Neuvolan punnitukset
Onko muita, joita ahdistaa äitiysneuvolan punnitukset? Minulla edessä jälleen uusi neuvolakäynti ja olen stressannut sitä edellisestä käynnistä saakka. Jokaisessa raskaudessa painoa on tullut reilusti, vaikka olen ollut ennen raskautta jo ylipainoinen. Raskauksien väli ollut suht lyhyt, joten en ole saanut pudotettua kaikkia edellisen raskauden kiloja pois ennen seuraavaa. Raskausaikana olen syönyt tavallista terveellisemmin, painoa kertyy silti. Toki olen herkutellutkin, mutta en mitenkään ylettömästi. Nyt menossa rv 25 ja painoa tullut +8kg. Turvotus jaloissa ja käsissä melko voimakasta, jää hirmuiset rannut sukista ja sormuksista. Pissat olleet aina ok, samoin verenpaine erinomainen, th silti syyllistää jokaisella käynnillä. Jokainen raskaus mennyt painosta murehtimiseen. Synnytyksen jälkeen saa stressata jälkitarkastuksen punnitusta.
Kommentit (41)
Mut jos se on pääasiassa turvotusta, niin ethän sä sille hirveästi mitään voi? Itse viikolla 20 ja painoa tullut kilo, mutta välillä jalat niin turvoksissa, että rannut jää...
-
Jos itse tiedät syöväsi hyvin, voivasi hyvin ja että vauva voi hyvin, niin älä stressaa terkasta, eiköhän se valita ihan viran puolesta.
Minuakin stressasi vaikka olin normaalipainoinen ja paino nousi sopivasti. Sovin ajan aamuksi, en syönyt aamupalaa ja laitoin kevyet vaatteet :D ei mitään järkeä... kerran kävin iltapäivällä, silloin olin kuulemma syönyt liikaa kun painoin enemmän. Sitten taas aamulla ja olin syönytkin liian vähän, vaikka kyse oli normaalista vuorokausivaihtelusta. Ei mitään järkeä siinäkään...
Vierailija kirjoitti:

