Terapeuttini sanoi, ettei minun kannata antaa äidilleni asioita auttaakseni siten
Eli koska äitini käyttäytyy narsistisesti minua kohtaan, minun ei kannatta suhtautua häneen niin, että ilahdutan häntä auttamalla häntä. Eli jos minä perin vaikkapa asunnon, niin en annakaan äitini asua siinä, kuten hän asui joskus aikoinaan kun perinnönjättäjä oli elossa (eivät ole sukua) vaan autan vain, jos äiti sitä minulta pyytää. Silloin on asetelma kuulemma oikein päin.
Olin luullut, että parannan välejäni äitiini antamalla hänelle asioita. Mutta narsisti ei ilahdu niistä, vaan odottaa vain enemmän ja saattaa silti haukkuakin antajaa.
Kommentit (263)
Käyttäjä358 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiselle on vahingollista vuodesta toiseen hautoa kostoa. Se myrkyttää oman mielen ja koko elämän. Sitä varmasti tuo kuvion muutos tarkoittaa. Ei kannata "auttaa", kun auttaminen onkin vain vallankäyttöä ja kostoa. Sellainen auttaminen tuhoaa auttajan ja autettavan.
Ei kukaan tahdo olla toisen armoilla. Eikä ottaa vastaan mitään ilkeällä sydämellä annettua.
Eikä ilkeä auttaminen ole muuta kuin väkivallan tekemistä. Katkeroittaa ja tuhoaa myös sen pahan tekijän
Tätä terapeutti voi tarkoittaa. Vapautus tästä itseä tuhoavasta ajattelustaTämä. Ei terapeutti yritä suojella sinua äidiltäsi, vaan hänen antamaansa neuvoa noudattamalla suojelet itseäsi itseltäsi, koska olet niin jumiutunut kostofantasioihin. On aika aikuistua ja keksiä muuta terveempää mietittävää kuin jokin äitisuhde.
Niin mutta nämähän ovat sama asia. Eli ei oe väliä kummin päin asiaa ajattelee. Minusta tässä on kyse molemmista puolista. Kasvan JA suojelen itseäni myös äidiltäni (joka on estänyt kasvun.)
ap
On eroa auttamisen ja oman hyvinvoinnin kustannuksella auttamisen välillä. Kyllä epämiellyttäviäkin ihmisiä on lupa auttaa, jos haluaa. Kyse on minusta nyt vain ja ainoastaan siitä, haluatko avusta kiitosta vai haluatko auttaa muista syistä.
Onko äitisi itse syyllinen siihen, että hänellä viiraa päässä? Narskuilla on usein taustalla melkoinen lapsuus.
Vierailija kirjoitti:
Tuliko mieleesi että isäsi on luultavasti testamentannut tuon asunnon nykyiselle puolisolleen.
Ei ole. Ja saan lakiosani. Jo se käsittää useamman asunnon sitten.
ap
Mitä muuten asiaa muuttaa se, että äidin pitäisi itse PYYTÄÄ asiaa. Ei pyytäminen ole narsisteille mikään ongelma. Miten pyytäminen kohentaa sinun asemaasi tässä?
Jos ap:n isä on upporikas itsekäs kusipää, joka on toisten ihmisten selkänahoista riistämällä kerännyt melkoisen omaisuuden, on ihan todennäköistä että aloittajan persoonallisuushäiriö on ihan geneettisiä peruja isältään.
Vierailija kirjoitti:
On eroa auttamisen ja oman hyvinvoinnin kustannuksella auttamisen välillä. Kyllä epämiellyttäviäkin ihmisiä on lupa auttaa, jos haluaa. Kyse on minusta nyt vain ja ainoastaan siitä, haluatko avusta kiitosta vai haluatko auttaa muista syistä.
Onko äitisi itse syyllinen siihen, että hänellä viiraa päässä? Narskuilla on usein taustalla melkoinen lapsuus.
