Olenko hullu? Jälleensyntymisestä...

Vierailija kirjoitti:

Kyllä niitä tuntemuksia voi tosiaan tulla ihan alitajuisesti, kun on lukenut kirjoja ja katsonut elokuvia. Raamatussa sanotaan kuitenkin selvästi, että ihmiselle on määrätty, että hänen on kerran kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio. Siksi Jeesuskin tuli luoksemme, kärsimään tuon tuomion, jotta meidät armahdettaisiin. Otatko lahjan vastaan?

Miksi jumala ei voinut armahtaa poikaansa ja muuta porukkaa ilman verenvuodatusta ja kidutusta? Tykkääkö se veren hajusta se jumala?

Minuakin on kiinnostanut viime aikoina tämä aihe. Netissä on kiinnostavia juttuja aiheesta. Mm. Yhdysvalloissa tavallisiin kristittyihin perheisiin on syntynyt lapsia, jotka ovat puhuneet edellisestä elämästään, työstään ja perheestään ja miten he kuolivat. Asiaa on siellä tutkittukin keräämällä perheiden kokemuksia ja etsimällä aineistoa, joka vahvistaa tai kumoaa lasten kertomukset.

Itselläni ei ole muistikuvia edellisestä elämästä. Mutta voisin kuvitella olleeni orja muinaisessa Roomassa tms.

Juu juu. Siksi sairaalat ja vanhainkodit on aina niin valaistuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ihminen kuolee niin paikkaa jää " valkoinen valo" joskus maastossa näkee valkoisen valopylvään niin siellä on vainaja. Tuntuu hullulta mutta näin yksi etsijäporukkaan kuuluva kertoi.

Aha. Yksi kertoi. Sittenhän tuo valojuttu on pitävästi todistettu.

Jotain ihme lasten mystifiointia.

En tiedä uskonko jälleensyntymään, uskon raamattuun kyllä. Eikö nämä kaksi asiaa ole ristiriidassa? Mutta mutta.. Itse olen kokenut aina itseni kamalan vanhaksi. Siis sielultani, henkisesti ja myös tätä kautta yksinäiseksi. Olen tuntenut näin 12-vuotiaana, 16-vuotiaana, parikymppisenä. Mutta nyt vähän päälle kolmekymppisenä en enää yllättäen niin paljon. Sitä on vaikea kuvailla. Jotenkin kuin olisi nähnyt jo kaiken niin moneen kertaan, vaikka en olekaan nähnyt siten että minulla olisi konkreettista kokemusta. En esimerkiksi ole matkustellut juurikaan, en ole korkeasti koulutettu (vaikka älykkyystaso on tutkitusti melko korkea). Sellainen tunne on ollut aina, että tiedostaa asiat niin syvällä tasolla, että kokee ulkopuolisuutta vähän kaikkialla.

Lapsena kävin pyhäkoulussa sekä isovanhempien kanssa seuroissa. Kuulin puhuttavan uudestisyntymisestä. En tietenkään pienenä käsittänyt, että kyseessä oli symbolinen juttu, vaan luulin, että se on ihan konkretiaa. Niinpä katselin muita ihmisiä ja mietin, kukahan hän oli ennen uudestisyntymäänsä. oliko hän kuollut nuorena vai vanhana, onko uusi olemus parempi kuin entinen ja jos on, millä ansioilla.

Paljon myöhemmin luin, että jotkut ennustajat ja vastaavat ovat kertoneet joillekin ihmisille, millaisia persoonia he olivat olleet, kuinka monta persoonaa, missä ajassa, missä päin maailmaa jne. Koulussa sitten luettiin, että hindulaiset (?) syntyvät uudelleen, mutta maallisesta vaelluksesta riippuu, millaisen hahmon he saavat, ihminenkö vai vaikka sittisontiainen vai pyhä lehmä.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä uskonko jälleensyntymään, uskon raamattuun kyllä. Eikö nämä kaksi asiaa ole ristiriidassa? Mutta mutta.. Itse olen kokenut aina itseni kamalan vanhaksi. Siis sielultani, henkisesti ja myös tätä kautta yksinäiseksi. Olen tuntenut näin 12-vuotiaana, 16-vuotiaana, parikymppisenä. Mutta nyt vähän päälle kolmekymppisenä en enää yllättäen niin paljon. Sitä on vaikea kuvailla. Jotenkin kuin olisi nähnyt jo kaiken niin moneen kertaan, vaikka en olekaan nähnyt siten että minulla olisi konkreettista kokemusta. En esimerkiksi ole matkustellut juurikaan, en ole korkeasti koulutettu (vaikka älykkyystaso on tutkitusti melko korkea). Sellainen tunne on ollut aina, että tiedostaa asiat niin syvällä tasolla, että kokee ulkopuolisuutta vähän kaikkialla.

