Lue keskustelun säännöt.
Toimitaanko muiden parisuhteissa näin
Mites muut?
13.04.2016 |
Tämä on jotenkin jännä ja uusi kuvio minulle. En aiemmassa pitkässä suhteessani törmännyt vastaavaan. Ilmeisesti nykyiselle miehelleni kuitenkin tämä on ollut normaali kuvio toimia ainakin loppuvuosina edellisessä liitossa. Olen ymmärtänyt, että hänen ex-vaimoaan ei niin paljon kiinnostanut miehen menot, että olisi tarvinnut infota.
Olen siis tottunut siihen,että menoista sovitaan yhdessä. Ei tarkoita sitä, että parisuhteessa pitäisi saada "lupa" kaikkeen toiselta vaan ihan sitä, että kerrotaan suunnitelmasta. Minä esimerkiksi viime sunnuntaina olin koko päivän oman lapseni pelejä seuraamassa niin etukäteen sanoin miehelle asiasta. Kerroin päivän ja sanoin,että suunnittelin meneväni sinne, jos ei mitään muuta ole. Näin olen tottunut toimimaan.
Nyt mies on pitkään jo puhunut, että hänen pitäisi viedä keskimmäinen lapsensa ulkomaille viikonloppulomalle. Joku palkinto minkä luvannut ja minä vanhin lapsi on jo joskus vuosi aiemmin saanut myös. Edellisellä viikolla sanoi saunassa, että "sekin tarttis hoitaa tässä tai se jää taas". Ei muuta. Eilen, kun tulin töistä niin sanoi varanneensa matkan ensi viikonloppuun. Siis puolentoistaviikon päähän. Että hän lähtee perjantaina ja tulee sunnuntaina.
Olin hiukan puulla päähän lyöty. Sanoinkin, että niin varasit sitten vaan matkan puhumatta mitään. No hän oli puhunut mielestään, kun oli sanonut saunassa, että se täytyisi nyt tehdä. Itse kuvittelen, että tuossa kohtaa vielä kerrottaisiin, että olen ajatellut mennä sinne x-viikonloppuna - ethän ole suunnitellut siihen mitään.
Vai teenkö minä tästä jotenkin vaikeaa nyt?
Kommentit (180)
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä nyt monet kärjistää. Minusta ainakin ihan normaalia että tuollaisista asioista sovitaan yhdessä etukäteen kun kuitenkin yhdessä asutaan. Eihän ap mistään luvan pyytämisistä puhunut, vaan ihan normaalista keskustelusta. Eikä käsittääkseni ole mitenkään matkaa tai lasta vastaan (oikeesti, jotkut lukee rivien välistä näköjään ihan mitä sattuu), mutta mies tosiaan vaan kommunikoi eri tyylillä.
Mitä muuta se oli kuin yhdessä sopimista, että mies oli puhunut matkasta moneen kertaan aikaisemmin ja vielä edellisellä viikolla viimeksi, ja nyt ilmoitti että matka on varattu? Jos hänen olisi pitänyt kysyä sopiiko se, niin hänen olisi pitänyt kysyä lupaa. Aloittaja haluaa esittää, että heillä ei tarvitse kysellä lupia, mutta ilmeisesti tarvitsisi kuitenkin.
En ihan oikeasti ymmärrä aloittajan ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua, Ap, täydellisesti.
Ymmärrän myös sen, miksi olet saanut pääasiassa ikäviä kommentteja, joissa sinut leimataan päsmäriksi. Nykyään kun taitaa olla yhä yleisempää, että ihmiset olettavat saavansa tehdä asioita aina oman mielensä mukaan, myös parisuhteessa.
Karrikoiden voisi kuvata tilannetta näin: kumpikin ajattelee vain omaa napaansa -> ristiriitoja -> ero -> yhä vahvempi itsekkyys -> uusi parisuhde -> yhä suurempi vaatimus riippumattomuuteen -> lisää ristiriitoja. Edellinen ei tietenkään päde kaikkien kohdalla, mutta useinhan se näin menee. Uusperheiden aikuiset ovat tottuneet menemään ja tulemaan vapaammin.
Minä taas ajattelen kuten Ap, eli parisuhteessa pitää ymmärtää ottaa toinenkin huomioon. Kyse ei todellakaan ole _luvasta_ toimia jollakin tavalla, vaan toisen huomioimisesta. Sen ei pitäisi olla mikään pakko, vaan sen pitäisi tulla ihan automaattisesti. Halu ottaa toinenkin elämässään huomioon. Se ei vie pois itsemääräämisoikeutta tai lasten oikeutta isään, vaan se pitää huolen siitä, että kummallakin on turvallinen olo yhdessä, ja kumpikin kokee olevansa toisilleen tärkeä.
Olisiko se vaatinut Ap:n mieheltä kovinkaan paljoa, jos olisi esim. laittanut tekstarilla mahdollisen päivämäärän ennen matkan varaamista? Entä jos Ap olisi itsekin ollut juuri samalla hetkellä sopimassa jotain tuolle samalle viikonlopulle? Kumpi on velvollinen perumaan omat menonsa, jos niistä ei kerran voi sopia yhdessä?
Kommunikaatio-ongelmat voivat olla taustalla vaikeuttamassa tilannetta, ja niitä voi kyllä korjata kiinnittämällä niihin huomiota. Jos taas Ap:n mies kokee, ettei Ap:n mielipiteellä ole merkitystä hänen menojensa suhteen, niin olisin enemmän huolissani.
Sanottakoon vielä, että täysin riippumattomassakin (uusio)suhteessa voi elää, jolloin siis molemmat tekevät mitä tykkäävät. Mutta silloin sen täytyy olla molempien valinta. Näin ei Ap kuitenkaan itse toimi, eikä varmasti toivo myöskään miehen toimivan.
