Kuka myöntää elävänsä miehensä siivellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tahto on se, että olen kotona ja hoidan kodinasiat. Minä myös pidän siitä, että saan hoitaa kotia. Hän on tavaratalojohtaja ja kiirettä tietysti pitää. On mukava, kun hän voi tulla kotiin rankan työpäivän jälkeen ja olla vain. Minä mielelläni teen näin. Eli en elä siivellä, me jaamme homman näin meidän perheessä. Se on meidän tapa elää, emmekä koe, että vaimo elää siivellä. Ei meidän silmissä.

Kunhan ymmärrät ettei kotiäitiydestä kerry eläkettä ja avioehto voi tehdä elämästäsi eron sattuessa aika ankeaa. Noita ei mieti nuorempana ja kun asiat luistaa. Minä itse en pystyisi olemaan kotirouva jennki/sakalaistyyliin, Mr and Mrs John Smith - mitä itse olet, mikä on persoonasi?

Eiköhän koko eläkejärjestelmä tule tavalla tai toisella romuttumaan. Turha laskea elämäänsä sen varaan. Meillä ei ole avioehtoa, joten miehen omaisuus menisi jakoon joka tapauksessa eron sattuessa. En tosin usko eroon. Mies vaikuttaa onnelliselta kun sillä on kotona odottamassa oma perhe. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tahto on se, että olen kotona ja hoidan kodinasiat. Minä myös pidän siitä, että saan hoitaa kotia. Hän on tavaratalojohtaja ja kiirettä tietysti pitää. On mukava, kun hän voi tulla kotiin rankan työpäivän jälkeen ja olla vain. Minä mielelläni teen näin. Eli en elä siivellä, me jaamme homman näin meidän perheessä. Se on meidän tapa elää, emmekä koe, että vaimo elää siivellä. Ei meidän silmissä.

Kunhan ymmärrät ettei kotiäitiydestä kerry eläkettä ja avioehto voi tehdä elämästäsi eron sattuessa aika ankeaa. Noita ei mieti nuorempana ja kun asiat luistaa. Minä itse en pystyisi olemaan kotirouva jennki/sakalaistyyliin, Mr and Mrs John Smith - mitä itse olet, mikä on persoonasi?

Me olemme olleet yhdessä jo yli 10 vuotta ja en ole enää mikään "nuori" vai onkos 27 v. nuori, kenties? Niin ja tuohon avioehtoon, niin meillä ei ole tuota avioehtoa tehty, joten enpä usko meidän eroon. Täysin luottavaisin mielin jatkanme elämää yhdessä eteenpäin.

Kyllä, 27 v on nuori. Yksi yleinen kriisivaihe on kun lapset ovat teinejä/lähtevät kotoa. Siinä kotiäidit vaihtuvat varsinkin liikemaailmassa 15-20 v nuorempiin kolmekymppisiin. Ja silloin on oikeasti kehnossa asemassa jos työkokemus ja koulutukset on minimit. Vaikkei tuohon uskoisi aina kannattaa varmistaa selustaansa, koulutus ja työkokemus ovat tärkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tahto on se, että olen kotona ja hoidan kodinasiat. Minä myös pidän siitä, että saan hoitaa kotia. Hän on tavaratalojohtaja ja kiirettä tietysti pitää. On mukava, kun hän voi tulla kotiin rankan työpäivän jälkeen ja olla vain. Minä mielelläni teen näin. Eli en elä siivellä, me jaamme homman näin meidän perheessä. Se on meidän tapa elää, emmekä koe, että vaimo elää siivellä. Ei meidän silmissä.

--- itse en pystyisi olemaan kotirouva jennki/sakalaistyyliin, Mr and Mrs John Smith - mitä itse olet, mikä on persoonasi?

Olet varmaan hyvin työorientoitunut persoona, jos sinusta tuntuu, että minuutesi katoaa ilman kodin ulkopuolista työtä. Itse koen oman persoonani hyvinkin vahvaksi ja varsin erilliseksi miehestäni, vaikka juuri tällä haavaa kotirouvana elelenkin. Olemme kaikki erilaisia, ja jokainen tekee omat valintansa omista lähtökohdistaan. Joskus toki pakon saneleminakin, mutta vapaaehtoisesti tiensä valinneet eivät useimmiten varmaankaan koe asiaa kuten sinä.