Myönnän, että haluaisin kiitosta, haluaisin, että äiti viimein rakastaisi minua ja näyttäisi sen vaikkapa olemalla iloinen ja kiitollinen sellaisesta asunnosta. En todella tarttisi muuta. Siis antaisin hänen asua siinä kuin omassaan. Saisi itse hoitaa hajonneet jääkaapit mutta en perisi vuokraa. Ja ei ole itse syyllinen, on ollut lapsena elementtejä, joista luonne kumpuaa, uskoisin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Jos ap:n isä on upporikas itsekäs kusipää, joka on toisten ihmisten selkänahoista riistämällä kerännyt melkoisen omaisuuden, on ihan todennäköistä että aloittajan persoonallisuushäiriö on ihan geneettisiä peruja isältään.
Pari sukupolvea taaempaa tulee omaisuus.
ap
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä358 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiselle on vahingollista vuodesta toiseen hautoa kostoa. Se myrkyttää oman mielen ja koko elämän. Sitä varmasti tuo kuvion muutos tarkoittaa. Ei kannata "auttaa", kun auttaminen onkin vain vallankäyttöä ja kostoa. Sellainen auttaminen tuhoaa auttajan ja autettavan.
Ei kukaan tahdo olla toisen armoilla. Eikä ottaa vastaan mitään ilkeällä sydämellä annettua.
Eikä ilkeä auttaminen ole muuta kuin väkivallan tekemistä. Katkeroittaa ja tuhoaa myös sen pahan tekijän
Tätä terapeutti voi tarkoittaa. Vapautus tästä itseä tuhoavasta ajattelustaTämä. Ei terapeutti yritä suojella sinua äidiltäsi, vaan hänen antamaansa neuvoa noudattamalla suojelet itseäsi itseltäsi, koska olet niin jumiutunut kostofantasioihin. On aika aikuistua ja keksiä muuta terveempää mietittävää kuin jokin äitisuhde.
Niin mutta nämähän ovat sama asia. Eli ei oe väliä kummin päin asiaa ajattelee. Minusta tässä on kyse molemmista puolista. Kasvan JA suojelen itseäni myös äidiltäni (joka on estänyt kasvun.)
ap
Ei ole sama asia. Kyse ei ole äidistäsi vaan sinusta ja yksin sinusta. Sinä haluat syyttää elämäsi negatiivisista asoista toista osapuolta (iham sama kuinka oikeutetusti), sinä jumitat kostossa, syyllistämisessä, uhriutumisessa. Et voi muuttaa mennyttä mutta nykyisyydessä voit tahtoessasi seisoa omilla jaloillasi ja kantaa itse vastuun itsestäsi. Se on täysin oma valintasi. Suunnittelemalla kaikenlaisia kostoja ja katkeria toimia osoitat vain ja ainoastaan, ettet halua olla itsenäinen aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moi ap! Käyn itsekin psykologilla ja neuvot/näkökulmat ovat hyviä. Sinuna tekisin kuitenkin niin kuin itsestäsi tuntuu- siis niin miten sinulla itselläsi on mielenrauha ja paras olo asian suhteen, käy mielikuvitusleikkiä asiasta. Sinun pitää suojata itseäsi äitisi narsismilta, mutta tee se omalla tavallasi, oli se sitten psykologin neuvon mukaan tai jotenkin muuten. Kaikkea hyvää, ja levollista mieltä, ap.
Vaikka minusta se meenee ihan hassustipäin; mä olisin enemmän vihainen jos joutuisin pyytämään apua jolta kulta, jonka rahat tavallaan kuuluisivat minunkin ilokseni, ja kiitollisempi, jos sitä ihan tarjottaisiin. (Siksi voidaan ajatella että äidillekin kuuluuu tavallaan jotain, että hän alunperin nai isäni ja edesauttoi meidän väliemme ylläpysymistä ainakin hiukan).
apKun sä raukka vaikutat olevan jotenkin ihan täysin rajaton ihminen. Katkeruutesi äitiäsi kohtaan johtuu varmaan siitä että sä edelleen ja aina ja ikuisesti ajattelet että sun äitisi KUULUU sinulle.