Parisuhteessa juu, mutta kun tässä ap:n parisuhteessa on osapuolina myös molempien lapsia ja entisiä puolisoita. Miehen ja tämän lapsen matkaan vaikuttavat kai eniten miehen ja lapsen omat aikataulut, koska he ovat sinne matkalle lähdössäkin. Seuraavina tulee sitten lapsen äidin aikataulut ja suunnitelmat (onko sopinut jotain menoa lapsille silloin) ja sitten vasta ap:n.
Minun mielestä teet. Teillä molemmilla näemmä on lapsia, joiden tarpeet tulee ensimmäisenä. Ehkä miehesi olisi voinut sanoa, että aikoo lähteä pian, mutta onhan siinä sekin mahdollisuus, että on saanut äkkilähtötarjouksen ja tarttunut siihen. Enemmän olisin sinuna huolissani siitä, jos hän lähtisi sanoamatta. Ja kyllähän hän mainitsi siitä saunassa sinulle. Minun mielestä hiukan ylireagoit, mutta voithan tietenkin puhua hänelle, että jatkossa olisi mukava tietää vähän aiemmin kyseisistä asioista.
Ap:tä hiertää myös se tosiasia, että äitipuoli on aina se viimeinen keneltä kysytään. Kun on sovittu lapsen, koulun, lapsen äidin kanssa, niin lopulta äitipuolelle vaan ilmoitetaan että tämmöinen me nyt meinataan tehdä. Tuntuuhan se siltä että "no, mitäs mulla sit on väliäkään, mähän olen vaan sun puoliso" - mutta näin se vaan menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua, Ap, täydellisesti.
Ymmärrän myös sen, miksi olet saanut pääasiassa ikäviä kommentteja, joissa sinut leimataan päsmäriksi. Nykyään kun taitaa olla yhä yleisempää, että ihmiset olettavat saavansa tehdä asioita aina oman mielensä mukaan, myös parisuhteessa.
Karrikoiden voisi kuvata tilannetta näin: kumpikin ajattelee vain omaa napaansa -> ristiriitoja -> ero -> yhä vahvempi itsekkyys -> uusi parisuhde -> yhä suurempi vaatimus riippumattomuuteen -> lisää ristiriitoja. Edellinen ei tietenkään päde kaikkien kohdalla, mutta useinhan se näin menee. Uusperheiden aikuiset ovat tottuneet menemään ja tulemaan vapaammin.
Minä taas ajattelen kuten Ap, eli parisuhteessa pitää ymmärtää ottaa toinenkin huomioon. Kyse ei todellakaan ole _luvasta_ toimia jollakin tavalla, vaan toisen huomioimisesta. Sen ei pitäisi olla mikään pakko, vaan sen pitäisi tulla ihan automaattisesti. Halu ottaa toinenkin elämässään huomioon. Se ei vie pois itsemääräämisoikeutta tai lasten oikeutta isään, vaan se pitää huolen siitä, että kummallakin on turvallinen olo yhdessä, ja kumpikin kokee olevansa toisilleen tärkeä.
Olisiko se vaatinut Ap:n mieheltä kovinkaan paljoa, jos olisi esim. laittanut tekstarilla mahdollisen päivämäärän ennen matkan varaamista? Entä jos Ap olisi itsekin ollut juuri samalla hetkellä sopimassa jotain tuolle samalle viikonlopulle? Kumpi on velvollinen perumaan omat menonsa, jos niistä ei kerran voi sopia yhdessä?
Kommunikaatio-ongelmat voivat olla taustalla vaikeuttamassa tilannetta, ja niitä voi kyllä korjata kiinnittämällä niihin huomiota. Jos taas Ap:n mies kokee, ettei Ap:n mielipiteellä ole merkitystä hänen menojensa suhteen, niin olisin enemmän huolissani.
Sanottakoon vielä, että täysin riippumattomassakin (uusio)suhteessa voi elää, jolloin siis molemmat tekevät mitä tykkäävät. Mutta silloin sen täytyy olla molempien valinta. Näin ei Ap kuitenkaan itse toimi, eikä varmasti toivo myöskään miehen toimivan.
Ap on nimenomaan korostanut, että hän ei sovi mitään ilman miehen lupaa, joten tuohon tuskin olisi päädytty.
Ja jos miehen viikonloppuloma ei aiheuta ap:lle mitään poikkeusjärjestelyjä (ei tarvitse maksaa siitä, ei tarvitse hoitaa miehen lapsia jne.) niin miksi ihmeessä miehen täytyy ennen varaamista varmistaa, että saako hän lähteä lapsensa kanssa lomalle, josta jo saunassa puhuttiin? Olisiko ap:lla mahdollisuus sanoa miehelle, että ei nyt käy, koska meillä on koiran kynsien leikkaaminen lauantaina ja siihen tarvitaan kaksi aikuista avuksi.
Minä eroaisin heti, jos mieheni olisi kuin ap. Hirveä kontrollifriikki.
Miten ihmeessä täällä saadaan kaikki kärjistettyä aina tälläiseksi. Pitäisi jo muistaa, että tämä palsta toimii näin.
Itse olisin tehnyt niin, että olisin laittanut viestin tai soittanut, että "katsoin nyt näitä lomia ja ajattelin tämän tästä varata". Mies olisi vastannut ok, selvä. Ja olisin varannut. Kyse ei ole kontrolloimisesta tai luvan pyytämisestä tai mistään muusta mikä täällä saadaan kuulostamaan hirveän negatiiviselta. Ihan vain siitä, että olisin itse tykännyt kuulla sen muulla tavoin kuin niin, että "varasin sen matkan, lähden sit perjantaina päivällä".