Mä olen kotirouva ja kyllä elän mieheni siivellä.

Hän halusi kaksi lasta, sai taivutettua mun pääni. Pelkäsin, että jään samanlaiseksi duunariorjaksi kuin äitini. En halua pakertaa koneen osana kahdeksaa tuntia ja vielä koti täysin hoidetravissa yksin, kun mies karjuu sohvalta turpa kii, että telkkarista kuulee. Joko tai.

Muutamia vuosia kului, mä tein perusduuniani samalla sykkeellä, en intohimolla ja mies porskutti. Jäin työttömäksi. Yllätyksekseni viihdyin, sain toteuttaa itseäni ja koti oli aina siisti ja ruokaakin oli. Kumpikin oli tyytyväisiä.

Mies sillä verukkeella sitten avas lapsi keskustelun, että täähän sujuu lepposasti näinkin, kun olen kotona.

Tehtiin diili. Saan olla kotona vaikka lopun ikääni, kunhan hoidan kotityöt pääosin ja kaksi lasta. Laitetaan neljäsataa per kuukausi talteen, mun nimiin. Vanhuuden varalle, entä jos. Siitä tehtiin myös avioehto! Ne on mun kaikki muu on yhteistä. Paitsi jos kuolen ennen miestä, niin ne menee miehelle, eikä lasten tapeltavaksi.

Näinä vuosina olen osan pesämunastani sijoittanut ja hyvin on kasvanut.

Mua ei häiritse käyttää miehen tienaamaa kuten omiani. Hoidan myös kaikki perheen laskutouhut. Pidän huolta, että mies saa myös omat hemmottelunsa.

Nyt 18 vuotta näin, enkä ole katunut. Meillä on mahtavat teinit, pari koiraa, kukoistava puutarha, että niissä se mun aikani menee kotitöiden lisäksi. Palsta myös!

Mies on ollut upea. Hän on myös kotitöitä tehnyt, runsaasti hoitanut lapsia. Jäänyt kotiin lasten kanssa, kun mä olin kipeä. Hän tekee lähes poikkeuksetta viikonlopun ruuat. Hoiti oma-aloitteisesti osan neuvoloista, lääkäreistä , koulut, hareastukset.. Kyllä se uraakin tekevä isä pystyy lapsistaan huolehtimaan rakkaudella, eikä vaan leikittämään kun siltä tuntuu.

Mulla on mahtava mies. Juuri soitti, että miten päivä sujuu. Hän valitettavasti joutuu jäämään pidempään, kun huomenna on deadline.

Tätä kirjottaessa taas tajusin kuinka onnekas olen ja tarvii hemmotella miestä, kun tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäpäs elän omilla siivilläni :)

t. kahden yh

Ja paljos se ex ukko maksaa elareita? 

Elareita maksetaan lasten elatukseen, ei äidin. Ero ei tarkoita, että etävanhemmaksi jäävän juridinen vanhemmuus lakkaa.

SouthernGrove kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tahto on se, että olen kotona ja hoidan kodinasiat. Minä myös pidän siitä, että saan hoitaa kotia. Hän on tavaratalojohtaja ja kiirettä tietysti pitää. On mukava, kun hän voi tulla kotiin rankan työpäivän jälkeen ja olla vain. Minä mielelläni teen näin. Eli en elä siivellä, me jaamme homman näin meidän perheessä. Se on meidän tapa elää, emmekä koe, että vaimo elää siivellä. Ei meidän silmissä.

--- itse en pystyisi olemaan kotirouva jennki/sakalaistyyliin, Mr and Mrs John Smith - mitä itse olet, mikä on persoonasi?