Sä oot vaan ollu ylimielinen, näsäviisas, nokkela ja pikkuvanha lapsi. Nyt oot itekin vaan huomannu sen.

Mistä tuo on peräisin, että suurin osa olisi omasta mielestään ollut faaraoita, kreivejä sun muuta. Minä ainakin uskon olleeni ihan tavallinen pyylevä maatilan emäntä.

Vierailija kirjoitti:

"valveilla pystyn kuvittelemaan iitseni esimerkiksi lentämään niin, että lähes uskon lentäväni"...joo.  tämmöisiä ne sitten kuitenkin ovat kaikki nää jotka kiven kovaan hokee ettei usko mihinkään Jumalaan eikä uskontoihin, vaan ovat ateisiteja, ja pilkkaavat uskovaisia. Sitten loppupeleissä ne on JUST NIITÄ jotka uskoo kaikkiiin tollasiin kaikkkein sairaimpiin asioihin, eli jälleensyntymisiin (mikä ei ole mahdollista edes logiikan mukaan) ja ne on just niitä jotka ei kestä kattoo mitään kauhuelokuvia ja ne on just niitä jotka pimahtaa ja uskoo että alienit on yhteydessä heihin ja heidät on siepattu avaruusalukselle, ja kaikkeen scientologia piemisiin energiamittareihin ym. Kauanhan siinä meni. Kun torju järkevän uskon, pimahtaa sitten ihan sekojuttuihin.

Jaha, minua lainaat. Minulla on todella hyvä mielikuvitus, jolla voin tehdä kaikenlaisia asioita. Tiedän kuitenkin aivan tarkkaan sen, että itse siinä kuvittelen asioita ja venyttelen aivojani. En usko jumaliin enkä jälleensyntymisiin ja muuhun mainitsemaasi viihteeseen. Kauhuelokuvista joskus pidänkin, mutta manaaja- ja demonifilmit ovat lapsellisia, nimenomaan uskovaisten säikyttelemiseksi tehtyjä pätkiä.

Uskovaiset ovat minun silmissäni vähän reppanoita hyväuskoisia höpsöjä tai sitten rahaa ja valtaa uskonnon avulla hankkivia kirkonmiehiä ja saarnareita. Uskovaisilla - kuten sinulla - on usein suuria vaikeuksia ymmärtää sitä, että uskonnottomalla ei ole "uskonnon muotoista tyhjää tilaa", jota pitäisi Jeesuksen tai Huitzilopochtlin sijasta täyttää jollakin vastaavalla humpuukilla. Olen havainnut, että joillekin tuon ymmärtäminen on kerta kaikkiaan mahdottomuus. Kumpaa sorttia ymmärtämätön sinä olet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä uskonko jälleensyntymään, uskon raamattuun kyllä. Eikö nämä kaksi asiaa ole ristiriidassa? Mutta mutta.. Itse olen kokenut aina itseni kamalan vanhaksi. Siis sielultani, henkisesti ja myös tätä kautta yksinäiseksi. Olen tuntenut näin 12-vuotiaana, 16-vuotiaana, parikymppisenä. Mutta nyt vähän päälle kolmekymppisenä en enää yllättäen niin paljon. Sitä on vaikea kuvailla. Jotenkin kuin olisi nähnyt jo kaiken niin moneen kertaan, vaikka en olekaan nähnyt siten että minulla olisi konkreettista kokemusta. En esimerkiksi ole matkustellut juurikaan, en ole korkeasti koulutettu (vaikka älykkyystaso on tutkitusti melko korkea). Sellainen tunne on ollut aina, että tiedostaa asiat niin syvällä tasolla, että kokee ulkopuolisuutta vähän kaikkialla.

Sä oot vaan ollu ylimielinen, näsäviisas, nokkela ja pikkuvanha lapsi. Nyt oot itekin vaan huomannu sen.

Enpä tiiä.. Pikemminkin hiljainen, arka, omiin mietteisiin vetäytyvä, enkä mitenkään erityisen nokkela.

J

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi "uudestisyntyneet" usein kuvittelevat olleensa intiaaneja?

Ekan kerran kuulin inkkarin vasta tässä ketjussa. Eikö ne yleensä ole egyptiläisiä tai jotain tsaarin ajan keisarinnoja mitä lie.

Se onkin harmillista, että nämä jälleensyntyneet ovat aina eläneet aikoina ja paikoissa joista on kirjoitettua tietoa.

Olisi kätevää jos joku osaisi kertoa siitä monin verroin pitemmästä ajasta joka on hämärää esihistoriaa.