Enkä minä järjestänyt asiasta mitään draamaa. Sanoin vain ihan nätisti ja sen jälkeen koko ilta kului ihan normaalisti. Mies menee ja tulee koko ajan ihan helvetisti töidensä takia päivät ja ehtoot. En minä häntä kontrolloi mitenkään. Välillä, kun sanoo jostain iltamenoista niin olen hänelle sanonut, että ei minua haittaa se, että on myöhään töissä. Että minulle riittää se, kun kuitenkin tulee kotiin luokseni. Eli voitte unohtaa nuo päsmäröimiset ja muut. Tai ettehän te unohda, mutta ihan sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla kalskahti korvaan tuo kun ap kertoi menevänsä katsomaan lapsensa peliä jos ei ole mitää muuta. Siis millä sijalla ne sun lapset oikein on sun tärkeysjärjestyksessä, jos vietät heidän kanssaan aikaa "jos ei ole muita suunnitelmia"??? Herranjestas... ja kehtaat vielä miestä soimata siitä että pistää omat lapsensa etusijalle. Sellaista se vaan uusperheissä on.
Vierailija kirjoitti:
Ap myönsi jo että todellinen syy miksi nämä reissut hiertää, on perheen rahankäyttö. Miehellä on varaa käyttää lapsiinsa rahaa, naisella ei. Tämä on se mitä koitettiin selittää jossain ketjussa, että perheessä on eri elintasot. Mies ja lapset elää eri elintasolla kuin nainen ja sen lapset. Tottakai se hiertää ja syystä, mutta näköjään siitä ei voi puhua, kun mies ei suostu ymmärtämään, joten kiukutellaan sitten tästä.
Minusta tuo on ihan normaalia, että biologiset lapset menee puolison lasten edelle. Ei naiset voi lähteä siitä, että miehen tulee unohtaa omat lapsensa ja keskittyä naisen lapsiin siksi, että on perustettu uusperhe. Niillä naisenkin lapsilla on isä, jolle lasten elatus kuuluu.
Vai onko meillä oikeasti olemassa naisia, joiden lapsia elättämään tarvitaan isä, äiti ja äidin mies. Ja tietty myös naisia, jotka elättävät yksin lapsensa, koska isä perusti uusperheen ja samalla unohti biologiset jälkeläisensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä ymmärrän aloittajaa täysin.
Juuri pari päivää sitten keskustelin asiasta oman mieheni kanssa. Mies oli ollut lauantaina koko päivän reissussa, ja kotiin tullessaan klo 23 hän ilmoitti, että menee poikien kanssa seuraavaksi päiväksi frisbeegolfailemaan koko päiväksi. Mun on itse vaikea sopia kavereiden näkemisiä näin lyhyellä varoitusajalla, ja kyllä mä vähän loukkaannuin - mun mielipiteillä ei ollut väliä, eikä mies tiennyt vaikka olisinkin kehittänyt meille jotain yhteistä puuhaa. Jos mies olisi esittänyt asian eri tavalla "Lähtisin huomenna koko päiväksi urheilemaan, oliko meillä jotain, vai onko ok?" niin olisin iloisesti kertonut, että suunnitelmia ei ole ja käskenyt pitämään hauskaa. Se on se asioiden esittämistapa mikä vaihtelee. Ja nämä ovat mielestäni ihan kotona opittuja käyttäytymistapoja.
Jos sun on vaikea sopia omia menoja nopeasti niin miksi se pitäisi kieltää mieheltä? Miehet toimivat juuri noin, ei ne pohdi viikkotolkulla että mikä viikonloppu kävin golfiin tai mihin tahansa, ne menee ja tekee.
Mun silmissä jos sä olet suunnitellut jotain sille sunnuntaille niin sä varmaan siitä ilmoitat, mies tai kukaan ei ole ajatustenlukija. Meillä toimii se, että jos kumpikaan ei mitään suunnitelmistaan ilmoita niin silloin niitä ei ole. Kummallakin on ihan yhtälainen oikeus sopia äkkimenojakin eikä miehen menot jää sen takia että mä en osaa sopia kaverin kanssa että kuule, mennään huomenna elokuviin.
Vierailija kirjoitti:
Sä olet siis jahkailjakeskustelija ja mies melko tyypillinen mies, joka toimii sitten kun pitää toimia. Eikö toi ole aika stereotyyppinen asetelma, että nainen haluaa suunnitella, varmistaa ja päätös on seurausta pitkästä keskustelusta. Kun mies taas miettii asiaa omassa päässään ehkä pitkäänkin ja yksi hetki vaan päättää toimia, koska ei se asia siitä mihinkään muutu. Esim. tapettiasia: mies ei löytänyt haluamaansa, no otetaan sitten se mitä sä halusit -pääasia että joku tapetti otetaan. Tai tän reissun suhteen niin mies on puhunut asiasta jo ennakkoon että pitää varata se matka ja sitten hän sen vaan varaa: sä olisit ilmeisesti järjestänyt vielä keskustelutilaisuuden aiheesta?
Minä täällä luen ihmeissäni keskustelua. Ymmärrän aapeetä tasantarkkaan. Uusi mies ilkkuu mua ruotsalaiseksi, kun on ollut siellä töissä ja ne on kuulemma justiin tuollaisia, ettei mitään tule tehdyksi kun palaveri on aina kesken ja päätökset avataan aina uudelleen. Mutta minäpä haluan varmistaa, että mies ei tule suostuneeksi väärään tapettiin josta kantaa kaunaa niin kauan kuin se seinällä kukkii. Eikä toisaalta yritä jallittaa minua vaikean paikan ohi tavalla, josta tiedän loukkaantuvani salaa sitten kuitenkin, vaikka nielisinkin.
