Ilokaasukätilöt irtisanottu
"Kätilöopiston sairaalassa ilokaasua väärinkäyttäneet kätilöt on irtisanottu, kertoo Yle.
Irtisanotut olivat vakituisessa työsuhteessa. Aiemmin sairaala päätti, että se ei jatka kahden muun määräaikaisessa työsuhteessa olleen kätilön työsuhdetta.
Naistenklinikan osaston ylilääkäri Mika Nuutila sanoo Ylelle, että irtisanominen oli ainoa mahdollisuus tilanteen vakavuuden takia. Muita seurauksia kätilöille ei ole luvassa.
Silminnäkijän mukaan neljä kätilöä oli käyttänyt ilokaasua työaikanaan tammikuun lopulla."
Voisiko joku valaista, mitä vakavaa tilanteessa oli?
Kommentit (164)
Joo aika tylyä yhden virheen vuoksi joka nyt ei ole verrattavissa esim. viinan juontiin työaikana. Ja näitä ilokaasua (kerran) kokeilleita on kyllä muitakin, heitä vaan ei kukaan käräyttänyt.
Ihan mieletön ylireagointi, sama kuin nappaisi yhden vähän voimakkaamman lääkkeeen, vaikkapa Xanorin tai Panacodin (molempia käytetään täysin yleisesti) ja menisi omalle työpaikalle. Noissa pillereissä vain vaikutusaika paljon pidempi, tuossa ilokaasussa vaikutusaika lyhyt. Moraalisesti ei tietenkään ollut ok, mutta varoitus olisi ollut täysin riittävä. Ihan älytön ratkaisu. Hoitoalalla vedetään paljon kovempaakin kamaa (opiaatteja) ja silloinkaan ei yleensä tule potkuja vaan ohjataan vieroitukseen jos jää kiinni. Nyt hoitsut saivat potkut ilmeisesti julkisuuden paineen perusteella, ei sen vuoksi että käyttö itsessään olisi ollut mitenkään kovin raskauttava teko.
Johonkin se raja on vedettävä. Helpompi mennä nollalinjalla kuin kolmen, neljän tai viiden hengityksen rajalla tai sekunti-/minuuttiaikataululla. Käytöksellään saivat aikaan epäluottamuksen minkä ymmärrän täysin.
Mä ihmettelen eniten tässä sitä että NELJÄ kätilöä päättänyt yhdessä huvitella.. kyllä se mun mielestä jotain kertoo :D ryhmässä oikeen lähetty rikkomaan sääntöjä. Se on ihan perus että yks tyhjäpää nyt aina löytyy millon mistäkin mutta nyt tosiaan neljä.. Ja siis ihan sama homma jos vaikka synnytyslääkäri vetelis ilokaasua työajalla niin olisin ihan samoilla linjoilla, eli todellakin kaikkia ammatteja pitää koskea samat säännöt.
Oikea ratkaisu.
Mistä tuon tietää, mitä muuta olisivat/ovat kokeilleet työaikana? Luottamus on taatusti mennyt. Helppoahan on myös nappailla jotain pillereitä työajalla.
Vierailija kirjoitti:
Todellakin ylilyönti sairaalalta. Ehdottomasti varoitus olisi ollut oikeudenmukaisempi rangaistus.
Jos kätilöt eivät toimi oikeudenmukaisesti palkanmaksajaa kohti, miksi edes tarvitsee miettiä kuinka heitä pitää silitellä? Potku perseelle ja kilometritehtaalle, kun eivät kyenneet hoitamaan töitään ammattitaaitoisesti, luottamuksen arvoisesti, eivätkä kantaneet vastuutaan.
Nimenomaan näin. Eiköhän noissa työpaikoissa useimmat ole joskus kokeilleet. Ilokaasuhan ei ole edes miksikään huumeeksi luokiteltu, mielestäni alkoholin käyttö olisi ollut huomattavasti vakavampaa. Siitä ei kyllä varmaan olisi edes potkuja tullut.
Mitä muuta lääkettä voisi käyttää "päivän piristäjänä" hoitohenkilökunta kuin ilokaasua?
Tulisi hyvä pössis mutta ei veisi työkuntoa, ja sellainen mistä ei jokaista pilleriä kirjata annetuksi? Ja tietty niin ettei lekurit huomaa heti olemuksesta...
Mielestäni outoa, että näiden ilokaasua käyttäneiden hoitajien potkuista vedetään nyt isoja otsikoita, mutta PALJON VAKAVAMMASTA vahingosta, eli huslabin turvaneulojen väärinkäytöstä ei uutisoida mitään uutta.
Veikkaan että syynä on just tuo julkisuuden paine ja toisaalta se, että ilokaasun kokeileminen voi olla yleisempääkin - ovat rassukat vedonneet siihen että kaikkihan sitä ovat joskus kokeilleet ja johto irtisanoo nämä nyt myös varoituksena muille. Sääliksi käy kyllä, kerrankos sitä jokainen jollain lailla mokaa.