Ja erityisen virkistävää vaihtelua olisi, jos he olisivat eläneet sellaisena aikana sellaisessa paikassa, johon ei liity mitään erityistä dramatiikkaa tai muuten vain huomiota kiinnittävää. Historiankirjoissa puhutaan Suomessa aika vähän 1800-luvun Norjasta. Onko joku suomalainen viime aikoina ilmoittanut eläneensä 1800-luvun Norjassa? 1900-luvun alun Hollannin Itä-Intiassa? 1700-luvun Kuubassa? Jälleensyntyneet ovat aina eläneet paikoissa, joista nykyään puhutaan paljon, joista on elokuvia ja joihin liittyy jotain dramatiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi "uudestisyntyneet" usein kuvittelevat olleensa intiaaneja?

Mä taas ihmettelen, miksi uudestisyntyneet on aina jotain yläluokkaa antiikin Roomasta tai Euroopan kuninkaallisia. Kukaan ei ole puuvillapellon orja tai kaasukammioon viety orpo, saati sitten joku alkuasukas eteläiseltä pallonpuoliskolta. Prinsessoja, sotureita tai aatelistoa kaikki vaan..

Jospa sinulla on dissosioitunut sivupersoona joka on kokenut puolestasi "sijaiskuoleman" eli mikäli olet traumatisoitunut hyvin nuorena, joku persoonasi osa on muuttunut henkilön kaltaiseksi ja ottanut trauman kantaakseen.

Vierailija kirjoitti:

Mistä tuo on peräisin, että suurin osa olisi omasta mielestään ollut faaraoita, kreivejä sun muuta. Minä ainakin uskon olleeni ihan tavallinen pyylevä maatilan emäntä.

Jos kerromme nykyisessä elämässämme sukulaisista/tuttavista jollekulle vieraalle, kyllä me kertoisimme niistä erikoisemmista, jotain saavuttaneista joista on jotain kerrottavaa. Emme kuitenkaan murhamiehistä jne. Ehkä sama pätee edellisiin elämiin, ketä kiinnostaa köyhän torpan väen sinnittely selviytyä elämässä.

Hypnoosin avulla ihmiseen voidaan istuttaa ns. valemuistoja. Valemuistot tuntuvat erittäin todellisilta. Olet todennäköisesti altistunut jonkin hypnoterapeutin manipulaatiolle ja sen vuoksi mielesi on aivan solmussa.

Vastaanpa tähän vanhaan ketjuun myös, koska olen ollut aiheesta jo pitkään todella kiinnostunut ja haluan vähän jakaa omia hajatelmiani. Ja huom! Tiedän, että aiheesta ei ole mitään todisteita, ja tieteellistäkin tutkimusta varsin vähän, en itse välttämättä usko yhtään mihinkään, mutta olen vain uteliaisuuttani perehtynyt aiheeseen. Ja tämä uteliaisuus on syntynyt siitä, että minulla on ihan valtava määrää voimakkaita mielikuvia, jotka sopisivat entisten elämien muistoiksi. Voivat tietenkin olla vain voimakkaan mielikuvituksen tuotteita, mutta itselleni nämä "muistot" ovat merkityksellisiä ja spesiaaleja.

Mitä tulee tuohon "miksi kaikki ovat olleet entisessä elämässään rikkaita kuninkaallisia", niin olettaisin seuraavaa: Eivät ole olleet. Suurin osa meistä on elänyt entisessä elämässään ihan tavallisina ihmisinä. Harva kuitenkaan muistaa edellisistä elämistään yhtään mitään ja kaikenlaiset meediot eli ammattivalehtelijat mielellään syöttävät ihmisille sellaisia tarinoita, joita nämä haluavat kuulla. Eli monille ainoa kosketus entiseen elämään on, kun joku täti kertoo, että "näen sinut koristeellisissa hevosvaunuissa matkalla johonkin tärkeään kokoukseen... Sinulla on kruunu päässä ja miekka kädessä ja plaa plaa plaa".

Jos jolla kulla taas on jokin muisto, ei siitä välttämättä tiedä, että mistä se on. Ei ainakaan omissa muistoissani ole mitään otsikkoa, että "Viktoriaaninen Lontoo, 1867", vaan ne ovat vain kuvia, tunteita ja aistimuksia, joita joutuu salapoliisityönä selvittelemään, että mihin ne voisivat liittyä. Jos on vaikka elänyt hirsimökissä Siperiassa keskiajalla ja kuollut talvella nälkään, tätä voi olla vaikea paikallistaa, jos ei löydä mistään tietoa siperialaisista hirsimökeistä, siperian vähemmistökansojen elämästä jne.  Luulen, että esim. monet "intiaanit" ovat voineet olla joitain muita saman tyylisissä kulttuureissa eläneitä, mutta tiedon puutteessa  ainoa mihin tietyt vihjeet osataan yhdistää, ovat intiaanit. Toisaalta, ennen eurooppalaisten tuloa intiaaneja on ollut miljoonia ja he ovat eläneet kahdella mantereella vuosituhansia kymmenissä ja sadoissa eri kulttuureissa korkeakulttuureista metsästäjä-keräilijöihin, joten en pitäisi kovin ihmeellisenä sitä, että monilla voisi intiaanielämiä ollakin.