Molemmilla on edelliset suhteet kaatuneet loukkaantumisen kertymiseen. Tiedän, että hän on edellisessä suhteessa ollut niin vetäytyvä, että tapetin valintaan hän vaikutti niin, että jäi haluamansa eteen seisomaan muttei sanonut mitään. Teeskenteli, ettei piittaa eikä jaksa katsella mitään. Miksi: koska uskoi, että naiselle ei missään tapauksessa sopisi se minkä hän haluaa, ja juuri siksi koska hän sen haluaisi. Toinen ravasi päänsä pyörälle ja tuli lopulta valittamaan, ettei löydä mitään. Hän siirsi katseensa rullaan ja taas pois, nainen seurasi katsetta ja ihastui sen kohteeseen, ja kas kummaa, kaupasta lähdettiin miehen salavalitseman tapetin kanssa. Hän on ylpeä asiasta, mutta vihaa naista edelleen koska tämä oli sellainen päsmäri.
Minä taas tiedän etten ole päsmäri, vaan nimenomaan sen takia haluan, että päätöksenteko suhteessa on tarkkuuslaji. Molempien on ymmärrettävä toistensa kieltä, ettei tule tilanteita, joissa on kävelty epähuomiossa toisen yli. Tätä keskustelua lukiessa tulee tunne, että naisen pitäisi olla iloinen, jos mies saa yhtään mitään aikaan elämässään. Minusta se on taas sitä vauvana pitämistä, joka kaataa monen suhteen halveksinnan tielle. Olen ottanut aikuisen miehen, jolla on oma vaativa aikataulunsa, ja minulla on omani. Pidän siis hyvin tärkeänä, että molempia kiinnostaa jatkossakin, että varpaillehyppimiset minimoidaan puolin ja toisin. Johtuivat ne sitten ylimielestä tai taitamattomuudesta.
Mies on alkanut ymmärtää, että tässä nimenomaan luodaan monimutkaisessa asiassa sitä sähkösanomaviestintää, jonka tehokkuudella suomalaiset hämmästyttivät ruotsalaiset töissä. Asiat oli tehty siinä vaiheessa kun ruotsalaiset vasta alkoivat palaveeraamaan. Mutta suhteen alussa ei olla kaksi suomalaista vaan tullaan erilaisesta parisuhdekulttuurista. Jos pohjatyö tehdään huonosti, siitä seuraa pettymystä ja kitkaa. Niiden päälle laitetaan sitten maate, ja nenä pitkänä koulutetaan sitten keskustelupalstalla nuorikkoja sietämään sietämätöntä, kun olisit onnellinen että sulla edes on mies. No en aio siihen tyytyä, vaan haluan pitää sen onnellisena. Se ei tule pysymään onnellisena, jos minä tulen onnettomaksi. Ei se ole vangitsemista tai kontrollointia tai luvankysyttämistä, vaan yhteistyötä. Molempien projektit on siitä kiinni ja myös perheen tulot, joten miksi ihmeessä lähdettäisiin sössimisen tielle, jos ei ole ihan pakko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittanut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua, Ap, täydellisesti.
Ymmärrän myös sen, miksi olet saanut pääasiassa ikäviä kommentteja, joissa sinut leimataan päsmäriksi. Nykyään kun taitaa olla yhä yleisempää, että ihmiset olettavat saavansa tehdä asioita aina oman mielensä mukaan, myös parisuhteessa.
Karrikoiden voisi kuvata tilannetta näin: kumpikin ajattelee vain omaa napaansa -> ristiriitoja -> ero -> yhä vahvempi itsekkyys -> uusi parisuhde -> yhä suurempi vaatimus riippumattomuuteen -> lisää ristiriitoja. Edellinen ei tietenkään päde kaikkien kohdalla, mutta useinhan se näin menee. Uusperheiden aikuiset ovat tottuneet menemään ja tulemaan vapaammin.
Minä taas ajattelen kuten Ap, eli parisuhteessa pitää ymmärtää ottaa toinenkin huomioon. Kyse ei todellakaan ole _luvasta_ toimia jollakin tavalla, vaan toisen huomioimisesta. Sen ei pitäisi olla mikään pakko, vaan sen pitäisi tulla ihan automaattisesti. Halu ottaa toinenkin elämässään huomioon. Se ei vie pois itsemääräämisoikeutta tai lasten oikeutta isään, vaan se pitää huolen siitä, että kummallakin on turvallinen olo yhdessä, ja kumpikin kokee olevansa toisilleen tärkeä.
Olisiko se vaatinut Ap:n mieheltä kovinkaan paljoa, jos olisi esim. laittanut tekstarilla mahdollisen päivämäärän ennen matkan varaamista? Entä jos Ap olisi itsekin ollut juuri samalla hetkellä sopimassa jotain tuolle samalle viikonlopulle? Kumpi on velvollinen perumaan omat menonsa, jos niistä ei kerran voi sopia yhdessä?
Kommunikaatio-ongelmat voivat olla taustalla vaikeuttamassa tilannetta, ja niitä voi kyllä korjata kiinnittämällä niihin huomiota. Jos taas Ap:n mies kokee, ettei Ap:n mielipiteellä ole merkitystä hänen menojensa suhteen, niin olisin enemmän huolissani.
Sanottakoon vielä, että täysin riippumattomassakin (uusio)suhteessa voi elää, jolloin siis molemmat tekevät mitä tykkäävät. Mutta silloin sen täytyy olla molempien valinta. Näin ei Ap kuitenkaan itse toimi, eikä varmasti toivo myöskään miehen toimivan.
Ap on nimenomaan korostanut, että hän ei sovi mitään ilman miehen lupaa, joten tuohon tuskin olisi päädytty.