Ja olet vihainen kun hän ei suostu kuulumaan sinulle.
Ei toisia voi omistaa. Ei edes vanhempiaan. Eikä lapsiaan.
Tämä on totta. Sama suhtautuminen isään, jonka puoliso on tästä syystä uhka. Sama nyt kuolleeseen mummoon, jota ei ole surtu. Jouluna mummo antoi rahaa lasten lahjoihin ja nyt ainoa mietityttävä asia on kenelle perintö menee.
Sama lapsiin, joiden hyvinvointia ei tarvitse miettiä, koska vain aloittajalla on merkitystä. Sama miestä kohtaan. Hän on olemassa palvellakseen aloittajaa, joka haaveilee toisesta miehestä. Ja myrkyttää perheensä elämän olemalla läsnä mutta poissa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä muuten asiaa muuttaa se, että äidin pitäisi itse PYYTÄÄ asiaa. Ei pyytäminen ole narsisteille mikään ongelma. Miten pyytäminen kohentaa sinun asemaasi tässä?
En tiedä. Osaako joku vastata? Pitää kysyä terapeutilta tätä. Mutta onhan se nyt eri asetelma kuitenkin. Mutta en tiedä miten se narsistiselle henkilölle tarkoittaa eri asiaa. Äidilläni on aika vahva oikeutuksen tunnelukko, kun kerran katselin mitä siihen testiin kuuluu. Ehkä he kokevat silkaksi oikeudekseen kaikenlaista varsinkin jos se heille tarjoillaan, mutta jos joutuu pyytäämään niin oikeutuksensa häröillä hiukan heikkenee. Tiedä häntä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap:n isä on upporikas itsekäs kusipää, joka on toisten ihmisten selkänahoista riistämällä kerännyt melkoisen omaisuuden, on ihan todennäköistä että aloittajan persoonallisuushäiriö on ihan geneettisiä peruja isältään.
Isä ja äiti erosivat. Tämä "paha äiti" oli tavallinen -70 luvun yh. Ja isä alkoholisti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ap:n isä on upporikas itsekäs kusipää, joka on toisten ihmisten selkänahoista riistämällä kerännyt melkoisen omaisuuden, on ihan todennäköistä että aloittajan persoonallisuushäiriö on ihan geneettisiä peruja isältään.
Pari sukupolvea taaempaa tulee omaisuus.
ap
Itsekkäät geenit kumminkin sukulinjassa. Vain epäempaattiset voi tulla rikkaiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä muuten asiaa muuttaa se, että äidin pitäisi itse PYYTÄÄ asiaa. Ei pyytäminen ole narsisteille mikään ongelma. Miten pyytäminen kohentaa sinun asemaasi tässä?
En tiedä. Osaako joku vastata? Pitää kysyä terapeutilta tätä. Mutta onhan se nyt eri asetelma kuitenkin. Mutta en tiedä miten se narsistiselle henkilölle tarkoittaa eri asiaa. Äidilläni on aika vahva oikeutuksen tunnelukko, kun kerran katselin mitä siihen testiin kuuluu. Ehkä he kokevat silkaksi oikeudekseen kaikenlaista varsinkin jos se heille tarjoillaan, mutta jos joutuu pyytäämään niin oikeutuksensa häröillä hiukan heikkenee. Tiedä häntä.
Sinä haluat nöyryyttää äitiäsi ja "pieraista naamalle" kuten sanoit. Sen jälkeen haluat että hän "pyytää" että voit osoittaa lähtisi.
Eli haluat loukata ja tehdä pahaa
Kyseessä on sinun sairautesi
Käyttäjä358 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä358 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiselle on vahingollista vuodesta toiseen hautoa kostoa. Se myrkyttää oman mielen ja koko elämän. Sitä varmasti tuo kuvion muutos tarkoittaa. Ei kannata "auttaa", kun auttaminen onkin vain vallankäyttöä ja kostoa. Sellainen auttaminen tuhoaa auttajan ja autettavan.