Olet varmaan hyvin työorientoitunut persoona, jos sinusta tuntuu, että minuutesi katoaa ilman kodin ulkopuolista työtä. Itse koen oman persoonani hyvinkin vahvaksi ja varsin erilliseksi miehestäni, vaikka juuri tällä haavaa kotirouvana elelenkin. Olemme kaikki erilaisia, ja jokainen tekee omat valintansa omista lähtökohdistaan. Joskus toki pakon saneleminakin, mutta vapaaehtoisesti tiensä valinneet eivät useimmiten varmaankaan koe asiaa kuten sinä.

Täällä oli alkuvuodesta hyvin koskettava ketju: hienostorouvan ero. Nainen viisikymppinen, edustusrouvana päivänsä viettänyt, avioehdon vuoksi jäi puille paljaille. Siinä aloin miettiä kuinka hataralla pohjalla tuollaiset ihmiset ovat. Tuttavapiiri, elämäntapa, kaikki jää jos sen on vain miehen varaan rakentanut. Ja kyllä, olen uraorientoitunut, mutta myös yksityiselämäorientoitunut. Kokenut eron, josta selvisin suhteellisen ehjin nahoin juuri taloudellisen itsenäisyyteni ja tuon oman yksityiselämän ystävien harrasteiden jne takia. Enkä totisesti ole ainoa eronnut ikäluokassani (50v), meitä on paljon. Omaa kokemusta muihin vierellä vertaamalla olen huomannut juuri tuon omasta itsenäisyydestä ja riippumattomuudesta kiinnipitämisen tärkeyden, oli se taloudellista tai henkistä, se vaan on tärkeää. Ja noista pidän kiinni myös nykyisessä suhteessani, yhdessä on paljon helpompaa olla onnellinen kun yhdessä on kaksi itsenäistä, omaan elämäänsä tyytyväistä ihmistä jotka eivät myöskään ole taloudellisesti liian riippuvaisia toisistaan. Mutta tämä tosiaan 50 v näkökulmasta, sieltä alle 30 v vinkkelistä elämä näyttää vielä toisenlaiselta (keskimääräiset ennusteet voi katsoa tilastoista).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tahto on se, että olen kotona ja hoidan kodinasiat. Minä myös pidän siitä, että saan hoitaa kotia. Hän on tavaratalojohtaja ja kiirettä tietysti pitää. On mukava, kun hän voi tulla kotiin rankan työpäivän jälkeen ja olla vain. Minä mielelläni teen näin. Eli en elä siivellä, me jaamme homman näin meidän perheessä. Se on meidän tapa elää, emmekä koe, että vaimo elää siivellä. Ei meidän silmissä.

Kunhan ymmärrät ettei kotiäitiydestä kerry eläkettä ja avioehto voi tehdä elämästäsi eron sattuessa aika ankeaa. Noita ei mieti nuorempana ja kun asiat luistaa. Minä itse en pystyisi olemaan kotirouva jennki/sakalaistyyliin, Mr and Mrs John Smith - mitä itse olet, mikä on persoonasi?

Me olemme olleet yhdessä jo yli 10 vuotta ja en ole enää mikään "nuori" vai onkos 27 v. nuori, kenties? Niin ja tuohon avioehtoon, niin meillä ei ole tuota avioehtoa tehty, joten enpä usko meidän eroon. Täysin luottavaisin mielin jatkanme elämää yhdessä eteenpäin.

Avioehdon voi tehdä milloin vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäpäs elän omilla siivilläni :)

t. kahden yh

Ja paljos se ex ukko maksaa elareita? 

Elareita maksetaan lasten elatukseen, ei äidin. Ero ei tarkoita, että etävanhemmaksi jäävän juridinen vanhemmuus lakkaa.

Joo, mutta kyllä niillä elareilla pystyy useimmissa tapauksissa "tienaamaan" ihan mukavasti sanoi katkerat ämmät mitä tahansa. Joissain harvoissa tapauksissa on fiksuja naisia, jotka pyytää vaan sen mitä ehdottomasti tarvitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tahto on se, että olen kotona ja hoidan kodinasiat. Minä myös pidän siitä, että saan hoitaa kotia. Hän on tavaratalojohtaja ja kiirettä tietysti pitää. On mukava, kun hän voi tulla kotiin rankan työpäivän jälkeen ja olla vain. Minä mielelläni teen näin. Eli en elä siivellä, me jaamme homman näin meidän perheessä. Se on meidän tapa elää, emmekä koe, että vaimo elää siivellä. Ei meidän silmissä.