Ja jos miehen viikonloppuloma ei aiheuta ap:lle mitään poikkeusjärjestelyjä (ei tarvitse maksaa siitä, ei tarvitse hoitaa miehen lapsia jne.) niin miksi ihmeessä miehen täytyy ennen varaamista varmistaa, että saako hän lähteä lapsensa kanssa lomalle, josta jo saunassa puhuttiin? Olisiko ap:lla mahdollisuus sanoa miehelle, että ei nyt käy, koska meillä on koiran kynsien leikkaaminen lauantaina ja siihen tarvitaan kaksi aikuista avuksi.
Minä eroaisin heti, jos mieheni olisi kuin ap. Hirveä kontrollifriikki.
Miten ihmeessä täällä saadaan kaikki kärjistettyä aina tälläiseksi. Pitäisi jo muistaa, että tämä palsta toimii näin.
Itse olisin tehnyt niin, että olisin laittanut viestin tai soittanut, että "katsoin nyt näitä lomia ja ajattelin tämän tästä varata". Mies olisi vastannut ok, selvä. Ja olisin varannut. Kyse ei ole kontrolloimisesta tai luvan pyytämisestä tai mistään muusta mikä täällä saadaan kuulostamaan hirveän negatiiviselta. Ihan vain siitä, että olisin itse tykännyt kuulla sen muulla tavoin kuin niin, että "varasin sen matkan, lähden sit perjantaina päivällä".
Enkä minä järjestänyt asiasta mitään draamaa. Sanoin vain ihan nätisti ja sen jälkeen koko ilta kului ihan normaalisti. Mies menee ja tulee koko ajan ihan helvetisti töidensä takia päivät ja ehtoot. En minä häntä kontrolloi mitenkään. Välillä, kun sanoo jostain iltamenoista niin olen hänelle sanonut, että ei minua haittaa se, että on myöhään töissä. Että minulle riittää se, kun kuitenkin tulee kotiin luokseni. Eli voitte unohtaa nuo päsmäröimiset ja muut. Tai ettehän te unohda, mutta ihan sama.
Mitä muuta kuin kontrollointia on se, että sinulle pitää etukäteen ilmoittaa kahteen kertaan, mitä aikoo tehdä?
Miksi asia pitää ennen varaamista varmistaa? Mies kertoi, että reissu on tulossa ja myöhemmin, että on varannut matkan. Kertoi. Ei tarvi kysyä lupaa eikä miettiä, sopiiko se sulle. Se juttu ei liity suhun millään tavalla. Mun mielestä on outoa, että parisuhde tarkoittaisi symbioosia tai sitä, että kaikki menot pitää sopia aina yhdessä, jos ei ole yhteisiä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Hei, katselin nyt niitä matkoja ja voisin varata sen reissun tuohon ensi viikon lopulle. Meillä ei tainnut olla mitään sovittuna siihen?"
Jos tuo on palstalaisten mielestä liikaa vaadittu puolisolta, niin huh huh. Ei ole luvan kysymistä, vaan huomioimista ja normaalia kanssakäymistä samassa osoitteessa asuvien puolisoiden kesken. Jos mies on kuukausitolkulla puhunut reissusta sitten joskus, niin kai se nyt vähän yllätyksenä tulee että nyt se reissu onkin jo varattu. Oikeesti olette sitä mieltä että tämmöisistä jutuista ei tarvitse edes tuon vertaa sopia? Ap ei ole missään vaiheessa ollut kieltämässä matkaa, olisi vain halunnut tietää ajankohdan ennen kuin se ns. lyödään lukkoon. Omituisia olette.
Aloittanut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua, Ap, täydellisesti.
Ymmärrän myös sen, miksi olet saanut pääasiassa ikäviä kommentteja, joissa sinut leimataan päsmäriksi. Nykyään kun taitaa olla yhä yleisempää, että ihmiset olettavat saavansa tehdä asioita aina oman mielensä mukaan, myös parisuhteessa.
Karrikoiden voisi kuvata tilannetta näin: kumpikin ajattelee vain omaa napaansa -> ristiriitoja -> ero -> yhä vahvempi itsekkyys -> uusi parisuhde -> yhä suurempi vaatimus riippumattomuuteen -> lisää ristiriitoja. Edellinen ei tietenkään päde kaikkien kohdalla, mutta useinhan se näin menee. Uusperheiden aikuiset ovat tottuneet menemään ja tulemaan vapaammin.
Minä taas ajattelen kuten Ap, eli parisuhteessa pitää ymmärtää ottaa toinenkin huomioon. Kyse ei todellakaan ole _luvasta_ toimia jollakin tavalla, vaan toisen huomioimisesta. Sen ei pitäisi olla mikään pakko, vaan sen pitäisi tulla ihan automaattisesti. Halu ottaa toinenkin elämässään huomioon. Se ei vie pois itsemääräämisoikeutta tai lasten oikeutta isään, vaan se pitää huolen siitä, että kummallakin on turvallinen olo yhdessä, ja kumpikin kokee olevansa toisilleen tärkeä.
Olisiko se vaatinut Ap:n mieheltä kovinkaan paljoa, jos olisi esim. laittanut tekstarilla mahdollisen päivämäärän ennen matkan varaamista? Entä jos Ap olisi itsekin ollut juuri samalla hetkellä sopimassa jotain tuolle samalle viikonlopulle? Kumpi on velvollinen perumaan omat menonsa, jos niistä ei kerran voi sopia yhdessä?
Kommunikaatio-ongelmat voivat olla taustalla vaikeuttamassa tilannetta, ja niitä voi kyllä korjata kiinnittämällä niihin huomiota. Jos taas Ap:n mies kokee, ettei Ap:n mielipiteellä ole merkitystä hänen menojensa suhteen, niin olisin enemmän huolissani.
