoliso kertoi että minä ahdistan häntä ja että hän häpeää minua. Yritin selittää, miksi tämä että olen kotonani ei ole paha juttu, vaan hyvä juttu meidän suhteelle sekä puolison äidille: kenellekään ei ole hyvä, jos me vain riitelemme. Ei mennyt perille. Sanoi etten saa olla häneen yhteydessä, jos emme yövy samassa paikassa. Laittoi kuitenkin heti viestiä, kertoo ikävöivänsä. Osa viesteistä on söpöjä ja osa syytteleviä. Olen nyt hylännyt hänet ja häntä siksi ahdistaa.
En ole yhtään rentoutunut, mutta tiedän tehneeni hyvän päätöksen.Ap
Kuule, teidän ongelmanne ovat vasta alussa eikä tuo hyvä päätös ole vasta kuin ensimmäinen hyvä päätös. Yritä nyt kuitenkin olla itsekäs ja sulkea tuo pönttö mielestäsi ja laita vaikka puhelin äänettömälle, että saat opiskeltua.
Mä yritän kovasti olla itsekäs. Silti pelottaa että tein virheen. Mutta miehen on opeteltava olemaan myös ilman minua. Ja jos hän haluaa olla minun kanssani, hänen pitää kunnioittaa minua, en voi olla hänen roskis johon hän oksentaa ahdistuksensa ilkeilemällä. Nyt mies tottakai lupailee, että riidat ja ilkeily olisi loppunut ilman tätä taukoa. Just joo. Eikä kyse ole edes tähän alkuun kuin parista yöstä. Jos tämä tähän kaatuu miehen puolelta, niin sitten kaatuu. En voi muuttua yli-ihmiseksi. En voi muuttua toisenlaiseksi. Ehkä hän oppii, ettei minua voi kohdella miten: jos minua kohdellaan huonosti ni se o moro. Tämä on vain niin uutta minulle: ilman tätä tsemppausta olisin saattanut jäädä anoppilaan.
Anteeksi ajatuksenjuoksusta, olen vähän sekaisin itse tästä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No jos häpeää, niin siinä vaiheessa kannattas nostaa kytkintä. Kukaan nainen ei ole häpeän arvoinen, ukko ei osaa arvostaa sinua ja opintojasi ollenkaan. Jos ei osaa nyt, ei osaa tulevaisuudessakaan ehkä muita asioita. Normaalissa suhteessa on eri tekemisiä ja asioita ihmisillä eikä toiselle sanota, että lopetas se opiskelu tai työt, kun minä tässä niin valitan.Jos ukko vaatii lopettaa opinnot, niin sano ett maksatkos sit sen 400 000 e n talolainan, et kyllä voin siinä.tapaukses jäädä kotiin.
On kertonut, ettei tarkoitanut ilkeitä asioita mitä on sanonut minulle. Kyllä minä sen tiesin, mutta se ei tarkoita ettei se tunnu missään. Olen kysynyt, että haluaako että jään tähän matalapalkkaisten työhön ja en mene koskaan opiskelemaan. Puoliso vastasi, että hän haluaa että pääsen opiskelemaan unelma-alaani, mutta purkaa vitutustaan. Jep jep
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko mies edelleen anoppilassa? Jos sieltä alkaa tulla mielessä vellovia viestejä tai puheluita niin sano, että tarvitset just nyt rauhaa ja että et vastaa siksi pariin päivään viesteihin ja puheluihin. No, mies voi luvata olla kunnolla ja jos on, voit puhua hänen kanssaan, mutta lyö luuri korvaan kesken lauseen jos alkaa mussutus, jos olet suostunut vastaanottamaan asialliset puhelut. ET ANNA HÄNEN PILATA SUN TULEVAISUUTTA omilla lapsellisilla tempuillaan. Tuo voi olla ihan tahallista käytöstä, etenkin jos kokee jotain alemmuutta sun opintosuunnitelmien suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisestikään miehesi ei osaa käsitellä tilannetta ja hänen kannattaisi jutella jollekin. Oletko yrittänyt keskustella hänen kanssaan siitä, miltä hänestä tuntuu ja yrittää tukea häntä tuomaan tunteensa esille?
Mies?
En jaksanut lukea koko ketjua. Mutta taas taitaa olla jostain pennusta kyse. Hohhoijjaa taas koko jutulle.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua. Mutta taas taitaa olla jostain pennusta kyse. Hohhoijjaa taas koko jutulle.
Hei, paljon kiitoksia kommentistasi! En ole tuonut ikääni tähän ilmi, koska ajattelin että se ei ole ongelman suhteen se oleellisin asia. Toki jos se jotakuta kiinnostaa, saa sitä kysyä.
Ap
Väsynyt ja höpsö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua. Mutta taas taitaa olla jostain pennusta kyse. Hohhoijjaa taas koko jutulle.
Hei, paljon kiitoksia kommentistasi! En ole tuonut ikääni tähän ilmi, koska ajattelin että se ei ole ongelman suhteen se oleellisin asia. Toki jos se jotakuta kiinnostaa, saa sitä kysyä.
Ap
Sori. Sitä puolisoas meinasin ja sen käytöstä. Eikai kukaan aikuinen noin toimi/käyttäydy. .
Tulee mieleen, että mies halusi kotiinsa lähinnä siksi, jotta voisi taantua äitinsä hoivaamaksi pojaksi, makailla huolettomana sohvalla ja nauttia äidin pöperöistä. Ei ole vielä varmaan kovin kauaa asunut omillaan? Ehkä irtaantuminen äidin vaikutuspiiristä vielä kesken, napanuora katkaisematta jne. Äidin kuoleman mahdollisuus nostaa mieleen syytöksiä ja häpeää itseään kohtaan, jonka kohdistaa sinuun.
Ennen syöpää ei riidelty paljoa puolison kanssa. Konfliktit ratkaistiin, saattoi olla hänen puolelta pientä mökötystä, mutta konfliktit yleensä päättyivät haleihin ja pusuihin (tai petipuuhiin). En minäkään mikään paras riitelijä ole ollut, mutta ajan kanssa opimme ratkaisemaan ristiriidat toistemme kanssa. On aiemmin ymmärtänyt esimerkiksi sen, että meillä on erilaiset voimavarat ja kunnioittanut niitä. Mutta kun syöpädiagnoosi tuli, hän on haastanut enemmän riitaa. On myös osannut pyytää anteeksi, mutta riidat ei ole samalla tavalla jääneet unholaan. Hänellä on ollut masennusta, nukkumisvaikeuksia ja paino on noussut. Kaikki tämä oli ok, tuimme toisiamme kotona, mutta anoppilassa asia on eri. Olen puhunut omille vanhemmilleni tästä, he ovat tukeneet meitä ja minua.
Me tarvitsisimme myös arkea ilman syöpää. Vaikkei syövästä päivittäin puhutakaan, on se silti läsnä ja hyvin raskasta miehelleni ja minulta. Mies kokee tekevänsä väärin, jos emme olekaan anoppilassa. Onneksi se psykologin aika on pian.