Sielunkierto ei myöskään ole mikään yksinkertainen mekaniikka, että "miten selität ihmisten lisääntymisen, mistä ne 7miljrd. sielua yhtäkkiä tuli?" Välissä voi olla ns. henkimaailma, jossa sielut yhtyvät yhdeksi ja josta ne tulevat "palasina" kokemaan elämää fyysisessä muodossa. Tämä on yksi mahdollinen selitys. 

Suomessa aiheesta on kirjoitettu yksi mielenkiintoinen kirja 1970-luvulla: Reima Kapmanin Et ole yksin. Hän tutki hypnoosin avulla sivupersoonia ja muotoili teorian, että ihminen kykenee hypnoosissa mustamaan edellisiä elämiään. Kirjassa "potilaat" kertovat lähinnä hyvin tavallisista, jopa kurjista elämistä. Mm. yksi oli ollut joku turkismetsästäjän vaimo Kainuussa ja toinen joku köyhä ja sairas nainen jonkin isomman talon palkollisena. Hypnotisoidut olivat muun muassa alkaneet puhua itselleen vierailla murteilla hypnoosin alaisena. Kirja on aika lailla vanhentunut ja myös epätietellinen, vaikka Kapman olikin tohtori. Suosittelen silti tutustumaan, oli todella kiinnostava teos. 

Ja edellinen jatkaa:

Ja mitä vielä tulee minuun, osan "muistoistani" olen muistanut lapsesta asti (näistä kirjoitinkin jo Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?-ketjuun) ja osa on saattanut yhtäkkiä aktivoitua luettuani jotain, koettuani jotain, tavattuani jonkun, matkustettuani jonnekin, nähtyäni unen jne. Mutta kuten sanottu, en ole varma kuinka vahvasti näihin uskon. Voi myös olla, että mieleni vain pelaa todella voimakkaasti mielikuvilla ja sekoittaa niitä muistoihin. 

Kiinnostava aihe, toivottavasti ketju pysyy hengissä :)

Vierailija kirjoitti:

Suomessa aiheesta on kirjoitettu yksi mielenkiintoinen kirja 1970-luvulla: Reima Kapmanin Et ole yksin. Hän tutki hypnoosin avulla sivupersoonia ja muotoili teorian, että ihminen kykenee hypnoosissa mustamaan edellisiä elämiään.

Niinpä. _HYPNOOSIN_ avulla istutetaan valemuistoja kohteen mieleen, jolloin hän alkaa "muistaa" muka jotain entisiä elämiään. Tämä on todella vaarallista aivojen manipulaatiota, joka voi johtaa vakaviin mielenterveydellisiin ongelmiin. Varokaa näitä puoskareita.

Itse olen aina vahvasti tuntenut vetoa Saksaan ja Englantiin. Kun ensimmäisen kerran kävin Saksassa, tunsin olevani kotona. Sittemmin olen mennyt naimisiin saksalaisen miehen kanssa ja nyt puhun kieltä niin, että moni on jopa kuvitellut minun olevan 'natiivi'.

On ikäänkuin minulla olisi hataria muistikuvia myöhäiseltä keskiajalta, mutta jotenkin tunnen "kuuluneeni" siihen köyhempään kansanosaan. Ei tätä oikein pysty selittämään.

Olen näitä jo todella pitkään miettinyt, mutta en ole oikein uskaltanut ääneen sanoa, ennen kuin mieheni joku vuosi sitten tuumasi uskovansa meidän olleen jo joskus yhdessä, paljon paljon aiemmin.

Hän tosin ajattelee linnoja ja hienoja puitteita, kun omassa mielessäni on jonkinlainen tönö ja likaiset kujat. Ehkä meillä on ollut jonkinlainen kielletty romanssi, kuka tietää.

Hölmöltä tuntuu nytkin kirjoittaa tätä auki, enkä edelleenkään uskalla tästä kenenkään muun kuin mieheni kanssa puhua.

Musta tuntuu että jos elämä jää jotenkin kesken, tänne pääsisi uudelleen. Kun tuntuu että nimenomaan lapsilla on näitä. Jos on nuorena nukkunut, jos saa silloin uuden mahiksen. Sitten jos taas elää 80-100 vuotiaaksi ja tuntee jo eläneensä ja nähneensä niin pääsee pois.