Sanottakoon vielä, että täysin riippumattomassakin (uusio)suhteessa voi elää, jolloin siis molemmat tekevät mitä tykkäävät. Mutta silloin sen täytyy olla molempien valinta. Näin ei Ap kuitenkaan itse toimi, eikä varmasti toivo myöskään miehen toimivan.
Ap on nimenomaan korostanut, että hän ei sovi mitään ilman miehen lupaa, joten tuohon tuskin olisi päädytty.
Ja jos miehen viikonloppuloma ei aiheuta ap:lle mitään poikkeusjärjestelyjä (ei tarvitse maksaa siitä, ei tarvitse hoitaa miehen lapsia jne.) niin miksi ihmeessä miehen täytyy ennen varaamista varmistaa, että saako hän lähteä lapsensa kanssa lomalle, josta jo saunassa puhuttiin? Olisiko ap:lla mahdollisuus sanoa miehelle, että ei nyt käy, koska meillä on koiran kynsien leikkaaminen lauantaina ja siihen tarvitaan kaksi aikuista avuksi.
Minä eroaisin heti, jos mieheni olisi kuin ap. Hirveä kontrollifriikki.
Miten ihmeessä täällä saadaan kaikki kärjistettyä aina tälläiseksi. Pitäisi jo muistaa, että tämä palsta toimii näin.
Itse olisin tehnyt niin, että olisin laittanut viestin tai soittanut, että "katsoin nyt näitä lomia ja ajattelin tämän tästä varata". Mies olisi vastannut ok, selvä. Ja olisin varannut. Kyse ei ole kontrolloimisesta tai luvan pyytämisestä tai mistään muusta mikä täällä saadaan kuulostamaan hirveän negatiiviselta. Ihan vain siitä, että olisin itse tykännyt kuulla sen muulla tavoin kuin niin, että "varasin sen matkan, lähden sit perjantaina päivällä".
Enkä minä järjestänyt asiasta mitään draamaa. Sanoin vain ihan nätisti ja sen jälkeen koko ilta kului ihan normaalisti. Mies menee ja tulee koko ajan ihan helvetisti töidensä takia päivät ja ehtoot. En minä häntä kontrolloi mitenkään. Välillä, kun sanoo jostain iltamenoista niin olen hänelle sanonut, että ei minua haittaa se, että on myöhään töissä. Että minulle riittää se, kun kuitenkin tulee kotiin luokseni. Eli voitte unohtaa nuo päsmäröimiset ja muut. Tai ettehän te unohda, mutta ihan sama.
Sanot miehelle että asia on ok, mutta ilmeisesti ei sitten kuitenkaan ole? Näistä asioista täytyy kuule puhua ääneen, ei se mies mikään ajatustenlukija ole.
Toisekseen, tuo viikonloppu saattoi olla ainoa vapaa sekä tytön ja isän aikatauluissa pitkään aikaan, joten se oli pakko ottaa jos meinaa huhtikuun aikana lähteä. Ei siihen sinun mielipiteesi olisi vaikuttanut mitään joten sinänsähän sitä olisi ollut aivan turha kysyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittanut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua, Ap, täydellisesti.
Ymmärrän myös sen, miksi olet saanut pääasiassa ikäviä kommentteja, joissa sinut leimataan päsmäriksi. Nykyään kun taitaa olla yhä yleisempää, että ihmiset olettavat saavansa tehdä asioita aina oman mielensä mukaan, myös parisuhteessa.
Karrikoiden voisi kuvata tilannetta näin: kumpikin ajattelee vain omaa napaansa -> ristiriitoja -> ero -> yhä vahvempi itsekkyys -> uusi parisuhde -> yhä suurempi vaatimus riippumattomuuteen -> lisää ristiriitoja. Edellinen ei tietenkään päde kaikkien kohdalla, mutta useinhan se näin menee. Uusperheiden aikuiset ovat tottuneet menemään ja tulemaan vapaammin.
Minä taas ajattelen kuten Ap, eli parisuhteessa pitää ymmärtää ottaa toinenkin huomioon. Kyse ei todellakaan ole _luvasta_ toimia jollakin tavalla, vaan toisen huomioimisesta. Sen ei pitäisi olla mikään pakko, vaan sen pitäisi tulla ihan automaattisesti. Halu ottaa toinenkin elämässään huomioon. Se ei vie pois itsemääräämisoikeutta tai lasten oikeutta isään, vaan se pitää huolen siitä, että kummallakin on turvallinen olo yhdessä, ja kumpikin kokee olevansa toisilleen tärkeä.
Olisiko se vaatinut Ap:n mieheltä kovinkaan paljoa, jos olisi esim. laittanut tekstarilla mahdollisen päivämäärän ennen matkan varaamista? Entä jos Ap olisi itsekin ollut juuri samalla hetkellä sopimassa jotain tuolle samalle viikonlopulle? Kumpi on velvollinen perumaan omat menonsa, jos niistä ei kerran voi sopia yhdessä?
Kommunikaatio-ongelmat voivat olla taustalla vaikeuttamassa tilannetta, ja niitä voi kyllä korjata kiinnittämällä niihin huomiota. Jos taas Ap:n mies kokee, ettei Ap:n mielipiteellä ole merkitystä hänen menojensa suhteen, niin olisin enemmän huolissani.
Sanottakoon vielä, että täysin riippumattomassakin (uusio)suhteessa voi elää, jolloin siis molemmat tekevät mitä tykkäävät. Mutta silloin sen täytyy olla molempien valinta. Näin ei Ap kuitenkaan itse toimi, eikä varmasti toivo myöskään miehen toimivan.