Kunhan ymmärrät ettei kotiäitiydestä kerry eläkettä ja avioehto voi tehdä elämästäsi eron sattuessa aika ankeaa. Noita ei mieti nuorempana ja kun asiat luistaa. Minä itse en pystyisi olemaan kotirouva jennki/sakalaistyyliin, Mr and Mrs John Smith - mitä itse olet, mikä on persoonasi?

Me olemme olleet yhdessä jo yli 10 vuotta ja en ole enää mikään "nuori" vai onkos 27 v. nuori, kenties? Niin ja tuohon avioehtoon, niin meillä ei ole tuota avioehtoa tehty, joten enpä usko meidän eroon. Täysin luottavaisin mielin jatkanme elämää yhdessä eteenpäin.

Avioehdon voi tehdä milloin vaan.

Ei siihen ole pakko suostua, jos mies alkaa monen vuoden päästä kinaamaan avioehtoa niin selväähän se on että ero mielessä.

Meillä minä olen kotirouva, mies on antanut yrityksestään minulle osuuden ja myös osa sijoituksista on minun nimissä vaikka mies on ne ostanut. Minun nimissäni on myös kesämökki. Joten en eron tullen jää varattomaksi ja mikä parasta mies on itse näin halunnut koska arvostaa sitä että olen hoitanut lapset kotona, sekä hoidan kaikki kodin asiat. Yhteinen aika on yhteistä aikaa ja siksi kai meillä näin hyvin meneekin monen vuoden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

SouthernGrove kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tahto on se, että olen kotona ja hoidan kodinasiat. Minä myös pidän siitä, että saan hoitaa kotia. Hän on tavaratalojohtaja ja kiirettä tietysti pitää. On mukava, kun hän voi tulla kotiin rankan työpäivän jälkeen ja olla vain. Minä mielelläni teen näin. Eli en elä siivellä, me jaamme homman näin meidän perheessä. Se on meidän tapa elää, emmekä koe, että vaimo elää siivellä. Ei meidän silmissä.

--- itse en pystyisi olemaan kotirouva jennki/sakalaistyyliin, Mr and Mrs John Smith - mitä itse olet, mikä on persoonasi?

Olet varmaan hyvin työorientoitunut persoona, jos sinusta tuntuu, että minuutesi katoaa ilman kodin ulkopuolista työtä. Itse koen oman persoonani hyvinkin vahvaksi ja varsin erilliseksi miehestäni, vaikka juuri tällä haavaa kotirouvana elelenkin. Olemme kaikki erilaisia, ja jokainen tekee omat valintansa omista lähtökohdistaan. Joskus toki pakon saneleminakin, mutta vapaaehtoisesti tiensä valinneet eivät useimmiten varmaankaan koe asiaa kuten sinä.

Täällä oli alkuvuodesta hyvin koskettava ketju: hienostorouvan ero. Nainen viisikymppinen, edustusrouvana päivänsä viettänyt, avioehdon vuoksi jäi puille paljaille. Siinä aloin miettiä kuinka hataralla pohjalla tuollaiset ihmiset ovat. Tuttavapiiri, elämäntapa, kaikki jää jos sen on vain miehen varaan rakentanut. Ja kyllä, olen uraorientoitunut, mutta myös yksityiselämäorientoitunut. Kokenut eron, josta selvisin suhteellisen ehjin nahoin juuri taloudellisen itsenäisyyteni ja tuon oman yksityiselämän ystävien harrasteiden jne takia. Enkä totisesti ole ainoa eronnut ikäluokassani (50v), meitä on paljon. Omaa kokemusta muihin vierellä vertaamalla olen huomannut juuri tuon omasta itsenäisyydestä ja riippumattomuudesta kiinnipitämisen tärkeyden, oli se taloudellista tai henkistä, se vaan on tärkeää. Ja noista pidän kiinni myös nykyisessä suhteessani, yhdessä on paljon helpompaa olla onnellinen kun yhdessä on kaksi itsenäistä, omaan elämäänsä tyytyväistä ihmistä jotka eivät myöskään ole taloudellisesti liian riippuvaisia toisistaan. Mutta tämä tosiaan 50 v näkökulmasta, sieltä alle 30 v vinkkelistä elämä näyttää vielä toisenlaiselta (keskimääräiset ennusteet voi katsoa tilastoista).