Ei kukaan tahdo olla toisen armoilla. Eikä ottaa vastaan mitään ilkeällä sydämellä annettua.
Eikä ilkeä auttaminen ole muuta kuin väkivallan tekemistä. Katkeroittaa ja tuhoaa myös sen pahan tekijän
Tätä terapeutti voi tarkoittaa. Vapautus tästä itseä tuhoavasta ajattelustaTämä. Ei terapeutti yritä suojella sinua äidiltäsi, vaan hänen antamaansa neuvoa noudattamalla suojelet itseäsi itseltäsi, koska olet niin jumiutunut kostofantasioihin. On aika aikuistua ja keksiä muuta terveempää mietittävää kuin jokin äitisuhde.
Niin mutta nämähän ovat sama asia. Eli ei oe väliä kummin päin asiaa ajattelee. Minusta tässä on kyse molemmista puolista. Kasvan JA suojelen itseäni myös äidiltäni (joka on estänyt kasvun.)
apEi ole sama asia. Kyse ei ole äidistäsi vaan sinusta ja yksin sinusta. Sinä haluat syyttää elämäsi negatiivisista asoista toista osapuolta (iham sama kuinka oikeutetusti), sinä jumitat kostossa, syyllistämisessä, uhriutumisessa. Et voi muuttaa mennyttä mutta nykyisyydessä voit tahtoessasi seisoa omilla jaloillasi ja kantaa itse vastuun itsestäsi. Se on täysin oma valintasi. Suunnittelemalla kaikenlaisia kostoja ja katkeria toimia osoitat vain ja ainoastaan, ettet halua olla itsenäinen aikuinen.
Missä asiassa en kanna vastuuta? Äiti on tämän estänyt, jos en jossain asioissa kanna, koska sellaisen opettaminen kuulu vanhemmalle ja minä opettelen sitä nyt vasta. Ei se ole minun vikaani mitenkään, jos minun ei ole annettu oppia, vaan minua on siitä nimenomaan rangaistu. Hänhän menettäisi silloin valtansa minuun. Tai olisi menettänyt, kun olin lapsi ja nuori. Kun lähdin kotoa, en tiennyt itsellisyydestä siinä mielessä mitään.
ap
Huh, ap on huolissaan omaisuuden käytöstä jota hänellä ei edes ole eikä varmasti tiedä saako sitä edes? Tähän kietoutuu fantasia kostosta äidille? Kostonhimo johtuu siitä, että äiti ei arvosta ap:n auttamisen halua.
Tämä ketju kertoo karua kieltä miten huonossa jamassa mielenterveyskuntoutus on Suomessa. Näitä ketjuja on paljon. Mitä näille kaikille ongelmaisille tapahtuisi jos ei olisi aaveeta?
Kyllä sä ap pärjäät!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä muuten asiaa muuttaa se, että äidin pitäisi itse PYYTÄÄ asiaa. Ei pyytäminen ole narsisteille mikään ongelma. Miten pyytäminen kohentaa sinun asemaasi tässä?
En tiedä. Osaako joku vastata? Pitää kysyä terapeutilta tätä. Mutta onhan se nyt eri asetelma kuitenkin. Mutta en tiedä miten se narsistiselle henkilölle tarkoittaa eri asiaa. Äidilläni on aika vahva oikeutuksen tunnelukko, kun kerran katselin mitä siihen testiin kuuluu. Ehkä he kokevat silkaksi oikeudekseen kaikenlaista varsinkin jos se heille tarjoillaan, mutta jos joutuu pyytäämään niin oikeutuksensa häröillä hiukan heikkenee. Tiedä häntä.
Sinä haluat nöyryyttää äitiäsi ja "pieraista naamalle" kuten sanoit. Sen jälkeen haluat että hän "pyytää" että voit osoittaa lähtisi.