Vierailija kirjoitti:
Joo aika tylyä yhden virheen vuoksi joka nyt ei ole verrattavissa esim. viinan juontiin työaikana. Ja näitä ilokaasua (kerran) kokeilleita on kyllä muitakin, heitä vaan ei kukaan käräyttänyt.
Myymälävarkaitakin on paljon, eikä osa jää kiinni. Silti ne kiinnijääneet saavat rangaistuksen.
Jos tiedät useamman, kyllä se on sinun velvollisuus ilmoittaa heistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin ylilyönti sairaalalta. Ehdottomasti varoitus olisi ollut oikeudenmukaisempi rangaistus.
Jos kätilöt eivät toimi oikeudenmukaisesti palkanmaksajaa kohti, miksi edes tarvitsee miettiä kuinka heitä pitää silitellä? Potku perseelle ja kilometritehtaalle, kun eivät kyenneet hoitamaan töitään ammattitaaitoisesti, luottamuksen arvoisesti, eivätkä kantaneet vastuutaan.
Ilokaasun vaikutusaika on lyhyt ja aine on lievä. Kätilöt tekivät tyhmästi mutta potkut on hirveää ylireagointia.
Nimenomaan kirjoitti:
Nimenomaan näin. Eiköhän noissa työpaikoissa useimmat ole joskus kokeilleet. Ilokaasuhan ei ole edes miksikään huumeeksi luokiteltu, mielestäni alkoholin käyttö olisi ollut huomattavasti vakavampaa. Siitä ei kyllä varmaan olisi edes potkuja tullut.
Oikeasti? Testailevat työaikana?
En ole itse koskaan vetänyt ilokaasua, joten ei taida pahemmin vaikuttaa hieman otettuna, jos potilaat ei kokeiluista vaarannu?
Eihän se ilokaasu edes toimi kaikilla, esim. mulle ei ole mitään vaikutusta. Toivottavasti saivat siis edes hetken ilon, heh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo aika tylyä yhden virheen vuoksi joka nyt ei ole verrattavissa esim. viinan juontiin työaikana. Ja näitä ilokaasua (kerran) kokeilleita on kyllä muitakin, heitä vaan ei kukaan käräyttänyt.
Myymälävarkaitakin on paljon, eikä osa jää kiinni. Silti ne kiinnijääneet saavat rangaistuksen.
Jos tiedät useamman, kyllä se on sinun velvollisuus ilmoittaa heistä.
Potkittais liki pitäen koko henkilökunta pois? Toki useimmat ovat kokeilleet vain uran alkuaikoina eli vuosikymmeniä sitten tapahtuneena lienee rike jo vanhentunut.
Leku kirjoitti:
Huumeita ei saa käyttää. Siksi potkut. Ei selityksiä.
Kun ei ollut kyseessä edes huume tai huumaava lääkeaine vaan lievä kipulääke.
Joo, onhan se jännää että nuppia paljon enemmän sekoittavat/hidastavat panacodit, rauhoittavat jne. on sallittuja vaikka jatkuvassa käytössä mutta tuollaisesta hetken miedosta hairahduksesta tulee potkut.
Vierailija kirjoitti:
Miksei varoitus? Ei ole yksi eikä kaksi lääkäriä jotka ovat olleet päihtyneinä työpaikalla ja saaneet vain varoituksen. Vissiin hoitajille on eri säännöt?
Joo, sehän tässä onkin täysin naurettavaa. Lääkärit sitäpaitsi saattavat jopa piikittää suoneen jotakin kovempaa kamaa eivätkä ikinä saa mitään potkuja. Tai sitten olla ihan kännissä työpaikalla.
Vierailija kirjoitti:
Nyt vaan hoitsut haastamaan työnantajaa oikeuteen. Luvassa isot korvaukset!
Kannattaisi haastaa oikeuteen, työnantajan reaktio täysin älytön suhteessa teon vakavuuteen.
Kyllä. Kättärillä on työntekijät paljon tärkeämpiä kuin ne vastasyntyneet ja synnyttävät äidit.
Milloin maailma on kääntynyt niinpäin, että työpaikka etenkin sairaalassa on niiden hoitsujen päivähoitopaikka? Jos on niin, pitäisi sinne palkata vähän enemmän niitä päivä ja yöhoito-ohjaajia, jottei työntekijät aivan tylsisty ja joudu työnantajan vuoksi päihtymään ja tekemään rikoksia.
Oliko näille kätilöille joku katsomassa riittävän mielenkiintoista ohjausta ja ohjelmaa? Kai näiden kätilöiden ikätaso oli riittävästi huomioitu ja olihan kasvatus työpaikalla varmasti lapsilähtöistä?