Olen ihan samaa mieltä kanssasi. Tietty oma itsenäisyys on säilytettävä myös avioliitossa, ja myös kotirouvaksi jäädessä. Taloudellisia järjestelyjä on tehtävä, ja omista ystävistä, harrastuksista ja muista omista jutuista on pidettävä kiinni myös silloin, kun toinen puolisoista ei ole työelämässä. Tästä hyötyy paitsi se kotiinjäänyt osapuoli mahdollisessa erotilanteessa, mutta myös parisuhde. Molemmilla on enemmän annettavaa myös suhteelle, kun molemmilla on riittävästi tilaa hengittää ja ammentaa voimaa elämäänsä myös kodin ulkopuolelta.

Tulkitsin varmaan jotenkin väärin lainaamani kohdan tekstistäsi, koska se oli se, mihin takerruin ja jota kommentoin.

Ps. Olen itsekin käynyt läpi avioeron, ikääkin löytyy jo 40 vuoden verran 😉

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tahto on se, että olen kotona ja hoidan kodinasiat. Minä myös pidän siitä, että saan hoitaa kotia. Hän on tavaratalojohtaja ja kiirettä tietysti pitää. On mukava, kun hän voi tulla kotiin rankan työpäivän jälkeen ja olla vain. Minä mielelläni teen näin. Eli en elä siivellä, me jaamme homman näin meidän perheessä. Se on meidän tapa elää, emmekä koe, että vaimo elää siivellä. Ei meidän silmissä.

Kunhan ymmärrät ettei kotiäitiydestä kerry eläkettä ja avioehto voi tehdä elämästäsi eron sattuessa aika ankeaa. Noita ei mieti nuorempana ja kun asiat luistaa. Minä itse en pystyisi olemaan kotirouva jennki/sakalaistyyliin, Mr and Mrs John Smith - mitä itse olet, mikä on persoonasi?

Me olemme olleet yhdessä jo yli 10 vuotta ja en ole enää mikään "nuori" vai onkos 27 v. nuori, kenties? Niin ja tuohon avioehtoon, niin meillä ei ole tuota avioehtoa tehty, joten enpä usko meidän eroon. Täysin luottavaisin mielin jatkanme elämää yhdessä eteenpäin.

Avioehdon voi tehdä milloin vaan.

Ei siihen ole pakko suostua, jos mies alkaa monen vuoden päästä kinaamaan avioehtoa niin selväähän se on että ero mielessä.

Meillä minä olen kotirouva, mies on antanut yrityksestään minulle osuuden ja myös osa sijoituksista on minun nimissä vaikka mies on ne ostanut. Minun nimissäni on myös kesämökki. Joten en eron tullen jää varattomaksi ja mikä parasta mies on itse näin halunnut koska arvostaa sitä että olen hoitanut lapset kotona, sekä hoidan kaikki kodin asiat. Yhteinen aika on yhteistä aikaa ja siksi kai meillä näin hyvin meneekin monen vuoden jälkeen.

Kotiäidin ymmärrän, naisen joka hoitaa pieniä lapsia mutta kotirouva jolla jo kouluikäiset lapset, sellainen on mysteeri minulle.

Vierailija kirjoitti:

Aika moni mies elää naisen siivellä. Nainen luopuu työpaikastaan, palkastaan, urakehityksestään ja verkostoistaan hoitaakseen yhteistä kotia ja yhteisiä lapsia ruokapalkalla. Mies tienaa, etenee uralla ja menestyy. Leikkii lasten kanssa kun huvittaa. Mies todellakin voi saada kaiken.

MIKS MIEHET AINA MANKUU NIITÄ KAKAROITA??

Heh, kysytään kuka myöntää elävänsä miehen rahoilla niin mammat on vastaamassa, että en minä ainakaan, minä elätän miestäni. Kysyttiinkö sitä?