Eli haluat loukata ja tehdä pahaa
Kyseessä on sinun sairautesi
Minä sanoin terapeutille, että voisin antaa asunnon äidille. Silloin hän sanoi, ettei kannata. Annat jotain jos haluat, jos äitisi pyytää.
Miksi vitussa mun pitäisi suhteutua asioiden antamiseen äidilleni jotenkin äiti Teresamaisesti? Miksen saisi liittää siihen edes mielessäni ja miksen toteutettunakin pientä kiusaa takaisin niin kuin hänkin on kiusannut minua? Häh!? En tee mitään, mitä hän ei ole ensin tehnyt minulle! Nih! Siitäs saa, se aivoton paska!!!!!! Koska mä voin!!!!!! Hahhahhahhaaa
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ap:n isä on upporikas itsekäs kusipää, joka on toisten ihmisten selkänahoista riistämällä kerännyt melkoisen omaisuuden, on ihan todennäköistä että aloittajan persoonallisuushäiriö on ihan geneettisiä peruja isältään.
Pari sukupolvea taaempaa tulee omaisuus.
apItsekkäät geenit kumminkin sukulinjassa. Vain epäempaattiset voi tulla rikkaiksi.
No voi kyynel. Käykö kuin paljon kateeksi? ;)
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä muuten asiaa muuttaa se, että äidin pitäisi itse PYYTÄÄ asiaa. Ei pyytäminen ole narsisteille mikään ongelma. Miten pyytäminen kohentaa sinun asemaasi tässä?
En tiedä. Osaako joku vastata? Pitää kysyä terapeutilta tätä. Mutta onhan se nyt eri asetelma kuitenkin. Mutta en tiedä miten se narsistiselle henkilölle tarkoittaa eri asiaa. Äidilläni on aika vahva oikeutuksen tunnelukko, kun kerran katselin mitä siihen testiin kuuluu. Ehkä he kokevat silkaksi oikeudekseen kaikenlaista varsinkin jos se heille tarjoillaan, mutta jos joutuu pyytäämään niin oikeutuksensa häröillä hiukan heikkenee. Tiedä häntä.
Sinä haluat nöyryyttää äitiäsi ja "pieraista naamalle" kuten sanoit. Sen jälkeen haluat että hän "pyytää" että voit osoittaa lähtisi.
Eli haluat loukata ja tehdä pahaa
Kyseessä on sinun sairautesiMinä sanoin terapeutille, että voisin antaa asunnon äidille. Silloin hän sanoi, ettei kannata. Annat jotain jos haluat, jos äitisi pyytää.
Miksi vitussa mun pitäisi suhteutua asioiden antamiseen äidilleni jotenkin äiti Teresamaisesti? Miksen saisi liittää siihen edes mielessäni ja miksen toteutettunakin pientä kiusaa takaisin niin kuin hänkin on kiusannut minua? Häh!? En tee mitään, mitä hän ei ole ensin tehnyt minulle! Nih! Siitäs saa, se aivoton paska!!!!!! Koska mä voin!!!!!! Hahhahhahhaaa
ap
Joo, ilman muuta pidä kiinni hulluudestasi. Muuhunhan susta ei oo. Et edes uskaltais olla normaali, koska olet ihan geneettisesti peräreikä.

apJoo, ilman muuta pidä kiinni hulluudestasi. Muuhunhan susta ei oo. Et edes uskaltais olla normaali, koska olet ihan geneettisesti peräreikä.
Äitini on kiusannut minua. Miksen saisi kiusata häntä takaisin? Ja sivulauseessa sinunlaisiasikin heikkoja ihmisiä? Empaattisia, mutta köyhiä? Valitsen mieluummin ne asunnot, empatiaa voi kehittää. Ja jos olen onnellinen, niin sun empaattisuutesi ei hetkauta mua paskaakaan. Mulla on paljon parempi ja kiltimpi mies kuin millaisen sä ikinä saat. Ime munaas,