No sitäkään tuo terkka ei tunnu ymmärtävän, että ruoan jälkeen tai iltapäivällä paino on yleensä korkeampi. Mullakin ajat yleensä aamulla, jolloin menen sinne syömättä ja juomatta, jos aika varattu iltapäivälle, olen syömättä koko aamupäivän. Kun th tuntuu uskovan turvotuksen vain, jos se näkyy naamassa, muuten se on vain syömisistä kiinni se painonnousu.
Mulla sama kaikissa kolmessa raskaudessa. Stressasin aina sitä punnitusta. Aika typerää kun ajattelee, aikuinen ihminen ja murehtii jotain neuvolan punnitusta.
Ajattelin sitten aina niin että tämä raskaus kestää aikansa ja nyt vaan on kestettävä tämän asian kanssa. Ja yritin kääntää sen niin päin että jos tästä on energiaa sressata on asiat kuitenkin hyvin. Kyllä osa raskaana olevista joutuu todella rankkojen asioiden kanssa tekemisiin.
Ja olen siis myös ylipainoinen. Viimeisessä raskaudessa otin puolenvälin jälkeen käyttöön rd- ruokavalion kun painoa alkoi kertyä. Loppuraskauden painoni hiljalleen laski ihan synnytykseen asti ja pääsin eroon turvotuksista. Kannattaa kokeilla! Oma olo oli hyvä ja stressikin väheni niistä punnituksista!
Teillä on ymmärtämätön nipottaja terkkana. Kyllä mullakin paino nousi mutta sanoi vain kerran mikä olisi sopiva tahti ja että voi olla vaikea saada kiloja pois synnytyksen jälkeen. Sanoin että tiedän asian. Sen jälkeen ei huomautellut koskaan. T: Äiti 100kg
Mulle taas on huomautettu ettei paino ole noussut tarpeeksi. Nyt on vko 38 ja 11kg tullut painoa. Normaalitilanteessa painoindeksin on 20.
Risoo minuakin toi läskinvahtaaminen: nyt 2. raskaus, ja paino lisääntynyt tasaisesti paitsi yhden oksutautiviikon kohdalla jossa vänistiin siitä kun paino putosikin.
Hiukan helpompaa pudottaa painoa kun imettää ja pääsee lenkkeilemään, peräti helpompaa kuin 9kk salaatinsyönti.
Pitäisi niiden terkkareidenkin tajuta että se läski on henkilökohtainen juttu eikä jää keneltäkään äidiltä huomaamatta. Turvotus raskausdiabetes tai -myrkytysoireet pitää tietty ottaa vakavasti, mutta jos tässä täytyy osata pitää omat stressirasor alhaalla niin ei joku läskimakkaran äärellä voivottelu ainakaan auta yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Mulle taas on huomautettu ettei paino ole noussut tarpeeksi. Nyt on vko 38 ja 11kg tullut painoa. Normaalitilanteessa painoindeksin on 20.
Usein laihemmille tulee enemmän, mutta toihan on oikein sopiva: sekaan mahtuu lapsi, muut osat ja pieni vararavintokin.
Ei niille mikään ole hyvä. Yhdestäkään äidustä en ole kuullut jolle ei olisi joko rutistu liian pienestä tai liian suuresta painonnoususta. Itteä harmittaa se että 28-vuotiaaksi elin normaalipainoisena asiasta kummemmin välittämättä, mutta nyttemmin toi "aikauhee, peppulevii"-puhe on minuunkin tarttunut.
terveydenhoitaja huomautteli viimeisimmässä jälkitarkastuksessa, kun tuli puhe ehkäisystä ja lääkäri suositteli pillereitä, että eikös niissä ole painoraja. Johon lääkäri totesi ettei ole. Jäi paska maku suuhun koko muijasta.
Onko teillä laskettu painonnousu siitä, mikä paino oli ekassa neuvolassa vai painosta ennen raskautta?
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä laskettu painonnousu siitä, mikä paino oli ekassa neuvolassa vai painosta ennen raskautta?
Mulla ensimmäisessä raskaudessa laskettiin ensimmäisen neuvolan painosta. Toisessa laskettiin mun omasta arviosta, mikä paino ollut ennen raskautta. Tässä kolmannessa laitettiin taas painosta ennen raskautta, tiesin painon heitelleen ennen raskautta jopa viidellä kilolla niin th laittoi alkupainoksi sen kaikista alhaisimman luvun. Eli ensimmäisessä neuvolassa painoa oli sen mukaan tullut jo sen 5kiloa:(
Meillä käydään vaa'alla yksin ja merkitään paino itse neuvolakorttiin. Terkkarille ei sopinut lainkaan se, että painoni laski raskauden myötä (oksensin ja oksensin), joten hän otti tavakseen tulla tarkistuspunnitsemaan vierelle. Siinä sitten kauhisteli odotustilassa olevien kuullen painoani, mutta ei sanallakaan maininnut, että sitä on liian vähän.

Mulla terkkari kyttää joka kerta vieressä sen painon, luulee kai, että läski valehtelisi painonsa muuten. Tuuraaja oli parilla kerralla, joka ei katsonut itse painoa vaan pyysi mua sanomaan sen.
Oma kokemus
Voi, kun olisi viisaita, pitkän työkokemuksen omaavia lääkäreitä enemmän odottaville äideille. Kolmen lapsen äitinä huomasin aikoinaan, että vanhemmat mieslääkärit olivat niitä parhaita, huumorintajuisia eivätkä IKINÄ nipottaneet, osasivat erottaa pienet ja suuret asiat toisistaan. Hoitohenkilöstöähän mennään tapaamaan 1) apua saamaan 2) kuulemaan ohjeita 3) kuulemaan, ettei ole syytä huoleen, kaikki järjestyy ja tätä hoiturit eivät ole ikinä oppineet.
Onpa tyhmiä kommentteja. Omaksi ja lapsenne parhaaksi sitä painontarkkailua tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Onpa tyhmiä kommentteja. Omaksi ja lapsenne parhaaksi sitä painontarkkailua tehdään.
Oletko typerä, kun et ymmärrä lukemaasi? Kukaan ei täällä kritisoinut painontarkkailua, vaan terveydenhoitajien suhtautumista siihen.
Vierailija kirjoitti:
Onpa tyhmiä kommentteja. Omaksi ja lapsenne parhaaksi sitä painontarkkailua tehdään.
Väittikö joku muuta?

No miten niiden terveydenhoitajien pitäisi siihen suhtautua, että olisit tyytyväinen? "Hyvä, taas on tullut viikossa 10kg lisää jo entisen 100 ylikilon päälle. Hienoa!" Itsellä takana 3 raskautta, normipaino lähtiessä, joka raskaudessa tullut se 10-12 kg. Ei ollut mitään stressaamista punnituksissa. Ja muissakaan kokeissa.
ot. Mut miksi jälkitarkastuksessa punnitaan?