Ap on nimenomaan korostanut, että hän ei sovi mitään ilman miehen lupaa, joten tuohon tuskin olisi päädytty.
Ja jos miehen viikonloppuloma ei aiheuta ap:lle mitään poikkeusjärjestelyjä (ei tarvitse maksaa siitä, ei tarvitse hoitaa miehen lapsia jne.) niin miksi ihmeessä miehen täytyy ennen varaamista varmistaa, että saako hän lähteä lapsensa kanssa lomalle, josta jo saunassa puhuttiin? Olisiko ap:lla mahdollisuus sanoa miehelle, että ei nyt käy, koska meillä on koiran kynsien leikkaaminen lauantaina ja siihen tarvitaan kaksi aikuista avuksi.
Minä eroaisin heti, jos mieheni olisi kuin ap. Hirveä kontrollifriikki.
Miten ihmeessä täällä saadaan kaikki kärjistettyä aina tälläiseksi. Pitäisi jo muistaa, että tämä palsta toimii näin.
Itse olisin tehnyt niin, että olisin laittanut viestin tai soittanut, että "katsoin nyt näitä lomia ja ajattelin tämän tästä varata". Mies olisi vastannut ok, selvä. Ja olisin varannut. Kyse ei ole kontrolloimisesta tai luvan pyytämisestä tai mistään muusta mikä täällä saadaan kuulostamaan hirveän negatiiviselta. Ihan vain siitä, että olisin itse tykännyt kuulla sen muulla tavoin kuin niin, että "varasin sen matkan, lähden sit perjantaina päivällä".
Enkä minä järjestänyt asiasta mitään draamaa. Sanoin vain ihan nätisti ja sen jälkeen koko ilta kului ihan normaalisti. Mies menee ja tulee koko ajan ihan helvetisti töidensä takia päivät ja ehtoot. En minä häntä kontrolloi mitenkään. Välillä, kun sanoo jostain iltamenoista niin olen hänelle sanonut, että ei minua haittaa se, että on myöhään töissä. Että minulle riittää se, kun kuitenkin tulee kotiin luokseni. Eli voitte unohtaa nuo päsmäröimiset ja muut. Tai ettehän te unohda, mutta ihan sama.
Taidat olla melkoinen draamakuningatar. Tuo ihan sama lause jokaisen vastauksen lopussa kertoo paljon. Ei asia ole sinulle ihan sama koska teit aloituksen ja vielä jankkaat samasta asiasta. Vaikka sinulla ei ole varaa viedä omia lapsia reissuun niin miehellä on oikeus viedä omansa ja jättää viemättä sinut ja lapsesi.
Vierailija kirjoitti:
"Hei, katselin nyt niitä matkoja ja voisin varata sen reissun tuohon ensi viikon lopulle. Meillä ei tainnut olla mitään sovittuna siihen?"
Jos tuo on palstalaisten mielestä liikaa vaadittu puolisolta, niin huh huh. Ei ole luvan kysymistä, vaan huomioimista ja normaalia kanssakäymistä samassa osoitteessa asuvien puolisoiden kesken. Jos mies on kuukausitolkulla puhunut reissusta sitten joskus, niin kai se nyt vähän yllätyksenä tulee että nyt se reissu onkin jo varattu. Oikeesti olette sitä mieltä että tämmöisistä jutuista ei tarvitse edes tuon vertaa sopia? Ap ei ole missään vaiheessa ollut kieltämässä matkaa, olisi vain halunnut tietää ajankohdan ennen kuin se ns. lyödään lukkoon. Omituisia olette.
No jospa se viikonloppu oli ainoa joka sopi sekä tytölle että isälle pitkään aikaan. Mitä se ap:n mielipide asiaan silloin vaikuttaisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä olet siis jahkailjakeskustelija ja mies melko tyypillinen mies, joka toimii sitten kun pitää toimia. Eikö toi ole aika stereotyyppinen asetelma, että nainen haluaa suunnitella, varmistaa ja päätös on seurausta pitkästä keskustelusta. Kun mies taas miettii asiaa omassa päässään ehkä pitkäänkin ja yksi hetki vaan päättää toimia, koska ei se asia siitä mihinkään muutu. Esim. tapettiasia: mies ei löytänyt haluamaansa, no otetaan sitten se mitä sä halusit -pääasia että joku tapetti otetaan. Tai tän reissun suhteen niin mies on puhunut asiasta jo ennakkoon että pitää varata se matka ja sitten hän sen vaan varaa: sä olisit ilmeisesti järjestänyt vielä keskustelutilaisuuden aiheesta?
Minä täällä luen ihmeissäni keskustelua. Ymmärrän aapeetä tasantarkkaan. Uusi mies ilkkuu mua ruotsalaiseksi, kun on ollut siellä töissä ja ne on kuulemma justiin tuollaisia, ettei mitään tule tehdyksi kun palaveri on aina kesken ja päätökset avataan aina uudelleen. Mutta minäpä haluan varmistaa, että mies ei tule suostuneeksi väärään tapettiin josta kantaa kaunaa niin kauan kuin se seinällä kukkii. Eikä toisaalta yritä jallittaa minua vaikean paikan ohi tavalla, josta tiedän loukkaantuvani salaa sitten kuitenkin, vaikka nielisinkin.
