Työkaveri syö paljon enemmän minuun nähden ja on hoikka
Havahduin tähän kun olimme yhteisellä työkomennuksella kuukauden verran. Asuimme hotellissa ja vietimme neljän viikon ajan lähes kaiken sjan yhdessä.
Olemme samaa ikäluokkaa. Hän on hoikka, mutta minulla on 25 kiloa ylimääräistä.
Huomasin, että tämä hoikka työkaveri syö lähes tuplasti sen, minkä minä syön. Söimme samoja ruokia, joten laadussakaan ei ollut eroa. Työkaverini lenkkeilee koiransa kanssa, itse pyöräilen työmatkat 14 km/päivä ja vesijuoksen kerra/ kaksi viikossa.
Miten on mahdollista, että hän on hoikka ja minä lihava??
Kommentit (45)
Itse olen aina ollut hoikka, vaikka syön paljon enemmän kuin monet kaverini. Syön myös tosi paljon herkkuja mieheni kanssa. Mies lihoo, minä en. En harrasta liikuntaa, en oksentele tms. Joillain vaan on sellaiset geenit, ettei liho. Meidän perheessä kaikki on hoikkia, vaikka ollaan herkkusuita eikä yhtään urheilullisia. Miehen perheessä taas kaikki ovat tukevia, vaikka harrastavat liikuntaa. Semmosta se vaan on.
Eikös olisi järkevintä syödä nälän mukaan ja muistaa juoda riittävästi vettä. Silloin on hyvä olla eikä jano tunnu nälkänä. Kannattaa myös harrastaa vähintään kaksi kertaa viikossa hengästyttävää liikuntaa, jotta hengityselimistö pysyy kunnossa sekä tehdä lihaskuntoharjoitteita.
Nämä asiat ovat lopulta kiinni pienestä. Esim. Eräs tuntemani keski-ikäinen nainen laihtui reippaasti lisäämällä ruokavalioonsa päivittäin tomaatin ja banaanin. Älytöntä, mutta totta.
Itse kokeilin kalorinlaskentaohjelmalla paljonko saan syödä lihomatta. 166 cm/53 kg/30 v nainen saa syödä 2100 kcal/ vrk ja treenipäivinä +300 kcal, jotta paino säilyy. Olen kokeillut mitä tapahtuu jos nitistää muutaman päivän kaloreista - seuraa nälkä, ahmiminen, turvotus ja lopulta painonnousu.
Painoni on aikuisiällä sompaillut väliä 49 - 63 kg eli kyse ei ole siitä ettenkö voisi lihoa.
Vierailija kirjoitti:
Eli onko niin, että geenit hyväksytään hoikkuuden selitykseksi, mutta ei ylipainon??
ap
Geenit ja taipumus ei tee ylipainoista.
Muut asiat ratkaisee 😃
Aktiiviliikunnalla saa huvennettua yllättävän paljon energiaa. Toisaalta ylimääräisenä nautittua energiaa on haastavaa kuluttaa liikkumalla.
Laihduttajan on tärkeää syödä säännöllisesti ravintotiheää ruokaa.
Juothan vettä. Sekin piristää aineenvaihduntaa. ;)
Tsemppiä kevääseen 😉
Onnistumista keventymishaasteeseen ;)
Moni ei taida täällä edes ymmärtää mitä on aineenvaihdunta? Taidatte luulla että se on paskalla käynti?
Siltä tuntuu kun lukee näitä viestejä...
Aineenvaihdunta koostuu niin monesta asiasta etten täällä pysty selittämään, mutta yksinkertaistettuna:
Dieetillä, kun ravintoaineita ja energiaa tulee ruoasta niukasti, rasvaa varastoivaa hormonia erittyy enemmän, joka estää rasvaa polttavan hormonin tuotannon. Elimistö on niin viisas, että "nälänhädän" uhatessa alkaa varastoida rasvaa sen sijaan että toimisi normaalisti. (Muutenhan esim. keskitysleireillä olisi kuoltu nälkään nopeasti + anorektikot) On aivan sama kuinka paljon vararasvaa on vyötäröllä ennestään, kroppa toimii niin, se on eloonjäämisreaktio. On aivan sama mitä tämä niukka ruokavalio sisältää, salaatinkin voi muuttaa rasvaksi.
Kun kropalle antaa 5-6 krt päivässä runsaasti ravintorikasta polttoainetta, se alkaa luopua vararavinnoistaan ja korjata itse itseään. Viesti on: ruokaa tulee, sitä tulee säännöllisesti ja se on ravitsevaa, ei hätäpäivää, aletaan polttaa nuo sairastuttavat kertymät pois tuosta vatsalta ja lantiolta. Niin se menee, noin kärjistettynä.
Aineenvaihduntaan liittyy niin monen elimen toiminta, esim. maksa, se ei voi toimia kunnolla ilman polttoainetta jne. jne...
Työkaveri käyttää spanieliaan korttelin ympäri kolmesti päivässä. Ei harrasta liikuntaa, ainoastaan laulua. Hänellä on auto, jolla kulkee työmatkat, itse kuljen jokapaikkaan jalan tai pyörällä.
Ap
Minä