Olen huomannut että naispuoliset kaverini lyövät paljon helpommin hanskat tiskiin opiskelussa kuin miespuoliset kaverini. Henkinen ahkeruus on paljon rankempaa kuin fyysinen.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että naispuoliset kaverini lyövät paljon helpommin hanskat tiskiin opiskelussa kuin miespuoliset kaverini. Henkinen ahkeruus on paljon rankempaa kuin fyysinen.

Tuo on todella vaarallista, älkää tehkö noin hyvät naiset!

Elän miehen rahoilla, eikä edes hävetä myöntää. Ollaan molemmat onnellisempia kun minun ei tarvitse tehdä surkealla palkalla 40 tuntia viikossa töitä. Saattaisin olla suurimman osan työajan ulkopuolella melkoinen mörökölli. 

Mikään ongelma ei ole saada aikaa kulumaan. Asutaan nyt ulkomailla, jos joskus muutetaan Suomeen niin olen ajatellut tehdä mm. vapaaehtoistyötä. 

Miksi täällä muuten alapeukutetaan jos myöntää elävänsä miehen rahoilla? Löytyyhän siitä paljon hyviä puolia. Työttömyysprosentit on aika suuria, nyt minunkin työpaikan saa joku, joka sitä minua enemmän tarvitsee. Tiedän kyllä, että ei ne eläkemaksut kerry kun ei minulla tuloja ole, mutta mitä sitten? Sehän on vain oma murheeni. Jos joskus jään tyhjän päälle niin siinäpä sitten aukkoja täynnä olevan cv:ni kanssa kärvistelen. Miksi murehtia tulevaa? Tämä hetki on nyt. Minun valintani on onnellinen elämä tällä hetkellä, saatanhan kuolla vaikka huomenna.

Elän mieheni palkalla ja näin on tasapuolista. Mies raataa töissä ja minä vietän aikaa lastemme kanssa kotona. 

Tuon vuoden hoitovapaan tavallaan elinkin miehen siivellä, hoidin kodin ja lapsen. Äitiysloma rahat oli kuitenkin suht hyvät (1700e näppiin).

Mutta nyt sitten mies on työtön ja minä töissä... ja miehellä tulee noin tonni kuussa liitonrahoja...  joten vuoroin vieraissa. Eli minä olen tällä hetkellä pääasiallinen elättäjä.

Mutta tässä omassa vanhoillisessa tuttavapiirissa tuntuu silti olevan vahva käsitys että kun mies on töissä niin , se automaattisesti elättää vaimon.. vaikka vaimo oliskin töissä ja tuo oman palkan yhteiseen pesään...  Samoin kun  olin tuolla äitiyslomalla, sain jatkuvasti kuulla että mies se yksin minut ja lapsen elättää.. mikä ei nyt ihan pitänyt paikkansa.., koska äitiyspäiväraha oli hyvä, kuten jo mainitsin. Siltikkään en tunnu tekevät tiettyjen ihmisten mielestä tarpeeksi vaikka tuon tällä hetkellä suurimman osan leivästä pöytään.. Suorastaan kauhistus monelle että kun mies on nyt kotona ja etsii töitä, niin hän on se joka tekee sen aikaa kaikki kotihommat, kun nehän kuuluisi ainoana työssäkäyvänä silti minulle, kun olen nainen. Olen ihan oikeasti vakavasti harkinnut tuttavapiirin vaihtamista. Huomautan että luojan kiitos mies ei asiaa näin näe.

Omien sanojensa mukaan mies haluaa pystyä elättämään (tulevan) perheensä vielä joskus. Mulla taas on sellainen olo että molemmat tullaan käymään töissä ihan yhtälaisesti. Kyseessä lienee kulttuuriero.

Vierailija kirjoitti:

Omien sanojensa mukaan mies haluaa pystyä elättämään (tulevan) perheensä vielä joskus. Mulla taas on sellainen olo että molemmat tullaan käymään töissä ihan yhtälaisesti. Kyseessä lienee kulttuuriero.

Kerro että meidän kulttuurissa nainen elättää miehen.