Molemmilla on edelliset suhteet kaatuneet loukkaantumisen kertymiseen. Tiedän, että hän on edellisessä suhteessa ollut niin vetäytyvä, että tapetin valintaan hän vaikutti niin, että jäi haluamansa eteen seisomaan muttei sanonut mitään. Teeskenteli, ettei piittaa eikä jaksa katsella mitään. Miksi: koska uskoi, että naiselle ei missään tapauksessa sopisi se minkä hän haluaa, ja juuri siksi koska hän sen haluaisi. Toinen ravasi päänsä pyörälle ja tuli lopulta valittamaan, ettei löydä mitään. Hän siirsi katseensa rullaan ja taas pois, nainen seurasi katsetta ja ihastui sen kohteeseen, ja kas kummaa, kaupasta lähdettiin miehen salavalitseman tapetin kanssa. Hän on ylpeä asiasta, mutta vihaa naista edelleen koska tämä oli sellainen päsmäri.
Minä taas tiedän etten ole päsmäri, vaan nimenomaan sen takia haluan, että päätöksenteko suhteessa on tarkkuuslaji. Molempien on ymmärrettävä toistensa kieltä, ettei tule tilanteita, joissa on kävelty epähuomiossa toisen yli. Tätä keskustelua lukiessa tulee tunne, että naisen pitäisi olla iloinen, jos mies saa yhtään mitään aikaan elämässään. Minusta se on taas sitä vauvana pitämistä, joka kaataa monen suhteen halveksinnan tielle. Olen ottanut aikuisen miehen, jolla on oma vaativa aikataulunsa, ja minulla on omani. Pidän siis hyvin tärkeänä, että molempia kiinnostaa jatkossakin, että varpaillehyppimiset minimoidaan puolin ja toisin. Johtuivat ne sitten ylimielestä tai taitamattomuudesta.
Mies on alkanut ymmärtää, että tässä nimenomaan luodaan monimutkaisessa asiassa sitä sähkösanomaviestintää, jonka tehokkuudella suomalaiset hämmästyttivät ruotsalaiset töissä. Asiat oli tehty siinä vaiheessa kun ruotsalaiset vasta alkoivat palaveeraamaan. Mutta suhteen alussa ei olla kaksi suomalaista vaan tullaan erilaisesta parisuhdekulttuurista. Jos pohjatyö tehdään huonosti, siitä seuraa pettymystä ja kitkaa. Niiden päälle laitetaan sitten maate, ja nenä pitkänä koulutetaan sitten keskustelupalstalla nuorikkoja sietämään sietämätöntä, kun olisit onnellinen että sulla edes on mies. No en aio siihen tyytyä, vaan haluan pitää sen onnellisena. Se ei tule pysymään onnellisena, jos minä tulen onnettomaksi. Ei se ole vangitsemista tai kontrollointia tai luvankysyttämistä, vaan yhteistyötä. Molempien projektit on siitä kiinni ja myös perheen tulot, joten miksi ihmeessä lähdettäisiin sössimisen tielle, jos ei ole ihan pakko?
Luojan kiitos mulla ei ole miestä jonka elämä kaatuu yhteen tapettiin joka ei ole itselle mieluinen.
Huoh. Surulliseksi tekee nämä vastaukset. Onnea vaan teille, jotka ajattelette, ettei parisuhteessa kuulu ottaa toista huomioon.
Tsemppiä, Ap. Empaattiset ihmiset joutuvat aina kärsimään.
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Surulliseksi tekee nämä vastaukset. Onnea vaan teille, jotka ajattelette, ettei parisuhteessa kuulu ottaa toista huomioon.
Tsemppiä, Ap. Empaattiset ihmiset joutuvat aina kärsimään.
Parisuhde, mutta kun tämä parisuhde koostuu ap:sta, miehestä, molempien lapsista sekä molempien edellisistä puolisoista. Miksi uuden puolison aikataulut ja mielipiteet menisivät etusijalle kun kyseessä on miehen ja tämän lapsen yhteinen reissu?
Vierailija kirjoitti:
"Hei, katselin nyt niitä matkoja ja voisin varata sen reissun tuohon ensi viikon lopulle. Meillä ei tainnut olla mitään sovittuna siihen?"
Jos tuo on palstalaisten mielestä liikaa vaadittu puolisolta, niin huh huh. Ei ole luvan kysymistä, vaan huomioimista ja normaalia kanssakäymistä samassa osoitteessa asuvien puolisoiden kesken. Jos mies on kuukausitolkulla puhunut reissusta sitten joskus, niin kai se nyt vähän yllätyksenä tulee että nyt se reissu onkin jo varattu. Oikeesti olette sitä mieltä että tämmöisistä jutuista ei tarvitse edes tuon vertaa sopia? Ap ei ole missään vaiheessa ollut kieltämässä matkaa, olisi vain halunnut tietää ajankohdan ennen kuin se ns. lyödään lukkoon. Omituisia olette.
Jos aloittajan kysymykseen oli vain yksi oikea vastaus, niin se olisi pitänyt kertoa heti alussa. Itse olisin toiminut kuten mies, eli jos olisin etukäteen puhunut suunnitelmista lähteä joskus luvatulle matkalle lapseni kanssa, niin sitten kun vihdoin saisin sen aikaiseksi varata niin varaisin ja ilmoittaisin miehelle.
Mielenkiintoisinta olisi nyt tietää, miten aloittaja suhtautuu asiaan kun matka lähestyy ja koittaa. Tekeekö hän riidan vedoten siihen, ettei hänen kanssaan sovittu asiasta? Itse uskon, että tekee. Mies ja lapsi eivät suinkaan pääse matkalle hyvillä mielin vaan draaman säestämänä.
Aha, tämä selvensi asian. Olet kateellinen miehen lapselle, joka saa aikaa sitten luvatun matkan isänsä kanssa ja mies ei suostukaan kustantamaan sinun lapsillesi lomia. Kai niillä sinunkin lapsillasi on isä, joka maksaa osan elatuksesta, joten miksi uusperheessä läsnäisän pitäisi olla kävelevä pankkikortti?